Avaukseni perustuu siis vastaukselle Markku Meilolle, jossa käsittelen hänen laittamiaan "katteettomia lupauksia".
Kyseisessä luvussa kerrotaan aikaisemmin mitä lainaamallasi jakeella tarkoitetaan:”Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen, sillä totisesti minä sanon teille: te ette missään tapauksessa käy loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika saapuu.” (Matt. 10:23 UMK)
Nämä kaksitoista Jeesus lähetti annettuaan heille seuraavat käskyt: ”Älkää lähtekö kansakuntien luo johtavalle tielle älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää sen sijaan jatkuvasti Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo" (Matt. 10:5,6)
Tämä siis tarkoittaa, että paikat jossa totuus otetaan vastaan (Israelin huoneet/kaupungit) eivät lopu ennenkuin Ihmisen Poika saapuu.
Samaria on perinteisesti ollut kaupunkina Jerusalemin kilpailija ja vihamies ja on tunnettu epäjumalanpalveluksestaan ja moraalittomuudestaan. Lainaamassani jakeessa viitataan siis siihen, että tälläiseen kaupunkiin ja sen tapoihin ei tule jäädä.
Edellisissä jakeissa Jeesus kuvaa mitä hänen totuudessaan seuraaminen merkitsee, ja mitä seuraajan tulee tehdä pysyäkseen siinä."Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan. Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan." (Matt. 16:27, 28 UMK)
"Tässä" , on temaattinen sana joka kuvaa tässä asianyhteydessä LUULTAVIMMIN sitä että voideltuja / apostoleja /totuuden hengen opettajia tulee olemaan muutamia jotka eivät maista kuolemaa ennen kuin Ihmisen Poika tulee valtakunnassaan.
"Tässä seisovien" viittaa siis selkeästi vähän kuin aatteeseen jonka puolella seistä.
Kenen joukoissa seisot?
Tässä tarkoitetaan sukupolvella voideltujen / totuuden hengen opettajien sukupolvea joilla on kaikilla sama avainkokemus tästä totuuden hengestä itsessään suhteessa ympäristöön."Oppikaa nyt viikunapuusta kuvauksena tämä: Niin pian kuin sen nuori oksa mehevöityy ja työntää esiin lehtiä, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin myös te, kun näette kaikki nämä, tietäkää, että hän on lähellä, ovilla. Totisesti minä sanon teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät missään tapauksessa katoa.” (Matt. 24:34 UMK)
Puhutaan siis sukupolvista jotka joutuvat muodostamaan suhteen johonkin merkittävään ilmiöön joka muodostaa yhteisen avainkokemuksen. Tässä tapauksessa vahva totuuden henki määrittää tämän ilmiön, koska se on jokin joka heijastuu ympäristöstä jatkuvasti. Jeesus on tämän avainkokemuksen äärimmäinen esimerkki; eli miten totuuden henkeä julistavaa ihmistä kohdellaan.
Ks.
- Karl Mannheimin "avainkokemus"
- Laaja kokemuksellinen sukupolvi
Eikös tää ole ihan selkee? Mikä tässä on katteetonta lupausta? Jatkuvastihan näitä Jeesuksen varoittamia tapauksia tulee esille. Että eikö tää ole vaan ihan ajankohtainen ennustus, jossa nimenomaan varoitetaan tyypeistä jotka puhuvat että määräaika on tullu lähelle, vaikkei sitä kukaan pysty ennustamaan?Kun eräät myöhemmin puhuivat temppelistä, miten se oli kaunistettu hienoilla kivillä ja sille omistetuilla esineillä, hän sanoi: ”Päivät tulevat, jolloin näistä, mitä te parhaillaan katselette, ei jätetä tähän kiveä kiven päälle maahan hajottamatta.”Sitten he kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, milloin nämä oikein tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan tunnusmerkkinä siitä, milloin näiden on määrä tapahtua?” Hän sanoi: ”Katsokaa, ettei teitä eksytetä, sillä monet tulevat minun nimeni perusteella ja sanovat: ’Minä olen hän’ ja: ’Määräaika on tullut lähelle.’ Älkää menkö heidän peräänsä. (Luuk. 21:5-8 UMK)
Juuri edellä lainaamassasi jakeessa Jeesus varoittikin näistä ihmisistä jotka sanovat olevansa oikeassa vaikka puhuvat ihan höpö höpöjä. Mistä sitten tunnistaa mikä on höpö höpöä? Raamattu puhuu "pyhässä salaisuudessa olevasta viisaudesta", jonka Jumala määräsi "voidelluille";Kirjoitit: "Ehkä "voideltujen" tehtävänä onkin opettaa kansalaisille vain totuutta..." Minä toin esille, että noita ainoita oikeita totuuksia opettavat monet kilpailijatkin ja kun yleisesti hyväksyttyä totuutta ei ole, niin voidellut levittävät pelkkiä omia kilpailevia näkemyksiään (toki he nimittävät sitä totuudeksi).
Me puhumme kuitenkin viisautta kypsien keskuudessa, mutta emme tämän asiainjärjestelmän viisautta emmekä tämän asiainjärjestelmän hallitsijoiden, joiden on määrä tulla olemattomiksi, 7 vaan me puhumme pyhässä salaisuudessa olevaa Jumalan viisautta, sitä kätkettyä viisautta, jonka Jumala ennalta määräsi ennen asiainjärjestelmiä meidän kirkkaudeksemme. 8 Tätä viisautta ei yksikään tämän asiainjärjestelmän hallitsijoista ole tullut tuntemaan, sillä jos he olisivat tunteneet sen, he eivät olisi panneet paaluun loistoisaa Herraa (1.Korint 2:6-8)
Käsittääkseni tämä viisaus tarkoittaa pyhää henkeä (totuuden henkeä), jonka nöyrä ihmisen sielu kyllä tunnistaa. "Voidellut" ovat siis henkilöitä, joita on siunattu tällä "pyhällä salaisuudella". Ehkä heidän tehtävänsä on opettaa ihmisiä yksinkertaisesti puhumaan rehellisesti - kun eivät itse muuhun kykene. Näin ollen he todistavat kristuksesta siis ennenkaikkea toimimalla hänen ruumiinsa jäseninä - totuuden hengessä. Ja toki siten, että eivät mene yli sen mitä on raamattuun kirjoitettu.
Viittaat varmasti tuohon kaikille tuttuun lupaukseen, jonka Jeesus ilmoitti Matt. 24:14.Se kun menee Raamatun mukaan niin, että Paavali hoiti saarnaamisen loppuun, laitan taas varoiksi jakeen jos asia ei ole tuttu:
”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)
Noh, kun katsotaan tarkemmin alkuperäiskirjoitusta, niin käy selväksi että Paavali puhuu siitä kuinka kaikki luomakunnassa itsessään todistavat tästä hyvästä uutisesta.
kerusso kay-roos'-so = to publish (something which has been done) = julkaistu
hupo hoop-o' = by, under = jonkin kautta, alempana
ουρανος = the vaulted expanse of the sky with all things visible in it = holvattu lakeus, kaikkeus
Se on totta, että tuo jae on suomennettu hiukan harhaanjohtavasti. Itse suomentaisin tyyliin
".. Jonka olette kuuleet ja joka on holvattu kaikkeen luomakuntaan"
Suomenkielen Biblia 1776 -käännös on ehkä lähimpänä minusta:
-- jonka te kuulitte, joka on saarnattu kaikkein luontokappalten edessä, jotka taivaan alla ovat; jonka palveliaksi minä Paavali tullut olen
Tässä Paavali & Silas & Timoteus todistavat vahvasti, että ne "voidellut", jotka säilyvät Herran läsnäoloon temmataan yht'aikaisesti jo nukahtaneiden "voideltujen" kanssa Kristuksen yhteyteen. Paavali on kirjoittanut kirjettä tosiaan kahden veljen kanssa, joten hiukan konfluenttinen "me" -muoto on havaittavissa useassa kohtaa kirjettä. Uskoakseni Paavali viittaa siis tähän "voideltujen" sukupolveen, jotka jakavat saman avainkokemuksen totuuden hengestä (ks. aiempi vastaus sukupolveen).Raamatun mukaan tilanne oli se, että apostolit elivät lopun aikaa ja odottivat Jeesuksen palaavan niillä näppäimillä, siis heidän elinaikanaan:
”Sillä tämän sanomme teille Jehovan sanan perusteella, että me elossa olevat, jotka säilymme Herran läsnäoloon, emme millään tavoin tule edeltämään niitä, jotka ovat nukahtaneet pois, sillä Herra itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa, ja ne, jotka ovat kuolleita Kristuksen yhteydessä, nousevat ensin. Jälkeenpäin meidät elossa olevat, jotka säilymme, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan ilmaan, ja näin me tulemme aina olemaan Herran kanssa. Lohduttakaa siis jatkuvasti toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18 UMK)
Paavali teroittaa seuraavassa kirjeessään vielä välttääkseen väärät luulot Jeesuksen tulemisesta:
Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, 2 ettette nopeasti järky pois tolaltanne ettekä minkään henkeytetyn ilmauksen tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut. Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika (2.Tess. 2:1-3)
Nyt siis tiedätte, mikä pidättää häntä ilmestymästä ennen aikaansa. 7 Tosin tämän laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa, mutta vain siihen asti kun se, joka parhaillaan pidättää, joutuu pois tieltä (2.Tess. 2:6,7)
En ole ollenkaan samaa mieltä .Se vaan toi jeesuspaluu-juna meni 2000 vuotta sitten, jäljellä on enää roolipeli, jossa simuloidaan Jeesuksen paluuta, Raamatun lopun aikaa ja maailmanlopun odotusta.
Herttileijaa olen ylpeä itsestäni että kävin tämän matkan läpi jossa perustelen kantani raamatun valossa!
Thoughts?