Sivu 1/1
Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 06.01.2015 20:01
Kirjoittaja Johanneksen poika
Iines ja Punainen käänsivät muutaman kappaleen suomeksi kirjeestä, mikä oli lähetetty Kanadan haaratoimistosta vanhimmille. Kiitos kääntäjille!
Jehovan todistajien järjestö lähetti seurakunnan vanhimmille kirjeen 06.11.2014. Kirjeessä käsiteltiin taas asioita, joista ei juuri kerrota tavallisille rivijäsenille. Tällä kertaa aiheina olivat mm. luottamuksellisuus ja salassapito, rikokset ja rikostutkimukset, oikeusjutut, lasten huoltajuuskiistat ja liikenneonnettomuudet.
Kirjeessä Jehovan todistajien johtoporras myöntää, että oikeuskomiteoissa käsitellään myös monenlaisia rikosasioita, jotka kuuluisivat vain viranomaisten tutkittavaksi. Tässä suora lainaus kirjeestä:
Joissakin tapauksissa vanhimmat muodostavat oikeuskomitean käsitelläkseen väitettyä väärintekoa, joka voi rikkoa myös rikoslakia (esimerkiksi murha, raiskaus, lasten hyväksikäyttö, petos, varkaus, pahoinpitely).
Yleensä ottaen vanhinten ei tule viivyttää oikeuskomiteaprosessia, mutta heidän tulee ottaa huomioon ehdoton luottamuksellisuus, jottei synny tarpeetonta sotkua maallisten viranomaisten tekemien rikostutkimusten kanssa.
Lue lisää:
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w158.html
Koko kirje englanniksi ja muutama suomeksi käännetty kappale löytyy täältä:
http://johanneksenpoika.fi/jtleaks/kirje_06112014.html

Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 06.01.2015 20:30
Kirjoittaja Skitso
Hyvä esimerkki miten valmiita vastauksia eri tilanteisiin opetetaan sanasta sanaan:
"...Sinun ei tule ikinä paljastaa luottamuksellista tietoa kenellekään, ellei teokraattinen menettely sitä vaadi eikä haaratoimisto ole ohjeistanut sinua tekemään niin. (...luetaan mukaan tutkijat, lakimiehet, poliisit, etsivät, toiset lainvalvonnan virkailijat tai valtion virkamiehet, koulun henkilökunta, oikeusjutun osapuolet, perheenjäsenet)"
Mainittu siis mm. poliisit...
Vaan eipä tällaisia asioita rivitodistajan tarvitse tietääkään.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 06.01.2015 20:41
Kirjoittaja Vellamo
Niinpä niin...
Kuten jo yhdessä aikaisemmassa viestissä totesiinkin, näyttää vahvasti siltä, että lakimiehet pyörittää tätä firmaa. Lakimiehet määrittelevät mitä sanotaan kenellekin ja milloin sanotaan sekä miten sanotaan, jottei synny ''sotkua'' maallisten tuomioistuimien kanssa.
Jos lakimiehiä ei tarvittaisi, koko lakiosastoa ei olisi. Osa jv:stä väittää lakiosaston olevan vain puolustautumista varten, varmasti niinkin, mutta jos katsoo tätäkin kirjettä, se ei ole puolustautumista varten vaan laskelmoitua ennakoimista tulevaan. Vätteeni tueksi katson vain vähän aikaa sitten tapahtuneen muutoksen seuran organisaatiossa, jossa 'orjaluokka' irtautu kaikesta hallintoon kuuluvasta toiminnasta ja keskityy vain opetukselliseen toimintaan. Samoin se ettei noissa muissa hallinnon yksiköissä tarvitse välttämättä olla voideltuja hoitamassa päätöksiä. Tämä aiheuttaa väkiseltänkin tilanteen, jossa niihin 'virkoihin' halutaan koulutukseltaan sopivia henkilöitä, jos mahdollista.
Noin se ainakin Betelissä menee. Tehtäviin haetaan 'oikean' koulutuksen saaneita ihmisiä. Siis jos olet hankkinu korkeakoulututkinnon ennen jt:ksi liittymistä, se on eduksi Beteliin pääsemisessä, mutta jos olet hankkinut sen jälkeempäin, et ole kovinkaan helposti suositeltujen listalla. En itse uskonut tätä asetelmaa, ennen kuin itse näin sen Betelissä.
Tämä varmasti 'tehostaa' toimintaa, mutta minulla ainakin nousee niskakarvat pystyyn ja sisälläni oleva vaisto sanoo: ''Ole entistäkin varovaisempi toiminnassasi.''.
No jos jollakulla on todisteita, ettei päättelyketjuni ole totta, kuulisin siitä mielelläni.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 06.01.2015 22:47
Kirjoittaja Polyester
Sinun tulee vain kysyä soittajan nimi, puhelinnumero, titteli ja toimisto, jota hän edustaa ja kertoa, että sinun pitää keskustella lakimiehen kanssa ennen kuin vastaat mihinkään kysymyksiin tai tiedusteluihin. Sinun ei tarvitse kertoa, että otat yhteyttä lakiosastoon. Sen jälkeen ota välittömästi yhteys lakiosastoon saadaksesi ohjeita, miten edetä.
Vähän huvittaa tuo "sinun ei tarvitse kertoa" -maininta. Miksei voisi kertoa, että meillä on tämmöinen hyvinkin tarkka ja perusteellinen ohjeistus, että erilaisissa tilanteissa täytyy aina ottaa ensin yhteys meidän järjestömme lakiosastoon, josta neuvotaan miten tulee toimia. Menee vähän hienovaraiseksi suomi-englanti sävyerojen tutkimiseksi, mutta alkuperäisen tekstin "There is no need to" -sanamuoto lienee sävyltään vielä jyrkempi, tarkoittaen käytännössä sitä, että lakiosaston olemassaolosta
ei saa kertoa.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 06.01.2015 23:00
Kirjoittaja Polyester
Vellamo kirjoitti:Samoin se ettei noissa muissa hallinnon yksiköissä tarvitse välttämättä olla voideltuja hoitamassa päätöksiä.
Taitaa olla enää vain hallintoelimessä vaatimuksena, että jäsenten pitää tunnustautua voidelluiksi. Lieneekö tämä sitten tärkeää arvovaltasyistä eli Jumalallisen Viestintäkanavan statuksen takia.
Aiemmin järjestö opetti vuosikymmenien ajan, että voideltujen kutsuminen on päättynyt vuonna 1935. Hiljattain tästä opetuksesta on kuitenkin luovuttu, varmaankin juuri siksi, että hallintoelimeen saataisiin (suhteellisen) nuoria voideltuja.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 07.01.2015 00:57
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Taitaa olla enää vain hallintoelimessä vaatimuksena, että jäsenten pitää tunnustautua voidelluiksi.
Enää on oikea ilmaus, koska aiemmin voideltujen ketjun tuli jatkua katkeamattomana johdosta aina seurakuntien palvelijoihin.
Aiemmin järjestö opetti vuosikymmenien ajan, että voideltujen kutsuminen on päättynyt vuonna 1935.
Niin ja sitä ennen ovi sulkeutui jo vuonna 1881:
To our understanding the general call to this joint heirship with our Redeemer as members of the New Creation of God, ceased in 1881. (The New Creation; 1899; 1915 ed.; p. 95)
Myöhemmin Russell käytti termiä, että ovi olikin jäänyt raolleen.
Hiljattain tästä opetuksesta on kuitenkin luovuttu, varmaankin juuri siksi, että hallintoelimeen saataisiin (suhteellisen) nuoria voideltuja.
Homma karkasi Vt-seuran hanskasta jo 1950-luvun lopussa, jolloin sekä 1931 että 1935 suljetun oven raolleen jääminen oli jokaisen asiasta kiinnostuneen havaittavissa. Se kun meni opetuksellisesti sitä rataa, että oven sulkemisvaiheessa
nuorimpien voideltujen tuli olla opettavassa asemassa, eli tuolloin siinä kolmekymppisiä. Siinä vaan kävi sitten niin, että 1960-luvulle tultaessa havaittiin, että luonnollisesti siihen asti kasvanut vuosittainen poistumaprosentti kääntyi laskuun ja on laskenut sen jälkeen kaiken aikaa, kunnes poistuman etumerkki kääntyi positiiviseksi.
Tottamooses siinä vaiheessa oli pakko ja viimeinen hetki jättää 1931/1935 -ovi toistamiseen raolleen. Toki hallintoelimen uskottavuus on siinä samassa veneessä. 144000-opetus on todellista huuhaata ja vedätystä, mutta se ei todistajia pahemmin vaivaa muun huuhaan ja vedätyksen joukossa.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 07.01.2015 14:44
Kirjoittaja Tony
Johanneksen poika kirjoitti:Kirjeessä Jehovan todistajien johtoporras myöntää, että oikeuskomiteoissa käsitellään myös monenlaisia rikosasioita, jotka kuuluisivat vain viranomaisten tutkittavaksi. Tässä suora lainaus kirjeestä:
Joissakin tapauksissa vanhimmat muodostavat oikeuskomitean käsitelläkseen väitettyä väärintekoa, joka voi rikkoa myös rikoslakia (esimerkiksi murha, raiskaus, lasten hyväksikäyttö, petos, varkaus, pahoinpitely). Yleensä ottaen vanhinten ei tule viivyttää oikeuskomiteaprosessia, mutta heidän tulee ottaa huomioon ehdoton luottamuksellisuus, jottei synny tarpeetonta sotkua maallisten viranomaisten tekemien rikostutkimusten kanssa.
"Tarpeetonta sotkua"
Ylläoleva linjaus on näkynyt joissain pedofiilitapauksissa niin, että vanhimmisto on kieltäytynyt yhteistyöstä viranomaisen kanssa. Eli suomeksi ilmaistuna suojellut pedofiilia.
Re: Lakiosasto saa jatkuvasti lisää valtaa
Lähetetty: 07.01.2015 14:51
Kirjoittaja Veli-Hopea
"Tarpeetonta sotkua"
Peittelyä ja ulkokultaisuutta. Oman julkikuvan kiillottamista. Virkamiehet ovat töissä sotkujen takia ja saavat siitä palkkaa. Mitä se vtseuraa kiinnostaa paljonko sotkua tarpeellisena tai tarpeettomana viranomaisille kertyy? Kyllä siellä työvoimaa riittää selvittämään asioiden tarpeellisuudet ja sotkut.