Veljesseura.org

Hei!

Esittelen näin lyhyesti itseni:
Olen pian 30-vuotias. Äitini on jt. Kävin lapsena ja vielä teini-iässä kokouksissa ja kentällä. Lähinnä siksi, koska äitini pakotti... Onneksi en ehtinyt mennä kasteelle. Kuitenkin maailma vei mukanaan ja pikkuhiljaa pääsin tästä touhusta eroon, kun muutin pois kotoa, ilman että loukkasin pahemmin äitiäni. Seurustelin maallisten miesten kanssa enkä ollut missään tekemisissä enää jt kanssa.

Viime vuonna menimme mieheni kanssa naimisiin ja tänä vuonna saimme lapsen.

Siitäpä äitini on sitten vissiin innostunut kun olen nyt "Jehovan silmissä" hyvässä jamassa. Tuputtaa joka käynnillä meillä uskoaan. Jättää lehtiä vaikka sanon ettei niitä kukaan täällä lue. Nyt oli pyytänyt yhtä minun vanhaa hyvää jt ystävää jopa käymään meillä! Kysymättä minulta ensin edes että kiinnostaako minua! Miten sanon tälle minun vanhalle hyvälle ystävälle häntä loukkaamatta, ettei ole tervetullut meille? Kuitenkin välitän hänestä tosi paljon. Minun on niin vaikea sanoa ei.

Suorastaan pelottaa, että ajautuisin jotenkin vahingossa tuohon uskoon takaisin.

Näissä ei taida valitettavasti saada asioille kelvollista pistettä ilman että asiat puidaan jollain tasolla läpi.

Kaikista vaikeista vaihtoehdoista helpoin voisi olla istua ihan rauhassa äitisi kanssa alas, ja selvittää ettet yksinkertaisesti ole kiinnostunut todistajuudesta, ja ettet halua sen olevan osa omaa tai lapsesi elämää. Keskustelua voisi yrittää pehmentää selvittämällä että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti ole uskonnollisia, tai että juuri tietty uskonto ei sovi kaikille, eikä sille välttämättä voi mitään, eikä tarvitsekaan. Sellaisia me ihmiset vain olemme.

Jos keskustelu jatkuu eikä äitisi osta selvitystäsi, asiaa voisi lähestyä siltä kannalta että koska tiedät sisimmässäsi ettet ole, tai halua olla, Jehovan todistaja, niin mitä hyötyä siitä kenellekään olisi jos olisit mukana vain muodon vuoksi tai äitisi mieliksi. Että jos Jehova on, eikö hänkin arvostaisi enemmän tässä asiassa rehellisyyttä kuin jonkun mieliksi mukana oloa. Ja että eikö järjestökin ole paheksunut tapauskovaisuutta.

Joissain tapauksissa tähän on vastattu, että uskohan voi kuitenkin myöhemmin kasvaa vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan, ja että mukana oleminen voisi siksi olla tärkeää vaikka nyt ei uskoisikaan. Tähän voisi vastata että ei elämää voi kuitenkaan sellaiselta pohjalta elää. Vaikka näin joissain tapauksissa kävisikin, ei kuitenkaan lähellekään kaikissa ja siinä menisi elämä hukkaan sellaisessa asiassa johon ei usko. Asiaa voi yrittää havainnoillistaa vaikka sillä, että olisiko äitisi valmis kääntymään muodon vuoksi johonkin sinulle tärkeään uskontoon vain, koska sinä sitä toivoisit.

Jos äitisi ymmärtää tämän, mutta vetoaa kuitenkin siihen että haluaa kertoa "hyvästä uutisesta" lapsenlapselleen, asiassa ei mielestäni kannata antaa yhtään siimaa. Jos tämän suo, todistajuus tulee taloonne joka tapauksessa ja se sotkee elämäänne, puhumattakaan lapsenne maailmankuvan vääristymisestä ja todistajuuden luomista pelkotiloista. Tähän voi vastata vaikka niin että lapsi voi päättää itse uskonnollisesta katsomuksestaan mutta vasta kun on tarpeeksi kypsä siihen.

Ilman asian kunnollista läpikäymistä tilanne tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti. Vaikka keskustelu voi äityä tunteelliseksikin, niin mitä rauhallisempana ja tyynempänä itse pysyt, sen varmempi kuva äidillesi jää kannastasi.

No eipä tässä juuri lisättävää Tonyn vastineeseen tule. Tilanne häiritsee ja kissa pitää nostaa pöydälle jos ne selväksi haluaa.

Äiti on todennäköisesti tervetullut oman lapsen elämään ja lapsenlapsen, mutta vtseuran julistukset on pysyttävä kunnioituksella sivussa jos aikuinen lapsi sitä itselleen ja lapselleen haluaa.

Jos yhteydenpito kaatuu siihen, niin silloin yhteydenpito ja yhdessä olo on muutenkin väärin motiivein rakennettu.

Lasten ja lastenlasten kanssa ollaan rakkauden ja luonnollisen halun tähden, ei vtseuran sanoman tähden.

Kiitos!! Ihana tietää, että joku ymmärtää tilanteeni. Nyt kerään rohkeutta ja puhun äitini kanssa asiat puhki.

Tosiaan en halua enää takaisin siihen kaksoiselämään. Ja oma lapseni saa isompana päättää mihin haluaa uskoa.

Jos välit äidin kanssa menevät poikki, niin menkööt. Parempi hänenkin tietää mitä minä haluan, ettei hän elä siinä uskossa, että saa vielä käännytettyä minut takaisin tai lapseni...

Kiitos vielä!

Toivotaan parasta.

"Ketään ei saisi pakottaa - - valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009, s. 29)

Äitiä ja mummoa tarvitaan aina. Tässäkin tapauksessa tuota normaalia sidettä uhkaa joku vitun amerikkalainen lahko. That sucks

"Miten sanon tälle minun vanhalle hyvälle ystävälle häntä loukkaamatta, ettei ole tervetullut meille?"

Voisit esimerkiksi sanoa, että arvostat häntä ihmisenä ja ystävänä, mutta olet jo uskonasioiden suhteen omat ratkaisusi tehnyt, eikä tässä asiassa ole mitään henkilökohtaista, josta hänen tarvitsisi mielensä pahoittaa. Et ole tulossa takaisin, vaikka äiti on antanut sinua kuuntelematta muuta ymmärtää.
Muista että olet oikeutettu omiin tunteisiin ja näkemyksiin, ilman että niitä tarvitsee selitellä tai pyytää anteeksi. Kysehän on omasta elämästäsi, jota sinulla on oikeus hallita.

Muista että olet oikeutettu omiin tunteisiin ja näkemyksiin, ilman että niitä tarvitsee selitellä tai pyytää anteeksi. Kysehän on omasta elämästäsi, jota sinulla on oikeus hallita.

Tästä taitaa vtseura olla eri mieltä.