Sivu 1/8

Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 13.04.2015 14:15
Kirjoittaja Occamin partaveitsi
Markku Meilo kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:Ne rehelliset historialliset kirjoitukset jotka kertoo niistä seurauksista, joita on langennut ihmisten osaksi, kun eivät ole noudattaneet tekijänsä ohjeita.
Kuten esimerkiksi mitkä ja miten rehelliset ja miten historialliset kirjoitukset ovat tässä kyseessä?
Lähinnä tulee ensimmäisenä mieleen vedenpaisumus (johon sinä et usko, ja siksi on turha tästä keskustella)

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 14:26
Kirjoittaja Markku Meilo
Occamin partaveitsi kirjoitti:Lähinnä tulee ensimmäisenä mieleen vedenpaisumus (johon sinä et usko, ja siksi on turha tästä keskustella)
Kuinka rehellisenä ajattelet vedenpaisumustarun tarjoamista rehellisenä historiallisena kirjoituksena, vaikka on menen tullen ja siinä välissäkin osoitettu, ettei Raamatun vedenpaisumusta ole menneisyydessä ollut?

Toisaalta voi loogisesti olettaa, että rehellisyyden leimalla vedenpaisumusta totena tarjoavan olisi hyvä kampanjoita myös sen sen näkemyksen puolesta, että maa on litteä ja aurinko kiertää maata kiinteässä taivaanvahvuudessa.

vedenpaisumus

Lähetetty: 13.04.2015 14:49
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Arkijärjellä ajattelisin vedenpaisumuksen olevan mahdottomuus. Miksikö?

No, sateesta tuleva vesi valuu mereen jokien kautta jne. Ja merellä tapahtuu voimakasta veden haitumista, joista muodostuu pilviä. Siksi meri ei ala täyttyä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Veden_kiertokulku

Ja kun meri ei ala täyttyä, ei voi vedenpintakaan nousta meressä. Haihtuminen pitää siitä huolen.

Eli siinä on kiertokulku, joka jo ala-asteella opetetaan. Ei ole niinsanotusti ylimääräistä vettä, se kaikki ennestään oleva vesi vain kiertää kiertokulkuaan.

Veden paisumus vaatisi ylimääräisen veden tuomisen mukaan kuvioon. Ja sellainen määrä vettä ei voi kehittyä taivaanvahvuudessa, siitä maan vetovoima pitää huolen. Se aina sataa alas kun suhteellinen kosteus ylittää tietyn pisteen.

Planeetassa nimeltä maa ei yksinkertaisesti ole niin paljoa vettä mitä vedenpaisumus olisi edellyttänyt. Se vesi mitä on koskaan ollut - on merissä, joissa,puroissa, järvissä, pohjavesissä ja myöskin pilvissä ja ilmakehässä vesihöyrynä.

Re: vedenpaisumus

Lähetetty: 13.04.2015 15:21
Kirjoittaja ulkopuolinen
Vedenpaisumuksesta tulee aina mieleen jääkausi. En tiedä uskovatko todistajat vieläkään että jääkausi oli. Siihen mun mielestäni löytyy kuitenkin ihan tieteellisiäkin todisteita. Keskustelin joskus kotijehovani kanssa aiheesta ja hän kertoi vedenpaisumuksesta ja sanoi että jäkautta ei ole ollut koska raamattu ei sitä tunne.

Re: vedenpaisumus

Lähetetty: 13.04.2015 15:37
Kirjoittaja Markku Meilo
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Arkijärjellä ajattelisin vedenpaisumuksen olevan mahdottomuus. Miksikö?
Mulle on kiteytynyt yksi "siksi" yli muiden. Napajäätiköiden vuosilustoista löytyy jos jonkinlaista historiallista menoa, lyijyä Rooman vallan ajalta sekä autoistumisen myötä ja vaikka tuhkaa tulivuorenpurkauksista. Kairaukset menevät pitkälle ohi väitetyn vedenpaisumuksen, josta ei ole jäänyt jälkeä jään kerrostumiin.
Eli siinä on kiertokulku, joka jo ala-asteella opetetaan. Ei ole niinsanotusti ylimääräistä vettä, se kaikki ennestään oleva vesi vain kiertää kiertokulkuaan.
Naapureilta lättymaa-ajatuksen lainannut raamatunkirjoittaja lainasi myös ajatuksen siitä, että maa lillui vesihauteessa, josta riitti sadetukseen vettä vielä vedenpaisumuksen jälkeen:
Ja on tapahtuva, että jokainen kauhun ääntä pakeneva putoaa kuoppaan ja jokainen kuopasta nouseva jää kiinni pyydykseen. Sillä korkeuden sulkuportit todella aukenevat ja maan perustukset järkkyvät. (Jesaja 24:18 UMK)

Onko kansakuntien turhien epäjumalien joukossa keitään sateen vuodattajia, tai voiko taivaskaan antaa runsaita sadekuuroja? Etkö yksin sinä, oi Jehova, meidän Jumalamme? Ja me panemme toivomme sinuun, sillä sinä olet tehnyt kaiken tämän. (Jer. 14:22 UMK)

Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, jotta huoneessani tulisi olemaan ravintoa, ja koetelkaahan minua tässä suhteessa”, on armeijoiden Jehova sanonut, ”enkö minä avaa teille taivaiden sulkuportit ja todella vuodata päällenne siunauksen, kunnes puutetta ei enää ole.” (Malakia 3:10 UMK)
Raamatun mukaan jumala availi sadetusluukkuja vielä vedenpaisumuksen jälkeen, lisäten näin vettä kaiken aikaa kiertoon kuupan muodostaneen taivaanvahvuuden suojiin.
Veden paisumus vaatisi ylimääräisen veden tuomisen mukaan kuvioon. Ja sellainen määrä vettä ei voi kehittyä taivaanvahvuudessa, siitä maan vetovoima pitää huolen. Se aina sataa alas kun suhteellinen kosteus ylittää tietyn pisteen.
Normaalissa kierrossa pallomaisen maan kierrossa oleva vesi ei riitä vedenpaisumukseen, kuten ei riittänyt lättymaankaan kohdalla, siksi taivaanvahvuuden luukuista ja syvyyden lähteistä jumala johdatti ylä- ja alapuolisia vesiä taivaanvahvuuden alle. Kai jumala pumppasi ne jollain tavoin sitten pois?
Mutta nehän ovat Saatanan maailman opetuksia nuo kouluopetukset eikä niihin saa uskoa, toteaa vedenpaisumukseen uskova jt.
Sen estämättä, että itsekin olen ollut harhaanjohdettu, niin mua vaan ihmetyttää millä perusteella uskovainen kykenee riipimään ainoastaan vedenpaisumuksen esille ja unohtaa taivaanvahvuuden sadetusluukut ja litteän maan, ne kun ovat oleellinen osa tuota vedenpaisumustarua.
Lisäksi vedenpaisumukseen uskova jt toteaa, että kaikki on Jehovalle mahdollista, joten vedenpaisumukseen uskovalle ei kannata vaivautua selittämään tätä asiaa, koska se on samaa kuin puhuisi seinälle.
Vedenpaisumukseen ja Jehovaan uskova ei kuitenkaan kykene osoittamaan, että maa olisi ollut alkuun litteä ja auringon kiertäneen maata kiinteässä taivaanvahvuudessa, jossa oli sadetusluukut. Jehovan olemassaolosta sitten ei kannata kysyä senkään vertaa näyttöä.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 18:52
Kirjoittaja Occamin partaveitsi
Markku Meilo kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:Lähinnä tulee ensimmäisenä mieleen vedenpaisumus (johon sinä et usko, ja siksi on turha tästä keskustella)
Kuinka rehellisenä ajattelet vedenpaisumustarun tarjoamista rehellisenä historiallisena kirjoituksena, vaikka on menen tullen ja siinä välissäkin osoitettu, ettei Raamatun vedenpaisumusta ole menneisyydessä ollut?

Toisaalta voi loogisesti olettaa, että rehellisyyden leimalla vedenpaisumusta totena tarjoavan olisi hyvä kampanjoita myös sen sen näkemyksen puolesta, että maa on litteä ja aurinko kiertää maata kiinteässä taivaanvahvuudessa.
Olen ymmärtänyt, että matkustelet paljon, tee matkaa myös esim. Araratin vuoren läheisyydessä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, niin saat kongreettista todistusaineistoa esim. Nooan luotsaamasta aluksestaan Araritin vuorelle.

Mittaile myös, kuinka paljon vesimääriä on tallennettu mm. Etelämantereen alueelle jäätyneessä muodossa, jotka sulailevat kaiken aikaa ja lisäävät meriveden korkeutta.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:23
Kirjoittaja Luopio?
Occamin partaveitsi kirjoitti:

Kaikella kunnioituksella, Occamin partaveitsi, mutta juttusi ontuu enemmän kuin Aarresaaren Long John silver.
Jos vedet ovat joskus sekoittuneet, niin miksi jäätiköiden jäätynyt vesi on makeaa? Jossain vaiheessa sekoittuessaan, olisivat vedet kaikkialla muuttuneet suolaisiksi mm. järvet ja jäätiköt. Mutta kun ei ole.
Siellä Araratissa on todisteita arkista ihan yhtä paljon kuin lapissa todisteita Joulupukista.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:26
Kirjoittaja Veli-Hopea
Kaippa se etelämanteen sulaminen voisi nostaa meriveden korkeutta 4-6 metriä. Ihan ei vielä korkeimmat vuoret peity.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:32
Kirjoittaja Markku Meilo
Occamin partaveitsi kirjoitti:Olen ymmärtänyt, että matkustelet paljon, tee matkaa myös esim. Araratin vuoren läheisyydessä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, niin saat kongreettista todistusaineistoa esim. Nooan luotsaamasta aluksestaan Araritin vuorelle.
Näkemykseni on, että mainitsemaasi näyttöä Nooan taruarkista ei ole saatu, eikä saada. Voit toki kertoa lisää yksityiskohtia siitä missä tuota konkreettista näyttöä olisi tarkasteltavissa?
Mittaile myös, kuinka paljon vesimääriä on tallennettu mm. Etelämantereen alueelle jäätyneessä muodossa, jotka sulailevat kaiken aikaa ja lisäävät meriveden korkeutta.
Miten tämä liittyy käsillä olevaan aiheeseen?

Miten muuten on, hyväksytkö Raamatun kertomuksen kiinteästä taivaanvahvuudestä ja siinä olevista sadetusluukuista? Pidätkö todellisena, että aurinko kiertää kiinteässä taivaanvahvuudessa, jossa kiertävät, tai ovat kiinnittyneinä, muutkin taivaankappaleet? Vastausta sorvatessasi kannattaa muistaa, että ilman tuota maakuvaa ei Raamatun mukaan voi selittää vedenpaisumusta.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:35
Kirjoittaja Luopio?
Luopio? kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:
Markku Meilo kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:Lähinnä tulee ensimmäisenä mieleen vedenpaisumus (johon sinä et usko, ja siksi on turha tästä keskustella)
Kuinka rehellisenä ajattelet vedenpaisumustarun tarjoamista rehellisenä historiallisena kirjoituksena, vaikka on menen tullen ja siinä välissäkin osoitettu, ettei Raamatun vedenpaisumusta ole menneisyydessä ollut?

Toisaalta voi loogisesti olettaa, että rehellisyyden leimalla vedenpaisumusta totena tarjoavan olisi hyvä kampanjoita myös sen sen näkemyksen puolesta, että maa on litteä ja aurinko kiertää maata kiinteässä taivaanvahvuudessa.
Olen ymmärtänyt, että matkustelet paljon, tee matkaa myös esim. Araratin vuoren läheisyydessä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, niin saat kongreettista todistusaineistoa esim. Nooan luotsaamasta aluksestaan Araritin vuorelle.

Mittaile myös, kuinka paljon vesimääriä on tallennettu mm. Etelämantereen alueelle jäätyneessä muodossa, jotka sulailevat kaiken aikaa ja lisäävät meriveden korkeutta.
Kaikella kunnioituksella, Occamin partaveitsi, mutta juttusi ontuu enemmän kuin Aarresaaren Long John silver.
Jos vedet ovat joskus sekoittuneet, niin miksi jäätiköiden jäätynyt vesi on makeaa? Jossain vaiheessa sekoittuessaan, olisivat vedet kaikkialla muuttuneet suolaisiksi mm. järvet ja jäätiköt. Mutta kun ei ole.
Siellä Araratissa on todisteita arkista ihan yhtä paljon kuin lapissa todisteita Joulupukista.
Ja lisätäkseni vielä, maailman kaikista vesivaroista 97% on merissä eli suolaista - jos se olisi peittänyt kaiken maan, olisi todistusaineistoa jokapuolella aivan riittävästi.

Vesimääriä tallennettu? Siis hetkessä jäädytetty vähintään 10% maapallon pinta-alasta, imetty suola pois, väleihin tallennettu ilmastohistoriallisia kerroksia miljoonien vuosien ajalta ja enkelien toimesta lennätetty lentotaidottomat pingviinit sinne? Ihan tosissaan hei...

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:40
Kirjoittaja Veli-Hopea
Mikähän olisi realistisempi selitys sille miksi etelämanner on jäänpeitossa ja miksi pohjoisnavalla on jäätä?

Kuvitellaanko hetki ettei tämä ole Jehovan kätten työtä. Miksi siellä on jäätä? Miksi ei palmuja ja kookosvodkaa?

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:47
Kirjoittaja Occamin partaveitsi
Luopio? kirjoitti:
Luopio? kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:
Markku Meilo kirjoitti:
Occamin partaveitsi kirjoitti:Lähinnä tulee ensimmäisenä mieleen vedenpaisumus (johon sinä et usko, ja siksi on turha tästä keskustella)
Kuinka rehellisenä ajattelet vedenpaisumustarun tarjoamista rehellisenä historiallisena kirjoituksena, vaikka on menen tullen ja siinä välissäkin osoitettu, ettei Raamatun vedenpaisumusta ole menneisyydessä ollut?

Toisaalta voi loogisesti olettaa, että rehellisyyden leimalla vedenpaisumusta totena tarjoavan olisi hyvä kampanjoita myös sen sen näkemyksen puolesta, että maa on litteä ja aurinko kiertää maata kiinteässä taivaanvahvuudessa.
Olen ymmärtänyt, että matkustelet paljon, tee matkaa myös esim. Araratin vuoren läheisyydessä oleviin kyliin ja kaupunkeihin, niin saat kongreettista todistusaineistoa esim. Nooan luotsaamasta aluksestaan Araritin vuorelle.

Mittaile myös, kuinka paljon vesimääriä on tallennettu mm. Etelämantereen alueelle jäätyneessä muodossa, jotka sulailevat kaiken aikaa ja lisäävät meriveden korkeutta.
Kaikella kunnioituksella, Occamin partaveitsi, mutta juttusi ontuu enemmän kuin Aarresaaren Long John silver.
Jos vedet ovat joskus sekoittuneet, niin miksi jäätiköiden jäätynyt vesi on makeaa? Jossain vaiheessa sekoittuessaan, olisivat vedet kaikkialla muuttuneet suolaisiksi mm. järvet ja jäätiköt. Mutta kun ei ole.
Siellä Araratissa on todisteita arkista ihan yhtä paljon kuin lapissa todisteita Joulupukista.
Ja lisätäkseni vielä, maailman kaikista vesivaroista 97% on merissä eli suolaista - jos se olisi peittänyt kaiken maan, olisi todistusaineistoa jokapuolella aivan riittävästi.

Vesimääriä tallennettu? Siis hetkessä jäädytetty vähintään 10% maapallon pinta-alasta, imetty suola pois, väleihin tallennettu ilmastohistoriallisia kerroksia miljoonien vuosien ajalta ja enkelien toimesta lennätetty lentotaidottomat pingviinit sinne? Ihan tosissaan hei...[/quot

Kommenttini...

Vedenpaisumuksen aiheuttanut vesi tuli ylhäältäpäin, ei siis suolaisista lähteistä.

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 19:57
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Veli-Hopea kirjoitti:.. ja miksi pohjoisnavalla on jäätä?
Six vissii, ku:
syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen on puolen vuoden mittainen ”yö”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoisnapa

Re: Miksi JT-järjestö suhtautuu nuivasti palaaviin?

Lähetetty: 13.04.2015 20:02
Kirjoittaja Markku Meilo
Occamin partaveitsi kirjoitti:Vedenpaisumuksen aiheuttanut vesi tuli ylhäältäpäin, ei siis suolaisista lähteistä.
No Raamattu kertoo myös syvyyden lähteistä, mutta ei anneta sen häiritä paljon mielenkiintoisempaa piirettä vastauksessasi. Raamatun sadetusluukut olivat kiinteässä taivaanvahvuudessa, milloin se poistettiin? Vihjeeksi vain, että kiinteän taivaanvahvuuden sadetusluukut olivat jumalan käytössä vielä Malakin kirjoitusaikaan.

Lähden ajatusrakennelmasta, että maa laitettiin kiertämään aurinkoa samalla kun se sai pyöreän muotonsa, kiinteä taivaanvahvuus poistettiin käytöstä samoihin aikoihin. Ynnä samalla sitten hävitettiin loput ylä- ja alapuolisista vesistä sekä litteää maata kannattaneet peruspylväät?

Näinkö mielestäsi on, vaiko muulla tavalla, valaisetko tiedonhaluista tietämätöntä?

Re: Vedenpaisumuksesta

Lähetetty: 13.04.2015 20:12
Kirjoittaja Veli-Hopea
Tässä ihan mielenkiintoista keskustelua. Puolet videosta on piirrettyä alkuun jossa on ihan hyviä pointteja. Sen jälkeen loput on puhelinkeskustelua.

Paljon esitetään kysymyksiä. Pistäähän se miettimään.

https://youtu.be/uiUkheVwVHs