Sivu 1/2
Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 02:21
Kirjoittaja Voimantorni
Tuoreessa tutkittavassa Vartiotornissa käsitellään "todisteita", jotka osoittavat Jt-uskonnon olevan oikea ja luotettava uskonto. Pieni ote artikkelista
"Oletko vakuuttunut siitä että sinulla on totuus? Miksi?":
"Eräs yli 50-vuotias veli selittää: "Olen teini-ikäisestä saakka tiennyt, että uskollani on kolme tärkeää tukipilaria: 1) Jumala on olemassa, 2) Raamattu on hänen henkeyttämänsä, ja 3) hän käyttää ja siunaa nykyistä Jehovan todistajien kristillistä seurakuntaa. Vuosien mittaan olen tutkimisen yhteydessä yrittänyt aina koetella noita tukipilareita kysymällä itseltäni, ovatko ne todella vankalla pohjalla. Vuosi vuodelta todisteita niiden puolesta on karttunut yhä enemmän, mikä on lujittanut uskoani ja syventänyt vakaumustani sen suhteen, että meillä tosiaan on totuus." (Vartiotorni 15. syyskuuta 2014, s. 10)
Tuossa Jehovan todistaja väittää, että hän on toistuvasti yrittänyt koetella, kestääkö hänen uskontonsa / uskonsa kriittistä tarkastelua. Mutta jos koettelu suoritetaan järjestön oppaiden ja ohjeiden mukaisesti, eli on jo ennalta määrätty päätymään Jt-uskon kannalta suotuisaan lopputulokseen, niin tällainen koettelu ei oikein todellista koettelua olekaan.
Mielenhallinnassa elävä Jehovan todistaja ei näe sitä vuosien varrella karttunutta todisteiden määrää, joka osoittaa Vartiotorni-seuran opit perusteettomiksi. Kun järjestön historiaa rehellisesti katsotaan, niin sieltä löytyy toinen toistaan seuranneita epäonnistuneita ennustuksia, lukuisia pettymyksen tuottaneita vuosilukuja, kiertelyä, kaartelua ja epärehellistä selittelyä.
Tosiasia on, että Vt-seuran kehittelemä raamatuntulkinta on ollut jatkuvassa muutoksessa. Ja vaikka järjestö muuta väittääkin, niin oppimuutokset eivät suinkaan ole todiste "lisääntyvästä valosta" ja Jumalan ohjauksesta, vaan aivan päinvastoin: ne osoittavat vain sen, ettei hallintoelimellä ole ollut oikeaa tietoa asioista. Juuri siksihän oppeja täytyykin jatkuvasti muokata ja rukata, kun ajan kuluminen paljastaa aiemmat opit vääriksi.
Kuitenkin myös nuo aiemmatkin opit on esitetty "Jumalalta tulleena ohjauksena", teokraattisena valona, jota ei pitäisi kyseenalaistaa. Mutta jos järjestöllä ei aiemminkaan ollut hallussaan taivaallista tietoa asioista, niin miksi sillä olisi sitä yhtään enempää nykyäänkään? Nykyiset voimassa olevat "totuudet" tullaan myöhemmin korvaamaan jälleen uusilla näkemyksillä, niin kauan kuin jehovantodistajuus elää ja potkii.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 03:23
Kirjoittaja Markku Meilo
Voimantorni kirjoitti:...
"Eräs yli 50-vuotias veli selittää: "Olen teini-ikäisestä saakka tiennyt, että uskollani on kolme tärkeää tukipilaria: 1) Jumala on olemassa, 2) Raamattu on hänen henkeyttämänsä, ja 3) hän käyttää ja siunaa nykyistä Jehovan todistajien kristillistä seurakuntaa. Vuosien mittaan olen tutkimisen yhteydessä yrittänyt aina koetella noita tukipilareita kysymällä itseltäni, ovatko ne todella vankalla pohjalla. Vuosi vuodelta todisteita niiden puolesta on karttunut yhä enemmän, mikä on lujittanut uskoani ja syventänyt vakaumustani sen suhteen, että meillä tosiaan on totuus." (Vartiotorni 15. syyskuuta 2014, s. 10)
Toi "ihmemies Intiasta" olisi jopa mielenkiintoisempi kuin se vanha rautanauloja popsiva.
Mutta jos koettelu suoritetaan järjestön oppaiden ja ohjeiden mukaisesti...
Minkälainen muu koettelu olisi ohjeiden valossa mahdollista?
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 05:09
Kirjoittaja Veli-Hopea
Kummallinen mies. Koetellut on, eikä ole vielä tänäkään päivänä huomannut, ettei pysty perustelemaan faktoin yhtäkään tukipilariansa. Jos on niin miten nuo tukipilarit todennetaan? Taitaa olla taas vtseuran mielikuvitushahmo?
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 05:24
Kirjoittaja Markku Meilo
Veli-Hopea kirjoitti:Taitaa olla taas vtseuran mielikuvitushahmo?
Voi toki olla Vt-lyriikkageneraattorin tuotosta, mutta noin se pakkaa alalla menemään. Erään j-todistajuuden jättäneen kanssa keskustellessa toin mahdollisimman kauniisti esille ihmetykseni siitä kun en tiedä ensimmäistäkään perustetta vedenpaisumukselle. Henkilö totesi minulle, ettei sellaisilla asioilla kannata vaivata päätänsä, uudessa systeemissä voi sitten Nooalta kysellä tarkemmin. Että kyllä vaan tuollaisia tukipilareita alalla tarjoillaan laajemminkin.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 05:35
Kirjoittaja Veli-Hopea
Että kyllä vaan tuollaisia tukipilareita alalla tarjoillaan laajemminkin.
varmasti. Tyhmiä kun eivät neljänneksi tukipilariksi laittaneet tuohon : 4) Jehova rakastaa iloista antajaa.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 10:30
Kirjoittaja Bergerac
Tämän päivän tietoyhteiskunnassa ihmisten on onneksi huomattavasti helpompi tarkistaa JO ennakolta esim Jehovan Todistajien tukipilareihin tai ylipäätänsä Jehovan Todistajuuteen/Seuraan liittyviä asioita. Pätee toki moneen muuhunkin asiaan.
Sama asia myös siinä tilanteessa, kun vilpitön Todistaja ovelta ovelle/mahdolliselle kiinnostuneelle/tutkistelu-raportointi-mahdollisuudelle vakuuttavasti esittelee/todistelee Seuran ohjeiden mukaisesti asioita.
-> Mahdollisuus ottaa selvää asioista monelta eri kantilta, eli tavallaan tarkistaa tukipilarit ja taustat
Sama helpompi mahdollisuus myös ns syntymä-Jehovilla. Siis käytännössä internetin kautta.
Puhun nyt siitä että on esim mukana (vielä) järjestössä, mutta halutessaan muutakin tietoa kuin Seuran tarjoama tieto on helpommin nykyään tarjolla.
Takataka-vuosina kiinnostunut saattoi käydä kirjastossa ja tutkia monenlaista kirjallisuutta ja päätyä siihen että Jehovan Todistajat eivät ole, tai ovat hänelle mahdollinen yksi vaihtoehto.
Tänä päivänä internetin kautta erittäin helposti.
Takataka-vuosina vilpittömälle Jehovan Todistajalle ei käytännössä julkinen kirjasto/käsikirjasto olisi ollut kovin varteenotettava vaihtoehto Seuran ulkopuolisen materiaalin tarkastelua varten. Tuskin veli viisaat vanhimmat olisivat olleet tyytyväisiä jos olisivat kuulleet (saatika nähneet) että vilpittömällä Veljellä on kirjastossa pöytä täynnä "vieraan ruokapöydän" tarjontaa.
Tänä päivänä internetin kautta erittäin helposti.
-> Tosin odotellessa sitä (Seurahan on alkanut satsata verkkoon), että koska Seura kenties tulevaisuudessa kehittäisi/markkinoisi kuvainnollisille muurahaisilleen tietokoneeseen ns JW-Clientin. Toki se olisi ilmainen (lue: lahjoitukset ja "suositushinta" toki taustalla) vilpittömille todistajille. Voisi sisältää muutamia kivoja featureita kuten:
- palvelu aktivoituu päälle kun kone käynnistetään
- koneen käynnistyessä tuo ruudulle eteen päivän raamatun tekstin sekä automaattisesti kaiuttimista kuulee luettuna päivän tekstin
- kivan kalenterin jolla pystyy suunnittelemaan hengellisen aikataulun perheelle ja ehkä koneen automaattisen sulun varattujen aikojen osalta
- sisältää mukavan JWoogle -hakukoneen, joka kivasti auttaa tietojen etsinnässä internetistä
- sisältää automaagisen suodattimen, joka voisi varoittaa "epäluotettavasta" kohdesivustosta/ohjelman käytöstä, voi myös suoraan estää määrätyt kohdesivustot/ohjelmat
- säilyttää kaikki logitiedot ja tapahtumat mitä koneella on tehty, nämä käyttäjän myöhemmin katsottavissa (käyttöönotossa toki maininta että palvelun parantamiseksi voidaan lähettää tietoja palvelun kehittäjälle)
- Donate -feature totta kai sisältyy palveluun, ja mukavasti siirtyminen suoraan verkkopankin sivuille
- Tunti-rapparin lähetys kätevästi clientin kautta
- sisältää mukavan JWChatin jolla saa kivasti yhteyden muihin todistajiin
- sisältäisi myös ehkä "ilmoita asiattomasta todistajasta" -palvelun, jolla voisi ilmoittaa havainnoimastaan todistajan toiminnasta/käytöksestä JWSupervisoreille jotka käytännössä yksilöidyt määritellyt vanhimmat
- Todellinen erityis-maksullinen Pro-versio JW-Clientista ilmestyisi myöhemmin. Olisi suositeltava tietoturvankin takia käyttöön tämä. Voisi sisältää pakettina pakotetun suojatun VPN-yhteyden JW.Org:n kautta ja paljon parannuksia JW-Clientin toimintaan.
- ja paljon muuta kivaa
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 13:31
Kirjoittaja Nimrod
Koko hommassahan on kyse siitä, ettei ole kanttia myöntää tulleensa kusetetuksi

Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 13:59
Kirjoittaja Johanneksen poika
Bergerac kirjoitti:Takataka-vuosina kiinnostunut saattoi käydä kirjastossa ja tutkia monenlaista kirjallisuutta ja päätyä siihen että Jehovan Todistajat eivät ole, tai ovat hänelle mahdollinen yksi vaihtoehto.
Kierrosvalvoja Reima Laine kertoi vajaa 10 vuotta sitten, että joku kiinnostunut henkilö Turun suunnalla oli tutkinut KAIKKI luopiosivut, ja todennut ne pelkäksi valheeksi.
Hän ei tosin täsmentänyt, mitä tuohon KAIKKEEN sisältyi. Mutta jos kiinnostaa kuunnella, sen voi tehdä
täällä.
"Silkkaa valhetta", oli luopiosivujen "tutkimisen" tulos.

Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 14:21
Kirjoittaja apostatesanta
Johanneksen poika kirjoitti:
Kierrosvalvoja Reima Laine kertoi vajaa 10 vuotta sitten, että joku kiinnostunut henkilö Turun suunnalla oli tutkinut KAIKKI luopiosivut, ja todennut ne pelkäksi valheeksi.
Hän ei tosin täsmentänyt, mitä tuohon KAIKKEEN sisältyi. Mutta jos kiinnostaa kuunnella, sen voi tehdä
täällä.
"Silkkaa valhetta", oli luopiosivujen "tutkimisen" tulos.

Muuten tuo tarina olisi voinut mennäkin läpi, mutta että korkeasti koulutettu ja menee vielä kasteelle kriittisen matskun tutkimisen jälkeen?

"Hieman" haiskahtaa. Tai sitten oli vain erittäin kiero tapaus.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 14:43
Kirjoittaja Sukututkija
Johanneksen poika kirjoitti:Hän ei tosin täsmentänyt, mitä tuohon KAIKKEEN sisältyi. Mutta jos kiinnostaa kuunnella, sen voi tehdä
täällä.
"Silkkaa valhetta", oli luopiosivujen "tutkimisen" tulos.

Tyylikästä.
Kymmen vuotta sitten on noin 2004, kymmenkunta vuotta internetin yleistymisen jälkeen… Kuinka tietämätön täytyy olla että tuossa vaiheessa kehtaa väittää jonkun edes selailleen läpi kaikki internetin tietyn aihe-alueen sivut. Ja kuina idioottina kertoja kuulijaansa pitää.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 14:48
Kirjoittaja Veli-Hopea
Riittää kun on lavakelpoinen, niin näköjään saa puhua paskaa ihan vapaasti...
Käsittämätöntä kuinka päivästä toiseen näkee vain enemmän ja enemmän kuinka koko touhu on valhetta täynnä.
Läpimätä, ei voi mitään. Se on jotenkin surullista todeta aina vain uudelleen ja uudelleen
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 16:12
Kirjoittaja jak
Johanneksen poika kirjoitti:Bergerac kirjoitti:Takataka-vuosina kiinnostunut saattoi käydä kirjastossa ja tutkia monenlaista kirjallisuutta ja päätyä siihen että Jehovan Todistajat eivät ole, tai ovat hänelle mahdollinen yksi vaihtoehto.
Kierrosvalvoja Reima Laine kertoi vajaa 10 vuotta sitten, että joku kiinnostunut henkilö Turun suunnalla oli tutkinut KAIKKI luopiosivut, ja todennut ne pelkäksi valheeksi.
Hän ei tosin täsmentänyt, mitä tuohon KAIKKEEN sisältyi. Mutta jos kiinnostaa kuunnella, sen voi tehdä
täällä.
"Silkkaa valhetta", oli luopiosivujen "tutkimisen" tulos.

Luopiosivu, luopiot! Eikö tuo jo ole henkilöön menevää kunnianloukkausta. Mikä luopio minä olen jos en usko samaan kuin esimerkiksi herra Laine.
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 16:57
Kirjoittaja Veli-Hopea
Luopiosivu, luopiot! Eikö tuo jo ole henkilöön menevää kunnianloukkausta. Mikä luopio minä olen jos en usko samaan kuin esimerkiksi herra Laine.
Tämäkin kaikki silkkaa valhetta

Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 17:05
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Bergerac kirjoitti:
-> Tosin odotellessa sitä (Seurahan on alkanut satsata verkkoon), että koska Seura kenties tulevaisuudessa kehittäisi/markkinoisi kuvainnollisille muurahaisilleen tietokoneeseen ns JW-Clientin. Toki se olisi ilmainen (lue: lahjoitukset ja "suositushinta" toki taustalla) vilpittömille todistajille.
Entäs ne syntymäjehovat, jotka kuvaannollisesti syntyvät näppäimistö kainalossa ja tabletti toisessa, ja jo 10-vuotiaina osaavat ohittaa kaikki mahdolliset estot, suodattimet, jopa asentaa toisen järjestelmän(Linuxin), ja JW-client poistuisi sen seurauksena koneelta.
Eli eikö tarvittaisi paljon syvemmälle tähtäävä aivopesuohjelma, joka estää aivan kaiken jt:n ruokailemisen "vieraasta ruokapöydästä". Nythän jt:t saattavat ruokaillakin välillä ainakin suomi24-palstalla.
Mutta jos ajatellaan että vt-seura todellakin haluaisi estää kaiken "vieraasta ruokapöydästä ruokailemisen" niin miten se olisi mahdollista? Pitäisikö vt-seuran rakentaa oma piilaakso ja alkaa kyhäämään omia tietokoneita, joiden järjestelmää ei voi vaihtaa, eikä kopeloida?
Re: Valikoiva sokeus jehovantodistajuudessa
Lähetetty: 26.06.2014 20:07
Kirjoittaja Polyester
Voimantorni kirjoitti:Tuossa Jehovan todistaja väittää, että hän on toistuvasti yrittänyt koetella, kestääkö hänen uskontonsa / uskonsa kriittistä tarkastelua. Mutta jos koettelu suoritetaan järjestön oppaiden ja ohjeiden mukaisesti, eli on jo ennalta määrätty päätymään Jt-uskon kannalta suotuisaan lopputulokseen, niin tällainen koettelu ei oikein todellista koettelua olekaan.
Itse pidin kovasti tutkimisesta, olin ahkera ja ainakin luulen, että "tutkin Raamattua" Jehovan todistajien kanssa perusteellisemmin kuin ehkä yleensä on tapana. Ei siinä silti kovin syvälle menty todellisiin ongelmakohtiin, vaan ideana oli, että kaivellaan hakuoppaiden ym avulla kieltämättä runsaasta Vartiotornin tuotannosta jonkinlainen vastaus, jolla hankala asia saadaan lakaistua maton alle. En osannut parempaa vaatia, eikä sellainen olisi palveluun kuulunutkaan.
Eräs keskustelu on jäänyt mieleen. Olin tuolloin tutkinut suhteellisen vähän aikaa, mutta aloin olla jo mielenhallinnassa. Ehdotin tutkistelua pitävälle henkilölle, että voisimme oikein tosissaan haastaa Totuuden ja käydä kaikki hankalat asiat perusteellisesti läpi, koska jos tämä on totuus, sen täytyy kestää mitä tahansa. En ole varma, ehdotinko jopa "luopiomateriaalia". Muistan kuitenkin hieman yllättyneeni hänen vastauksestaan, että tämä ei nyt ole oikein hyvä idea, koska se voisi horjuttaa uskoa ja sitä paitsi mehän tiedämme jo, mikä on totuus. Hän vetosi myös siihen, että tiesiväthän israelilaisetkin totuuden ja olivat nähneet kaikki ihmeteot, mutta silti luopuivat Jumalasta. Liian kriittinen asenne voisi johtaa samaan.
Sitä en vieläkään tiedä, mikä sai minut ehdottamaan tuollaista armotonta Totuuden haastamista. Ehkä en ollut vielä kovin syvällä mielenhallinnassa, tai kenties olinkin ja todella halusinkin uskoa, mutta jotenkin kuvittelin, että tällainen tinkimätön rehellisyys olisi oikea, arvostettava ja kiiteltävä asenne Totuutta kohtaan. No, ei ollut.
apostatesanta kirjoitti:Muuten tuo tarina olisi voinut mennäkin läpi, mutta että korkeasti koulutettu ja menee vielä kasteelle kriittisen matskun tutkimisen jälkeen?
Korkea koulutus voi jonkin verran auttaa, mutta en usko sen antavan 100% suojaa lahkohörhöilyä vastaan. Täytyy muistaa, että uskonto ei ole mikä tahansa asia, jota voisi objektiivisesti käsitellä, vaan uskontoon liittyy voimakkaita tunnetason latauksia ja se pystyy vaikuttamaan joihinkin ihmisiin LSD:n tavoin vääristäen voimakkaasti heidän kokemustaan todellisuudesta. Sitä en tiedä, onko LSD:n vaikutus hauskempi, enkä aio kokeilla. Yksi trippi riittää.