Veljesseura.org

Olen siis viettänyt Jehovan todistajien perusteellisessa opetuksessa lähes 3/4 nykyisestä elämästäni. Koulutus alkoi kolmen vuoden iässä jämäkällä "Kadotetusta paratiisista..." kirjan avulla. Selväksi tuli, että tässäpä se "elämän tie" sinulle, jos tästä luovut niin lähtee henki Harmagedonissa. Jostain syystä otin asian aika tosissaan, olin ehkä tyhmä.

Nyt kun olen irtautunut Totuudesta(tm) jo reilut 10 vuotta sitten, ja viime ajat myös ammattilaisen avulla, tuntuu että siellä korvienvälissä aina vaan kyseiset opetukset jylläävät. Ei sillä että niihin enää uskoisin, mutta kun tahtovat esim. painajaiset häiritä. Niissä olen edelleen JT ja usein on harjoituspuhe edessä tai jotain muuta kivaa. Kovasti yritän pistää hanttiin, mutta veljet vanhimmat kertovat että vaihtoehtoja ei ole.

Ystäväni ja ei-jiiteet sukulaiseni (viimeksi asian hyvin tunteva tätini) ovat vähän kummissaan kun tästä asiasta onkin näin vaikea päästä eroon. Tuntuu siltä että myös vielä pitempään järjestössä (myös vanhimpana) ollut ystäväni on asiasta selvinnyt helpommin kuin minä. Tätini sanoin: "Miksi et nyt vaan voisi nähdä koko uskontoa niin pienenä asiana kuin se on, ja mennä eteenpäin?". Niinpä. Heitän siis lapsuuteni ja nuoruuteni muistot roskikseen, tai ainakin pyyhin kaikki JT-osiot niistä pois.

Olenko täysin friikki, vai onko muilla sellaisia tunteita että jotkut vähättelevät Jehovan todistaja -taustaa, toisten tai omaansa?

Voin ymmärtää vertaamalla vaikka lapsen kokemaan katastrofiin, josta ymmärtämätön aikuinen voi sanoa että se on jo ohi, vaikka lapsi ei tahdo saadda unta ja jos saa niin painajaisten kanssa, mutta sitten ajan kanssa kuitenkin se voi "muuttua" semmoiseksi, että sitä täytyy muistelemalla muistella jotta siitä voi kysyjälle jotain sanoa.

Witless kirjoitti: Olenko täysin friikki, vai onko muilla sellaisia tunteita että jotkut vähättelevät Jehovan todistaja -taustaa, toisten tai omaansa?

Ei ne pahaa tarkoita, ne ei vaan voi ymmärtää miten kokonaisvaltaisesti Jehovan todistajuus on ollut osa sinua. Todistajuus kun ei oo kuin mikä tahansa uskonto jossa käydään sunnuntaisin kirkossa ja sillä hyvä. Ulkopuoliset ei aina voi ymmärtää, miten Jehovan todistajuus määrittelee ihan kaiken ihmisen elämässä, aina mitä pienimpiin valintoihin ja päätöksiin ja jopa ajatuksiin saakka. Minäkin olen monesti tuiskahdellut kun on ollut paha olla ja olen koittanut poikaystävälle selittää mistä se johtuu, eikä se silti ymmärrä. Sanoo vaan ehkä että nyt oot päässy siitä pahasta uskonnosta eroon, eikös kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Se ei vaan mee niin.

Ja mulla on tosiaan koko prosessi mennyt oikeastaan tosi helposti. En minäkään välttämättä ymmärrä kokonaisvaltaisesti niitä ex-JT:ia, jotka on oikeasti joutunut JT-taholta kokemaan todella kovia, kun itsellä oli niin helppoa.

hijt kirjoitti:
Ja mulla on tosiaan koko prosessi mennyt oikeastaan tosi helposti. En minäkään välttämättä ymmärrä kokonaisvaltaisesti niitä ex-JT:ia, jotka on oikeasti joutunut JT-taholta kokemaan todella kovia, kun itsellä oli niin helppoa.

Ihan sama juttu itselläni ja tuntuukin, etten välttämättä ole paras mahdollinen tuen antaja sellaisille exille, joilla on vaikeaa tämän asian takia.

Moni asioita tuntematon varmaan ajattelee, että JT:t on vain yksi uskonto muiden joukossa eikä ymmärrä, että sellainen asia voi olla jotenkin traumaattista. Varmaan suurin osa ihmisistä ei tajua siinä olevan mitään kovin ihmeellistä. Siksi heidän asenteensa saattaa vaikuttaa vähättelevältä, vaikka todellisuudessa kyse on vain tietämättömyydestä.

Samaa mietin minäkin, Jakke ja hjit. Olen itse eronnut aika helposti, enkä kokenut koskaan painostusta. Sen sijaan koin tosi pahaa stressiä, jonka kuvaaminen on ollut hankalaa.

Törmään ajoittain siihen, että taustaani ei ymmärretä. Viimeksi jouduin vääntämään asiaa terveyskeskuslääkärille, ja huomasin hänen tietämyksensä olevan todella ohutta. Sitten tajusin, miksi monet asiat ovat minulle päivänselviä: olen paitsi ex-jt, myös kirkkososiologi eli minulla on yliopistotason opinnot uskonnollisten yhteisöjen dynamiikasta... Tämä ei yhtään vähennä turhautumistani.

mä en ole kertonut oikeen kellekkään olleeni jt, eli kukaan ei ole päässyt vähättelemään kokemuksiani. Sen sijaan huomaan tekeväni sitä itse....suurin osa elämästä on tullut vietettyä jt ympyröissä ja se on vaikuttanut ajatuksiini ja vaikuttaa yhä. Monesti mielessä ajatus, että pitää vain unohtaa menneisyys ja porskuttaa eteenpäin....mielessä kuitenkin velloo jt asioita, joista en ole päässyt vielä eroon...en osaa jotenkin suhteuttaa sitä, että erosta vain muutama vuosi ja kun olen 0-22v ikävuodet ollut mukana, niin ei niistä muistoista noin vain pääsekkään eroon...päässä usein ajatus: "jätä menneet" ja kun huomaan, että se ei noin vain onnistukkaan niin se masentaa...

sorbet kirjoitti:mielessä kuitenkin velloo jt asioita, joista en ole päässyt vielä eroon...

Saako kysyä mitkä asiat erityisesti on sellaisia, joista et ole päässyt eroon?

Itselläni jyskytti aika kauan takaraivossa se ajatus, että entä jos JT:t ovat sittenkin oikeassa, entä jos minä kuolen pian harmagedonissa.

Tätä nykyä olen jo oppinut näkemään että se kaikki on vaan suurta valhetta. Mutta jos yhtään erehtyy vilasemaan vaikka vartsikkaa, niin eikös vaan se sama ajatus pulpahda taas pintaan. Ei tosin niin voimakkaana mutta kuiten. Siitä huomaa miten tehokasta mielenhallintaa vt-seura harjoittaa.

Ai niin ja sellanen pieni juttu että veriruoat aiheuttavat minussa edelleen suuren inhon, niitä en ole pystynyt edes maistamaan.

Minulla on aika paljon tausta kuin aloittajalla. 30v lahkossa ja nyt muutama vuosi erossa.

Lahkosta on melko mahdotonta päästä kokonaan koskaan irti. Jos vaikka itse haluaisinkin niin käytännön elämä potkii koko ajan kintuille. Esim pojan vierailuista on näin joulukuussa vaikea sopia, koska ex-vaimo ei halua että poika joutuisi millään tavalla viettämään itsenäisyyspäivää/joulua/uuttavuotta. Kun vielä työvuorot menee niin, ettei vapaata ole oikeastaan kuin nuo pyhät, niin mitenkäs ne tapaamiset menevätkään. Ja ainut jousto jota odotetaan tulee tietenkin minun suunnaltani.

Toisaalta "maailmallisten" kanssa tulee jatkuvasti tilanteita, joissa joutuu puhumaan lahkosta. Monet haluavat tietää lahkolaisten tavoista ja siitä mihin ne perustuvat. Jos nykyään raportoisin, niin kenttää tulisi joka kuukausi paljon enemmän kuin lahkoaikoina konsanaan. Eli lahkossa on siinäkin mielessä kiinni.

Kolmas juttu on tietenkin muistot. Oli ne sitten hyviä tai huonoja, niin aina ne liittyvät lahkoon. Mitä tahansa olenkaan tehnyt niin olen tehnyt sen lahkossa, tai muitten lahkolaisten kanssa. Tai jos olen ollut täysin vieraitten ihmisten seurassa, niin silloin olen toiminut lahkon oppeja vastaan. Kaikki peilautuu lahkoon.

Epäilen, etten koskaan pääse paskasta eroon, vaikka kuinka koittaisin pestä itseäni siitä saastasta, johon olen ollut osallisena. Olo on varmaan hieman samanlainen kuin raiskatulla. Peseminen ei auta, vaikka muuttaisi suihkuun asumaan.

esimerkiksi eilen tuli mieleen,että pitää ottaa selvää eläke säästämisestä ja heti perään ajatus, että "kannattaako jos tää järjestelmä ei kauan kestäkkään?" siis tälläsiä pieniä typeriä juttuja, mutta pulpahtelee mieleen, vaikka kuinka yrittää katsoa tulevaisuuteen ihan "taviksena" jos ymmärrät?

hijt kirjoitti:Itselläni jyskytti aika kauan takaraivossa se ajatus, että entä jos JT:t ovat sittenkin oikeassa, entä jos minä kuolen pian harmagedonissa.

Sama juttu täällä. Jt-aikoinani en harmaa pelännyt (tietenkään), mutta vasta eron jälkeen sen kunnolla tajusin, kuinka paljon sillä oli peloteltu. Kävipä mielessä myös, että entäs jos katoliset olivatkin oikeassa ja joudunkin helvettiin jnejne. En ole katkera jt- taustastani, enkä koe sen olevan täysin hukkaan heitettyä aikaa, mutta yllätyn usein siitä, miten todistajuus edelleen vaikuttaa (negatiivisesti) arkipäivän elämään. Minulla on taipumus pyrkiä selittelemään ja todistamaan todeksi sellaisetkin asiat, joita en oikeastaan edes tunne ja joilla ei ole väliäkään. Vaikka jtitä yleensä syytän tästä, niin teen sitä itsekin. Vaikka olen mielestäni suvaitsevainen, huomaan kuitenkin helposti halveksivani ihmisiä, jotka eivät ajattele samoin kuin minä. On myös jatkuva epävarmuus, ja entäs jos -olo. noin muutamia esm mainitakseni.

Aamu kirjoitti:Minulla on taipumus pyrkiä selittelemään ja todistamaan todeksi sellaisetkin asiat, joita en oikeastaan edes tunne ja joilla ei ole väliäkään. - - - -
Vaikka olen mielestäni suvaitsevainen, huomaan kuitenkin helposti halveksivani ihmisiä, jotka eivät ajattele samoin kuin minä.

Nämä piirteet olen huomannut itsessänikin (ja jos joskus en ole huomannut, niin niistä on huomautettu ) ja monesti olen miettinyt, että johtuuko se vain v*ttumaisesta ja ylimielisestä luonteestani vai pannaanko JT-taustan piikkiin tämäkin. Ehkäpä se on yhdistelmä molempia.

sorbet kirjoitti:esimerkiksi eilen tuli mieleen,että pitää ottaa selvää eläke säästämisestä ja heti perään ajatus, että "kannattaako jos tää järjestelmä ei kauan kestäkkään?" siis tälläsiä pieniä typeriä juttuja, mutta pulpahtelee mieleen, vaikka kuinka yrittää katsoa tulevaisuuteen ihan "taviksena" jos ymmärrät?

Tuollaiset mieleen pulpahtavat ajatukset "tästä järjestelmästä" ovat osoitus jehovantodistajuuden ulottumisesta syvälle mielen sopukoihin. Kuitenkin ne ovat terve merkki siitä, että parantuminen on käynnissä, sillä tuollaisissa tilanteissa voi punnita asiaa kunnolla ja sen jälkeen muodostaa oman, Vartiotorniseurasta vapaan, mielipiteensä. On ikäänkuin mieli nostaisi kuonan pikkuhiljaa pinnalle seulomista varten.

Aamu kirjoitti:Vaikka olen mielestäni suvaitsevainen, huomaan kuitenkin helposti halveksivani ihmisiä, jotka eivät ajattele samoin kuin minä. On myös jatkuva epävarmuus, ja entäs jos -olo. noin muutamia esm mainitakseni.

Samoin minulla. Minusta se liittyy siihen ettei ole minkään ajatusmaailman aivopesemä. Suurin osa ihmisistä on jollakin aatteella jymäytetty eikä heidän tarvitse ajatella tuollaisia asioita kun joku auktoriteetti on jo valmiiksi tarjoillut ne vastaukset, olkoon se kirkko, sosiaalidementiapuolue, ekoaate tai ufot. Juttu on vain niin, ettei esimerkiksi aatteena tuhoisa sosiaalidementia ehdi raunioittaa henkilön elämää ennen kuin hänen oma dementiansa koittaa.

välillä huomaan pohdiskelevani "entäs jos ne onkin oikeassa" kyseinen mielenhäiriö menee kuitenkin nopeasti ohi...onneksi

sorbet kirjoitti:välillä huomaan pohdiskelevani "entäs jos ne onkin oikeassa" kyseinen mielenhäiriö menee kuitenkin nopeasti ohi...onneksi

Hyvä että et ole jäänyt tämän pelon valtaan. Sepä se olisikin jotain, jos maailmankaikkeuden luonut täydellinen persoona olisi antanut "totuuden" 1800-luvulla perustetulle maailmanlopun kultille, joka tätä hallussaan olevaa "totuutta" muuttelee aika ajoin ja vajaan kymmenen vanhainkotiin kuuluvan amerikkalaismiehen voimin siitä äänestelee.

Eivät ne ole oikeassa, siihen voit luottaa. Mutta entä jos Saatana ja helvetti ovat sittenkin totta?

http://www.youtube.com/watch?v=eJA9RPX9mRY