Veljesseura.org

En tiedä onko aivan hullu kysymys, mutta kun tuli mieleen, niin kysyn nyt kuitenki. Eli onko kukaan käynyt erottamisensa/eronsa jälkeen salilla tai konventissa? Jos on niin millaiset oli tunnelmat? miten todistajat suhtautui?oliko itsellä millainen olo? Oliko virhe mennä? Vai saiko lopullisen varmuuden, että järjestöstä lähtö oli paras ratkaisu?


Itse saattaisin haluta konventissa mennä käymään. Tosin en haluaisi tuttuihin törmätä. Haluaisin vain käydä "muistelemassa vanhoja". Tosin ei taida onnistua, kun kaikki tuntee jt-piireissä kaikki ja haluaisin ihan anonyymisti vain piipahtaa. En tarkoita, että takaisin haikailisin, haluaisin vain kokea, että millainen fiilis se olisi eron jälkeen ja miltä puheet kuulostaisi. Eli pääsisikö enään mukaan siihen fiilikseen, että purematta nielisin kaiken ja kuuntelemaan sitä hehkutusta "rakkaus keskuudessanne", mistä itse jt-aikana koin sen nurjan puolen,vai onko siitä edes olemassa kuin se nurjapuoli?

Mitä itse olen muutaman kerran entisen seurakuntani harmiksi salilla käynyt, ovat puheet aivan uskomatonta sillisalaattia. Logiikan riemuvoiton edessä ei voi kuin hämmästellä, että joskus tähän on itsekin uskonut.

Toki sekin oli mielenkiintoinen episodi, että tupakkatauon aikana salin ovi napsautettiin miehekkäästi lukkoon..

En ole käynyt eikä taida niin paljon kiinnostaa, että viitsisin enää mennäkään. Mutta JOS menisin, niin menisin vain siksi, että haluaisin nähdä ihmisten ilmeet ja sen kuka uskaltaisi moikata vai uskaltaisko kukaan. Ja tuliskohan vanhimmat horisemaan jotain paluusta?

No en todellakaan aio mennä salille/konventtiin! Ihan ku siitä ei niiden 20:n JT-vuoden aikana olisi saanut tarpeeksi...

Kyllä muakin houkututtaa mennä kuuntelelmaan joskus niitä juttuja. Enemmän haaveilen raamatun kotitutkistelun saamisesta, jota pitäisi kaksi hemaisevaa sisarta. Sitten pyytäisin toista treffeille salaisesti, vasta-aivopesisin hänet ja olisimme onnellisia lopun elämämme.

Kerran vuodessa käyn kesän konventissa ja yritän kuunnella ohjelmat paremmin kuin todistaja aikanani. Ne onkin nyt mielenkiintoisempia, kun voin kriittisesti suhtautua opetukseen. Ohjelma runkohan ei ole vuosiensaatossa mihinkään muuttunut, joten aikaa on edelleen yhtä vähän kuin Kankaanpään hehkutuksen aikaan. Tosin vuodet 1914 ja 1975 ei oikein enää sattuneet minun korviini kuulumaan- mistähän johtuu...
On myös kiva tarkastella entisten "ystävieni" ilmeitä, kun he yrittävät ottaa hyväksyvää ilmettä nähdesään minut jälleen "totuuden" ääressä. Jotkut kaukaisemmat tulevat juttelemaan, kun ei ilmeisestikään tieto eroamisestani ole tullut perille. En ole nähnyt myöskään velvollisuuksiini, että minun pitäisi se itse kertoa, etten ole enää Jt jäsen. En myöskään tunne minkäänlaista alemmuuden tai häpeän tunnetta kohdatessani Jt arki tai konventti tilanteissa. Tuntuu olevan joillekin Jt hankala paikka.
Konventissa käyntini on siis puhtaasti tämän hetken Jt tietojen päivitystä ja minusta ei tule enää Jt jäsentä. ( jos "terveenä" pysyn).
Hyvää päivän jatkoa kaikille

sorbet kirjoitti:onko kukaan käynyt erottamisensa/eronsa jälkeen salilla tai konventissa? Jos on niin millaiset oli tunnelmat? miten todistajat suhtautui?oliko itsellä millainen olo? Oliko virhe mennä?

En tarkoita, että takaisin haikailisin, haluaisin vain kokea, että millainen fiilis se olisi eron jälkeen ja miltä puheet kuulostaisi.

Minut erotettiin vuoden 2006 loppupuolella. Kävin keväällä 2007 muistonvietossa tilaisuudessa, jossa oli läsnä sekä Espoo Eteläinen että Espoo Läntinen seurakunta. Vanhimmista vain yksi ainoa tervehti minua. Hän oli Espoo Eteläisen sihteeri, joka aivan kuninkaan tuiman katseen alla kuuluvasti sanoi minulle "hei". Se oli rohkea miehen teko.

Muut vanhimmat pakoilivat jossain muussa osassa salia tai olivat kuin eivät olisi huomanneet. Taito se on sekin. Katsoa ohi tai läpi näkemättä mitään.

Vain muutama tavallinen rivitodistaja jutteli kanssani, osa ei välttämättä tiennyt, että minut on erotettu.

Ilmapiiri oli jäätävän kylmä. Tulipahan todettua henkilökohtaisesti. Onneksi kokous kesti vain tunnin, joten hypotermiaan en menehtynyt.

Saattoi jäädä viimeiseksi käynniksi salilla.

Muistonvietossa kävin kerran, ja konventissa olen käynyt myös kerran. Oli jäätävä tunnelma, ja muutenkin hyvin tympeä reissu.

Kukaan ei kyllä katsonut läpi, vaan enemmänkin kyyläsivät turvallisen välimatkan päästä.

Voisihan se ajatuksena olla kutkuttava käydä fiilistelemässä vanhoja tunnelmia, mutta muuten kokemuksesta tuskin mitään hyötyä olisi. En siksi näe itseäni sen enempää kokouksessa tai konventissakaan vierailemassa. Ainoa kiinnostava ohjelmanumero koko vuonna on joka kesäinen luopiopuhe. Pystyisiköhän sitä kuuntelemaan asiallisesti naureskelematta?

Erottamisestanihan on aikaa jo lähes 20 vuotta. Mutta erottamiseni aikaan olin niin naiivi, että kävin kokouksissa ja konventeissa noin vuoden erottamiseni jälkeen. Odotin, että vanhinten tekemä virhe olisi oikaistu ja minut otettu takaisin. Vuoden aikana kuitenkin kasvoin niin paljon, että tajusin, ettei niin tule tapahtumaan. Oivalsin, että he eivät olekaan sitä, minä olin heitä pitänyt. Oivalsin lopulta, että Jehovan todistajat on vain yksi uskonto muiden joukossa. Ei sen puhtaampi kuin muutkaan, mutta ehkä ei sen pahempikaan.

Itse asiassa erottamiseni johtui tästä samasta naiiviudestani. Kirjoitin nimittäin Beeteliin ja Brooklyniin kirjeitä, joissa esitin saamastani kohtelustani selkeän ja perustellun arvostelun. Ajattelin, että veljet huomaavat virheensä ja korjaavat sen heti.

Kenellekään ei koskaan selvinnyt, miksi minut erotettiin. Seurakuntalaiset tietysti tiesivät, että olen "paha", koska minut kerran erotettiin. Kukaan ei nähnyt minua. Yksi sukulaiseni tärisi pelosta joutuessaan asioiden hoitamiseksi keskustelemaan kanssani. Ehkä pelko oli se, joka hallitsi useimpia rivijulistajia ja ehkä muutamaa vanhintakin.

En ole ensimmäisen vuoden jälkeen käynyt missään tilaisuuksissa. Joskus harvoin tuntuu, että olisi mukava mennä heitä sinne satuttamaan, mutta ajattelen, että toisten satuttaminen ei rakenna, joten en mene.

Sanotaan, että jonkin asian vastustaminen vahvistaa sitä. Minulle Jehovan todistajat ovat nykyisin melko yhden tekeviä. Minun ei tarvitse heitä vastustaa jos ei tukeakaan. Ajattelen, että yhdentekevyys on paras mittari irtautumisen asteesta.

Ei missään tapauksessa kannata. Unohda ikävät asiat ja poikkea vaikka kirkossa kuuntelemassa joululauluja ja virittäydy hartaaseen tunnelmaan. Siellä sinun läsnäoloasi ei lasketa eikä tulla luopiona häätämään pois etkä joudu ikäviin kohtaamisiin sinut hylänneiden ihmisten kanssa. Kolehteihinhan ei ole kirkoissakaan pakko osallistua eikä siellä tiedoteta, että jumalanpalveluksen suorittamisesta puuttuu nyt tietty määrä rahaa.

Minä olen käynyt kerran valtakunnansalilla, koska vierailu liittyi uskontotieteen kurssiin. Menin paikalle jt-tyyliin verrattuna todella resuisessa vaateparressa eli farkuissa ja harmaassa villapaidassa. Kaulassa oli KUAN:n maapalloristi. Sattumoisin kävelin melkein päin kierrosvalvojaa, jota en sattunut tuntemaan. Kukaan ei katsonut edes minua päin, mutta sen sijaan ei-jt-opiskelutovereitani tervehdittiin maireasti, koska he olivat edustuskamppeissa.

Ei tee mieli mennä uudelleen kuuntelemaan sitä samaa tuubaa.

Salille mieli,

kertokaa, miten voi parhaiten piipahtaa salilla herättämättä suurempaa huomiota. Haluan omin silmin ja korvin kokea tämän kaiken autuuden. Kerran olen ollut JT n kutsumana ja kerran yksin muistiksessa. ps. pukeutuminen ei ongelma.

Olen kerran käynyt Helsingin Jäähallilla tarkoituksena käydä verestämässä muistoja, mutta perään saamani "varjot" veivät fiiliksen koko hommasta. Menin kuitenkin katselemaan ja kuuntelemaan ohjelmaa erään katsomon sisäänkäynnin tienoille n. vartiksi, jolloin kyllästyin ja lähdin ulos. Sitä samaa tuubaa se oli kuin ennenkin. Enpä taida toiste poiketa.

Valtakunnansalilla olen käynyt muutaman kerran ollessani vierailulla vanhempieni luona. Äidillä on ollut asiaa salille ja olen ollut mukana. Ei siis kokousaikaan.

Se on vähän niin kuin teini-ikä, kuka sitäkään oikeasti haluaa uudestaan elää.

Kesän konventissa sain gorillan perääni niin ei siellä huvittanut olla.
Toisen kerran kesän konventissa esitettiin, että teokraattisen koulun uusi opas on Jehovalta itseltään. (Teokraattisen koulun vanha puhekirja sg on muuten niitä harvoja JT-kirjoja jotka ovat siedettäviä näin luopiollekin)
Muistonvietossa osallistuin vertauskuviin. Yksi sisarista tuli minulle siitä juttelemaan, kukaan muu ei vaivautunut.

Onnittelen Suomen Jehovan todistajia yhden prosentin kasvusta. Mitään ette ole tehneet sen ansaitaksenne.