Sivu 1/2
Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmella
Lähetetty: 01.12.2014 12:06
Kirjoittaja Tony
Lappeenrannan Uutiset kirjoitti:
"Harmageddon tulee" – Käännytys raastaa hermoja Voisalmella
KOTIRAUHA Jehovan todistajien aktiivinen käännytystyö herättää närää Lappeenrannan Voisalmella. Jehovan todistajat vakuuttavat, etteivät he halua häiritä.
– Jos ne vielä tulevat minun ovelleni, niin harmageddon tulee varmasti, Lappeenrannan Voisalmella asuva Erkki jyrähtää.
Harmageddon tarkoittaa maailmanloppua. Erkki kertoo, että Jehovan todistajat ovat yrittäneet kertoa siitä hänelle melkein koko sen ajan, kun hän on asunut Voisalmella.
– Olen asunut täällä kahdeksan ja puoli vuotta, ja kahdeksan vuotta ne ovat toitottaneet, että harmageddon tulee Voisalmeen.
Käännytystyö on mennyt Erkin mielestä jo häirinnän puolelle.
– Viime viikolla sanoin, että te olette piruja ja perkeleitä, saatanan lähettiläitä, ja paiskasin oven kiinni.
Seuraavalla viikolla, kun Erkki ei ollut kotona, todistajat pudottivat hänen postiluukustaan Onko Saatana todellinen? -lehtisen.
Senkin jälkeen he ovat Erkin mukaan käyneet soittamassa ovikelloa kerran.
Voisalmen alueella liikkuva Jehovan todistaja Pirjo Rapo vakuuttaa, etteivät todistajat halua häiritä ihmisiä.
– Ei missään tapauksessa. Me koemme, että meidän uutinen on niin tärkeä, että ainakin yhden kerran koetamme ottaa yhteyttä.
Rapon mukaan Jehovan todistajat jättävät ihmisen rauhaan, jos tämä sanoo, ettei häntä kiinnosta.
– Jos sanoo oikein jyrkästi, ettei kiinnosta, panemme lapulle, että henkilön luokse ei saa mennä. Lappu menee aluekortin väliin, jolloin seuraava ei mene sinne.
Rapon mukaan kyse on todennäköisesti vahingosta. Yksi todistaja voi eksyä samaan paikkaan vahingossa, tai kaksi todistajaa voi olla liikkeellä toisistaan tietämättä.
Erkki sanoo, että häntä kauhistuttavat Jehovan todistajista hiljattain esitetyt televisiodokumentit.
– Kun mies erotettiin jehovista ja hänen kaikki ystävänsä olivat jehovia, kukaan ei enää sanonut hänelle sanaakaan, Erkki kertoo.
Pirjo Rapo vastaa, että dokumentit eivät pidä paikkansa. Jehovan todistajat eivät puhu eronneille hengellisistä asioista, mutta muista asioista on lupa puhua.
– Minulla on lapsia, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ja olen ihan normaalisti tekemisissä heidän kanssaan, Rapo kertoo.
– Meistä on liikkeellä puolitotuuksia. Joku on ehkä kokenut jotakin vääryyttä.
http://www.lappeenrannanuutiset.fi/arti ... oisalmella
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 12:09
Kirjoittaja Tony
Lappeenrannan Uutiset kirjoitti:Erkki sanoo, että häntä kauhistuttavat Jehovan todistajista hiljattain esitetyt televisiodokumentit.
– Kun mies erotettiin jehovista ja hänen kaikki ystävänsä olivat jehovia, kukaan ei enää sanonut hänelle sanaakaan, Erkki kertoo.
Pirjo Rapo vastaa, että dokumentit eivät pidä paikkansa. Jehovan todistajat eivät puhu eronneille hengellisistä asioista, mutta muista asioista on lupa puhua.
– Minulla on lapsia, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ja olen ihan normaalisti tekemisissä heidän kanssaan, Rapo kertoo.
– Meistä on liikkeellä puolitotuuksia. Joku on ehkä kokenut jotakin vääryyttä.
Sen minkä Veikko edellä, rivijäsenistö perässä.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 12:15
Kirjoittaja Veli-Hopea
Hyvä homma! Tämänkin uutisen voi näyttää kartteleville läheisille ja sukulaisille, niin eipä tarvi enään vältellä.
Vai?
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 12:31
Kirjoittaja rippeli
Kukahan tuossa loppujen lopuksi kertoo puolivalheita?
Pirjo Rapo unohtaa kertoa, että hänen poikiaan ei ole erotettu, koska heitä ei ole koskaan kastettukaan. Tietenkään heitä ei tarvitse karttaa.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 12:34
Kirjoittaja Tony
Niin että sen lisäksi, että Pirjo valehtelee karttamissäännön todellisesta luonteesta, tämä antaa myös täysin harhaanjohtavaa tietoa oman perheensä tilanteesta.
Sillä lailla.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 12:51
Kirjoittaja Sukututkija
Jotenkin aika säälittävää puuhaa ravarilta. Tämä on samaa peittelyä ja puolitotuuksia kuin tuolla toisessa ketjussa oleva YK peittely. Voisi rehellisesti sanoa, että kuka karttaa enemmän ja kuka vähemmän, riippuu kuinka änkyrä sattuu olemaan. Valehteleminen ja harhaajohtaminen sieppaa nyt kyllä tässä.
Aika uskomatonta kyllä sinällään, että ihan kotirauhanrikkomiseen asti mentäisiin. Mutta kun on sana vastaan sana, niin piruko näistä koskaan tietää.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 13:18
Kirjoittaja Veli-Hopea
Aika uskomatonta kyllä sinällään, että ihan kotirauhanrikkomiseen asti mentäisiin. Mutta kun on sana vastaan sana, niin piruko näistä koskaan tietää.
Niin tapauskohtaisesti kyllä vaikea sanoa mutta seuraavasta olen Rapon kanssa samaa mieltä
Voisalmen alueella liikkuva Jehovan todistaja Pirjo Rapo vakuuttaa, etteivät todistajat halua häiritä ihmisiä.
– Ei missään tapauksessa. Me koemme, että meidän uutinen on niin tärkeä, että ainakin yhden kerran koetamme ottaa yhteyttä.
Rapon mukaan Jehovan todistajat jättävät ihmisen rauhaan, jos tämä sanoo, ettei häntä kiinnosta.
– Jos sanoo oikein jyrkästi, ettei kiinnosta, panemme lapulle, että henkilön luokse ei saa mennä. Lappu menee aluekortin väliin, jolloin seuraava ei mene sinne.
Rapon mukaan kyse on todennäköisesti vahingosta. Yksi todistaja voi eksyä samaan paikkaan vahingossa, tai kaksi todistajaa voi olla liikkeellä toisistaan tietämättä.
Koen tämän vilpittömänä ja rehellisenä vastauksena,mutta vain tämän osan.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 13:36
Kirjoittaja Sukututkija
Veli-Hopea kirjoitti:Koen tämän vilpittömänä ja rehellisenä vastauksena,mutta vain tämän osan.
Aivan samat tunnot. Sen vähän mitä tiedän, pystyn kuvittelemaan ja olen täältäkin lukenut, niin kenttä on sen verran henkisesti vaativaa puuhaa, että en usko että monikaan muuten terve ihminen alkaa sitä ihan kiusaksi asti tekemään.
Ehkä nyt kun asia on ollut viime kuukaudet esillä ja sisaret sattuivat omalle ovelle, niin keitti. Kun sitten vielä on ilmestynyt traktaatti laatikkoon, niin meni kuppi nurin.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 17:05
Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen
Muistan viimeisen käynnin luonani. Mukana oli veli vanhin ja seurakunnan vanhimmiston entinen koordinaattori (sairautensa johdosta tehtävästä poisjäänyt). Käynnin tarkoituksena ei ollut tervehdyskäynti, ei liioin opetuskäynti, vaan tivaamiskäynti sen johdosta, kuka on Johanneksen poika. Olenko se kenties minä.
Joksenkin härskiä tulla paimennuskäynnille asuntooni tivaamaan moista asiaa. En enää jaksa muistaa, koska tuo käynti tehtiin, mutta veli Mourizin kelpo puheen kuuntelutin. Tämän jälkeen ei ole kukaan käynyt, ei liioin postiluukku kolahdellut.
No, kenties ongelma Johanneksen pojasta on ratkennut.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 19:10
Kirjoittaja Sukututkija
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:En enää jaksa muistaa, koska tuo käynti tehtiin, mutta veli Mourizin kelpo puheen kuuntelutin. Tämän jälkeen ei ole kukaan käynyt, ei liioin postiluukku kolahdellut

Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 20:22
Kirjoittaja Polyester
– Jos sanoo oikein jyrkästi, ettei kiinnosta, panemme lapulle, että henkilön luokse ei saa mennä. Lappu menee aluekortin väliin, jolloin seuraava ei mene sinne.
Yllättävän yksityiskohtaisesti on systeemiä kuvaillut. Ihan kätevää asukkaan kannalta, ei siinä mitään. Henkilötietolain noudattamisen kannalta varminta olisi kuitenkin kysyä nimenomainen lupa sille, että sopiihan jos tallennamme tällaisen tiedon arkistoomme.
Pirjo Rapo vastaa, että dokumentit eivät pidä paikkansa. Jehovan todistajat eivät puhu eronneille hengellisistä asioista, mutta muista asioista on lupa puhua.
– Minulla on lapsia, jotka eivät ole Jehovan todistajia, ja olen ihan normaalisti tekemisissä heidän kanssaan, Rapo kertoo.
– Meistä on liikkeellä puolitotuuksia. Joku on ehkä kokenut jotakin vääryyttä.
Taitavaa sumutusta. Ensin suora valhe, sitten puolitotuus perään ja lopuksi vielä vihjaus toisten esittämistä puolitotuuksista. Asiaan perehtymättömälle lukijalle saattaa helposti jäädä väärä kuva.
Niin ärsyttävää kuin karttamisesta valehtelu onkin, olen toistaalta hyvilläni näistä uutisista. Mikäpä sen parempaa luopiomateriaalia olisi kuin se, että Jehovan todistajien edustajat saadaan valehtelemaan mahdollisimman julkisesti, usein ja suoraan. JT-laumassa on koko ajan porukkaa unen ja valveen rajamailla, ja jos heidän silmiinsä tuollainen uutinen osuu, niin kyllä siinä varmasti tulee mieleen ettei asia tosiaankaan noin ole.
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 20:23
Kirjoittaja Kaarmis
Ruokaa oikeaan aikaan!
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 20:25
Kirjoittaja Polyester
Jaakko Ahvenainen kirjoitti:tivaamiskäynti sen johdosta, kuka on Johanneksen poika. Olenko se kenties minä.
Jos veli vanhimmat uskollisesti noudattaisivat Vartiotorniseuran ohjeita, heidän ei tarvitsisi tuollaista edes kysyä, kun eivät Johanneksen pojasta tietäisi tuon taivaallista. Mutta saivatpahan vastauksen.

Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 20:48
Kirjoittaja Johanneksen poika
Lappeenrannan uutiset oli haastatellut Jehovan todistaja Pirjo Rapoa. Hänen sanansa vaikuttivat lähes kopioilta tiedottaja Veikko Leinosen sanoihin ja tyyliin verrattuna:
"Televisiodokumentit eivät pidä paikkaansa".
"On liikkeellä puolitotuuksia".
Asia selvisi soittamalla Pirjo Rapolle. Hän kertoi uudessa haastattelussa, että Veikko Leinonen oli tosiaankin aikaisemman haastattelun takana, vaikka hänen nimeään ei lehdessä mainittukaan. Leinonen oli hyväksynyt uutisen lopullisen tekstin.
Tämän jutun loppuosassa on Pirjo Rapon uusi haastattelu 01.12.2014:
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s323.html
Re: Jehovan todistajien käännytys raastaa hermoja Voisalmell
Lähetetty: 01.12.2014 20:59
Kirjoittaja Tony
Melko härskiä. Ei enää riitä, että Veikko valehtelee omiin ja järjestön nimiin. Nyt Veikko ryssii jo yksittäisten rivijäsentenkin luotettavuuden.