Veljesseura.org

On vaikea välttyä ajattelemasta, että kaikki suuret henkiset opettajat ovat yrittäneet selittää samaa onnen salaisuutta. Vapautusta kärsimyksestä ja kuolemanpelosta. Suurten ajattelijoiden opetuslapset ovat vain olleet typeriä fanaatikkoja, jotka ovat turmelleet opettajansa suuret ajatukset kiistelemällä pikkuasioista. Esimerkiksi Jeesuksen ja Siddhama Gautaman, siis Buddhan, opetuksista voi löytää hämmästyttävää samankaltaisuutta. Onko se vain sattumaa, vai puhuivatko he samasta asiasta?

Mitä me ajattelemme sellaiseksi tulemme.- Buddha

Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. - Jeesus (Matteus 5:21, 22)

Miten toimit nyt, on se, mitä olet huomenna. Tupakoinnin lopettaminenkin muuttuu helpommaksi, kun et yritä lopettaa kokonaan, sillä miten kukaan voi ottaa vastuun tulevaisuudesta eli siitä mitä ei ole vielä tapahtunut? Tulevaisuus on ajatus, kuvitelma siitä, miten asiat saattavat edetä. Jeesus ymmärsi tämän jo vuosituhansia sitten: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen." (Matteus 6:34)

Mutta tupakoinnista: lopettaminen on helppoa, kun olet polttamatta vain tämän hetken. Kukaan ei ole käynyt menneisyydessä, eikä kukaan ole matkannut tulevaisuuteen. Nykyhetki on ainoa hetki. Siis: mitä teet, siksi tulet, koska mitä teet, se olet.

Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. - Markus 4:26, 27

Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa elämään ottaen tarkastelun kohteeksi kasvin. Kaikki tapahtuu, emme tiedä miten, mutta meidän ei tarvitsekaan. Keuhkomme hengittävät ilmaa ja sydämemme pumppaa verta vaikka meillä ei olisi aavistustakaan näiden elimien olemassaolosta. Maailma ei suunnittele tai järkeile, maailma tapahtuu.

Jumalan valtakunta, totuus, valaistuminen - mikä lie - on sen hyväksymistä, että on osa tätä koko prosessia - koko universumia, täydellisesti, ilman rajoja. Ja todellisuus, se on Jumala, sillä vaikka olisikin jokin "ulkopuolinen" Jumala, aistimus tästä olennosta syntyisi hermostossa, pääkallon sisällä aivoissa. Jumalan olemassaolo - kuten kaikki olemassaolo - on sinun olemassaoloasi, koska Jumalan tai vaikka puun lehtien tiedostaminen tapahtuu kun hermosolut pääsi sisällä kommunikoivat keskenään.

Kärsimys, stressi, ahdistus, mitä nimeä haluaakin käyttää, syntyy ristiriidoista. Ristiriidat syntyvät siitä, että yritämme käsittää käsittämätöntä maailmaa. Ei maailmaa voi laittaa lokeroihin, koska maailma virtaa, ja sinä virtaat sen kanssa, tai pikemminkin yhdessä.

Kukaan ei voi paeta mielestään. Mieli on todellisuus. Kaikki mitä voimme "ulkomaailmasta" oppia välittyy aivojen kautta. Maailma on sitä, miltä tuntuu kokea kun 100 miljardia hermosolua vaihtaa sähkökemiallista informaatiota keskenään. Ei sen suurempaa, ei sen pienempää.

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." - Jeesus (Luukas 17:20 - 21)

Buddhalaisessa etiikassa on paljon samaa kuin Jeesuksen opissa. Tuossa lainaus Wikipediasta:

Nämä ovat nimenomaan periaatteita, eivätkä käskyjä, kuten kymmenen käskyä. Ne ovat tarkoitettu suuntaviivoiksi taitavaan käytökseen ja harjoittajilla on lupa käyttää omaa harkintakykyään - ohjeen henki on yleensä kirjainta tärkeämpi.

Tulee pidättyä tuottamasta vahinkoa muille eläville olennoille
Tulee pidättyä ottamasta mitään mitä ei ole vapaaehtoisesti annettu
Tulee pidättyä sukupuolisesta väärinkäyttäytymisestä
Tulee pidättyä valheellisesta puheesta
Tulee pidättyä sumentamasta mieltä millään keinoin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalainen_etiikka

Sehän on melkein Jeesuksen lista, mutta huomattavasti aiempaa perua. Siinä vaiheessa kun SG eli Buddha alkoi sorvaamaan oppejaan, Ainoan Oikean Totuuden tuolloiset yksinoikeuden haltijat palailivat juuri Babylonian pakkosiirtolaisuudesta ja alkoivat viritellä temppeliin uhritulta.

Ehkä näissä on taustalla varsin yleisinhimillisiä eettisiä periaatteita, jotka ovat luontevasti keksittävissä, eikä Jeesuksen ole välttämättä tarvinnut viettää vuotta vaihto-oppilaana Nepalin alueella ennen kuin sai herätyksen ryhtyä saarnaamaan.

Kiinnostava on myös tuossa lainauksessa oleva maininta siitä, että ohjeen henki on kirjainta tärkeämpi. Tässä valossa voi miettiä vaikkapa Jehovan todistajien verioppia.

Jos pitäisi VAIN yhtä kirjaa suositella, niin se olisi Anthony de Mellon kirja nimeltään "Havahtuminen".

En ole vielä löytänyt kyseisestä kirjasta yhtäkään lausetta/asiaa, mikä ei olisi totta. Eikä tuo ole edes mikään paksu opus (alle 200 sivua muistaakseni), hyvin helposti luettava, mutta niin täynnä asiaa että olen kyseisen kirjan lukenut monta kertaa kannesta kanteen.

Ja, nimeomaan totuutta olen tässä mailmassa etsimässä. Muu on toissijaista.

Kyseinen kirja löytyy hätäisimmille youtubesta playlistista, mellon puhumana. Suosittelen lämpimästi. (Enemmän kuitenkin suosittelen kirjan ostamista koska äidinkielellä tuon lukeminen on luonnollisesti parempi.. ja jos playlistiä lähtee kuuntelemaan niin usein 100% huomio (niinkuin kirjankin kanssa), ei ehkä riitä kun 10-20min. Mikä on tärkeää, jos haluaa ymmärtää mistä puhutaan.

https://www.youtube.com/watch?v=4Y3Q7H2 ... 1943DE0F35

SuurinBabylon kirjoitti:
Mitä me ajattelemme sellaiseksi tulemme.- Buddha

...

Jeesus ymmärsi tämän jo vuosituhansia sitten: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen." (Matteus 6:34)

Mutta tupakoinnista: lopettaminen on helppoa, kun olet polttamatta vain tämän hetken. Kukaan ei ole käynyt menneisyydessä, eikä kukaan ole matkannut tulevaisuuteen. Nykyhetki on ainoa hetki. Siis: mitä teet, siksi tulet, koska mitä teet, se olet.

Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. - Markus 4:26, 27

Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa elämään ottaen tarkastelun kohteeksi kasvin. Kaikki tapahtuu, emme tiedä miten, mutta meidän ei tarvitsekaan. Keuhkomme hengittävät ilmaa ja sydämemme pumppaa verta vaikka meillä ei olisi aavistustakaan näiden elimien olemassaolosta. Maailma ei suunnittele tai järkeile, maailma tapahtuu.

Kärsimys, stressi, ahdistus, mitä nimeä haluaakin käyttää, syntyy ristiriidoista. Ristiriidat syntyvät siitä, että yritämme käsittää käsittämätöntä maailmaa. Ei maailmaa voi laittaa lokeroihin, koska maailma virtaa, ja sinä virtaat sen kanssa, tai pikemminkin yhdessä.

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." - Jeesus (Luukas 17:20 - 21)

Olipa paljon hyviä pointteja.

Valtakunta on ihmisen sisällä. Voi joko elää "helvetissä", tai "taivaassa".

Löytäminen sitten taas vaatii työtä. Mutta yhtä totta kuin tuo edellinen lause, on se, että etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.

Hyvä postaus, kiitokset siitä.

agapi_dō kirjoitti:Valtakunta on ihmisen sisällä. Voi joko elää "helvetissä", tai "taivaassa".

Äkkiä ajatellen tuo tekee kaiken uskonnollisuuden tarpeettomaksi, jolloin sellaiset sanat kuin juuri valtakunta, helvetti, taivas sekä sitten vaikka synti, pelastus, ylöstempaus, armo, iäisyys, oikeaoppisuus, totuus, jumala, enkelit, ennaltamääräys, varjelus, kohm... eikun kohtalo kuuluvatkin enemmän runouteen kuin reaalielämän todellisuuteen.

Löytäminen sitten taas vaatii työtä. Mutta yhtä totta kuin tuo edellinen lause, on se, että etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.

Sisuksiaan on jo vaikeanlaista kaivella omin avuin, saatikka sitten valaa sinne minkään valtakunnan perustuksia, edes kuvaannollisia. Mitä sitten omaehtoiseen löytämiseen tulee, niin se lienee sitä harvinaisinta "valtakuntaa", jonka harvinaisuuden voi päätellä siitä tarjonnasta, jolla tuo löytäminen on kaupallistettu, puhumattakaan lasten pakottamisesta vanhempiensa taholta.

Havaintoni mukaan löytämistä työläämpää onkin irrottautuminen ostetusta tai pakotetusta ja epämieluisaksi käyneestä valtakunnasta.

Markku Meilo kirjoitti: Sisuksiaan on jo vaikeanlaista kaivella omin avuin, saatikka sitten valaa sinne minkään valtakunnan perustuksia, edes kuvaannollisia. Mitä sitten omaehtoiseen löytämiseen tulee, niin se lienee sitä harvinaisinta "valtakuntaa", jonka harvinaisuuden voi päätellä siitä tarjonnasta, jolla tuo löytäminen on kaupallistettu, puhumattakaan lasten pakottamisesta vanhempiensa taholta.

Havaintoni mukaan löytämistä työläämpää onkin irrottautuminen ostetusta tai pakotetusta ja epämieluisaksi käyneestä valtakunnasta.

Tuosta vikasta lauseesta olen täysin samaa mieltä, ensin täytyy "irrottautua".

Poisoppiminen on vaikein asia mitä ihminen voi tehdä elämässään, ja samalla tärkein asia. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että ihminen EI halua olla väärässä. Se on yksi, jos ei ehkä kaikista kivuliain asia mielelle myöntää.

Kaikki tuo edellämainittu kiteytyy loppujen lopuksi anteeksiantoon, ja sen merkitykseen.

Anteeksiantamisen syvin olemus, jos minulta kysytään, on siinä että oppii antamaaan anteeksi itseleen, ja juuri tuo liittyy olennaisesti poisoppimiseen. Anteeksianto, syvimmässä olemuksessaan, on anteeksiantamista itseleen. Se ei ole todellakaan helppoa.

Samaa mieltä olen myös tuosta, että "sisuksiaan" on hyvin vaikea kaivella esille. Esillekaivaminen on nimenomaan tarpeellista, jos haluaa antaa anteeksi, unohtaa. Se on pitkä tie.

Henkisyyttä on paljon kaupallistettu, se on myös totta. Henkisyys, on nykyään "Henkisyyden viidakko", ja monet sen nykypäivänä näkevät nimenomaan viidakkona, josta on vaikea saada mitään tolkkua. Erilaisia "suuntauksia" on lukemattomia, paljon tehdään rahaa ns. "henkisyydellä", mutta on vain yksi totuus, teitä varmasti sinne on useita. Jos itse ajattelisin, niin väittäisin kuitenkin että nykyään on tietoa paljon enemmän saatavilla, kuin joskus muinoin. Mutta mikään ei ole tullut sen helpommaksi ajan myötä, tiedon paljouden myötä, vaikka tiedon määrä (myös nimenomaan väärän/kaupallisen tiedon) on lisääntynyt huimasti..

Mutta jos totta puhutaan, olen helevetin väsynyt ja pienessä humalassa tällä hetkellä, - mutta jatkan kyllä keskustelua mielellään myöhemmin kun saan ajatukset vähän paremmin kasaan.

Kun tuon mellon kirjan linkitin, mitä edelleenkin suosittelen luettavaksi ja märehdittäväksi kaikille, niin ajattelin, että linkitämpä toisenkin jutun tähän keskusteluun, kun kerran "valaistumisesta", ja uskontojen perimmäisestä tarkoituksesta tässä ketjussa puhutaan. Ehkä joku lukija löytää siitä jotain, ehkä ei. Mutta, tuossa alla linkki kuitenkin.

Hyvät viikonloput kaikille, "messiaat" ovat kyllä samalla asialla kaikki.

http://in5d.com/97-spiritual-enlightenment-stories/

agapi_dō kirjoitti:Tuosta vikasta lauseesta olen täysin samaa mieltä, ensin täytyy "irrottautua".

Poisoppiminen on vaikein asia mitä ihminen voi tehdä elämässään, ja samalla tärkein asia. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu, että ihminen EI halua olla väärässä. Se on yksi, jos ei ehkä kaikista kivuliain asia mielelle myöntää.

Kohdallani väärässäoleminen ei ollut niinkään työmaa, koska minut oli lapsesta ohjattu tähän kultiksi muotoutuneeseen 1800-luvun amerikkalaiseen uususkontoon. Vaikeampaa oli niellä se, että on valehdeltu päin naamaa nk. totuuden nimessä, tullut petetyksi urakalla ja laskuun ihan kokouksia ja konvetteja myöten. Toki nyt ymmärrän, että esimerkiksi Raamatussa ei ole alkuunkaan mitään yhtä ylivertaista ja ainoaa totuutta, joten katteetoman suuret sanat ja valehtelu ovatkin lähes ainoita tapoja kilpailla menestyksellisesti uskontomarkkinoiden markkinaosuuksista.

Kaikki tuo edellämainittu kiteytyy loppujen lopuksi anteeksiantoon, ja sen merkitykseen.

Itse olen selvittänyt asian niin, etten uhraa aikaani anteeksiannon miettimiseen kun en löydä tahoa, jolle pitäisi antaa anteeksi. Mutsi painosti mut kyseiseen hullutukseen ja nyt elämiselleni on täysin yhdentekevää mitä milloinkin ajattelen tuon elämästäni vieraantuneen henkilön ja itseni välisestä suhteesta. Mutsilla on edelleen samat harhat mielessä ja nuorena nuo harhat olivat maailman tärkein asia ja niistä olisi pitänyt jutella tavan takaa. Viime keskustelumme osoitti, että nyt mutsi käsittelee minun kohdalla tuota maailman tärkeintä asiaa mielipideasiana, joka on niin arvoton, ettei siitä ole syytä keskustella.

Jos aikuinen ei kykene rehelliseen keskusteluun seitsemänkymppisen lapsensa kanssa, niin saa mun puolesta olla. Näin seesteistä elämäni ei koskaan ollut ensimmäisten viiden vuosikymmenen aikana.

Anteeksiantamisen syvin olemus, jos minulta kysytään, on siinä että oppii antamaaan anteeksi itseleen, ja juuri tuo liittyy olennaisesti poisoppimiseen. Anteeksianto, syvimmässä olemuksessaan, on anteeksiantamista itseleen. Se ei ole todellakaan helppoa.

Tätä olen väsymiseen asti kuulut toistettavan ja antanen itselleni hetimiten anteeksi kun ja jos keksin syyn ja/tai perusteen. Ei minua viluta ensimmäiselläkään teeviivalla se, että lapsena olen ollut alisteinen mutsille, se on elämää ja pysyy sellaisena antteksiannoista huolimatta.

Samaa mieltä olen myös tuosta, että "sisuksiaan" on hyvin vaikea kaivella esille. Esillekaivaminen on nimenomaan tarpeellista, jos haluaa antaa anteeksi, unohtaa. Se on pitkä tie.

Kaiken parikymmenvuotisen uskontokaivelun jälkeen olen edelleen tilanteessa, jossa en koe tarvetta anteeksiantoon ja vielä vähemmän unohtamiseen. Pidän unohtamattomuutta yllä siinä toivossa, että unohtamattomuuteni on jollekin avuksi ja se tuntuu olevan. Muutama viikko sitten jälleen eräs henkilö mainitsi, että kirjoittelullani oli ratkaiseva merkitys hänen päätökselleen.

On toki mahdollista, että anteeksiannon ja vaikka unohtamisen kohdalla annetaan sanoille erilaisia merkityksiä.

Mutta mikään ei ole tullut sen helpommaksi ajan myötä, tiedon paljouden myötä, vaikka tiedon määrä (myös nimenomaan väärän/kaupallisen tiedon) on lisääntynyt huimasti..

Toisaalta tiedonsaanti on helpottunut huimasti, ainakin jos sitä vertaa muutaman tuhannen vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa hengissäpysymisen perusedellytys oli kyseenalaistamattomuus ja kaiken mielikuvituksellisimmankin omaksuminen ainakin näennäisesti.

Mutta jos totta puhutaan, olen helevetin väsynyt ja pienessä humalassa tällä hetkellä, :D - mutta jatkan kyllä keskustelua mielellään myöhemmin kun saan ajatukset vähän paremmin kasaan. ;)

No sä olit aivan oikeassa vireessä lukemaan tota mun kirjoittelua, jonka kasasin pikkukännissä. Meillähän on näistä esimerkkejä mm. Raamatun Ilmestyskirja ja Vt-seuran Rutherford, molemmissa tapauksissa teksti aukeaa parhaiten samassa tilassa, joissa ne ovat kirjoitetut.

agapi_dō kirjoitti: Anteeksiantamisen syvin olemus, jos minulta kysytään, on siinä että oppii antamaaan anteeksi itseleen, ja juuri tuo liittyy olennaisesti poisoppimiseen. Anteeksianto, syvimmässä olemuksessaan, on anteeksiantamista itseleen. Se ei ole todellakaan helppoa.

Nyt puhutaan asiaa. Luulen, että alkukantaisen ihmisen aivolohkossa juuri tuo itselleen ja toisille anteeksiantaminen tuotti vaikeuksia, joiden johdosta piti keksiä uskontoja. Oikeassa oleminen oli pakottava tunne, sillä piti perustella naapuriheimon hävittämistä. Silti omatunto kolkutti, ja siksi Jumala, jonka sääntöjä tulee noudattaa.

Itselleen anteeksiantaminen on todella vaikeaa. Toisille sen voi tehdä helpommin.

Markku Meilo kirjoitti:Äkkiä ajatellen tuo tekee kaiken uskonnollisuuden tarpeettomaksi, jolloin sellaiset sanat kuin juuri valtakunta, helvetti, taivas sekä sitten vaikka synti, pelastus, ylöstempaus, armo, iäisyys, oikeaoppisuus, totuus, jumala, enkelit, ennaltamääräys, varjelus, kohm... eikun kohtalo kuuluvatkin enemmän runouteen kuin reaalielämän todellisuuteen.

Nimenomaan. Osuit suoraan ytimeen. Buddhalaisten pyrkimyksessä "valaistumiseen" tuo viedään vain pidemmälle. Käsitteistä pyritään vapautumaan kokonaan, tavalla jonka tarkoitus on vapauttaa ihminen kärsimyksestä ja tehdä hänestä pyyteetön muita kohtaan. Tätä ei pidä tulkita liian kirjaimellisesti, ja siinä on buddhalaisen, osittain myös hindulaisen, filosofian pointti: elämä ei ole vakavaa.

SuurinBabylon kirjoitti:Buddhalaisten pyrkimyksessä "valaistumiseen" tuo viedään vain pidemmälle.

Siis ei perinteinen aabrahamilainen uskonto, vaan "elä ja anna elää" -ajattelu.

Riippuu kai tuosta, miten sana "uskonto", ja "vakavaa" määritellään.

Kyllä mun mielestä "totuuden" etsiminen on tavallaan aika vakavaa puuhaa (tuon voi lukea tietyllä varauksella) - siis siinä mielessä vakavaa, että kun sille tielle lähtee, niin ei välttämättä enää halua mitään muuta elämästään. (ei kuitenkaan niinkään, koska kaikki muut elämän aspektit ovat kyllä läsnä ihan yhtä vahvasti, oikeastaan voisi sanoa että paljon vahvemminkin, mutta niille ei anna enää samankaltaista arvoa. Siksi kaikesta muustakin nauttii enemmän.) Kaikki on yhtä.

Tosin, myös tavallaan myös juuri sitä mitä sanoit, "elä, ja anna elää" ajattelua. Koska asiaan ei liity syyllistämistä, eikä itsensä tuomitsemista. Siksi myös aika leppoisaa elämää. Myös siinä mielessä "ei vakavaa" myös, että kun ymmärtää että mielikuvat ovat hallusinaatiota, sanat ovat mielikuvien symboleita.. kun ymmärtää tuon niin ei oikein jaksa enää väitellä opeista sen kummemmin.

Se alkaa jossain kohtaa tuntua siltä, miltä ehkä tuntuisi katsella, kun kaksi sokeaa väittelee siitä minkälainen on punainen väri.

Mello sanoi tuossa kirjassaan sen hyvin uskonnoista (voi lukea myös fariseuksista jos haluaa). "Asiat todellisuudessa eivät ole näin huonossa jamassa, vaan itseasiassa huonommassa! Kuvittele, että jonain päivänä toinen näistä sokeista väittelijöistä saisi näkönsä takaisin, ja menisit juttelemaan ja sanoisit, 'no, nyt tiedät minkälainen on punainen väri' - ja vastaus kuuluisi 'Aivan, kuulin puhuttavan siitä tänään torilla (voi lukea myös kirkossa/JT salilla jne.)!"

Puhumisesta, opeista väittelemisestä, ei tavallaan mitään hyötyä. Tosin joku voi ehkä auttaa toista näkemään seuraavan askeleen, mutta se on kuulijasta kiinni. Kukaan ei voi toista ihmistä saada sitä ottamaan. Se on jokaisen omalla vastuulla, ja lähes kaikki (egosta lähtöisin olevat) "opettamisyritykset" saavat aikaan vastakkaisen reaktion. Siinä mielessä totuutta kohtaan tullaan usein hyökkäämään. 99% ihmisistä on niin täysin mielikuvien vallassa, että he myös puolustavat niitä hyvin pitkälle.

Raamattukin on hieno kirja, siinä missä muutkin "pyhät kirjoitukset", kun sitä oppii lukemaan ja ymmärtämään oikein. mm. jessen lauseessa "tapahtukoon sinun tahtosi" on aika iso totuus kun sen ymmärtää täysin, ymmärtämistä kun on monen tasoista. Voi ymmärtää järjellä, tai voi ymmärtää koko sielullaan, tuntemalla. Vai miten tuota nyt kuvailisi.. Se todellakin on vapauttava kokemus.

Joskus olen kuullut sanottavan, että viimeinen este jumalan löytämiseen, on jumala itse.

Tuon kun sanoisi jollekkin kovin uskovaiselle, niin voisi saada vihaa ja vääräoppisen leiman niskaansa. Tuolla kuitenkin tarkoitetaan sitä, että suurin osa ihmisistä palvoo jumalankuvia. Näkyvimmät ovat ehkä patsaan/symbolin tms. muodossa, mutta viimeiset ja vaikeimmin havaittavat jumalankuvat ovat mielikuviamme. Kuvittelemme että jumala on "tätä", tai "tuota". Ja helposti sen perusteelle rakennamme "jumalan kuvan" sellaiseksi, joksi olemme sen itse luoneet (mielessämme). Siitä on kuitenkin pakko irtautua, jos koskaan haluaa oppia jumalan tuntemaan.

Tuo viimmeinen, vaatii useimmilta ihmisiltä kovastikkin sitä anteeksiannon syvempää olemusta. Mitä kauemmin olemme mielen rakentamaa jumalakuvaa "palvoneet", sitä vaikeampi siitä on ihmisen irtautua.

agapi_dō kirjoitti:Riippuu kai tuosta, miten sana "uskonto", ja "vakavaa" määritellään.

Arkisesti uskonnon voi rajata lokeroonsa yliluonnollisilla voimilla ja niihin liittyvillä oppinäkemyksillä, joiden eräs tuunusmerkki on oikeassa oleminen todisteistakin huolimatta. Minusta tuolla pääsee hyvin pitkälle meille tutussa aabrahamilaisessa uskontomarkkinoinnissa.

Kyllä mun mielestä "totuuden" etsiminen on tavallaan aika vakavaa puuhaa (tuon voi lukea tietyllä varauksella) - siis siinä mielessä vakavaa, että kun sille tielle lähtee, niin ei välttämättä enää halua mitään muuta elämästään. (ei kuitenkaan niinkään, koska kaikki muut elämän aspektit ovat kyllä läsnä ihan yhtä vahvasti, oikeastaan voisi sanoa että paljon vahvemminkin, mutta niille ei anna enää samankaltaista arvoa. Siksi kaikesta muustakin nauttii enemmän.) Kaikki on yhtä.

Vakavuus ei joudukaan henkilökohtaiselle koetukselle kun vaan uskoo järkähtämättömästi näkemykseensä. Kaikille ei kuitenkaan vakavuutta edusta todellisuuden ohittaminen krittikin torjuminen.

Tosin, myös tavallaan myös juuri sitä mitä sanoit, "elä, ja anna elää" ajattelua. Koska asiaan ei liity syyllistämistä, eikä itsensä tuomitsemista. Siksi myös aika leppoisaa elämää. :) Myös siinä mielessä "ei vakavaa" myös, että kun ymmärtää että mielikuvat ovat hallusinaatiota, sanat ovat mielikuvien symboleita.. kun ymmärtää tuon niin ei oikein jaksa enää väitellä opeista sen kummemmin.

Opillinen kädenvääntö on oma lajinsa ja itse rajoitan sen julkisesti esitettyihin väitteisiin. En esimerkiksi jt-tyyliin kolistele vierailla ovilla pyri torppaamaan ovenavaajan uskoonnollisia näkemyksiä.

Se alkaa jossain kohtaa tuntua siltä, miltä ehkä tuntuisi katsella, kun kaksi sokeaa väittelee siitä minkälainen on punainen väri.

On toki esimerkkisi sokeiden oma asia miten aikaansa viettävät, mutta värit voidaan määrittää esimerkiksi teoriassa aallonpituudella ja käytännössä densitometrillä. Uskonnollisessa käännyttämisessä todellisuus saa kyytiä ja asiallinen todistelu jää haaveeksi.

Puhumisesta, opeista väittelemisestä, ei tavallaan mitään hyötyä. Tosin joku voi ehkä auttaa toista näkemään seuraavan askeleen, mutta se on kuulijasta kiinni. Kukaan ei voi toista ihmistä saada sitä ottamaan. Se on jokaisen omalla vastuulla, ja lähes kaikki (egosta lähtöisin olevat) "opettamisyritykset" saavat aikaan vastakkaisen reaktion. Siinä mielessä totuutta kohtaan tullaan usein hyökkäämään. 99% ihmisistä on niin täysin mielikuvien vallassa, että he myös puolustavat niitä hyvin pitkälle.

Puhtaalta materialistiselolliselta (mitähän toikin on) hyötynäkökohdalta ajateltuna minä haaskaan täällä aikaani, mutta olen saanut kiitosta tuosta aikani haaskaamisesta. Jotkin henkilöt ovat saaneet siitä hakemaansa, vaikka teksti ei ole ollut edes heille suunnattu.

Raamattukin on hieno kirja, siinä missä muutkin "pyhät kirjoitukset", kun sitä oppii lukemaan ja ymmärtämään oikein. mm. jessen lauseessa "tapahtukoon sinun tahtosi" on aika iso totuus kun sen ymmärtää täysin, ymmärtämistä kun on monen tasoista. Voi ymmärtää järjellä, tai voi ymmärtää koko sielullaan, tuntemalla. Vai miten tuota nyt kuvailisi.. Se todellakin on vapauttava kokemus. :)

Kyseinen mm. lausahdus on hankalasti ymmärrettävissä todellisuuspohjaiseksi kun ottaa huomioon sen pettymyksen, jonka Jeesus tuotti oharillaan häneen uskoneille. Oharin "uskomattomuutta" kuvastanee hyvin se, että sitä on uskonnollisissa piireissä peitelty jo noin kaksi vuosituhatta.

Joskus olen kuullut sanottavan, että viimeinen este jumalan löytämiseen, on jumala itse.

Aikuisten oikea ongelma pohjaa logiikkaan, jolla positiivisen väitteen esittäjällä on todistelun taakka. Uskonnollisissa piireissä tämä on käännetty selittelyn taakaksi tuon esimerkkisi mukaisesti.

Tuon kun sanoisi jollekkin kovin uskovaiselle, niin voisi saada vihaa ja vääräoppisen leiman niskaansa. Tuolla kuitenkin tarkoitetaan sitä, että suurin osa ihmisistä palvoo jumalankuvia. Näkyvimmät ovat ehkä patsaan/symbolin tms. muodossa, mutta viimeiset ja vaikeimmin havaittavat jumalankuvat ovat mielikuviamme. Kuvittelemme että jumala on "tätä", tai "tuota". Ja helposti sen perusteelle rakennamme "jumalan kuvan" sellaiseksi, joksi olemme sen itse luoneet (mielessämme). Siitä on kuitenkin pakko irtautua, jos koskaan haluaa oppia jumalan tuntemaan.

Minulle jumalan tunteminen edellyttää jumalan olemassaolosta vakuuttumista, eli sitä odotellessa.

Tuo viimmeinen, vaatii useimmilta ihmisiltä kovastikkin sitä anteeksiannon syvempää olemusta. Mitä kauemmin olemme mielen rakentamaa jumalakuvaa "palvoneet", sitä vaikeampi siitä on ihmisen irtautua.

Niinpä, todellista näyttöä lavaan ja täältä tullaan.

Markku Meilo kirjoitti:Vakavuus ei joudukaan henkilökohtaiselle koetukselle kun vaan uskoo järkähtämättömästi näkemykseensä. Kaikille ei kuitenkaan vakavuutta edusta todellisuuden ohittaminen krittikin torjuminen.

Uskoa ei minun mielestä edes tarvita. Aina kun ihminen uskoo johonkin, niin mieli on puoliksi sokea. Uskoi sitten mihin tahansa teismiin, uskonnot ja ateismi mukaan lukien.

Siksi esim. jotkut zen mestarit tykkäävät sanasta shoshin (aloittelijan mieli). Aloittelijan mielessä kaikki on mahdollista, kun taas uskovan (se kuka omasta mielestään tietää), mahdollisuuksia on hyvin vähän. Mitä enemmän kuvittelee tietävänsä, sitä vähemmän mahdollisuuksia on. Siksi, shoshin. Sokrates ymmärsi tämän.

On toki esimerkkisi sokeiden oma asia miten aikaansa viettävät

Naulan kantaan.

Markku Meilo kirjoitti:

agapi_dō kirjoitti: "tapahtukoon sinun tahtosi" on aika iso totuus

Markku Meilo kirjoitti:Kyseinen mm. lausahdus on hankalasti ymmärrettävissä todellisuuspohjaiseksi kun ottaa huomioon sen pettymyksen, jonka Jeesus tuotti oharillaan häneen uskoneille. Oharin "uskomattomuutta" kuvastanee hyvin se, että sitä on uskonnollisissa piireissä peitelty jo noin kaksi vuosituhatta.

Mutta, oliko se pettymys jessen vika, vai niiden opetuslasten, ketkä kuvittelivat tietävänsä? (opetuslapsilla tässä edellisessä, voisi viitata kaikkiin tähänpäivään asti eläneisiin, ketkä luulevat tietävänsä mitä se jeesus oikeasti tarkoitti..).

Uskoisin (lue tuo 'uskosin' varovasti..heh), että suuri osa näistä 12:sta ei ymmärtänyt yhtään mitään siitä mistä jesse puhui, varsinkin kun ajattelee sen ajan uskontojen mentaliteettiä. Kyseinen herrahan tapettiin, ainakin tarinan mukaan, nimenomaan sen vuoksi mitä puhui. Siksi että ihmiset eivät ymmärtäneet. Jopa yksi niistä 12:sta keitä opetti, oli yksi hyökkääjistä. Ehkä sen takia että piti itsekkin niitä hurjia puheita hyvin vaarallisena.

En missään nimessä väitä että tiedän.. Kunhan tässä pähkäilen ja vastailen mitä sylki suuhun tuo

Eräs frendi kerran sanoi; "Olen vastuussa siitä mitä sanon, mutta EN siitä miten sinä sen satut ymmärtämään".

Joku historian henkilö (tuomari/keisari tai joku, en muista.. joku voi sanoa jos tietää mitä lainausta mahdan ajaa tässä takaa) on joskus sanonut ihmisestä kuka haluttiin tuomita, että "antakaa minulle sivu hänen sanojaan/ajatuksiaan, niin tuomitsen hänet mistä haluatte".

agapi_dō kirjoitti:"tapahtukoon sinun tahtosi" on aika iso totuus

Minusta ei tuossa ole totuutta jumaluskoa ajatellen, koko rukoushan menee imperatiivissa.