uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Valvoja: Moderaattorit
-
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
En pysty enää uskomaan mihinkään ihmisvetoiseen uskonlahkoon, vaikka väittäisikin olevan Jumalasta.
En pysty uskomaan kristillisten uskontojen oppeihin ja niiden opetukset tuntuvat täysin jotenkin vieraannuttavilta ja oudoilta.
En voisi vaihtaa ainakaan mihinkään kristilliseen uskontoon. Ja mitä järkeä siinä olisikaan. Ojasta allikkoon joutuisi.
Muista niin sanotuista pakanallisista uskonnoista en tiedä mitään ja en katso tarpeelliseksi alkaa hankkimaan niistä tietoa.
Olen sitä mieltä nykyään, että jokainen voi löytää luojansa suoraan. Ei siihen tarvi möhömahaisia lahkojohtajia, jotka elävät kuin kuninkaat lahjoitusten suomien rikkauksien turvin - välittämättä seurakunnan köyhistä yhtään.
Onhan nuo lahkojohtajatkin löytäneet jumalansa ja sen avulla sitten haalivat rikkauksia itselleen - vain koska epätoivoiset ihmiset kokevat tarvitsevansa paimenen itselleen.
Miksi siis ei jokainen tavallinen tavis voisi löytää jumalaansa? Tuskinpa se jumalan löytäminen on tarkoitettu vain tietyille henkilöille - miksi olisi. Mikä valta näillä on omistaa muiden henkkohtasta jumalaa - omistakoon vain omansa ja se siitä.
Yleensäkin käännynnäisyys tuntuu nykyään typerältä. Miksi olla niin avuton, ettei itse löydä sitä jumalaa itselleen? Kääntyä sitten jonkun toisen ihmisen jumalan määräiltäväksi - oma jumalahan se olla pitää, jos semmosta tarttee.
Omassa jumalassa on myös se etu, että sen on tehnyt itselleen räätälityönä ja se sopii omaan mieleen kuin nakutettu. Ja eikä tartte olla minkään lahkon pompoteltavana, pompottelee vain itseään ja jumalaansa mieluummin, niin voi olla jotain hyötyäkin moisesta suhteesta.
Eikä tyrkytä sitä jumalaansa toisille. Miksi pitäisi, koska jokaisellahan on oma jumalansa, mitä siihen tunkee väliin?

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
-
- Viestit: 2973
- Liittynyt: 11.05.2007 22:11
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Ehkä sitä on tullut jotenkin yliherkäksi uskonnolle. Minua ainakin tahtoo inhottaa kaikki uskonnollinen sisältö, vaikka sinänsä ihan hyviä asioita tuotaisiinkin esille. Tai ehkä sitä vaan on kantapään kautta oppinut jotain.
Toisaalta hieman kadehdin niitä, jotka pystyvät uskomaan. Onhan se voimavara vaikeina hetkinä.
Toisaalta hieman kadehdin niitä, jotka pystyvät uskomaan. Onhan se voimavara vaikeina hetkinä.
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Jos opetukset olisivatkin ainoastaan vieraannuttavia ja outoja, mutta kun ovat merkittäviltä osin valheellisia, joka valheellisuus on suoraa seurausta tavasta, jolla Raamattu yritetään saada näyttämään edes jollain tavalla uskottavalta.JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:En pysty uskomaan kristillisten uskontojen oppeihin ja niiden opetukset tuntuvat täysin jotenkin vieraannuttavilta ja oudoilta.
Menneen ajan luonnonusko ei pohjimmiltaan tunnu olleen lainkaan agressiivista, vaan pikemminkin luonnon kunnioittamista ja luonnon ehdoilla elämistä. Toki taakkana sielläkin oli vääränlaiset luulot tapahtumien ja sattumien taustavoimista. Pakkokäännytystä ja miekkalähetystä en osaa liittää mennee ajan luonnonuskoihin (viikinkimeininki oli sitten ihan muuta).Muista niin sanotuista pakanallisista uskonnoista en tiedä mitään ja en katso tarpeelliseksi alkaa hankkimaan niistä tietoa.
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Hirmuisen surullinen tuo ap viesti. Noi, Jarkke tietää minun ehkä yltiöoptimistesen tapani suhtautua uskon asioihin. Kukin tavallaan
-
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Mä olen ajatellut, että ei se helvetti ole välttämättä ihan kamala paikka.
Let me go Master I hate you so
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Käytännön kristiillisen maailman näkemyksistä on pakko vetää se johtopäätös, että helvetissä olisi helvetisti itselleen helvetin rehellistä porukkaa. Sellaista tietoa kolunnutta väkeä, joka ei harjoita älyllistä epärehellisyyttä reaalitodellisuuden suhteen, eikä uhkaile toisinajattelijoita helvetillä tai sen korvaavilla järjestelyillä.rippeli kirjoitti:Mä olen ajatellut, että ei se helvetti ole välttämättä ihan kamala paikka.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Uuden testamentin γέεννα (gehenna) näyttäisi vahvasti viittaavan Jerusalemin silloiseen kaatopaikkaan Hinnomin poikien laaksossa kaupungin eteläpuolella. Aivan hygienisistä syistä paikalle tuodut jätteet poltettiin ja niin siellä paloi "ikuinen tuli". Se toimi myös Jerusalemissa ristiinnaulittujen sijoituspaikkana. Edelleen paikka tuli tunnetuksi, missä Juudan kuninkaiden aikana uhrattiin ihmisuhreja jumalille, kuten Molok etc.
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Noinhan se salilla opetettiin, molemmat hyvin tiedämme myös kilpaileivan näkemyksen kiihkokristillisyydestä ja olettaisin tässä viitatun juuri siihen ikikidutukseen.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Uuden testamentin γέεννα (gehenna) näyttäisi vahvasti viittaavan Jerusalemin silloiseen kaatopaikkaan Hinnomin poikien laaksossa kaupungin eteläpuolella. Aivan hygienisistä syistä paikalle tuodut jätteet poltettiin ja niin siellä paloi "ikuinen tuli". Se toimi myös Jerusalemissa ristiinnaulittujen sijoituspaikkana. Edelleen paikka tuli tunnetuksi, missä Juudan kuninkaiden aikana uhrattiin ihmisuhreja jumalille, kuten Molok etc.
Sinänsä oireellista, että täydellisen rakkauden täydelliseksi ilmentymäksi kuvailtua jumalaa tyrkitään tarjolle uhkailemalla jos jonkinlaisella henkilöön käyvällä pelotteella. No muslimimaailmassa on vielä käytännönläheisempi nopea tapa loppusijoittaa kafiri.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Minun kohdallani ainakin tähän suuntaan on vihjailtu eri tahoilta vuosikymmenien ajan tasaiseen tahtiin.Markku Meilo kirjoitti:Sinänsä oireellista, että täydellisen rakkauden täydelliseksi ilmentymäksi kuvailtua jumalaa tyrkitään tarjolle uhkailemalla jos jonkinlaisella henkilöön käyvällä pelotteella.
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
No mun maailmanlopun todennäköisin loppunäytös on Väiskin grillissä tai mahdollisesti vastaavassa laitoksessa. Olletikin laaja joukko todistajia, jotka tuntevat minut ainoastaan nimeltä, taputtavat mielissään (?) mielissään käsiään yhteensä kun kuulevat kuolemastani.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Minun kohdallani ainakin tähän suuntaan on vihjailtu eri tahoilta vuosikymmenien ajan tasaiseen tahtiin.
Uskonto on hallinnan väline ja hallintoalamaiset saavat sitten vuorostaan ylemmyyden tunteen manailemalla eri tavalla ajattelevia käsitteellisiin helvetteihinsä.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Toki näinkin. Minulle tuo avautuu lähinnä uskonnollisena voimattomuutena (manataan nyt edes, kun ei muutakaan voida). Samaan kategoriaan kuuluu jumalansa puolustelu. Mielestäni sellainen jumala, mitä ihminen joutuu puolustelemaan, on perin heikko. Asianhan pitäisi olla toisin päin.Markku Meilo kirjoitti:Uskonto on hallinnan väline ja hallintoalamaiset saavat sitten vuorostaan ylemmyyden tunteen manailemalla eri tavalla ajattelevia käsitteellisiin helvetteihinsä.
Viimeiksi minulle vihjaistiin tapaamisesta harmagedonissa, vaan minulla kun ei ole mitään tarvetta tai aikomusta matkustaa Megiddon kukkulalle.
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
*reps*Markku Meilo kirjoitti:Käytännön kristiillisen maailman näkemyksistä on pakko vetää se johtopäätös, että helvetissä olisi helvetisti itselleen helvetin rehellistä porukkaa. Sellaista tietoa kolunnutta väkeä, joka ei harjoita älyllistä epärehellisyyttä reaalitodellisuuden suhteen, eikä uhkaile toisinajattelijoita helvetillä tai sen korvaavilla järjestelyillä.rippeli kirjoitti:Mä olen ajatellut, että ei se helvetti ole välttämättä ihan kamala paikka.
Jotenkin noinkin sen voi tietty ajatella vaikka mieluummin menisin taivaaseen
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Puolustelu lienee tarpeen esimerkiksi tapauksessa, jolloin venytellään jumalan lepopäivää yli sen mitä Raamattu kertoo. Lomakauden ajan on tarvis jonkun pitää rotia.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Mielestäni sellainen jumala, mitä ihminen joutuu puolustelemaan, on perin heikko.
Tulee mieleen Kekkonen, ei tarvittu pikku apulaisia, pikku jyrähdys riitti.Asianhan pitäisi olla toisin päin.
Jotenkin ristiriitaista uhoa kun ihan jo asiakeskustelusta kiivetään puihin tai juostaan tekosyyllä karkuun. Kuinkahan ylpeä lomalla olevan Jehovan voisi olettaa olevan tuollaisesta puolustusvoimastaan?Viimeiksi minulle vihjaistiin tapaamisesta harmagedonissa, vaan minulla kun ei ole mitään tarvetta tai aikomusta matkustaa Megiddon kukkulalle.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8100
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Tuosta ylpeydestä en osaa sanoa, mutta nyt ymmärrän hyvin, miksi saatanoita ja perkeleitä on tarvittu huutaa apuun, vaikka ainahan sitä lapsi on vanhempiaan avuksi hädässään huutanut.Markku Meilo kirjoitti:Kuinkahan ylpeä lomalla olevan Jehovan voisi olettaa olevan tuollaisesta puolustusvoimastaan?
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: uskoni uskontoon on kuollut lopullisesti
Tai sitten kiroilemalla on ihan arkisesti helpotettu äkillistä kiputilaa.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:...vaikka ainahan sitä lapsi on vanhempiaan avuksi hädässään huutanut.