Veljesseura.org

Mag Mell kirjoitti:Lähinnä jäin ihmettelemään tuota toimettomuuden loppuelämänpituista stigmaa, kun en ihan sisäistä sen syntymekanismeja.

Jos monotettukin voi olla kymmeniä vuosia juoksemassa takaisin kuin lehmä palavaan navettaansa, niin miten toimettomuus eroaisi tästä? Molemmissa tapauksissa näkisin oleellisena asiana saman tiedonpuutteen ja/tai tiedon mukaan ojentautumattomuuden.

Tunnen erään hyvin pitkän entisyyden omaavan jt:n, joka ei tunnu kestävän kuulla edes ensimmäistäkään jehovantodistajuuteen liittyvää avainsanaa.

^Mutta aloittajahan nimenomaan kertoo, että hän on ottanut asioista selvää ja todennut asioiden oikean laidan, joten tuskin tuo puhtaasti tiedonpuutteen piikkiin napsahtaa? Ymmärtääkseni aloittaja ei ole juoksemassa yhtään mihinkään takaisin.
Sain aloituksesta sellaisen käsityksen, että toimettomuus olisi huonoista vaihtoehdoista se kaikista huonoin, ja sitä jäin aprikoimaan, että miksi.

Mag Mell kirjoitti:Sain aloituksesta sellaisen käsityksen, että toimettomuus olisi huonoista vaihtoehdoista se kaikista huonoin, ja sitä jäin aprikoimaan, että miksi.

Hyvä aprikointi, olisko vaikka niin, että jehovantodistajuudesta tuttu teeskentely ja valehtelu ei vaan onnistu tai sovellu kaikkien luonteelle? Siinä on sitten ainakin kaksi alakohtaa, eli itselle ja muille sekä samalla itselle valehtelu. Toimeton joutunee kohtaamaan näitä asioita, vaikka ei tänne kirjoittelisikaan. Toimeton joutuu valintoihin ihastuessaan tai viimeistään rakastuessaan, jos ei jo aiemmin.

Olen tavannut sekä erotetuissa, että toimettomissa yllättäviä käytöspiirteitä. Se vaan tää meidän pyskologinen rakenne on sitä luokkaa, ettei esimerkiksi ammoisina aikoina erotettu kestä vieläkään kuulla vertaiseltaan monotetulta kaverilta ensimmäistäkään jehovantodistaja-sanaa.