Veljesseura.org

Miten ja mistä olette löytäneet uusia ystäviä ja millaisia ystävyyssuhteenne ovat nykyään? Itse löysin aluksi ystäviä toisista järjestön jättäneistä. Myöhemmin olen saanut kavereita harrastusten kautta.

Myöhemmin olen saanut kavereita harrastusten kautta.

Harrastukset ovat varmasti hyvä tapa ystävystyä. Siispä eihän se auta kun aloittaa pohtiminen mitä kaikkia harrastamisia on jäänyt tekemättä jt-elämän takia ja kokeilla niitä harrastuksia mistä on aikoinaankin haaveillut.

Eihän sitä tiedä vaikka sitä kautta löytys elämänkumppani.

Opiskelu, työpaikat ja harrastukset, siellä on tutustunut vähän pakostikin uusiin ihmisiin. Olen todella huono rakentamaan ystävyyssuhteita, ja pitkään ihmiset ovat olleet "vain" tuttuja tai kavereita. Ystävyyden rakentaminen on kohdallani erittäin hidasta. Kuitenkin on löytynyt seuraa jossa viihdyn ja tykkään olla, ja on tullut törmättyä muutamaan ihmiseen joiden kanssa ystävyys jopa jatkuu.

Helpointa kai minulle on ollut tehdä uusia asioita uusien ihmisten kanssa ja seurata viihtyykö heidän seurassaan. Jos on mukavaa niin hyvä, ja jos ei niin pitää tutustua edelleen uusiin ihmisiin. Kaikkien kanssa en vaan viihdy, ja sen takia olen paljon itsekseni/kotona kumppanin kanssa.
(Huomautan vielä; se että on kumppani vähentää yksinäisyyttä, ja huomaan että se on yksi suuri syy miksen niin paljoa kaipaa muita ihmisiä kovin suurissa määrin, vaikka heitäkin toki tarvitsen)

Työpaikka, harrastukset, netti, online pelit. Tohon Kivikon ajatukseen haluun yhtyä. JTeinä miedät opetettiin pitämään kaikkia ystävinä, mutta ei oikeesti tarvitse, jos joku tuttavuus ei toimi niin se ei toimi. Ei tartte enää sietää paskaa "ystäviltä". Tai perustella huonoa käytöstä, et sehän on vain epätäydellinen niiku mekin.

On hyvä muistaa että nämä ns "maailmalliset" ovat huomattavasti mukavempaa ja aidompaa sakkia kun vtseuran opetus antaa ymmärtää ja ihan aikuisten oikeasti se näin on.Maailma on täynnä ihania ja kivoja ihmisiä (toki ei kaikki) , joita voi ihan avoimesti tutkia ja tarkkailla.

Minä olen jo löytänyt ystäväpiirini todistajuuden ulkopuolelta, enkä koskaan vaihtaisi takaisin. Minulla todistaja"ystävät" eivät olleet mitään ystäviä, pelkkää etovaa tekopyhää paskaa.

Veli-Hopea kirjoitti:On hyvä muistaa että nämä ns "maailmalliset" ovat huomattavasti mukavempaa ja aidompaa sakkia kun vtseuran opetus antaa ymmärtää ja ihan aikuisten oikeasti se näin on.Maailma on täynnä ihania ja kivoja ihmisiä (toki ei kaikki) , joita voi ihan avoimesti tutkia ja tarkkailla.

Minä olen jo löytänyt ystäväpiirini todistajuuden ulkopuolelta, enkä koskaan vaihtaisi takaisin. Minulla todistaja"ystävät" eivät olleet mitään ystäviä, pelkkää etovaa tekopyhää paskaa.

Nämä mukavat ja aidot, rehelliset ja fiksut maailmalliset johdattaisivat lampaat pois sadistisen paimenen ruoskan alaisuudesta, joka ruoskii näitä alistuvia vehje tanassa.

Siksi paimen mustamaalaa ja demonisoi maailmalliset, eli oma lehmä ojassa paimenella. Kysymys on vallasta ja rahasta - rahasta ja vallasta.

Siksi paimen mustamaalaa ja demonisoi

En voi väittää vastaan. Ei voi sulkea silmiä tältä.

Rehellisesti sanottuna: Baareissa olen tutustunut varmaan eniten ihmisiin ja muutamista on tullut erittäin hyviä ystäviä. Siis kun käy sellaisissa baareissa, joissa jutellaan ihmisten kanssa, eikä missään teinihelvetti-yökerhoissa, joissa ei kuule edes omia ajatuksiaan.

Varttuneemmalla iällä uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu olevan mutkikkaampaa kuin nuorena. Kaikenlaisia elämäntaito-oppaita löytyy paljon. Yksinäisyys ja ystävystyminen tuntuu olevan jotenkin arka aihe eikä siitä ole paljoa kirjoiteltu. Netti on tietenkin hyvä väline verkostoitumiseen. Uusien ihmisten kanssa ei tulisi alkuun olla liian innokas tai tarjoutua seuraksi liian päällekäyvään tyyliin. Se tuntuu karkoittavan aika tehokkaasti. Ystävienhankintaprosesseissa tuntuu olevan paljon jotain ihme kirjoittamattomia sääntöjä, joista ei ota pirukaan selvää.

Oman maailmallistumiseni myötä olin pitkän aikaa varsinainen outolintu, enkä tuntunut sopivan oikein mihinkään kuvioihin. Oli aina joku ylimääräisenä olon tunne.

Pitäisi kartoittaa omia mielenkiinnon kohteita ja alkaa harrastamaan jotain.

Lottopallo kirjoitti:Pitäisi kartoittaa omia mielenkiinnon kohteita ja alkaa harrastamaan jotain.

Bingo, harrastuspiireissä ei ystävyys mene poikki jos ja kun oma harrastusinto hiipuu, porukka tervehtii edelleen kuten normaalissa elämässä konsaan.

Jakke kirjoitti:Rehellisesti sanottuna: Baareissa olen tutustunut varmaan eniten ihmisiin ja muutamista on tullut erittäin hyviä ystäviä. Siis kun käy sellaisissa baareissa, joissa jutellaan ihmisten kanssa, eikä missään teinihelvetti-yökerhoissa, joissa ei kuule edes omia ajatuksiaan.

Baareissa tutustuminen on helppoa ja ihmissuhtet arvoikkait. Vitsauksena baareissa avautumiseen on alkoholisimin uhka joka meille "jehovantodistajina" näyttää olevan erityinen riski-

Veli-Hopea kirjoitti:Minulla todistaja"ystävät" eivät olleet mitään ystäviä, pelkkää etovaa tekopyhää paskaa.

Totta. Opiskellessa, töissä ja harrastuksissa omat ystävät ja kaverit ovat löytyneet. Monet ulkomaalaisia. Välimatka ei haittaa, nykyäänhän on netti...

Samaa sanoisin kuin edelliset vastaajat.

Harrastuksista, työpaikalta. Riippuu vähän luonteesta, kuinka hyvin sitä sopeutuu yleisen ihmisjakauman keskelle.

Mieti mikä sinua kiinostaa, mitä haluaisit harrastaa?

Oli se sitten tanssi, frisbeegolf (suosittelen, fribaajissa on aina rentoa ja ystävällistä porukkaa), keilaus tai kädentyöt mitä helposti pääsee harrastamaan esim. kansanopistojen kautta. Pääasia on se mikä itseäsi kiinostaa. Sieltä yleensä löytyy myös samanhenkisiä ihmisiä.

Itse en pidä baareista/clubeista, ehkä olen jo senverran vanha ettei nuo oikein nappaa. Mieluimin istun kavereiden kanssa kuistilla tai mökillä, juon muutaman olusen jne.

Pääasia mielestäni, että teet sitä mistä olet kiinostunut.

Kavereita kyllä löytyy, kunhan ei odota että kaikki tapahtuu hetkessä.

Lottopallo kirjoitti:Oman maailmallistumiseni myötä olin pitkän aikaa varsinainen outolintu, enkä tuntunut sopivan oikein mihinkään kuvioihin. Oli aina joku ylimääräisenä olon tunne.

Minä myös.

Lottopallo kirjoitti:Pitäisi kartoittaa omia mielenkiinnon kohteita ja alkaa harrastamaan jotain.

Totta. Huomasin tuon kuitenkin olevan todella hankalaa, enhän ollut koko lapsuuteni aikana saanut miettiä mistä minä pidän. Olin ajatellut elämäni ensimmäiset 18 vuotta mitä muut haluavat minun tekevän, enkä tuntenut itseäni yhtään. Tuon jälkeen ajauduin narsistin kanssa suhteeseen, joten sama homma jatkui. Hiukan alle kolmekymppisenä sitten olin taas äimän käkenä, kuka olen, mitä haluan. Se oli hyvin pelottavaa. Vieläkin havahdun miettimään, onko tämä nyt sitä mitä minä haluan.

Nykyään tutustun ihmisiin jo melko luontevasti. Lasten myötä kontakteja tulee enemmän ja lapsista on aina helppoa alkaa puhumaan. Olen kuitenkin huomannut myös sen, että ns. tavalliset ihmiset ahdistuvat, jos heille puhuu rankoista elämänkokemuksista. Jos kysytään, kerron, mutta aina(!) huomaan sen olleen virhe. Ja he hivuttautuvat vaivihkaa pois lähipiiristäni. Ainoana poikkeuksena kumppanini, onneksi!

Mutta, olemalla rohkeasti oma itsensä ja tietämällä mitä haluaa ja mistä pitää, törmää samanhenkisiin ihmisiin, joihin ystävystyä. Ja kuten myös Kivikko totesi, on ihanaa ettei ole pakko tykätä jostain vain koska se kuuluu samaan harrastekerhoon. Saa olla myös erimieltä ja se on ihan ok!

Olin ajatellut elämäni ensimmäiset 18 vuotta mitä muut haluavat minun tekevän, enkä tuntenut itseäni yhtään.

Tuttua. Niinkai se itselläkin meni. Aina tehtiin niin miten joku muu halusi, miten joku muu käski.
Kaikki tekemiset liittyi aina jonkun toisen miellyttämiseen, oli se sitten vartiotorni , vartiotornin jehova tai joku muu taho. SItä touhua se taitaa olla edelleenkin.

Saa olla myös erimieltä ja se on ihan ok!

Ihan varmasti.Siihen on oikeus, sanoi kukaan muu mitä tahansa. Se oikeus tuntuu kyllä jt piireissä olevan vähän hilkulla...