Sivu 1/1

Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 31.10.2015 14:26
Kirjoittaja Tony
Järjestö lanseerasi viime vuonna uuden järjestelyn, jossa seurakunnat sitoutuvat lahjoittamaan kuukausittain tietyn summan valtakunnan- ja konventtisalien rakentamiseen tarkoitettuun rahastoon.

Ennen tätä järjestelyä seurakuntia oli ohjeistettu (ainakin Yhdysvalloissa), ettei seurakuntien tileillä ole syytä makuuttaa irtorahaa, vaan sekin tulee käyttää maailmanlaajuiseen työhön. Seurakuntien tilit siis tyhjennettiin mikäli niillä oli järjestön mukaan 'liikaa' rahaa.

Ja vielä tämän vuoden keväällä Lett kertoi mahtipontisista rakennustarpeista ympäri maailman. Tarvittiin mm. 170 käännöstoimistoa joiden yksikköhinta voi kivuta yli miljoonan dollarin.

Kun päästiin Jehovan todistajien vuosikokoukseen 2015, ääni muuttui kellossa totaalisesti. Rakennusprojektit laitetaan jäihin (lukuunottamatta Warwickia), haaratoimistoista vähennetään maailmanlaajuisesti 25% henkilökunnasta ja erikoistienraivaajien määrää supistetaan voimakkaasti.

Tämän lisäksi salejakaan ei rakenneta mikäli seurakunnilla ei ole omaa rahoitusta salin rakentamiseksi. Tämä siitä huolimatta, että juuri tätä tarkoitusta vartenhan viime vuonna lanseerattu uusi lahjoitusjärjestely perustettiin.


Re: Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 31.10.2015 17:32
Kirjoittaja Veli-Hopea
Tämän lisäksi salejakaan ei rakenneta mikäli seurakunnilla ei ole omaa rahoitusta salin rakentamiseksi.
No eihän siellä ny saatana voi tilillä mitään ollakkaan kun justiin pöllivät ne ittelleen!

Mitäköhän jospa palauttaisivat ne rahat jotka maailmanlaajuiseen rakentamiseen ja kasvuun yksittäisten seurakunten tililtä siirrettiin jos niillä ei kerran rakennellakkaan?

Kavaltajia!! Takin kääntäjiä!!

Re: Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 31.10.2015 18:50
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Ihmetyttää että kuinkahan kauan järjestö kiemurtelee vielä ennen lopullista ja viimeistä kuolinkouristusta.

Kun rahat loppuvat niin siinä käy kuin entiselle neuvostoliitolle.

Mutta onhan se toisaalta ymmärrettävää että yli 100 vuotiaan lafkan kuoleminenkaan ei suju helposti - se jonkin aikaa jyrää omalla painollaankin vaikkei rahaa riittävästi enää oliskaan hallintoelimen ruhtinaitten elättämiseen.

Jänskättävää nähdä tuleeko jonkinlainen viimeisten rahojen pelastus jonkun jt-ruhtinaan taskuun lopulta, kun käy selväksi ettei kuollutta hevosta kannata enempää piiskata.

Re: Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 31.10.2015 19:15
Kirjoittaja Tony
Olikohan siellä vedetty hallintoelimessä pitkää tikkua siitä, kuka joutuu olemaan viestintuojana tässä ikävässä uutisessa. Herdin ilme kun on lukenut kirjeen kertoo ehkä omaa kieltään.

Kuva

Re: Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 02.11.2015 13:55
Kirjoittaja kulkuri
Tuo muutos on suuri, kun aikaisemmin koottiin rahaa "maailmanlaajuiseen työhön", muutos on muutokseksi ymmärrettävä lahkon piirissä, ulkopuolella kysymyksiä herättävä. Paljastava

Ja epäilee että onko sijoitushommissa tullut takkiin. Luulisi että Australian pedofiilikorvauksiin olisi löytynyt rahat ihan vain yksittäiseltä pankkitililtä.

Taustalla olisi vallan psykologia. seura päättää maailmanlopun ajankohdan ja saa miljoonat jäsenensä kautta maailman kiertämään ja kertomaan sen kotiovilla. Miksei se vallalta tuntuisi, toisi suuruudenhulluutta.

Niinhän sanotaan että liika presidentillinenkin valta saa ihmisen luulemaan itsensä kekkoseksi.

Jos seurassa on luettu pankkiirien sijoitusesitteitä optiokaupasta ja lainattujen arvopapereiden myymisestä yms ja luettu ja ymmärretty kuin vartiotorni ikään, niin takkiinhan siinä voisi tulla.

Ja jos konkurssi olisi näköpiirissä, voisi hyvinkin kuvitella reaktioksi sen mikä nyt on tapahtunut.

Re: Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin

Lähetetty: 02.11.2015 19:25
Kirjoittaja Polyester
Tuota Warwickin projektia täytyy kyllä ihmetellä. Mikähän siinäkin on ollut ideana? Brooklynin kiinteistö on varmaan kutkuttanut myydä hyvään hintaan ja Warwickista on ajateltu saada tilat halvemmalla, mutta olisiko projekti kusahtanut ja ylittänyt budjettinsa ja aikataulunsa reippaasti? Lisäksi bisnesmielessäkin Warwick on outo veto sikäli, että jos Vartiotorni päättää siitä joskus luopua, kuka tuollaisen kompleksin keskellä-ei-mitään ostaa? Brooklynin kiinteistöön on ymmärrettävästi tulijoita, mutta tuosta en olisi lainkaan niin varma. Mutta ai niin, Harmagedon on lähellä.

Stephen Lett pitäisi pistää lukemaan kaikki hallintoelimen tiedotteet. Harmi, ettei arpa osunut tällä kertaa häneen, mutta joskus toiste sitten.