Sivu 1/2
rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 30.09.2014 22:17
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Kun aikoinaan ovenavaajaperhe kyseli minulta, että miksi israelilaiset tekivät kansanmurhia, niin vastasin epäröimättä(liian rehellisesti) että ne olivat pyhiä sotia,jotka Jehova oli määrännyt toteutettaviksi.
Perhe tulistui tästä ja suuttui ja yhteistä keskustelua ei syntynyt sillä ovella enempää. Mutta varmasti he tarkemmin ajateltuaan ja suuttumuksestaan lepyttyään ajattelivat minusta, että oli se jehovantodistaja ainakin rehellinen sanoissaan.
Mutta olen todennut, että se ei ole hyväksi jehovantodistajien keskuudessa jos joku julistaja paukuttelee liian rehellisesti asiat, minua alettiinkin vähitellen oudoksumaan.
Mutta en voi sille mitään, jos yritän valehdella niin en osaa, ja sekään ei ole hyvä.
Kehoitan siksi jehovantodistajia olemaan kentällä ovelia kuin käärmeet, mutta viattomia kuin karitsat.
Nauttimaan alkoholia, mutta ei niin että menee vähääkään päähän.
Tekemään kynätunteja, koska se kasvattaa kenttätuntitilastoja ja saa aikaan ylpeyttä jumalan kansan ahkeruudesta.
Karttamaan erotettuja läheisiään, mutta kertomaan maailmallisille vastakiinnostuneille, ettei karteta.
Näitä kohtia kun noudatatte, niin menestytte. Hyvää vointia teille.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 01.10.2014 00:34
Kirjoittaja Polyester
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mutta en voi sille mitään, jos yritän valehdella niin en osaa, ja sekään ei ole hyvä.
Huonon valehtelijan kannattaa ennemmin puhua totta, ei ne muut kumminkaan usko. Milloinhan teokraattisessa palveluskoulussa aletaan opettaa teokraattista sodankäyntiä?
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 01.10.2014 01:40
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Milloinhan teokraattisessa palveluskoulussa aletaan opettaa teokraattista sodankäyntiä?
Mun kokemuksen mukaan ihmisen perusvaistot opettavat sen ilman sen suurempaa ponnistusta. Ei se ole mies/nainen eikä mikään, joka ei selitystä keksi, vaikka taskusta löytyisi. Toi homma kyllä osataan, mutta tarvetta olisi uudelle tekniikalle, jossa edetään perääntyessä. Todistajilla on netin myötä kusinen paikka ja paskamaisia kysymyksiä, joten tarvitaan uusi tyyli. Sellaista sotataitoa, jossa ei peräännytä, vaan käännytään ympäri ja edetään taas. Jaa, mutta toi taa olla jo hallussa.
Toistaiseksi persoonallisin perääntyminen oli se kun kysyin 607 perusteluja Raamatulla, niin jt sanoi sen olevan nk. vahvaa ravintoa. Ilmaisin olevani valmis sille, koska koen tuntevani aihetta riittävästi. Kyllä se vaan ko. jt:n mukaan oli siitä huolimatta nk. vahvaa ravintoa. Tosin pakko taipua ko. jt:n kantaan ja todeta, että kyseinen vahvuus on lähinnä nykyisten todistajien ongelma, ei niinkään entisten
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 01.10.2014 20:29
Kirjoittaja Polyester
Markku Meilo kirjoitti:Sellaista sotataitoa, jossa ei peräännytä, vaan käännytään ympäri ja edetään taas. Jaa, mutta toi taa olla jo hallussa.
Rivijäsenistä en ole varma, mutta ainakin järjestö osaa. Mikä tahansa poukkoilu kahden opin välillä edestakaisin voidaan nähdä jatkuvana "valon kirkastumisena" ja pelkkinä "tarkennuksina" oppiin.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 02.10.2014 13:28
Kirjoittaja rippeli
Rehellinen esitys kenttäpalveluksessa:
Hyvää päivää. Olen tullut tänään luoksesi keskustelemaan paratiisista. Oikeastaan en kyllä haluaisi olla täällä, mutta mun on pakko, jotta saan laittaa raporttiin edes yhden tunnin. Jos en raportoi tuntiakaan, niin vanhimmat ottavat yhteyttä ja alkavat raahata väkisin kentälle. Odotan vain sitä hetkeä, että kello olisi 11.00, jolloin voin lopettaa tämän kärsimyksen, koska sillon minulla on tunti täynnä. Oikeastaan harmittaa se, että tulit avaamaan. Olin ajatellut, että tähän aikaan arkipäivästä kukaan ei ole kotona ja saan sen vaaditun tunnin pelkästään rimputtelemalla ovia.
Tahtoisin vielä esitellä lehdet, joita tosin en ole lukenut, koska samaa paskaa niissä on kuitenkin vuodesta toiseen. Jos otat nämä lehdet, niin tulen joka toinen viikko (kuukausi nykyään) tyrkyttämään näitä samoja lehtiä, joissa on joka kerta samaa paskaa, koska saan laittaa raporttiin levittämieni lehtien määrän ja saan susta "uusintakäynnin", mikä näyttää hyvältä raportissa.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 02.10.2014 13:39
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 02.10.2014 14:22
Kirjoittaja Markku Meilo
Niin ja oliko se kolmas UK, jonka sai laittaa RT:ksi nykyään, kunhan vaan jutskaa jotain ovenrakoon?
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 02.10.2014 21:23
Kirjoittaja Polyester
rippeli kirjoitti:Oikeastaan en kyllä haluaisi olla täällä, mutta mun on pakko, jotta saan laittaa raporttiin edes yhden tunnin. Jos en raportoi tuntiakaan, niin vanhimmat ottavat yhteyttä ja alkavat raahata väkisin kentälle. Odotan vain sitä hetkeä, että kello olisi 11.00, jolloin voin lopettaa tämän kärsimyksen, koska sillon minulla on tunti täynnä.

En ole itse sanonut noin, mutta naamasta on kyllä saattanut näkyä! Sitä on kyllä liikkeellä noissa piireissä...
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 02.10.2014 21:47
Kirjoittaja Veli-Hopea
Hehhehoo! Tää kyllä kuvaa omiakin ajatuksia niiltä ajoilta

Lisäksi, vaikka kuinka joku väittäisi vastaan, löytyy roima määrä todistajia jotka ajattelee tänäpäivänä iiihan samoin

Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 14:50
Kirjoittaja Masterpiece
Miksi siellä ovilla sitten piti käydä? Selvästikkin jos ajatukset ovat tuollaiset, niin eikö niitä tunteja olisi voinut suoraan kynällä tehdä?
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 15:01
Kirjoittaja rippeli
Masterpiece kirjoitti:Miksi siellä ovilla sitten piti käydä? Selvästikkin jos ajatukset ovat tuollaiset, niin eikö niitä tunteja olisi voinut suoraan kynällä tehdä?
Olisitko itse uskaltanut valehdella Jehovalle?
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 15:05
Kirjoittaja Veli-Hopea
Masterpiece kirjoitti:Miksi siellä ovilla sitten piti käydä? Selvästikkin jos ajatukset ovat tuollaiset, niin eikö niitä tunteja olisi voinut suoraan kynällä tehdä?
Mitä itse tekisit jos olisit jt ja muut seurakuntalaiset kysyisivät sinua joka kokous kenttäilemään?
Kieltäytyisitkö aina ja vetäisit kynätunnit?
Jtt on opetettu nöyristelemään niin pahasti, ettei tällaisissa tapauksissa voi aina kielteisesti vastata jos koskaan, lapset vielä vähemmän. Lisätään siihen vielä jumalpelko yms.
Itse en ainakaan pystynyt kaikkia kenttäilyjä välttämään. Sen verran kun olin, oli se aina yhtä ahdistavaa ja perseestä. Pakotteet ajoi sinne kuitenkin yhä uudelleen.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 15:29
Kirjoittaja Verilettu
Eritoten epäilysten alettua välttelin mahdollisimman paljon kenttää, mutta pakko sitä oli joskus suostua. Usein sovin tosin samojen naamojen kanssa jotka lähinnä juoruilivat toisista seurakuntalaisista ja käytiin hyvillä munkkirinkeli-kahveilla. Muuten opin lisäilemään kynällä tunteja, sillä ei tunteja tarvitse aina toisen lahkolaisen kanssa tehdä; tilaisuus todistukseen voi tulla vaikka bussimatkalla

Ja pidin siis tarkoituksella tuntimäärät pieninä, enhän halunnut mitään palvelusetuja.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 15:48
Kirjoittaja Tony
Masterpiece kirjoitti:Miksi siellä ovilla sitten piti käydä? Selvästikkin jos ajatukset ovat tuollaiset, niin eikö niitä tunteja olisi voinut suoraan kynällä tehdä?
Satunnaisesti varmaan onnistuukin, mutta kenttäily perustuu voittopuolisesti kuitenkin parityöskentelyyn eikä sitä ei voi loputtomiin vältellä. Tai varmaan joku on siinäkin onnistunut, mutta omat haasteensa se on siinäkin. Lisäksi oletus on, että edes silloin tällöin näyttää naamaansa myös kenttäpalveluskokouksessa (josta lähdetään siis kentälle).
Ja sitten on tosiaan sekin, että vaikka toimintaan olisikin noin muutoin kyllästynyt, niin on kuitenkin kokonaan toinen asia päästä irti mielenhallinnasta ja siihen liittyvästä tilivelvollisuuden tunteesta. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteesta puhumattakaan.
Re: rehellisyys ei kannata kenttäpalveluksessa
Lähetetty: 03.10.2014 16:09
Kirjoittaja Veli-Hopea
niin on kuitenkin kokonaan toinen asia päästä irti mielenhallinnasta ja siihen liittyvästä tilivelvollisuuden tunteesta. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteesta puhumattakaan.
Näin. Se on siinä.