Sivu 1/1

Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 08.04.2015 20:44
Kirjoittaja Markku Meilo
Vt-seura ei liene nykyäänkään kiistä mahdollisuutta, että maailmankaikkeudessa olisi muutakin elämää kuin ihmiskunta, oikaiskaa jos olen jäänyt oppimuutoksesta paitsi.

Nuoruudessani asia esitettiin siten, että (tämä Raamatun litteä) Tellus on kuitenkin ainoa, jolle luomaansa porukan Jehova ensin hukutti käytännössä sukupuuttoon (kyseinen poppoo olisi tuskin selvinnyt jatkoon). Sitten Jeesus lähetettiin (ainoastaan) Tellukselle pelastelemaan porukkaa ja lopulta Jehova ja Jeesus sitten hyvin pian tuhoavat 99,9 % ihmiskunnasta.

Tossa jää kiinnostamaan se ovatko Vt-seuran mukaiset mahdolliset muut älylliset olennot Jehovan luomia, muuta opillista mahdollisuutta en heti keksi. Seuraava kysymys liittyykin siihen ovatko Telluksen asukkaat Vt-liturgiassa ainoat, joita tapetaan urakalla sekä laskuun ja miksi näin? Jos niin, niin joko Jehova on tietoisesti luonut erikeen rupusakkia, tai sitten on vaan sattunut fiba luomisvaiheessa?

Jälkimmäisen puolesta puhuu Telluksen muoto, jota on raamatunhenkeytyksen jälkeen korjailtu sekä auringon ja maan liikesuhteiden vaihto nykyisiin, plus sitten taivaankannen toimittaminen sorttiasemalle. Ylä- ja alapuolisille vesille on toivottavsti löytynyt kestävää kehitystä tukevaa käyttöä. Ainoa, jonka todella haluaisin nähdä edes kuvissa on Jehovan sadonsäätöluukut, niiden rakenteessa lienee jotain jumalallista disainia.

Uskonnollisella ei voi olla helppoa kun uskonnottomallakin on tällaisia ihmetyksiä.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 08.04.2015 21:18
Kirjoittaja Polyester
Vartiotorni ei varmaan halua sulkea maapallon ulkopuolisen elämän mahdollisuutta täysin pois siksikään, että Marsista tai vaikkapa Jupiterin kuista saattaisi löytyä jonkinasteista elämää, jossa voisi sitten olla selittäminen. Tietenkin kaikki elämä on Jehovan luomaa, ja lähiavaruudessa oleva elämä voi olla maapallolta peräisin.

Uskoisin, että JT:t kokevat käytännössä aika hankalan tuntuisena sen ajatuksen, että jossain ulkoavaruudessa olisi älyllistä elämää, vaikka se olisikin tietysti Jehovan luomaa. Ajatus ihmiskunnan ainutlaatuisuudesta maailmankaikkeuden keskipisteessä Jehovan ja Saatanan kiistakapulana on sen verran syvälle sisäänrakennettu, että maapallon ulkopuolisella elämällä tuskin erityisemmin halutaan spekuloida.

Olisihan se toisaalta mielenkiintoista. Olisivatko ekstraterrestiaalit Jehovan älylliset lapset sitten ihmisten iso- vai pikkusisaruksia? Minkä verran heidän kanssaan oltaisiin tekemisissä sitten paratiisissa, kun aikaa kuitenkin olisi ikuisuus? Ovatko hekin joskus tehneet syntiä? Miten heidän tapauksessaan kiistakysymys ratkesi? Oliko heilläkin Jeesus ja lunnaat? Onko Saatana pelkästään maapallolla vaikuttava hahmo? Onko muualla omat saatanansa?

Mutta jos Jehovalla todella on älyllisiä lapsia ulkoavaruudessa, ihmiset varmastikin ovat heidän kanssaan tekemisissä uudessa asiainjärjestelmässä. Vierailut planeettojen välillä epäilemättä hoidetaan jollain nopealla, erittäin tieteellisellä tavalla - liittyköön siihen antimateria tai ei.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 08.04.2015 21:48
Kirjoittaja Markku Meilo
Polyester kirjoitti:Oliko heilläkin Jeesus ja lunnaat?
Mulle opetettiin, ettei ollut. Ehkä Jehova haluaa lunnailla hieman hyvittää vedenpaisumusta ja 99,9 %-telomistaan?
Vierailut planeettojen välillä epäilemättä hoidetaan jollain nopealla, erittäin tieteellisellä tavalla - liittyköön siihen antimateria tai ei.
1975-maailmanloppuarkkitehti oli vielä vuonna 1943 tätä mieltä ihmisen mahdollisuuksista lähteä Tellukselta:
“Tätä meidän kiertotähteämme ympäröi näkymätön ilmanpaljous eli ilmakehä, mikä muodostaa ”vahvuuden” eli ilma-avaruuden, joka ulottuu ylöspäin noin sata kuusikymmentä kilometriä ihmisten päitten yläpuolelle. Samalla tavalla on kuvaannollisella maalla henkivoimia, jotka vallitsevat sitä, nimittäin Saatanan, Perkeleen, alaiset paholaiset. Tämä pahojen henkien järjestö, joiden ruhtinas on Saatana, on sekä ihmistä korkeampi että näkymätön hänelle. Siksi tämä paholaisjärjestö muodostaakin ”taivaat” ihmisen nykyiseen maalliseen järjestöön katsoen. Maan päällä oleva ihminen voi yhtä vähän vapautua näistä paholais-”taivaista”, kuin hän lentokoneilla tai raketeilla tai muillakaan keinoilla voi päästä sen ilmakehän ulkopuolelle, mikä on maapallomme ympärillä ja missä ihminen hengittää. Yksin Jumala voi vapauttaa ja vapauttaakin ihmiskunnan näistä paholaishallitusmahdeista.” (”Totuus on tekevä teidät vapaiksi” sivu 288-289)
Mutta kun koko asetelma on toispuolinen muutenkin, niin ehkä ekstraterrestiaalit pääsevät ilma- tai muuta kehäänsä edemmäksi helpommin kuin kuussakäymättömät ihmiset.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 09.04.2015 00:16
Kirjoittaja Kaarmis
Tuohan selittäiski paljon Jessen parituhatvuotista myöhästymistä, jos sillä ja Jehöövalla onki ollu vielä suurempia sotkuja selvitettävänä jonkun toisen galaksin kiistakysymyssotkujen vuoksi? Ei se tuhansien valovuosien etäisyyksien välillä pomppiminen voi kovin helppoa olla niillekää?

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 09.04.2015 01:11
Kirjoittaja Veli-Hopea
Joo saatanahan kiertelee täällä pallon päällä, jotta onko astronautit tuolla afaruudessa sellasella omroodilla, ettei saatana pääse vaikuttamaan ajatuksiin?

No, kai sillä on kätyreitä joka paikassa...

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 09.04.2015 06:20
Kirjoittaja Tony
Näkökanta näyttää olevan yllättävän kielteinen.
Herätkää 8.4.1990 kirjoitti: Onko muilla planeetoilla elämää?

Jotkut vaikutusvaltaiset uskonnolliset ihmiset ovat väittäneet, että Jumala ei olisi luonut yhtään maailmaa ilman tarkoitusta ja että kaikkien asuinkelpoisten maailmojen täytyy siksi olla asuttuja. Näinkö Raamatussa sanotaan? Ei. Sen perusteella, mitä Raamattu osoittaa, on erittäin epätodennäköistä, että Jumala olisi tähän mennessä luonut älyllisiä aineellisia olentoja oman planeettamme lisäksi muille planeetoille. Miksi sanomme näin?

Jos Jumala olisi luonut tällaisia olentoja, sen olisi täytynyt tapahtua ennen kuin hän loi Aadamin ja Eevan. Nämä olennot olisivat joko pysyneet uskollisina Luojalleen tai Aadamin ja Eevan tavoin tehneet syntiä ja vajonneet epätäydellisyyteen.

Jos heistä kuitenkin tuli epätäydellisiä, he olisivat tarvinneet lunastajan. Eräs kirjoittaja on sanonut: ”Joku on esittänyt sellaisen kauhean ajatuksen, että perjantaina [päivänä, jona Jeesus Kristus teloitettiin], jokaisena perjantaina, jossakin päin maailmankaikkeutta Jeesus ripustetaan korkealle jonkun syntien puolesta.” Tällainen ajatus ei kuitenkaan perustu Raamattuun. Raamatussa näet sanotaan meille, että Jeesus ”kuoli synnille kerta kaikkiaan”. – Roomalaisille 6:10.

Entäpä jos nämä olennot olisivat säilyttäneet täydellisyytensä? Kun Aadam ja Eeva sitten tekivät syntiä, he itse asiassa asettivat kyseenalaiseksi Jumalan oikeuden hallita älyllisten aineellisten olentojen muodostamaa maailmaa. Jos siihen aikaan oli jo olemassa jokin toinen planeetta, oma maailmansa, joka oli täynnä älyllisiä aineellisia olentoja, jotka elivät yksimielisinä ja osoittaen kuuliaisuutta Jumalan vallalle, niin eikö heitä olisi pyydetty todistamaan sen puolesta, että Jumalan valta varmasti saa aikaan hyvää? Tällainen johtopäätös näyttää väistämättömältä, koskapa hän on käyttänyt jopa epätäydellisiä ihmisiä todistajinaan hänen puolestaan tässä tärkeässä asiassa. – Jesaja 43:10.

Merkitseekö tämä siis sitä, että Jumala on luonut kaikki lukemattomat miljoonat auringot (ja planeetat, jos niitä on) ilman tarkoitusta? Ei suinkaan. Vaikka tiedämmekin, että Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisuuden huomioon ottaen maapallo tällä hetkellä on ainoa asuttu planeetta maailmankaikkeudessa, ja vaikka tiedämme senkin, että maapallo tulee iäti olemaan ainutlaatuinen planeettana, jossa tuli todistetuksi se, että Jumalalla on oikeus käyttää sitä valtaa, joka hänellä on, niin emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Mutta onhan siellä sitä toisenlaista elämää...
Herätkää 8.4.1990 kirjoitti: Raamatun vastaukset

Raamatun mukaan maapallon ulkopuolella ei ainoastaan ole eläviä olentoja, vaan niitä on myös runsaasti. Ne ovat monimutkaisempia, kiintoisampia ja uskottavampia kuin mitkään, mitä kehitysopin kannattajat, tieteiskirjailijat ja elokuvantekijät ovat keksineet.

Tiedemiehet pohtivat sitä, onko olemassa sellaisia elämänmuotoja, joita me emme pysty havaitsemaan. Raamatussa meille vakuutetaan, että tällaisia olentoja on todella olemassa. Ne eivät kuitenkaan ole ilmaantuneet evoluution avulla. Kuten kaikki elämä, mitä kaikkeudessa on, onpa se millaisessa muodossa tahansa, nekin ovat elämän Lähteen, Jehova Jumalan, aikaansaannoksia. Hän on henkiolento, ja hän on luonut valtavan määrän muita, erilaisia henkiolentoja: enkeleitä, kerubeja ja serafeja. Ne hoitavat erilaisia tehtäviä hänen monimutkaisessa taivaallisessa järjestössään. – Psalmi 104:4, UM; Heprealaisille 12:22; Ilmestys 19:14.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 09.04.2015 21:50
Kirjoittaja Polyester
Jos siihen aikaan oli jo olemassa jokin toinen planeetta, oma maailmansa, joka oli täynnä älyllisiä aineellisia olentoja, jotka elivät yksimielisinä ja osoittaen kuuliaisuutta Jumalan vallalle, niin eikö heitä olisi pyydetty todistamaan sen puolesta, että Jumalan valta varmasti saa aikaan hyvää?
Enpä tiedä. Jos ulkoavaruuden asukkaat olisivat kovin erilaisia kuin ihmiset, eihän heidän todistuksensa olisi välttämättä pätevä sen suhteen, että Jumalan valta varmasti saa aikaan hyvää juuri ihmisille. Tuohan on nytkin jo lajikohtainen juttu, kun ihmisten osalta kiistakysymys tarvitsee ratkaista, mutta enkelien osalta ei.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 14.08.2015 00:08
Kirjoittaja agapi_dō
Suosittelisin lämpimästi kolmiosaista kirjaa nimeltään "keskusteluja jumalan kanssa", by Neale Donald Walsch.

Tuo "jumalan", ihan tarkoituksella pienellä kirjaimella, koska kirjailija itsekkin myöntää että omassa mielessään hän kasaili ajatukset vuosien myötä. Mutta sisältää paljon hyvää juttua. Avaruudesta, alkuperästä, ufoista (mielikuvat pois) ynnämuusta.

Tuota kirjaa ei ehkä pidä ottaa liian vakavasti. Jos nuo lukee, niin vikasta kirjasta ehkä huomaakin, että vikassa osassa tulee rahastusosuus, missä suositellaan muistaakseni 10-20 eri "henkisen" kirjottajan kirjaa ynnämuita järjestöjä mille voi lahjoittaa rahaa jne.. -Mutta itse kirjasarja herättää kyllä paljon ajatuksia. Siihen ei vaan kannata upota liikaa, eikä "jumalan" sanaksi ainakaan uskoa. Ehkä vikan osan kohdalla kirjailija tajusi että voi rahastaa kyseisellä kirjalla, koska tiesi jo siinä kohtaa miten hyvin ekat osat myivät. Suosittelen silti. :) Erityisesti JT järjestöstä erkaantuneille voi herättää hyvää ajattelua siitä asioista, mistä ei ole ennen ole ollut lupaa ajatella.

Varotuksen sanat siksi, koska tiedän pari ihmistä, ketkä on vähän liikaa "pärähtänyt" tuohon kirjasarjaan.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 14.08.2015 00:57
Kirjoittaja Markku Meilo
agapi_dō kirjoitti:Suosittelisin lämpimästi kolmiosaista kirjaa nimeltään "keskusteluja jumalan kanssa", by Neale Donald Walsch.
OK, kirjastosta löytynee.
Tuo "jumalan", ihan tarkoituksella pienellä kirjaimella, koska...
Jossain vaiheessa huomasin Vt-seuran epäloogisuuden suhteessaan kielioppiin. Jos kerran opettaa, että:
Ihminen tai esine tai asia tunnistetaan nimestä. Sana ”jumala” on yleisnimi. Erisnimi taas erottaa persoonan kaikista muista yksilöistä. ”Jehova” on erisnimi. (Vartiotorni 15. marraskuuta 1970 sivu 9)
Niin tulisi kunnioittaa kielioppia laajemmaltikin ja muistaa, että meillä yleisnimet aloitetaan minuskelilla/gemenalla, ei majuskelilla/versaalilla kuten erisnimet.

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 14.08.2015 15:45
Kirjoittaja agapi_dō
Juu eiköhän tuo nimien ja sanojen lanseeraaminen ole vain sitä että halutaan tehdä itsestään "spesiaaleja". Sana-assosiaatioiden luominen - monien muiden keinojen ohella - , kuten sanan "TOTUUS" uudelleenohjelmointi, on vahva keino hallita ihmisiä.

Tuo sana vain yksi muiden joukossa, paljon muitakin varsinkin JT:llä näitä on. ("Kentällä käyminen" esim. jos kuulen jonkun sanovan noin niin yleensä se tarkottaa futista tai jotaki urheilua, samoin ehkä sana "kokous", "meikäläiset", "mailmalliset", ym. ym. ym.)

Re: Ekstraterrestiaali-ihmetys

Lähetetty: 14.08.2015 16:29
Kirjoittaja Pro et contra
Polyester kirjoitti:
Jos siihen aikaan oli jo olemassa jokin toinen planeetta, oma maailmansa, joka oli täynnä älyllisiä aineellisia olentoja, jotka elivät yksimielisinä ja osoittaen kuuliaisuutta Jumalan vallalle, niin eikö heitä olisi pyydetty todistamaan sen puolesta, että Jumalan valta varmasti saa aikaan hyvää?
Enpä tiedä. Jos ulkoavaruuden asukkaat olisivat kovin erilaisia kuin ihmiset, eihän heidän todistuksensa olisi välttämättä pätevä sen suhteen, että Jumalan valta varmasti saa aikaan hyvää juuri ihmisille. Tuohan on nytkin jo lajikohtainen juttu, kun ihmisten osalta kiistakysymys tarvitsee ratkaista, mutta enkelien osalta ei.
Mitenköhän älykäs elämä olisi voinut muutoinkaan kehittyä* tulematta ihmisen kaltaisuuteen?

Muutama syy miksi älykäs elämä olisi ihmistä muistuttavaa on esimerkiksi mainiten toimiva "kymmensormijärjestelmä", sormia voi toki olla vaikka kaksitoista mutta tärkeintä on että ne toimivat, samoin käyttökelpoinen tapa liikkua on välttämätön enkä keksi näin äkikseltään olisiko parempaa tapaa jolla liikkua kuin toimivat kaksi jalkaa koska useammasta saattaisi olla enemmän haittaa mitä hyötyä...
Sitten tulee yhtenä tärkeimmistä kehittymisen edellytyksistä kyky nähdä tarkasti samoin kuin kuulla sen lisäksi että nämä toimivat yhteistyössä keskenään jne.

Älykästä elämää universumista etsittäessä on etsittävä nimenomaan ihmistä muistuttavaa elämää sekä samankaltaisia aikaansaannoksia sillä vaikka sivilisaatio häviää jäljet jää.

* "kehittyä" sana on yleisessä termistössä silloin kun puhutaan maan ulkopuolisesta elämästä kuten toteamuksessa; "maailmankaikkeudessa on maankaltaisia palaneettoja joilla on edellytyksiä elämän synnylle ja kehittymiselle". Tästä syystä käytän tässäyhteydessä kehittyä -sanaa, en siksi että kannattaisin ja viittaisin tällä evoluutioteoriaan ja otaksuisin elän syntyvän jossain avaruudessa sattumalta ilman älykästä suunnittelua.


Niinpä jos avaruustutkimus joskus jotain löytää niin todettakoon että on mahdollista että elämää, alkaen bakteeritoiminnasta on muuallakin kuin omalla planeetallamme sillä onhan Jumala tai Hänen valtuuttamansa enkelit voineet kehittää elämää toisaalla siirtääkseen sitä tänne.

Elämää tutkivan avaruustieteen alan tietokirjallisuuden yhtenä tutustumisen arvoisena teoksena suosittelen:
Jos maailman kaikkeus kuhisee elämää...
MISSÄ KAIKKI OVAT?
Viisikymmentä ratkaisua Fermin paradoksiin ja maan ulkopuolisen elämän arvoitukseen.
Ursa 2005 Suom. Hannu Karttunen