Sivu 1/1

Seurakunnan vanhin avautuu youtube-kanavalla

Lähetetty: 26.07.2015 16:06
Kirjoittaja Tony
Jt-vanhin "Steve" kertoo youtubessa kokemuksistaan Jehovan todistajana. Steve on havahtunut todellisuuteen järjestön suhteen ja haluaa auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

Steven havahtuminen on ollut vireillä muutaman vuoden ajan. Havahtumiseen vaikuttivat erilaiset asiat, kuten sukupolvioppi ja siihen liittyvä 607 -vääristely. Yksittäisenä pienempänä syynä Steve mainitsee seurakuntiin lähetetyn 'pornokirjeen'. Kirjeessä eriteltiin eri pornotyyppejä ja jaoteltiin niitä enemmän ja vähemmän tuomittaviksi. Steve piti kirjettä käsittämättömänä.

Kuten yleistä, Steven havahtumiseen vaikutti asioiden objektiivinen tutkiminen, joka johti lopulta korttitalon luhistumiseen.

Steve kertoo vanhimpana olosta, että hänestä tuntuu kuin hänet olisi koulutettu enemmänkin asianajajaksi kuin paimeneksi. Steven mukaan vanhinten kokouksissa ei juurikaan käytetä Raamattua tai pohdita ongelmatapauksia esimerkiksi Jeesuksen esimerkkien kautta. Kaikki linjaukset punnitaan vanhinten kirjan kautta.

Steven pelonaihe on luonnollisesti "kaiken menettäminen". Steven huolenaihe perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Hän on nimittäin jo kertaalleen ollut erotettuna ja "menettänyt kaiken". Erotettuna ollessaan Steve koki erotettujen karikatyyrin ja oli päihteiden väärinkäyttäjä. Pohjalla ollessaan hän ajatteli, että saadakseen elämänsä takaisin, hänen on palattava järjestöön.

Yksi pääsyy Steven avautumiselle liittyy juuri tähän. Steve haluaa kertoa kaikille, että palaaminen ei ollut sen arvoista. Steve kertoo, että vaikka palaamisessa oli positiivisia puolia, kuten päihteiden väärinkäytöstä eroon pääseminen, hän näkee nyt että palaamisessa oli vain kyse yhden riippuvuuden korvaamisesta toisella. Ojasta allikkoon. Steve kertookin, että jos järjestöstä lähteminen ajaa ihmisen päihteiden väärinkäyttöön, parasta olisi etsiä apua ja ihmisiä jotka todella välittävät sinusta - ei palata uskonnolliseen järjestöön ja sen ihmisten pariin, joiden tarkoitus ei ole auttaa vaan saada ihminen lahkon mielenhallinnan alaisuuteen.

Erillisenä tietona Steve paljastaa JW.org-sivustosta, että vanhinten tunnuksilla pääsee käsiksi rivijäseniltä salattuun tietoon. Esimerkiksi seurakuntiin lähetettyihin kirjeisiin. JW.org-sivustolla on myös viestiboksi, jota kautta järjestö voi lähettää vanhimmille viestejä ja informaatiota. Mutta kuten järjestössä yleisestikin, tässäkin toiminnossa vanhinten viestintämahdollisuuksia järjestön suuntaan on rajoitettu.

Steve kertoo myös mielipiteensä järjestön uudesta rahapolitiikasta. Steven mukaan uusi järjestely, jossa seurakunnat sitoutuvat lähettämään järjestölle tietyn summan kuukausittain, on lähinnä käsittämätön huijaus. Sen sijaan, että seurakunnat lähettävät vapaaehtoisesti tietyn summan kuukausittain, uuden järjestelyn myötä seurakunnilta odotetaan tiettyä summaa kuukausittain. Summa on myös huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin. Ennen summa saattoi olla joitain kymmeniä dollareita, nykyään se on satoja dollareita. Sen kun kertoo seurakuntien lukumäärällä, kyse on tajuttomasta rahasummasta - joka kuukausi.

Lopuksi Steve haluaa tähdentää, että hänen ykkösprioriteetti ulostulossaan on auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä. Hän kertoo, että seurakunnissa on paljon ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa hänen kanssaan, mutta jotka eivät voi ymmärrettävästi avata suutaan.

https://www.youtube.com/watch?v=MDXnbdj ... ubs_digest

Re: Seurakunnan vanhin avautuu youtube-kanavalla

Lähetetty: 26.07.2015 16:28
Kirjoittaja YksinäinenSusi
"Kirjeessä eriteltiin eri pornotyyppejä ja jaoteltiin niitä enemmän ja vähemmän tuomittaviksi. Steve piti kirjettä käsittämättömänä."

Nykyään kun pornoa on vaikea välttää(hyppii silmille), niin on ehkä parempi että pehmoporno olisi vähemmän tuomittavaa. Koska jos se olisi erittäin tuomittavaa - jopa kuoleman tuottavaa - niin lampaat voisivat ajatella että ei heistä ole korkeimman palvelijoiksi ja eroaisivat järjestöstä.

Seksihän on likaista ja syntistä jehovantodistajien mielestä. Kumma että sitä saa kuitenkin jt-aviopuolisot harrastaa. Miten se voi muuttua puhtaaksi ja hurskaaksi touhuksi vain avioliiton vuoksi?

Re: Seurakunnan vanhin avautuu youtube-kanavalla

Lähetetty: 27.07.2015 21:51
Kirjoittaja Polyester
Tuossa tuli noin 19 minuutin kohdalta alkaen mielenkiintoinen pätkä, jossa Steve totesi järjestön muuttuneen valtavasti huonompaan suuntaan viime vuosina ja että jotain on tekeillä järjestön johdossa, mutta ei oikein vielä tiedä mitä. Raha-asiat kuitenkin liittyisivät osaltaan siihen. Pitää kuulostella jos Steve palaisi tähän asiaan myöhemmissä haastatteluissa.

Samalla tuli se, että Vartiotorni nykyään opettaa totuutena sellaista oppia, jonka se itse torppasi vuonna 1981, siis että uskollinen orja koostuisikin vain muutamasta yksilöstä eikä kaikista voidelluista. Eikä Vartiotorni tyytynyt pelkästään toteamaan, että tuo on väärä näkemys, vaan se polki näkemyksen suohon julistamalla sen itsepetokseksi ja hengellisesti vahingolliseksi.

Nyt sitten joku vilpitön JT voi heti seuraavassa kokouksessa mennä vanhimmalta kysymään, että onko meidän ihan pakko uskoa sellaiseen asiaan, joka järjestön mielestä on itsepetosta ja hengellisesti vahingollista, jos se ei tunnu itsestä oikealta.

Re: Seurakunnan vanhin avautuu youtube-kanavalla

Lähetetty: 27.07.2015 22:57
Kirjoittaja Pro et contra
Polyester kirjoitti:Tuossa tuli noin 19 minuutin kohdalta alkaen mielenkiintoinen pätkä, jossa Steve totesi järjestön muuttuneen valtavasti huonompaan suuntaan viime vuosina ja että jotain on tekeillä järjestön johdossa, mutta ei oikein vielä tiedä mitä. Raha-asiat kuitenkin liittyisivät osaltaan siihen. Pitää kuulostella jos Steve palaisi tähän asiaan myöhemmissä haastatteluissa.

Samalla tuli se, että Vartiotorni nykyään opettaa totuutena sellaista oppia, jonka se itse torppasi vuonna 1981, siis että uskollinen orja koostuisikin vain muutamasta yksilöstä eikä kaikista voidelluista. Eikä Vartiotorni tyytynyt pelkästään toteamaan, että tuo on väärä näkemys, vaan se polki näkemyksen suohon julistamalla sen itsepetokseksi ja hengellisesti vahingolliseksi.

Nyt sitten joku vilpitön JT voi heti seuraavassa kokouksessa mennä vanhimmalta kysymään, että onko meidän ihan pakko uskoa sellaiseen asiaan, joka järjestön mielestä on itsepetosta ja hengellisesti vahingollista, jos se ei tunnu itsestä oikealta.
Voisikohan tätä kysäistä? En osaa todellisuuteen perustuvasti kuvitella miten raha-asiat liittyisivät hallintoelimen aseman korostamiseen tai korottamiseen kuinka vaan, ( tosin olen palstalla tainnut kysäistä milloinkahan nähtäneen ns. "suureen joukkoon" kuuluvan tulevan nimitetyksi hallintoelimeen jolloin muistonvieton vertauskuviin osallistuminen olisi melkolailla vailla nykyistä teologista merkitystä ) mutta nykyinen hallintoelin on asemaltaan todella ainutkertainen joka tehdään tiettäväksi esimerkiksi tuomalla esiin uutta näkemystä jonka mukaan sitten Apostolien kuoleman ei maanpäällä ole ollut yhtään "uskollista ja ymmärtäväistä orjaa" ( ennen v.1919 ) , näin huolimatta siitä mitä Paavali jätti hengelliseksi perinnöksi esim. Timoteukselle seurakuntajärjestelyn muodossa jonka mukaan presbyteerit eli vanhimmat ( episkopos ) ovat asemassaan uskollisia ja ymmärtäväisiä palvelijoita ja vastuussa seurakunnan Ylipaimenelle eli Jeesukselle kuinka laumaa paimentavat.
Kyllähän historia kertoo että kävi niinkuin Paavali sanoi, "sortavat sudet" alkoivat kaitsea laumaa miten tahtoivat ja osa vanhimmista alkoi järjestellä itselleen piispan virkaa jne. Tästä huolimatta on vaikea uskoa että elävä usko olisi täysin kuollut ja että Jeesus olisi jättänyt seurakuntansa ilman "palvelijaa" eli orjaa joka taistelee tuon lauman edellä uskon puolesta?

Yhtäaikaisesti tämä uuden näkemyksen kanssa Vartiotorniseura opettaa ja tunnustaa että "voideltuja" on ollut olemassa läpi vuosisatojen mutta kaiketi "loppu" olisi voinut saavuttaa paljon aiemmin jos Jeesuksen tosi seuraajia, eikä näinollen voideltuja eli "orjaluokkaa"/palvelija-joukkoa olisi enää ollut seurakunnaksi asti?
Muistettakoon että "valittu kansa" joka esikuvaa Kristillistä seurakuntaa oli olemassa asemassaan aina Abrahamin ajoista Messiaan tehtävän täyttämiseen saakka eli n. 2000 -vuotta.

Toisaalta nyt opetetaan ettei tämä voidelluista koostuva orjaluokka olekaan luokkana mikään uskollinen ja ymmärtäväinen orja mikä käsitykseni mukaan merkitsee sitten sitä ettei tällaista luokkaa luokkana ole ollut koskaan olemassakaan ts. voidellut eivät ole muodostaneet mitään seurakuntaa aikaisempina vuosisatoina eli noin 1800 vuoden aikana jota aikakautta elettiin ehkä ensimmäisen vuosisadan lopusta aina vuoteen 1919 eikä näinollen Russelkaan Raamatuntutkijoineen ollut voideltujen orjaluokka tai Russell itse ollut tämä "orja" , sopii kysyä mikä sitten? tai mitä nämä aiempien vuosisatojen voidellut olivat, ne monet jotka antoivat jopa henkensä tinkimättä ja sovittelematta uskonsa puolesta ottaen huomioon että heidän ympärillään oli miltei aina joukko joka piti näitä uskon puolustajia hengellisinä paimeninaan?

Tämä ei ole ollenkaan yksinkertainen asia joka voitaisiin käsitellä noin niinkuin ilmoitusluonteisesti.

Re: Seurakunnan vanhin avautuu youtube-kanavalla

Lähetetty: 27.07.2015 23:48
Kirjoittaja Polyester
Pro et contra kirjoitti:Toisaalta nyt opetetaan ettei tämä voidelluista koostuva orjaluokka olekaan luokkana mikään uskollinen ja ymmärtäväinen orja mikä käsitykseni mukaan merkitsee sitten sitä ettei tällaista luokkaa luokkana ole ollut koskaan olemassakaan ts. voidellut eivät ole muodostaneet mitään seurakuntaa aikaisempina vuosisatoina eli noin 1800 vuoden aikana jota aikakautta elettiin ehkä ensimmäisen vuosisadan lopusta aina vuoteen 1919 eikä näinollen Russelkaan Raamatuntutkijoineen ollut voideltujen orjaluokka tai Russell itse ollut tämä "orja" , sopii kysyä mikä sitten? tai mitä nämä aiempien vuosisatojen voidellut olivat, ne monet jotka antoivat jopa henkensä tinkimättä ja sovittelematta uskonsa puolesta ottaen huomioon että heidän ympärillään oli miltei aina joukko joka piti näitä uskon puolustajia hengellisinä paimeninaan?
Russell oli kai nykykäsityksen mukaan "vehnää" eli aito tosi kristitty, mutta ei kuitenkaan osa "uskollista orjaa", ainakaan ennen vuotta 1919. Postasin tuonne oppinäkemyksiä-puolelle yhden tekstin, jota huvikseni hieroin jokin aika sitten ja se liittyy aika läheisesti tähän aiheeseen.