Sivu 1/2
Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 16.12.2015 19:05
Kirjoittaja rippeli
Tuli tässä päivänä muutamana juteltua erään uuden kaverini kanssa.
Jossain vaiheessa puhe meni tietenkin jehovantodistajiin, koska tämä kaveri tietää taustastani. Mies kertoi sinänsä tavallisen, mutta mielenkiintoisen tarinan.
Hänen isoveljellään oli pikkupoikana naapurissa asuva samanikäinen kaveri. Jossain vaiheessa tämä kaveri oli alkanut pyydellä isoveljeä "kerhoon". Poika oli käynytkin joitakin kertoja, ennenkuin hänen äidilleen valkeni, millaisesta "kerhosta" oli kysymys. Kokouksiahan ne tietenkin olivat. Äiti oli kimpaantunut melkoisesti ja siihen olivat sitten nämä "kerhoreissut" loppuneet.
Muistelin, että niinhän sitä jotkut lapset tosiaan toivat välillä kavereitaan kokouksiin. Heidän vanhempansa eivät tainneet silloinkaan olla ihan täsmällisesti perillä, mitä heidän lapsilleen syötettiin.
Noinkohan nykyään vielä lapset koittavat saada kavereitaan (vanhempiensa ohjauksella) "totuuteen"?
Nyt kun mietin asiaa, niin toiminta tuntuu melko törkeältä lapsen vanhempien varpaille hyppimiseltä ja kusettamiselta. Kun itse olin jt, niin sellainen ei tuntunut ollenkaan törkeältä.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 16.12.2015 20:45
Kirjoittaja Vieras
Kokemus omasta lapsuudestani /nuoruudestani :
Vaikka perhe tuli myöhemmin mukaan eli en ole "totuutta" Äidinmaidossa imenyt on vaikutus nuoreen mieleen senverran järisyttävä ja asiat ihanan kuuloisia ( mitä muuta sitä lapsille syötetään kuin paratiisi fantasiaa??) että niitä halusi kavereille kertoa intoa piukassa.
Kokouksiin en ketään kuskannut mutta muistan koulukaverini innostuneen kovasti ja vanhemmat tietty vihaisia hommasta.
Onneksi ei mihinkään johtaneet meidän keskustelut loppupeleissä.
Sitä siis haluan alleviivata että vaikka super inokkaita yksilöitä varmasti löytyy niin pelkästä lapsen viattomuuden ja aikuiseen (vanhempaansa) luottamisen kombinaatiosta syntyy väkisinkin jonkinmoisia todistus puuskia.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 16.12.2015 21:46
Kirjoittaja rippeli
Mua lähinnä tökki kaverini kertomuksessa se, että lasta houkuteltiin "kerhoon".
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 16.12.2015 22:13
Kirjoittaja Veli-Hopea
rippeli kirjoitti:Mua lähinnä tökki kaverini kertomuksessa se, että lasta houkuteltiin "kerhoon".
Siis oliko vieras lapsi, tämä " kaveri" otettu kokoukseen mukaan ilman tämän vanhempien lupaa?
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 17.12.2015 08:30
Kirjoittaja rippeli
Ymmärsin niin, että äiti oli antanut luvan, kun luuli että kyseessä on jonkinlainen kerhotoiminta lapsille. Kun kokoontumisten todellinen luonne selvisi, äiti laittoi stopin hommalle.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 17.12.2015 10:13
Kirjoittaja Veli-Hopea
Jaajaa. Jos tuota uskonnollista tilaisuutta kuvaillaan sanalla kerho, sanon sen olevan tahallista valehtelua ja harhaanjohtamista.
Haluaisiko joku kertoa perustein miten tuosta tilaisuudesta voi käyttää nimitystä kerho?
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 17.12.2015 21:28
Kirjoittaja Polyester
rippeli kirjoitti:Mua lähinnä tökki kaverini kertomuksessa se, että lasta houkuteltiin "kerhoon".
Siinä on ollut nuoresta iästään huolimatta varsinainen myyntitykki. Tuote pitää esittää mahdollisimman houkuttelevassa valossa ja pyrkiä käyttämään asiakkaalle ennestään tuttua, sävyltään myönteistä sanastoa.
"kerhoon" = kokoukseen
"juhlaan" = konventtiin
"syömään" = muistonviettoon

Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 17.12.2015 21:59
Kirjoittaja Veli-Hopea
"juhlaan" = konventtiin
Joo kyllä se onneton ilmastointi ja puutunu perse oli yhtä juhlaa. Kaikinpuolin monen tunnin piina, anteeksi siis juhla.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 17.12.2015 23:34
Kirjoittaja Vieras
Olin tänään kokouksessa,yksin,,pitkästä aikaa ja voi jeesus ku teki pahaa ku 10v molemmin puolin tuli vastausta ku apteekin hyllyltä.
Koulutus siis mennyt perille
Itsellä menossa Tälläinen pehmeä ero.eli hiipuminen.
Itse käyn harvakseltaan ja lapsia vien vielä harvemmin.
Pehmeää laskua niillekin ettei ihmettele mitä mutsi höperöi..
Olen kyllä huomannut että helpompaa on omaksua normi käytännöt,tarttuu joulut yms. kevyesti lapsiin ..aluksi kuitenkin Helpoin toistaiseksi mennä totutuin kuvioin.
Tämä vain kuvaamaan aiheen tiimoilta miten kauan asioiden käsittely voi viedä (itsellä reilu 20v) ja miten ongelmat siirtyy eteenpäin seuraavalle sukupolvelle:
Joutuvat toteuttamaan asioita joita aikuiset pitää totena ja elämään sen kanssa. Eihän tuo
ennen tiukkaa tehnyt mutta nyt kun omat ajatukset on selkiytymään päin järkevien
muutosten tekeminen Pikkuhiljaa on parempi.
Tähän teksti yhteyteen siis voin todeta että vaikka meille ei oo koskaan painostettu edistymään tai edes kentällä niin tää ongelma on ihan fakta. Lapset toimii vanhempien mieliksi.ainakin pieninä.
Ja onhan se näin kuten itsekin olen kuullut lapseni joskus sanoneen: Kuoleeko mun kaikki kaverit? Että aika vahva kannustin todistaa..
Jos tuota syöttää saa säännöllisesti. Minä itse pyrin irrottamaan perheemme siitä vähä vähältä.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 07:10
Kirjoittaja Verilettu
rippeli kirjoitti:Poika oli käynytkin joitakin kertoja, ennenkuin hänen äidilleen valkeni, millaisesta "kerhosta" oli kysymys. Kokouksiahan ne tietenkin olivat. Äiti oli kimpaantunut melkoisesti ja siihen olivat sitten nämä "kerhoreissut" loppuneet.
Kesän konventissa tuo juttu menee niin, että poika jatkoi kerhossa käymistä panettelijan vallassa olevasta äidistään huolimatta, ja on täällä konventissakin (vaikka kukaan ei henk.koht tunnekkaan tätä poikaa). *mahtavat aplodit*
Polyester kirjoitti:"kerhoon" = kokoukseen
"juhlaan" = konventtiin
"syömään" = muistonviettoon

*kahvit näppäimistöllä*

Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 07:59
Kirjoittaja Veli-Hopea
pitkästä aikaa ja voi jeesus ku teki pahaa ku 10v molemmin puolin tuli vastausta ku apteekin hyllyltä.
Koulutus siis mennyt perille
Itse kun viimeisiä kertoja vierailin salilla, tarkkailin ihmisten käytöstä. Siis ihan kaikkea.... miten liikkuvat, miten puhuvat, eleet ja siis.. Ihan kaikki.
Käytös ja asiat salilla näkyi minulle negatiivisena ja jotenkin epänormaalilta . Kaikki tuntui feikiltä ja pinnalliselta.
Uskon että todistajilla on about 2 persoonaa. Sali,konventti ja kenttä persoona on yksi, toinen on se , millä tavoin suhtkoht normaali kaduntallaaja keskiverroltaan käyttäytyy.
Pienokaisesta asti opetettu jt on aikuisena mestarinäyttelijä ja teeskentelijä, mutta sekin on valtava taakka.
Tää nyt on vain miten asioita itse koen.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 10:41
Kirjoittaja Vieras
Veli-hopea, toi on niin totta.
Raamatut rapisee tahdissa ja
Kaikki naurahtaakin samaan aikaan!
Pidempään olen nähnyt janus kasvot"ystävillä".
Hymyillään niin että leuat repee mutta todellista ystävyyttä ja lämpöä ei ole.
Kaikki on kuin robotteja juuri mainitsemiesi eleiden,ilmeiden ja toimiensa kanssa.
Ja sitten on se salattu puoli mistä aina välillä kuulee,mitä kummallisempia asioita tehdään lomamatkoilla tai pienen piirin illanvietoissa.
Mutta joo,surullista katseltavaa on tuo julkinen puoli showsta kun sen kirkkain mielin näkee.
Jv usvat haihtuneet ja paratiisi silmälasit lentäneet nurkkaan.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 11:09
Kirjoittaja YksinäinenSusi
tää on niin todellista, mulla ei ollut vanhemmat mukana kirjaimellisesti, kun olin teini-ikäinen mutantti jarkke,
äiskä tosin oli sydämestään mukana , mutta ei tupakan takia pystynyt liittymään,
natsi-jt-täti ja muut jt:t olivat minut kuitenkin saaneet aivopestyä rankan,sairaan pelottelun avulla kasteelle asti, mutta samoin kuitenkin havaitsin että kun olin käynyt kasteella niin kaikki muuttui,
kun en ollut enää pelkkä kiinnostunut niin jehovantodistajien jopa pimeitä puoliakin alkoi paljastua,
esim eräällä veljellä oli niin laaja omatunto, että se salli melkein kaiken tehdä mitä maailmallisetkin tekevät, paitsi ei tietenkään niitä asioita mistä suoraan joutuisi erotetuksi,
minua nämä häiritsivät ja saivat epäilemään sitten oppejakin, koska opin oli ristiriidassa monien käytöksen kanssa,
mutta se oli oikeastaan hyvä asia niin pääsi siitä hulluudesta pois, isänikin vitsaili että hän kiitti jehovaa yhden ainoan kerran, sen kerran kun jehova erotti minut seurakunnasta, tuosta hulluuden pesästä,
thats it ja sitä raataa, eiks oo kiva

Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 11:11
Kirjoittaja Nukahtanut
Muistampa yhden perheen omilta jt-ajoilta, joiden lapset oli oikein malliesimerkkejä "oikeasta" todistajasta. Useamman kerran haastateltiin konventin lavalla tuota perhettä ja lapset kerto tarinaa koulumaailmasta, kuinka saivat luokkatoverinsa kuuntelemaan heidän jargoniaan... Ja yleisö taputtaa. Ja vanhemmat leuka pystyssä kulkee, niin että ylpeydestä meinaa räjähtää.
Re: Lapset (ja heidän vanhempansa) käännyttävät lapsia.
Lähetetty: 18.12.2015 13:40
Kirjoittaja YksinäinenSusi
Nukahtanut kirjoitti:Muistampa yhden perheen omilta jt-ajoilta, joiden lapset oli oikein malliesimerkkejä "oikeasta" todistajasta. Useamman kerran haastateltiin konventin lavalla tuota perhettä ja lapset kerto tarinaa koulumaailmasta, kuinka saivat luokkatoverinsa kuuntelemaan heidän jargoniaan... Ja yleisö taputtaa. Ja vanhemmat leuka pystyssä kulkee, niin että ylpeydestä meinaa räjähtää.
näissä on vaan se vitsi että kokemukset eivät tarkalleen ottaen ole kokonaan jos ollenkaan perheen omia kokemuksia vaan konventtia varten räätälöityjä ns. "kokemuksia" että saataisiin jotain rohkaisevaa ohjelmaa esitettyä lavalta,
voi olla että nuokin lapset oikeasti vain olivat salanneet jehovantodistajuutensa koulussa, koska miksi sitä tarvitsisi lapsen mielestä tuoda esiin, kun ei ole käynyt kasteellakaan ,
toisaalta monet syntymäjehovantodistajat eivät tuo sitä esiin edes kasteella käytyäänkään, koska vakaumus ei ole oma vaan pakotettu