Veljesseura.org

Muistan kun nuorena jt-kloppina loukkaannuin, jos ihmiset vähänkään olivat kriittisiä ja sanoivat suoraan mitä mieltä ovat. Ja kun se suora puhe ei ollut todellakaan jt-klopista kivaa kuultavaa.

Sitä ma vaan, ett onkohan tää loukkaantuminen jotenkin sisällytetty oppiin ja se omaksutaan jotenkin opin mukana?

Mitä sanovat palstalaiset? Onko kellään samankaltaisia kokemuksia tällaisesta henkisestä loukkaantumisesta? Siis tunne että omaa uskoa loukataan ja se tuntuu tosi pahalta.

Ja oliko se yksi syy syvemmälle epäilyksien suohon joutumiseen?

Jt-klopilla se oli.

Eiks oo kiva!

Itse en ainakaan kestänyt kritiikkiä yhtään ja muutenkin tiesin kritisoijien olevan väärässä niin mitäpä sitä turhaan enempää viitsi niiden kanssa lätistä. Kyllä muut olivat silmissäni aika "tyhmiä".

Vaan lampaan kaltaisten kanssa viitsi jutella, fuck the rest. Eikai se siitä paljoon oo muuttunu.

Kyllä kai sitä loukkaantuikin jos ei sana menny perille. Minähän siinä se tyhmä olin eikä muut.

Lähinnä ajattelin että reppanat ovat tietämättömiä. Samaan aikaan minulla oli alusta asti asioita, joiden kanssa ymmärsin todistajien opin ja Raamatun kertoman olevan riistiriidassa tieteen kanssa. Toivoin ettei sellaisista asioista tulisi puhetta.

Mutta se se vasta oli kun olin jo herännyt pahasta unesta ja kentällä joutui mukana olevan todistajakaverin takia valehtelemaan asiaa johon ei usko ollenkaan. Eihän sellaista kestä. No, "onneksi" sairastuin sen verran pahasti että kentät jäi kynäilemiseen.

Mutta se mikä minua on aina ärsyttänyt, on todistajien kutsuminen jehoviksi. En tiedä miksi, mutta en pidä siitä. Nykyään ei niin haittaa, mutta muistan joskus otsasuonen pullottaneen kovastikin todistajien jehoviksi kutsumisesta. Ja toivoisin ettei näin tehtäisi edelleenkään.

Edit: Niin ja jos se on mennyt joltain ohi, niin en usko jumalaan enää ollenkaan. En siis senkään takia pidä jehoviksi kutsumista vastenmielisenä. Todistajista lähtiessä vielä hetken aikaa uskoin että jumala on olemassa mutta todistajat ja kaikki muut ovat vain niin väärässä. Mutta en vain kykene enää uskomaan ollenkaan. Ei jumalaa ole.

Joo, sama. Edelleen häiritsee toi jehoviksi kutsuminen vaikka olenkin nykyään ateisti. Pyrin silti kunnioittamaan jokaisen henkilökohtaista uskoa.

Ihmiselle on ollut aina kovin ominaista loukkaantua, mikäli tämän uskomuksia on kyseenalaistettu. Jonkinlaista naiivia mustasukkaisuutta uskomusten puolesta, väittäisin.

Jehovittelu särähtää myös omaan korvaan. Samoin lestadiolaisten lessuttelu. Syy särähtämiseen on selvä. Näitä termejä on käytetty pääasiassa haukkumatarkoituksissa. Nykyäänhän myös media jehovittelee aika ajoin.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Mitä sanovat palstalaiset? Onko kellään samankaltaisia kokemuksia tällaisesta henkisestä loukkaantumisesta? Siis tunne että omaa uskoa loukataan ja se tuntuu tosi pahalta.

En muista loukkaantuneeni, ennemminkin muistan asettuneeni kunnon jt-malliin (mahdollisimman korkealle) vastapuolen yläpuolelle ja mielessäni vähätelleeni vastapuolta malliin: "Tulee vielä aika, jolloin tuokin huomaa olevansa väärässä."

Kyllä tuossa tuttua on ja näitä mielensä pahoittamisen tunteita on varmaan ollut liikkeellä. Kyseinen uskonto on kuitenkin jännä sekoitus "henkilökohtaista" uskoa, sokeaa alistumista järjestölle, varmuutta omasta asiasta ja alitajuista pelkoa siitä, ettei totuus olekaan totuus. Sellainen trippi, jota ei tee mieli ottaa uusiksi.

Järjestöllä on myös inhottava tyyli esittää asiat siten, että "me" uskomme näin ja "meidän" tulee tehdä henkilökohtainen ratkaisumme Raamatulla valmennetun omantuntomme perusteella, tietysti hallintoelimen asettamissa rajoissa. Tällainen henkilökohtaisella tasolla sitouttaminen on omiaan aiheuttamaan loukkaantuneisuuden tunnetta, kun uskoa arvostellaan. Plus tietysti, että uskonnon eteen joutuu uhraamaan paljon ja vastustusta riittää. Eihän se mukavalta tunnu, kun sitten joku arvostelee.

Tony kirjoitti:Nykyäänhän myös media jehovittelee aika ajoin.

Niin tekee, eivätkä pelkästään iltapäivälehdet, vaan muistelen jopa Ylen toimittajan käyttämänä kuulleeni. Oudolta kuulostaa minunkin korvaani, ja avautuu varmaan vielä eri tavalla niille, jotka ovat "jee jee jehova" -lällätyksiä saaneet kuulla. Ilmeisesti ns. maailmalliset ihmiset oikeasti eivät pidä tuota kovin kummallisena nimityksenä, niin kai tuo täytyy nähdä.

Ilmeisesti ns. maailmalliset ihmiset oikeasti eivät pidä tuota kovin kummallisena nimityksenä, niin kai tuo täytyy nähdä.

Varmasti näin. Eivät he näe tällaista esittämismuotoa loukkaavana, eivätkä todellakaan edes halua loukata. Kai se on sellainen vakiintunut lyhenne ja termi maailmallisten joukossa.

Lestadiolaisia lyhentelen lessuiksi, helluntalaisia helluiksi ja mormonit ovat morkkuja. en tiedä yhtään tykkäävätkö. Ehkä pitäisi kaiken yhteisen hyvän vuoksi muotoilla kaikki oikein, mutta eihän sitä kenenkään tarvitse oikeasti niin pikkumainen olla,onhan maailmassa isompiakin ongelmia.

Itse en oikein jehovittele. Ei se minullekkaan oikein iske, mutta jeppula on itselleni mieluisampi lyhenne.

Mikä se sellainen fakiiri on, joka toisia piikitellessään itse kipua tuntisi? Koetan käyttää asiallisia nimityksiä, mutta kukapa meistä täydellinen on. Monasti tuo toisten mollaaminen tapahtuu omien parissa, kuten konventeissa. Mutta käyköön nyt esimerkiksi se, kun väsyneinä hiihtelimme yömyöhällä Lapissa kämppään, jonka viisi saksalaista oli vallannut. Siinä iltapalaa mussutellessamme meitä kovin haukuttiin aina siihen asti, kunnes eräs meistä tokaisi selvällä saksankielellä: "Olkaapas hiukka hiljempää, pojat alkavat hermostua". Kumman vikkelään kämppä saksalaisista tyhjeni. Taisi olla hiukka nolo tilanne jäädä "rysän päältä" kiinni sanomisistaan.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:Kumman vikkelään kämppä saksalaisista tyhjeni. Taisi olla hiukka nolo tilanne jäädä "rysän päältä" kiinni sanomisistaan.

Ne on nuo saksalaiset niin ollakseen, kun omistavat EU:n. Ajattelivat varmaan teidän olevan puskajusseja EU:n takaperästä, jotka eivät edes tietäisi Saksan olevan olemassakaan.

Mutta yllätys oli heille järkyttävä, kun huomasivat että ymmärsitte saksaa oikein mainiosti. Ehkäpä pitivät suunsa soukemmalla seuraavassa kämpässä.

Eihän tuossa EU:sta ollut kyse. Kaikki tapahtui vuosikymmeniä sitten eräällä kaamosvaelluksella, kun EU:sta ei ollut hajuakaa ja meille ystävällismielinen Neuvostoliitto oli voimissaan, siis joskus 70-luvun puolivälissä.

Vaan hyvinkin saattoi olla, että huomasivat maailman kovin pieneksi. Luultavasti Saariselälle sätkivät yön selkään, eihän matkaakaan ollut juuri kymmentä kilometriä enempää.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Kumman vikkelään kämppä saksalaisista tyhjeni.

Ette ehtineet takavarikoida heiltä tulitikkuja ?

Miten kukaan voi loukata jos ei anna siihen lupaa? En minä koskaan loukkaantunut, sehän oli sitäpaitsi merkki oikeasta uskosta, että muut pilkkaavat, jopa vainoavat. Sama pätee tänä päivänä, kaikki ei tykkää, who cares.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Ne on nuo saksalaiset niin ollakseen, kun omistavat EU:n.

Kyllä he (pian) omistavat. Euroopan Unioni muodostaessaan rahaunionin, oltiin tilanteessa jossa Saksan D-markka devalvoitui, kun Euro otettiin käyttöön. Muiden valuutat revalvoituivat, eli ne menettivät suhteellista kilpailukykyä Saksaan, kun heidän rahansa arvo nousi, vaihdossa Euroon. Saksan asemaan vahvisti vielä se, että samaan aikaan Helmut Schröder toteutti 2000-luvun alussa Saksassa sisäisen devalvaation, joten Saksan kilpailukyky oli lyömätön ja tulokset nähdään nyt.

Saksa kilpailukyky on puski muut kumoon. 2000-luvun talouskasvu olikin pääasiassa velkavetoista kasvua, kun periferiat lainarahalla osti Saksan teollisuuden tuotteita. Juhlaa riitti tasan niin kauan, kun luottamusta velkajunaan riitti.

EU=Saksa Jarkke, kyllä Saksa taloudellisesti omistaa Euroopan.