Uskonnoton tarina

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Eräsmies
Viestit: 33
Liittynyt: 07.07.2014 16:23

Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Eräsmies »

Hei kaikki. Pahoittelen, että rikoin tuon hienon 777 numeron teiltä.

Yritin oikein kovasti pinnistellä muistiani ja selailla aiheita, mutta en löytänyt mitään vihjettä siitä, että olinko jo rekisteröitynyt. Olen 99,99% varma, että en ollut. :) Tämän tarinan olen kyllä joillekin ihmisille kertonut, joten siitä ehkä se ajatus tuli. En välttämättä tule kovin paljoa kirjoittelemaan, mutta no jokatapauksessa kaippa tämäkin tarina on kertomisen väärti. Koska tarinassa on oikeita ihmisiä mukana, niin koetan kertoa sillain paljastamatta henkilöitä.

Kun olin lapsi, noin ehkä 5-6 tai jotain sinnepäin juuri alle kouluiän, meillä alkoi käydä jehovantodistajia. Tykkäsin kovasti. Ne vierailut oli kivoja ja ne ihmisetkin kivoja. Äidilläkään ei ollut paljoa ystäviä sielläpäin, joten taisi osua heti kerralla maaliin. Tehän tiedätte kuviot. Muistan kun kävelin koulusta kotiin ja näin heidän auton pihassa, niin tulin loppumatkan juoksujalkaa. Siihen asti kaikki meni kivasti, mutta isä ei innostunut ollenkaan.

Kerran lapsena komeron hyllyillä kiipeillessäni löysin salaperäisen muovipussin ja siellä pussissa oli joulukoristeita. Ah jännää :) Niitä rupesin tutkimaan, niin voi kamalaa! Siellä oli pukin naamari ja arvasin karun totuuden. Pukki olikin isä. Vähän jäi harmittamaan se asia. (tämä tapahtuma liittyy myöhempään)

Kaikilla ihmisillähän ei ole samanlaista uskonnollista kokemusta ja tunnetta. Äidin lapsuuskoti oli harras ja melko onnellinen kai. Hänelle uskonto oli ja on tärkeä. No minulle luettiin niitä vaaleanpunaisen kirjan juttuja. Tykkäsin niistäkin. Ainoastaan yksi asia vähän vaivasi jo silloin kuusivuotiaana. Äiti luki niitä tarinoita, niinkuin ne olisivat oikeasti totta. Minusta ne oli pikemminkin kivoja juttuja. Niinpä kerran siinä mietteissäni sanoin, että "jumalaa ei ole olemassa." Varmaan se pukkinaamarikin oli osaltaan vakuuttanut ajatukseni. Toivoin, että äiti naurahtaisi ja lopettaisi sen leikkihomman ja myöntäisi, että joo se on sellainen leikki, kun minäkin sen jo hoksasin. Ei reagoinut niin. Sai kauhean huutohepulin. Olin ihan ihmeissäni ja minun oli pakko perua sanottu, vaikka en halunnut. Sen jälkeen en ottanut asiaa enää koskaan puheeksi, mutta tarinoissa alkoi olla yhä enemmän Harmagedonia ja demoneita. Minä pelkäsin niitä demoneita aivan älyttömästi ja enkeleitä pelkäsin ihan yhtä paljon. Nehän voi tulla taivaasta ja hutkaista miekalla pään irti, niinkuin siellä Egyptissäkin tehtiin lapsille. Samoja olentoja kaikki ja demonithan on vain toisinajattelevia enkeleitä. Teini-ikäisenä pelkäsin Harmagedonia niin paljon, että olin varma, etten elä aikuiseksi asti. Opin olemaan suunnittelematta tulevaisuutta, koska se on turhaa. Kotonakin elämä oli onnetonta selviytymistarinaa kiihkouskovaisen ja juoppohullun puun ja kuoren välissä. Se oli kahden samanlaisen jästipään yhteenottoa kaikki.

Muutin omaan kämppään heti, kun olin täysi-ikäinen. Mahtavaa asua omassa rauhassa! No hyvä kaverini oli jehovantodistaja myös, vaikka oli mulla muitakin kavereita. Jotenkin vain lähipiirin ihmiset aivan väkisin halusi minua käännyttää. Koska olen aina ollut sillätavalla kiltti ja mukava, en halua pahoittaa toisten ihmisten mieltä, enkä varsinkaan kaverin tai äidin tai ylipäätään kenenkään, minulle järkättiin omaa kirjantutkimista. Tavallaanhan se oli sillätavalla tuttua lapsuudesta, että tulin alkaneeksi siihen. Jossain vaiheessa älysin, että kirjojen lukemisella oli päämäärä. Minun olisi pitänyt alkaa jehovantodistajaksi, mutta todellisuudessa se oli viimeinen asia, mitä olisin halunnut alkaa. Konventeissa kuljettiin sen kaverin kanssa siihen aikaan, kun siellä tosiaan sai sitä mansikkaleivostakin. Mutta minua kovin hämmästytti se, kun pojat juttelivat suurella innolla siitä, kuinka rukoilu vaikuttaa ja kuinka he tuntee sitä ja tätä. Edelleenkään en sisimmässäni uskonut yhtään mihinkään. Päässä oli kyllä paljon sitä ulkoapäin syötettyä oppia, mutta sen alla en edelleenkään ollut uskonnollinen ihminen. Saatoin selitellä itselleni ja yrittää ajatella, kuin muutkin, mutta minua vain ahdisti sellainen. Se kirjantutkistelukin rassasi mieltä ja aina se kaveri jaksoi soittaa, että kokoukseen pitää lähteä. Tekosyitä oli yhä vaikeampi keksiä. Me oltiin oikeasti kavereita, enkä halunnut sanoa pahasti. Se todistajaksi painostaminen vain alkoi ahdistaa siinämäärin, että rupesin etsimään ulospääsyä tilanteesta, jonka koin ansaksi. Muut vielä siihen päälle sanoo, että kylläpä sinä olet edistynyt, vaikka todellisuudessa kirjaa oli vain luettu pitkälle.

Suurinpiirtein samoihin aikoihin aloin seurustella ja se oli todistajakaverista varmaan järkytys. En tiedä. En kysynyt. Tyttöystävälläni oli oma suunnitelma opiskella toisella paikkakunnalla. Itseasiassa jo ennenkuin tutustuimme. Muutimme kimppaan ja puoli Suomen mittaa muualle. Tutuille ja kavereille vain ilmoitin, että muutamme. Tulkaa käymään :) Vihdoin sain omaa rauhaa jäsennellä ajatukseni rauhassa. Kesti kauan, ennenkuin opin olemaan ilman uskonnollista kuormaa. Se reilu 600 kilsaa välimatkaa kuitenkin tekee ihmeitä :) Ei olla yhäkseen ramppaamassa. Lopulta pääsin sellaiseen mielenrauhaan, että voin olla neutraali uskontojen suhteen, mutta aikansa se otti.

Edelleen kunnioitan kaikkien ihmisten vakaumusta, oli se sitte jehovantodistaja tai joku muu. Itse odotan muiden ihmisten hyväksyvän sen, kun sanon, että olen uskonnoton, enkä millään tasolla koe mitään uskonnollisia tunteita. Paitsi äidille en sitä kerro ikinä. Ei siksi, että pelkäisin reaktiota, vaan siksi, että hän todella uskoo siihen, mihin minä en. Siitä tulisi vain surua hänelle.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Kiitos tarinastasi. Koska kerroit mansikkaleivoksista konventissa, alkoi tietenkin kiinnostaa ikäsi.
Oli jotenkin tosi helppoa samaistua tarinaasi.
Let me go Master I hate you so
Eräsmies
Viestit: 33
Liittynyt: 07.07.2014 16:23

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Eräsmies »

43 tällä hetkellä ja joka vuosi tulee yksi vuosi lisää :)

Joo silloin oli tosiaan niitä jänniä seteleitä, missä taisi olla 50 pennin leimat ja yksi seteli oli 5 markkaa. Muistan myös sellaiset vihreät setelit, missä oli muistaakseni aina 20 penniä yksi leima. Kynällä tytöt ja pojat siitä merkkasi aina käytetyksi, kun osti karkkia. Silloin koventit olivat oiketa karkkimässäjäisiä. Isä se sanoikin, että teitä sinne karkilla houkutellaan.

Meitä aina puoliväkisin haalattiin kokoukseen ja konventtia ei voinut välttää. Kokouksiin äiti joskus karkasi salaa, mutta minulle jäi vaikutelma, että isä oli ehkä siitä salaa mielissään, kun sai kesäkonventin aikana olla rauhassa kotona. Ei se hyvällä kattonu kuitenkaan. Hän oli sellainen, mitä jehvovantodistajissa kutsuttiin "vastustajiksi". Jälkeenpäin kun olen lukenut asioista tarkemmin, niin osa hänen sanomisistaan saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Tietenkin sellaiset puheet leimattiin panettelijan ansoiksi.

Vaikka minä ja nuorempi veli ei olla koskaan oltu jehovantodistajia oikeasti, niin me ollaan oma osamme saatu niistä harmeista, mitä sen mukana tulee. Hän kertoi aivan vasta, että halusi pesiskerhoon, mutta äiti kielsi, koska se on tiistainkokouksen aikana. Isä olisi antanut tietenkin luvan ja antoikin. Kaikenlaisia konsteja me yritettiin, välttääksemme kokoukseen lähtö, mutta yleensä ei onnistunut. Juostiin metsään karkuun, tai velipoika juoksi. Minun piti esittää vanhempaa ja fiksumpaa, vaikka halusin kans karata.

Tiistainkokouksissa tavallaan viihdyinkin. Ne oli aina jonkun kotona pienemmällä porukalla ja kestivät vain tunnin. Ainiin! Vuosia myöhemmin yksi kaveri oli hetken aikaa kiinnostunut UFOista ja paikkakunnalla oli joku UFO kokoontujien seura. Hän kertoi siitä, niin se oli justiinsa samanlaista, kuin tiistain kokoukset, mutta ilman rukoilua. Siellä vanhemmat sedät ja tädit luki kirjasta ja alleviivaili. Hän lopetti kiinnostumisen varsin heti :D

Mutta kaverien syntymäpäiville ei päästy, kuin salaa. Itsenäisyyspäivän lippuaskarteluista piti hankkiutua eroon ja kaikki nämä perus juhlakuviot oli aina hankalia. Mulla oli pitkälle aikuisiälle asti kammo veriruokia kohtaan. Vaikka en uskonutkaan oikeasti mihinkään, niin siitä huolimatta omatunto alkoi aina soimata ihan opetetulta pohjalta. Eli olin muka tehnyt pahasti, vaikka en edes uskonut siihen oppiin, minkä takia se olisi ollut pahasta. Kummittelua pelkäsin oikeasti. Kaikki lähiympäristön aikuiset niistä selitti totena. Sen ja senkin ukon kotona patja lensi ilmassa itsestään. Oho! Hui kauhea! Näitä kummittelupaikkoja oli vaikka missä. Ne yhetki muutti pois talosta, koska siellä kummitteli. Ei edes tullut mieleen, että niillä viirasi päässä. Ei tietenkään tullut sellainen mieleen, koska niistä kerrottiin vakuuttavasti ja kaikki muut tukivat sitä kerrottua kauhujuttua. Nehän oli niitä demoneita aina ja niitä oli paljon ja ne teki asioita fyysisesti. Liikuttivat esineitä ja puhuivat ääneen. Oudosti siis en uskonut uskontoon, mutta kuitenkin uskoin jotakin kautta niihin kauhujuttuihin. En minä osaa selittää tuota logiikkaa, mutta omien vanhempien vaikutus on kyllä todella suuri lapsen mielelle. Olin siis silloin kouluikäinen. Ehkä se liittyy siihen, että yritin kuitenkin omaksua sitä uskontoa jossain iässä.

Ihminen yrittää muodostaa maailmankuvan siitä aineistosta, mitä on ympärillä. Isän juopottelut olivat jotain kaoottista ja äidin uskonto järjestystä. Silti siihen uskontoon sisältyi toisenlaista kaoottisuutta ja kauhuja juuri noiden kummitusjuttujen muodossa ja ne kuvat, missä maa aukeaa ja nielee kirkuvia ihmisiä, oli kauheita. Muistan jonkun tarinan afrikasta, missä demoni oli ihmiseltä vääntänyt pään nurin ja tappanut. Jos se tapahtuu siellä, niin sehän voi tapahtua missä tahansa. Kruts vain nauraen vääntää demoni ihmisen niskat nurin. Yksi kaveri huomasi, että uskoin kaikki kummitusjutut ja alkoi keksimään niitä lisää. Tuollaki yhessä autiotalossa on saksalaisen irtopää kypärä päässä ja puhuu jotain saksaa. Meidän kodin lähellä oli vanhoja saksalaisten juoksuhautoja ja siitä se tarina varmaan lähti. Sen kerroin kotona ja "hyi kauhea! Älä mene sinne!" Oli se vastaus. Mutta tuo päänvääntämisjuttu muistaakseni luettiin kokouksessa. Itseasiassa vasta aikuisiällä pääsin eroon noista kummitusjutuista. Nyt niille on helppo naureskella, mutta silloinpa ei naurattanut. :)

Tällä hetkellä pidän suuresti mahdollisena alkuräjähdystä (joka ei ole räjähdys kirjaimellisesti), mutta M-teoria kuulostaa jännältä vaihtoehdolta. Maailmankaikkeus kaikkine epävarmuuksineen sellaisena, kuin se on, on minulle tuhat kertaa antoisampi ja kiinnostavampi maailmankuva, kuin se uskonnollinen, mihin minua yritettiin koko lapsuus ja nuoruus väkisin vääntää.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Mä oon kolme vuotta nuorempi, mutta muistan myös lapsuuden karkintäyteiset konventit. Joskus lapsena oli oikeasti syytä mennä konventtiin. Se syy oli sokeri.
Let me go Master I hate you so
Eräsmies
Viestit: 33
Liittynyt: 07.07.2014 16:23

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Eräsmies »

Joo sitä karkkia aina odotti. Nyt alkaa jostain aivojen muinaisista sopukoista kohoamaan pintaan hämärä muistikuva vaalean oranssista setelistä. Olikohan siinä 10 pennin leimat... Niitä oli erilaisia, mutta myöhemmin vain punaisia.
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Filippos »

No mie oon 9 vuotta nuorempi ja silti muistan ne karkit ja setelit.
rippeli
Viestit: 2455
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Joskus käytiin muuten seurakuntalaisten kanssa keskustelua siitä, voiko niitä leikkirahoja ruksia itse, vaan pitääkö mennä ruksaajasisaren luokse. Ihan kuin asialla olisi kamalasti merkitystä, mutta onhan niitä turhempiakin kysymyksiä pohdittu.
Let me go Master I hate you so
Mievaan
Viestit: 487
Liittynyt: 14.10.2011 00:15

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Mievaan »

itse muistan vain vaaleanpunaset setelit kaukaisesti. Hämeenlinnan puisen karkkipöydän paremmin. Se oli heti siinä kastealtaa jälkeen ruokasalin kulmassa. Toki voi mun lapsen muisti pätkiä. Ei kyllä paljon muita muistoja sieltä. Orkesteri tais olla ja ai niin nakkimyynti :)
Jaakob
Viestit: 707
Liittynyt: 28.04.2007 14:43

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Jaakob »

^siinä Hämeenlinnan konvettisalin ruokasalin nurkassa oli tosiaan karkki/limupöytä. Orkesteri oli siellä lavalta katsottuna vasemmalla puolella lavan vieressä.
Religion was created when the first conman met the first fool
-Mark Twain
Luopio?
Viestit: 128
Liittynyt: 16.09.2009 21:01
Paikkakunta: 60°10'12"N 24°56'24"E

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Luopio? »

Toinen karkkipöytä oli parven alla ensiapuhuoneen vieressä. Siitä osti "setelillä" ensimmäiset glugoosipastillini. Mansikkaleivokset ja keitetyt näkit olivat konventin parasta antia. Kotimatka vikana päivänä oli tietty parasta - silloin jo hymyilytti ja faija varmaan luuli minun saaneen jonkin helkkarin herätyksen.
"Totuus ei saa koskaan tulla hyvän tarinan tielle"
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Luopio? kirjoitti:...keitetyt näkit olivat konventin parasta antia.
Hupaisa typo, josta kirpoaa oma positiivinen muisto muonituksesta. Silloin ruokailu oli täysi satsi jälkkäreineen, ei mitään pihistelyn makuakaan, ykymeno näyttäytyy mulle omituisena. Jos siis Vt-seura haluaisi vähänkään sitouttaa porukkaansa tuohon 1914-harhaan.

Hilpeintä on ollut seurata Stadin Jäähallin nurkalla kun porukka vaeltaa läheiseen roskamuonittamoon rintalappu ojossa. Tosin siinä uskonnon amerikkalaisuus pääsee oikeuksiinsa.
Voimantorni
Viestit: 989
Liittynyt: 07.06.2009 16:16

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Voimantorni »

Markku Meilo kirjoitti:Hilpeintä on ollut seurata Stadin Jäähallin nurkalla kun porukka vaeltaa läheiseen roskamuonittamoon rintalappu ojossa.
Tässä piilee tosiaan merkittävä periaatteellinen muutos/ristiriita, joka on ehkä hävinnyt aikojen kuluessa taka-alalle.

Jos pohja-ajatuksena on, A) että Jumala pitää kansastaan huolta, niin aineellisesti kuin hengellisestikin, ja B) että konventit ovat suuri todistus kaikille tarkkailijoille siitä, miten Jumala pitää kansastaan huolta, niin kovin on tosiaan merkillistä "lipsumista" tapahtunut tässä asiassa.

Vielä joitakin aikoja sitten konventtikaupungin mäkkärin jonoihin eksyneitä (tai ylipäätään konventtialueelta muualle kuin katutyöhön poistuneita) todistajia oltaisiin jossain määrin paheksuttu. Mutta nykyään on kyse vain siitä, että Jumala on yksinkertaistanut asioita, ja niinpä Jumalan Kansan suurella vuotuisella "juhla-aterialla" tarjoillaan enää vain pullotettua kylmää vettä. - No, hyvä että edes sitä helteellä saa.

Mutta mitä etäisemmäksi Jehova käy, sitä läheisemmiksi maailman tarjonnat koetaan.

Sama ilmiöhän on nähty jo paljon selvemmin esim. järjestön rahankeruu tapojen muutoksissa. Aiemmin maailmalta ei haluttu ottaa vastaan mitään, koska Jehova pitää omistaan huolen. Nyt on sitten ajat muuttuneet, ja maailmallinenkin lahjoitusraha kelpaa.
Markku Meilo kirjoitti:Tosin siinä uskonnon amerikkalaisuus pääsee oikeuksiinsa.
Sinä se Markku aina löydät sen positiivisen puolen asioista! :lol:
Filippos
Viestit: 1139
Liittynyt: 30.09.2009 10:46
Paikkakunta: Oulu

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Filippos »

Oisko seuralla mäkkärin osakkeita ja siksi ruojatarjoilut kadotettu?
Eräsmies
Viestit: 33
Liittynyt: 07.07.2014 16:23

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Eräsmies »

Tämä muonitussysteemi oli tosiaan silloin lapsuudessa aika toimiva ainakin päällepäin. Jono oli huiman pitkä, mutta niin sitä vain jonotettiin. Todelliseksi syyksi epäilen sitä, ettei ruokailun kulut tulleet täysin katetuiksi. Tai en tiedä onko näin. Lapuillahan ne maksettiin kumminkin. Ehkä joissakin muissa maissa kokemukset on olleet huonompia ja kaikkialla pitää olla yhtenäistä tai jotain. Voihan syitä arvailla, mutta tiijä häntä.

Yksi tuttava uskoo eräisiin vanhoihin pakana-ajan jumaliin, koska ne on pohjoisella alueella olleet ensin. Ihan hyvä perustelu. Minusta oli keljumainen vaihe historiaa, kun viikinkien ja muinaissuomalaisten oma kulttuuri pakolla muutettiin. No eipä auta, mutta hän on ihan vakuuttunut, että Odin tai joku niistä vanhoista on se oikea. Tottakai se oli minusta kiinnostava näkökanta. Siinä illan mittaan juteltiin enempikin ja sitten sanoin, että juu olen ateisti, niin hänen mielestään minä en ole ateisti. Tässä kohtaa se oikea nimike on vähän hankala. On olemassa niin monta tulkintaa sanalle ateisti, etten tiedä, mitä käyttäisin. Mitä käyttäisin enkuksi ja mitä suomeksi? Voisin alkaa käyttää jotain pitkää ja monimutkaista nimitystä, mutta ateisti on lyhyt ja helppo. Tosin se on liian helppo ymmärtää monella tavalla. Mutta vaikka keksisin jonkin hienomman nimen, niin selityksen jälkeen se kumminkin ymmärrettäisiin, että aijaa ateistia tarkoitat. "Uskonnoton" on ihan hyvä suomeksi, mutta enkuksi hankala ääntää ainakin minulle.

edit. Jos en pahoin väärin muista, niin minusta se oli ihan oikea höyrykeitin, missä ne nakit höyryllä lämmitettiin. Ihan eri levelillä, kuin kattilassa keittäminen. Muistan kuinka eräs edesmennyt isopartainen iso kaveri niitä meille myi halvalla vimppa iltana. Hänen perheensä siis oli jehovantodistajia, mutta hän itse kai suhtautui varsin leppoisasti hommaan.
Luopio?
Viestit: 128
Liittynyt: 16.09.2009 21:01
Paikkakunta: 60°10'12"N 24°56'24"E

Re: Uskonnoton tarina

Viesti Kirjoittaja Luopio? »

Eräsmies kirjoitti:Tämä muonitussysteemi oli tosiaan silloin lapsuudessa aika toimiva ainakin päällepäin. Jono oli huiman pitkä, mutta niin sitä vain jonotettiin. Todelliseksi syyksi epäilen sitä, ettei ruokailun kulut tulleet täysin katetuiksi. Tai en tiedä onko näin. Lapuillahan ne maksettiin kumminkin. Ehkä joissakin muissa maissa kokemukset on olleet huonompia ja kaikkialla pitää olla yhtenäistä tai jotain. Voihan syitä arvailla, mutta tiijä häntä.

Yksi tuttava uskoo eräisiin vanhoihin pakana-ajan jumaliin, koska ne on pohjoisella alueella olleet ensin. Ihan hyvä perustelu. Minusta oli keljumainen vaihe historiaa, kun viikinkien ja muinaissuomalaisten oma kulttuuri pakolla muutettiin. No eipä auta, mutta hän on ihan vakuuttunut, että Odin tai joku niistä vanhoista on se oikea. Tottakai se oli minusta kiinnostava näkökanta. Siinä illan mittaan juteltiin enempikin ja sitten sanoin, että juu olen ateisti, niin hänen mielestään minä en ole ateisti. Tässä kohtaa se oikea nimike on vähän hankala. On olemassa niin monta tulkintaa sanalle ateisti, etten tiedä, mitä käyttäisin. Mitä käyttäisin enkuksi ja mitä suomeksi? Voisin alkaa käyttää jotain pitkää ja monimutkaista nimitystä, mutta ateisti on lyhyt ja helppo. Tosin se on liian helppo ymmärtää monella tavalla. Mutta vaikka keksisin jonkin hienomman nimen, niin selityksen jälkeen se kumminkin ymmärrettäisiin, että aijaa ateistia tarkoitat. "Uskonnoton" on ihan hyvä suomeksi, mutta enkuksi hankala ääntää ainakin minulle.

edit. Jos en pahoin väärin muista, niin minusta se oli ihan oikea höyrykeitin, missä ne nakit höyryllä lämmitettiin. Ihan eri levelillä, kuin kattilassa keittäminen. Muistan kuinka eräs edesmennyt isopartainen iso kaveri niitä meille myi halvalla vimppa iltana. Hänen perheensä siis oli jehovantodistajia, mutta hän itse kai suhtautui varsin leppoisasti hommaan.
Minun aikanani ne keitettiin isossa painekattilassa. Muistan vielä hyvin, kuinka keitinveden joukkoon pilkottiin sipulia ja kaadettiin 1-olutta makua tuomaan. Nakin keittoa valvonut vanhin maisteli nakkeja ja pilsneriä erittäin asiantuntevasti... Tuo keittiökomennus oli paras mahdollinen tapa viettää konventti. Roskapahvien vieminenkin saattoi hieman venähtää, jos oli nätti sää.
"Totuus ei saa koskaan tulla hyvän tarinan tielle"
Vastaa Viestiin