Ajattelin että lapset kentällä -ketjun rinnalle voisi tuupata ilmoille myös lapset kokouksessa -ketjun. Kokoukset kun kuuluvat käytännössä kaikkien todistajalasten viikkorytmiin.
Miten vapaaehtoista kokouksiin lähteminen oli oman kokemuksenne mukaan? Pidittekö te kokouksista?
Itsellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia valita. Se oli kokoukseen ja sillä sipuli. Aina. Ihan muksunahan sen ymmärtää kun on vähän nihkeä jättää lasta kotiinkaan, mutta kymmenen ikävuoden jälkeen kyse ei enää ole siitä etteikö lapsi pari tuntia pärjäisi omillaan.
Oliko siellä kokouksessa sitten lapsena mukavaa? Olihan siellä. Ennen kokousta, väliajalla (silloin kun sellainen vielä oli) ja kun kokous loppui. Tämä oli ainakin oma kokemukseni. Itse ohjelma oli viimeisen päälle tylsää eikä antanut lapselle yhtään mitään.
Eräs entinen todistaja löysi hiljattain lapsena tekemänsä muistiinpanonsa kokouksesta. En voi väittää ettenkö samaistuisi muistiinpanoihin. Veikkohan tosin kertoi julkisuudessa, että lapset pitävät kokoontumisista ja kentästä ynnä muusta teokraattisesta toiminnasta.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Parhaat muistot lapsuudesta oli ehkä kipeenä kun ei tarvinu koksaan mennä, varsinki jos samalla sai jonku puheenki skipattua. Mutta toisaalta jos tämmöset on parhaimpia muistoja niin ei kannata normaalien ihmisten olla kovin kateellisia..
Ohjelma oli tylsää. Piirtää ei saanut, edes 2-vuotiaat. Muistan, kuinka 1-vuotias pikkuveljeni sai hetken aikaa lukea kuvakirjaa (mikä ei liittynyt uskontoon) kokouksessa ollakseen hiljaa. Olin kateellinen, vaikka olin 10-vuotias. Olisipa edes saanut lukea Keltaista kirjaa. Ei, ohjelmaa oli kuunneltavaa.
Opin loistavasti taidon sulkea korvani ja näyttää siltä, että kuuntelisin. Tylsinä hetkinä kaivoin vihkon esiin ja kirjoitin 'muistiinpanoja' = järjettömiä yksittäisiä sanoja, mitä korvieni kautta nousi tajuntaan. Minulla oli näitä vihkoja kymmeniä. Valtakunnan Palvelukseen ja Vartiotorniin tuli alleviivattua lähes joka rivi. Usein parilla eri värillä. Monesti alleviivaus oli aaltomaista, pisteistä koostuvaa tai katkoviivaa. Ihan vain ajan kuluttamiseksi. Jos istuin tarpeeksi kaukana vanhemmistani (eli sisarukseni istui välissä) täytin kaikkien kirjainten sisälle jäävät tyhjät kohdat musteella. Saatoin tehdä näin koko lehdelle.
Voin sanoa, että olen kärsinyt lapsuudessani pitkästymisestä enemmän kuin 99,9% maapallon ihmisistä.
Ennen ja jälkeen kokouksen ei saanut leikkiä. Mitään asiaan kuulumatonta ei saanut kuiskata vanhemmille tai muille kokouksen aikana.
Kirjantutkisteluissa viittaamiseen ja vastaamiseen painostettiin. Inhosin sitä.
Kaikkein eniten vihasin harjoituspuheiden pitämistä. Kiitin usein 'jumalaa', etten ollut mies ja joutunut pitämään puheita niin usein. Olin tyytyväinen 'naisen rooliini'.
Vaatetussäännöt aiheuttivat paljon uhmakkuutta minussa teini-ikäisenä. Mutta ei auttanut, niitä piti noudattaa.
Istumisjärjestyksissä oli teininä myös aika tetris, kun piti kaverit sijoittaa niin, että vastakkaista sukupuolta olevat sisarukset istuivat vierekkäin ja sitten samaa sukupuolta olevat kaverit. Huoh.
Sairastuminen oli lottovoitto meidän perheen lapsilla. Sai jäädä kotiin ja jos jäi yksin, saattoi katsoa telkkarista mitä halusi, esim. Simpsoneja tai Frendejä! Rinnassa väräjää ilo ja riemu kun muistelen sitä. Yritimme tietty teeskennellä mahdollisimman usein sairaita. Harvemmin meni läpi.
Näen edelleen painajaisia siitä, että pitäisi lähteä kokoukseen enkä millään halua (vaikka erosin jo 11 vuotta sitten).
"Yritimme tietty teeskennellä mahdollisimman usein sairaita. Harvemmin meni läpi."
Tämän minäkin muistan. Siis sen sairastumisen kokousiltoina. Joskus sulkeuduin vessaan ja koitin valuttaa vettä pyttyyn niin, että kuulostaisi, että minulla on ripuli ja saisin jäädä kotiin. Yleensä ei mennyt läpi. Kerran sain koulussa aivotärähdyksen ja olin aika sekava ja oksentelin. Kotiin mennessä ajattelin, että tänään ei tarvitse mennä kokoukseen. Mutsi jäi aina kotiin, jos lapsi oli sairas. Ne oli hienoja iltoja, koska mutsi paistoi yleensä lättyjä iltapalaksi toisten ollessa kokouksessa.
sairasta tuossa touhussa on se että jälkikäteen ajateltuna, vanhemmat kerää tavallaan irtopisteitä sillä kuinka "teokraattisia" meidän lapset on.
Sillä ei ole mitään väliä miltä lapsesta tuntuu, mitä hän ehkä haluaisi tehdä tai ylipäätään haluaa uskoa.
Jos uhmaikäisenä rohkenee vastaan sanoa niin yleensä silloin otetaan turhat luulot välittömästi pois ja näin lannistetaan nuori välittömästi.
Tulipa lisää mukavia muistoja mieleen..meidän isännällä oli mukava tyyli aina tukistella kokouksissa jos ei vastannut. ujona yleensä välttelin tuota (siis 6-12.vuotiaana tai jotain sinnepäin) jonkinlainen puhumaton sopimus ilmeisesti oli että muutaman kerran pitää viitata jokakouksessa ja kyllä, vanhempien vieressä oli istuttava siihen asti kunnes jotain muita etuja srk:ssa tuli.
Oli se mukava kun tukistellaan jos ei huvita vastailla.
Peeveli kirjoitti:Parhaat muistot lapsuudesta oli ehkä kipeenä kun ei tarvinu koksaan mennä, varsinki jos samalla sai jonku puheenki skipattua. Mutta toisaalta jos tämmöset on parhaimpia muistoja niin ei kannata normaalien ihmisten olla kovin kateellisia..
Aika samanlaisia fiiliksiä lienee maailmallisilla lapsilla koulun suhteen, miksei JT-lapsillakin. En pannut lainkaan pahakseni pientä kuumetta koulupäivinä.
Peeveli kirjoitti:Parhaat muistot lapsuudesta oli ehkä kipeenä kun ei tarvinu koksaan mennä, varsinki jos samalla sai jonku puheenki skipattua. Mutta toisaalta jos tämmöset on parhaimpia muistoja niin ei kannata normaalien ihmisten olla kovin kateellisia..
Aika samanlaisia fiiliksiä lienee maailmallisilla lapsilla koulun suhteen, miksei JT-lapsillakin. En pannut lainkaan pahakseni pientä kuumetta koulupäivinä.
Mä menin kyllä kouluun ihan mielelläni. En tietenkään aina. Joskus sekin oli ärsyttävää. Koulussa oli ihan oikeasti välillä kivoja juttuja, niinkuin Jtn kokouksissakin, ainakin silloin viimeiset aamenet sanottiin ja pääsi kotiin sieltä.
Teininä konventit oli jees, mutta sekin vain tissien takia
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?
-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Veli-Hopea kirjoitti:Teininä konventit oli jees, mutta sekin vain tissien takia
No eikös yhtään sisarten takia
Tämäkin on muuten jännä juttu, että miksi jäsentensä maineesta yleensä niin tarkka järjestö ei kuitenkaan saa naistensa pukeutumista kuriin? Eikös sitä ole järjestön säännöissä melko tarkasti kuitenkin linjattu mikä on sopivaa ja mikä ei. Esim. hameen pitää olla polven alapuolelle ja tissivako ei saisi näkyä. Kuitenkin konventeissa oli aina sisaria, joilla pukeutuminen oli hyvinkin vapaata. Samalla veljet saivat tarkentavia muistutuksia kravaatin käytöstä ja kesäparran ajamisesta ja siitä, minkävärinen paita sopi minkäkin puvun kanssa.
Muistan itsekin konventeissa nähneeni tätä sisarten "rohkeaa" pukeutumista, ja mikäpä siinä, rintamainoskortti oli usein todellakin ihan "paikallaan".
Tony, tuo valokopio noista muistiinpanoista on todellakin hyvin valaiseva! Kiitos myös muistiinpanojen tekijälle, tämäkin osaltaan todistaa, ettei Veikko Leinonen julkisuudessa esittämine väitteineen ole puolustettavissa.
Itse välttelin kokousta työntämällä sormet kurkkuun ja oksentamalla - vatsatauti oli hyvä syy jäädä pois kokouksesta. Joskus kaivoin nenää niin kovaa, että sain sen vuotamaan verta juuri lähdön hetkellä, sekin saattoi riittää syyksi jäädä kotiin.
Kokouksessa hieroin silmiä ja nipistelin itseäni, jotta pysyisin hereillä. Kärsin joka sekunnista siinä ulkokultaisessa seurassa.
Ja kyllä minullakin oli vaihtoehtoja, kokoukseen tai rangaistus - ihan vapaasti sai valita.
JOS joku olisi kysynyt multa lapsena että käynkö mielelläni kokouksissa, niin rangaistuksen pelossa olisin vastannut että kyllä, kokouksissa on kivaa. Mutta todellisuudessa se oli kaikkea muuta, tuttua mullekin tuo sairaaksi tekeytyminen että voisi edes joskus välttää sen puuduttavan pakkopullan. Ja onhan se sairasta vaatia pientä lasta istumaan 2 tuntia hiljaa paikallaan tai muuten tulee selkään.
Gloria kirjoitti: Ja onhan se sairasta vaatia pientä lasta istumaan 2 tuntia hiljaa paikallaan tai muuten tulee selkään.
Joskus aatellut oon, ett laps orjan asemas on,
jos ei tee kuten käsketty on, pylly punaiseks juovitettu remmillä on,
tahi jos ei paikallansa istu laps, niin risua vessas hyvin nopeest tullut on
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
rippeli kirjoitti:"Yritimme tietty teeskennellä mahdollisimman usein sairaita. Harvemmin meni läpi."
Tämän minäkin muistan. Siis sen sairastumisen kokousiltoina. Joskus sulkeuduin vessaan ja koitin valuttaa vettä pyttyyn niin, että kuulostaisi, että minulla on ripuli ja saisin jäädä kotiin. Yleensä ei mennyt läpi. Kerran sain koulussa aivotärähdyksen ja olin aika sekava ja oksentelin. Kotiin mennessä ajattelin, että tänään ei tarvitse mennä kokoukseen. Mutsi jäi aina kotiin, jos lapsi oli sairas. Ne oli hienoja iltoja, koska mutsi paistoi yleensä lättyjä iltapalaksi toisten ollessa kokouksessa.
Sweet memories, aijai!
Muistan kyllä miten mahtavan vapauttava ja helpottava tunne oli lapsena, jos jollain verukkeella onnistui välttämään kokouksiin lähdön. Toimiva syy oli yleensä sairaus tai joku vähän isompi system eventti, joka vapautti kokoukseen lähdön tuskasta. Muistan monet kerrat, kun lapsena sairastelin ja faija joutui yksin menemään kokoukseen. Häntä kyllä vitutti suunnattomasti, kun tiesi meidän jäävän kotiin.
Kokousiltoina tuli aina joku kiva sarja, jonka olisi halunnut katsoa. Videonauhureita ei vielä 80-luvulla ihan joka perheessä ollut.
Viimeksi muokannut Lottopallo, 10.01.2015 19:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kävipä kerran että sairastamaan jäikin seuraksi pappa. Sitä ketutuksen määrää kun oli henkisesti valmistautu hakemaan jotain hyvää ja kattoon telkkuu sillä välin kun muut istuu koksassa niin pappa piti huolen että me ollaan "henkisesti" mukana kokouksen ajan ja niin mun piti maata sängyssä ku pappa piti mulle 2 tuntisin kokouksen siinä..
En voi olla heittämättä tätä : "Lasten suusta totuus kuullaan" 
