Sivu 1/2

Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 03.09.2014 11:12
Kirjoittaja rippeli
Marraskuun Vartsikassa tulee täsmennyksiä tissutteluun. Kokoukseen voisi tämän mukaan mennä pienissä viineissä (kaljoissa).
Eipä olisi tullut omana jt-aikana mieleenkään, mutta ajat muuttuu.

18 Ollaksemme pyhiä meidän täytyy pohtia huolellisesti Raamatun kirjoituksia ja tehdä, mitä Jumala meiltä pyytää. Mietitäänpä Aaronin poikia Nadabia ja Abihua, jotka teloitettiin, koska he olivat uhranneet ”laitonta tulta”, kenties päihtyneinä (3. Moos. 10:1, 2). Huomaa, mitä Jumala sitten sanoi Aaronille. (Lue 3. Mooseksen kirjan 10:8–11.) Tarkoittaako tämä Raamatun kertomus sitä, ettemme saa nauttia mitään alkoholijuomia ennen seurakunnan kokouksia? On otettava huomioon seuraavat seikat: Me emme ole Mooseksen lain alaisuudessa (Room. 10:4). Joissakin maissa uskonveljemme käyttävät alkoholijuomia kohtuullisesti aterioilla ennen kokouksia. Pesah-aterialla nautittiin neljä viinimaljaa. Kun Jeesus asetti kuolemansa muistonvieton, hän antoi apostoleilleen juotavaksi viiniä, joka edusti hänen vertaan (Matt. 26:27). Raamatussa tuomitaan liiallinen juominen ja juopumus (1. Kor. 6:10; 1. Tim. 3:8). Lisäksi monien kristittyjen omatunto vaatisi heitä pidättymään kokonaan alkoholijuomista ennen mihin tahansa pyhään palvelukseen osallistumista. Olosuhteet ovat kuitenkin eri maissa erilaiset, ja kristittyjen on tärkeää ”tehdä ero pyhän ja ei-pyhän välillä” voidakseen käyttäytyä pyhällä, Jumalaa miellyttävällä tavalla.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 03.09.2014 11:46
Kirjoittaja YksinäinenSusi
rippeli kirjoitti:Marraskuun Vartsikassa tulee täsmennyksiä tissutteluun. Kokoukseen voisi tämän mukaan mennä pienissä viineissä (kaljoissa).
Eipä olisi tullut omana jt-aikana mieleenkään, mutta ajat muuttuu.

Me emme ole Mooseksen lain alaisuudessa (Room. 10:4). Joissakin maissa uskonveljemme käyttävät alkoholijuomia kohtuullisesti aterioilla ennen kokouksia. Pesah-aterialla nautittiin neljä viinimaljaa. Kun Jeesus asetti kuolemansa muistonvieton, hän antoi apostoleilleen juotavaksi viiniä, joka edusti hänen vertaan (Matt. 26:27). Raamatussa tuomitaan liiallinen juominen ja juopumus (1. Kor. 6:10; 1. Tim. 3:8). Lisäksi monien kristittyjen omatunto vaatisi heitä pidättymään kokonaan alkoholijuomista ennen mihin tahansa pyhään palvelukseen osallistumista. Olosuhteet ovat kuitenkin eri maissa erilaiset, ja kristittyjen on tärkeää ”tehdä ero pyhän ja ei-pyhän välillä” voidakseen käyttäytyä pyhällä, Jumalaa miellyttävällä tavalla.
Herää kysymys, että ovatko jotkut herkkäomatuntoiset jt:t jääneet kokouksista pois liian usein,tai kenttäilystä kun on tullut törpöteltyä?

Tällainen pyhästä palveluksesta poisjääminen, kun pienessä sievässä tai krapulassa, saattaisi aiheuttaa sen että liian vähän tulee kokouksiin väkeä.

Toisaalta millä tavoin se, että kokouksiin tultaisiin pienessä sievässä tai haistaisiin vanhalle viinalle, voisi edistää valtakunnan etuja kiinnostuneiden silmissä?

Toisaalta taas kiinnostunut saattaisi tulla paremmin mukaan, jos kaljaan menevää sorttia, toisaalta absolutisti kiinnostunut varmaan paheksuisi ja kompastuisi, tosin ei absolutisteja olekaan kuin tosi harvassa.

Viina on sellainen aine, että se näköjään määrittelee jopa uskonnollisia sääntöjä, koska eihän ilman viinaa nyt sentään voi kukaan olla.

Jopa apinatkin syövät ylikypsyneitä hedelmiä puista tullakseen humalaan ja viettävät kunnon akrobatia-pirskeet puunoksilla ainakin sen kerran vuodessa vähintään.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 03.09.2014 11:57
Kirjoittaja rippeli
Sinänsä mielenkiintoista, että tästä asiasta kirjoitetaan vasta nyt.
Ainakin minulla on sellainen käsitys, että etelä-Euroopassa on ihan normaalia ottaa lasi, tai pari viiniä ruuan kanssa. Siellä tuskin kukaan on koskaan ihmetellyt, jos veli vanhin haiskahtaa vähän viinille.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 03.09.2014 12:34
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Sitä ei vain ole tullut mainituksi puhuttaessa Pesah-ateriasta, että punaviini laimennettiin suhteessa 1:3, siis yksi osa viiniä, kaksi osaa vettä. Tämä oli myös alkukirkon tapana ehtoollisen yhteydessä. Tavallisilla, arkisilla aterioilla viini laimennettiin samoin.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 03.09.2014 14:07
Kirjoittaja apostatesanta
Tuli useamman kerran vedettyä koksat joko darrassa tai vielä kännintapaisessa. Muistan tapauksen vuosien takaa, kun alkoi purjottaa hullunlailla kesken vartsikan lukemisen, tuntui että heitän ihan just mahalaukun sisällön mikin päälle. Onneksi tuli sopivasti kysymys/vastaustauko pahimman hädän hetkellä niin pääsin vessaan laatalle. Olo oli kuin olis karusellissa ollut koko aamupäivän.

Tapauksia riittää :D

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 14.09.2014 09:38
Kirjoittaja Menneisyyden vanki
Yhtä ympäripyöreää kuin aina, vastaus on kyllä ja ei.
Tulkintani on maassa maan tavalla kun kyse alkoholista.

Tätähän voisi lähteä soveltamaan myös muille elämän osa-alueille esim. pukeutumiseen eikös vain.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 17.09.2014 16:48
Kirjoittaja Kivikko
Näen tuon VT:n tekstin ihan myönteisenä asiana. Monet kiihkouskovaiset menettävät nyt yhden kauhisteltavan asian, eli ruuan kanssa alkoholijuomien käyttämisen. Jos mennään etelämmäs edes ihan Euroopassa niin ruokaviini tai olut on ihan normaalia, kesken työpäivänkin lounaalla. Joillekin voi olla kauhistus tajuta että esim. Saksassa juodaan jopa alkoholitonta olutta, eli ihan vain maun takia!
Kaiken alkoholin käytön tarkoitus ei ole aina humaltua, joten ihan hyvä että linja on tuolta osin tasapainoinen. Erikoista lienee ainoastaan se että aikuisille ihmisille pitää erikseen kertoa että omaa harkintaa saa tältä osin käyttää (huom. vain tältä osin!).

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 17.09.2014 17:38
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Saattas kait se olla hyväkin asia, jos ennen kenttäpalvelusta "ottaa sopivasti", jotta juttu luistaa paremmin ovityössä. Mutt ei tietenkää niin, et pitää kontata siellä ovilla.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 17.09.2014 19:14
Kirjoittaja Verilettu
Itse kyllä vierastan ajatusta tehdä mitään kenttätyötä tms. esiintymistä maistissa. Jotenkin itselläni ainakin menee usko asiaan kuin asiaan jos toinen osapuoli haiskahtaa viinalta. Tietenkin jos olisi sellainen rento tilanne, että kiinnostuneen luona nakattaisiin viskiä kitusiin, niin tulisi varmaan nopsasti kerrottua että lopeta hyvä mies tutkiminen mahd. pian :D

Mutta siis ymmärrän hyvin tuon että kieli alkaisi soljumaan suussa vapaammin pienessä nousujohteisessa hiprakassa. :D

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 19.09.2014 09:20
Kirjoittaja Viljo
Saleilla voitaisiin tehdä sellainen rakkaudellinen järjestely, että yleisönpalvojat ohjaisivat hieman maistissa olevat seurakuntalaiset istumaan eturiveille salin kulmaan, niin he voisivat hengitellä alkoholintuoksuisia henkäyksiään siten, että kovin moni ei niitä haistaisi. Kenties poistoilmaventtiilejäkin voitaisiin säätää siten, että kyseisessä nurkassa olisi tavallista voimakkaampi imu.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 19.09.2014 09:27
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Viljo kirjoitti:Saleilla voitaisiin tehdä sellainen rakkaudellinen järjestely, että yleisönpalvojat ohjaisivat hieman maistissa olevat seurakuntalaiset istumaan eturiveille salin kulmaan, niin he voisivat hengitellä alkoholintuoksuisia henkäyksiään siten, että kovin moni ei niitä haistaisi. Kenties poistoilmaventtiilejäkin voitaisiin säätää siten, että kyseisessä nurkassa olisi tavallista voimakkaampi imu.
Vanhan viinan hyökäyksistä voikin tulla ongelma nyt kun nyöriä löysytetään siltä osin. Ei se ainakaan kannusta tulemaan koksaan selvinpäiten. :mrgreen:

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 19.09.2014 10:32
Kirjoittaja synniton
Irlannissa lähtevät sunnuntain kokouksen jälkeen porukalla pubiin, vanhimpia myöten. Toista se on täällä. :D

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 19.09.2014 14:06
Kirjoittaja Veli-Hopea
synniton kirjoitti:Irlannissa lähtevät sunnuntain kokouksen jälkeen porukalla pubiin, vanhimpia myöten. Toista se on täällä. :D

Seriously? Täällähän pubit on lähellä komiteakomennusta, tai ainakin lähellä henkilökohtaista nuhtelua. Nehän on kaikki saatanan synninpesiä.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 19.09.2014 16:25
Kirjoittaja rippeli
synniton kirjoitti:Irlannissa lähtevät sunnuntain kokouksen jälkeen porukalla pubiin, vanhimpia myöten. Toista se on täällä. :D
Vaimo kertoi, että silloin joskus 15v sitten heillä oli tapana mennä kokouksen jälkeen paikalliseen muutamalle oluelle isommalla porukalla. Siis suoraan kokouksesta puvut päällä.
Tämä tapahtui siis Helsingissä ja kaikki olivat hyvämaineisia jehovantodistajia. Ei olisi onnistunut varmaan missään muussa Suomen kaupungissa.

Re: Kaljoissa koksaan

Lähetetty: 20.09.2014 00:38
Kirjoittaja synniton
Veli-Hopea kirjoitti:
synniton kirjoitti:Irlannissa lähtevät sunnuntain kokouksen jälkeen porukalla pubiin, vanhimpia myöten. Toista se on täällä. :D

Seriously? Täällähän pubit on lähellä komiteakomennusta, tai ainakin lähellä henkilökohtaista nuhtelua. Nehän on kaikki saatanan synninpesiä.
Tosi on. Eräs sisar joka siellä jonkin aikaa asui, kertoi asiasta. Maassa maan tavalla...