Vapaamielisistä seurakunnista
Valvoja: Moderaattorit
Vapaamielisistä seurakunnista
Hyvät totuudesta luopuneet.
Olen nyt lukenut "veljesseura"sivustoa ehkä noin vuoden verran. Tietystikään en pysty määrittelemään asemaani seurakunnassa, mutta todennäköisesti olen luokiteltu "edistynyt kirjantutkija/raamatuntutkija/kiinnostunut, tai mikä vittu lie.
Luonani on nyt käynyt aika tarkaan 13 kk:n verran sälllejä Porin hyvelän seurakunnasta (mummu perhana!), joka on siis, huomatkaa todella liberaali, ainakin niihin seurakuntiin verrattuna joista tällä sivustolla on keskusteltu. Olen nimittäin heittänyt heille hyvinkin kiperiä kysymyksiä esim. käyttäen hyväkseni M.Meilon materiaalia (esim.1874-1914).
Tästäkin huolimatta sankarit ehdottavat jatkuvasti uusia tutkisteluja(mikä ei kylläkään haittaa meikäläistä koska pidän kristinuskon pohdinnasta) . Tässä vaiheessa voisi tietysti olettaa että nämä hermannit käyvät luonani täyttääkseen raporttiaan. En kuitenkaan usko koska ainakin toinen heistä on vilpittömästi "Jehovan oma". En kuitenkaan ole vielä heille paljastanut olevani esim. mm. Satakunnan vapaa-ajattelijoiden jäsen, vaikkakin eilisessä tutkielmassa kerroin olevani perusSuomalaisnuori(just tuli kortti Soinilta OU JEE). Kysynkin teiltä hyvät Harmageddonissa tuhoutuvat, että koska ylitän rajan.Mikä on sellaista etteivät edes liberaalimmat todistajat pysty hyväksymään?

-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Vapaamielisistä seurakunnista
Tunnit ovat tärkeitä, joten tilanteessasi voit 'sooloilla' hyvinkin vapaasti. Toisen uskontokunnan tai vastaavanlaisen liikkeen jäsenyys on ongelma vasta kun kasteesta olisi puhe. Samoin esimerkiksi tupakanpoltto ja avoliitto jne.Great Sixtus kirjoitti:Kysynkin teiltä hyvät Harmageddonissa tuhoutuvat, että koska ylitän rajan.Mikä on sellaista etteivät edes liberaalimmat todistajat pysty hyväksymään?
Kyseeseen tulisi esimerkiksi johtamasi yhteinen rukous jonkun toisen uskontokunnan näkemyksen mukaisesti (Jeesuksen jumaluus+risti), siihen en uskoisi jt:n yhtyvän.
Tutkimisen aikana aloitettu julkinen samanaikainen esiintyminen tai säännöllinen osanotto jonkun toisen uskonnollisen liikkeen riveissä saattaisi vähentää jonkun jt:n kiinnostusta.
Joku muu saatta keksiä muita aiheita.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vapaa mielisistä seurakunnista
Josta tuleekin mieleeni että kysyin tässä päivänä muutamana että:"minkäs takia mä en saa koskaan pitää alkurukousta" (Ja huomatkaa edelleen että minä henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut todistaja) ? Tähen vastasi vanhenpi todistaja joka tosiaan on ollut totuudessa mukana aina 60-luvulta asti, tosin täyttä varmuutta en hänestä saanut(oli jopa hurmoksellinen!), että saan pitää rukouksen, kunhan se lähtee täydestä sydämestäni ja muistan rukoilla jeesuksen kautta. Tätä ennen tosin yritti nuorempi veli nähtävästi sanoa ettei onnistu, ei toki suoraan. Hän kuitenkin oli juurikin tälläinen "nössötodistaja", ja sivumennen mainiten juuri se Jehovan oma, joka nähtävästi on katsonut tehtäväkseen mun käännyttämisen, ja mikä ehkä ikävintä,hän on todella sympaattinen ja hyvä persoona.Markku Meilo kirjoitti:Kyseeseen tulisi esimerkiksi johtamasi yhteinen rukous jonkun toisen uskontokunnan näkemyksen mukaisesti (Jeesuksen jumaluus+risti), siihen en uskoisi jt:n yhtyvän.
Mutta tosiaan pointtini on se että vaikka Pori olisikin kaupunkina pelkkä slummi, niin ehkä täältä kuitenkin löytyy yksi reiluimmista seurakunnista?
lainaus kirjailtu oikeaan muotoon -Jaakob
Ninth kirjoitti "Sano niille, että olet homo."
Homo sä olet itse!
Nyt nimenomaan oli kysymys siitä, että mihin asti mä voin mennä, ei suinkaan siitä mitä mä voin tehdä että todistajat välttää meikäläistä viimeiseen asti. Nimittäin, olen todellakin kiinnostunut uskollisesta pohdinnasta.Ja varmasti tässä vaiheessa moni miettii että jos kerran on näin, niin miksi en ole hellareitten kanssa intiivimmissä keskustelussa. Vastaus on hyvin yksinkertainen: Koska jehovan todistajat edes yrittävät perustella kantansa "raamatulla"(tietysti UMK), eivätkä suinkaan hoe Joh3:16:ta loputtomiin

- Viestit: 295
- Liittynyt: 25.05.2007 23:00
-
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Sellainen vinkki, että jos haluat keskustella toki syvällisiä opillisia juttuja hellareiden kanssa, niin mene sen seurakunnan tilaisuuteen ja vedä tilaisuuden juontajaa tai muuta vähän "virallisemman" näköistä veljeä hihasta tilaisuuden jälkeen. Nuorilla, jotka pyörii kaupungilla todistamassa, on usein paljon intoa, mutta vasta hyvin vähän taitoa ja syvempää raamatuntuntemusta.Anonymous kirjoitti: Nimittäin, olen todellakin kiinnostunut uskollisesta pohdinnasta.Ja varmasti tässä vaiheessa moni miettii että jos kerran on näin, niin miksi en ole hellareitten kanssa intiivimmissä keskustelussa. Vastaus on hyvin yksinkertainen: Koska jehovan todistajat edes yrittävät perustella kantansa "raamatulla"(tietysti UMK), eivätkä suinkaan hoe Joh3:16:ta loputtomiin
Aikoinaan lukiolaisena olen itse (siis olen hellari) keskustellut monta kertaa syvällisiä matikan opettajan (=mies, joka on jehovalaisten vanhimmistossa) kanssa. Molemmat yritettiin kovasti käännyttää toisiamme, mutta ei onnistuttu...toivossa on hyvä elää eli että vielä törmään häneen sen verran, että voin näyttää muutaman kohdan Raamatusta lisää ja osoittaa Jeesuksen jumaluuden hänelle...
Mutta en ole siis Porista, vaan noin 100 km:n päästä.
Sanoit lukeneesi yli vuoden veljesseuraa ja tutkivasi lahkolaisten kanssa ja kysyit missä menee raja
Tuohan on arvokas palli lahkosta vieroitukseen ja voit rajoja kokeilla itse, lähestymällä oppien heikkouksia ja aukkoja sekä ristiriitoja uteliaana tutkiskelijana.
Ota aina lisäaskelia, ota lopulta vanhaa materiaalia Caitzun sivuilta ja vertaa 5 Moos 18:20-22:een.
Heittäydy tyhmäksi jos he yrittävät lopettaa, asiallinen suhtautuminenhan ei voi olla kuin tyhmäksi heittäytymistä jos lahkossa on mukana vaikka olisi perillä kaikesta sen tuottamasta materiaalista.

En oikein saanut hahmotelluksi, mistä oikein on kyse. Luonasi on vuoden verran käynyt joku juttelemassa ja kenties tutkimassa (?) lahkon kirjallisuutta (ei siis raamattua).Great Sixtus kirjoitti: Kysynkin teiltä hyvät Harmageddonissa tuhoutuvat, että koska ylitän rajan.Mikä on sellaista etteivät edes liberaalimmat todistajat pysty hyväksymään?
Jos etsit rajaa sille että he jättävät sinut rauhaan, niin miksi et vain sano sitä ääneen?
Vai haluatko päästä heistä eroon esittämällä liian vaikeita kysymyksiä? Sekään ei ole helppoa, sillä he vain jättävät vastaamatta (korkeintaan jotain ympäripyöreää) ja vaihtavat aiheen vilkkaasti johonkin mukavampaan. Tunteja keräillään höpöttelemällä joutavia tuolla mukavuusalueella eli jos et kuluta arvokasta aikaasi turhien löpinöiden kuuntelemisessa vaan viet keskustelun määrätietoisesti sinne missä oikeasti asioita joutuu selittelemään, niin into käydä luonasi loppuu kyllä pian.
Sinä et ole henkilö joka esittää yhteisiä rukouksia heidän Jumalalleen, sillä ethän sinä edes kuulu tuon Jumalan palvojiin. Ei se sinusta sellaista tee jos käyvät luonasi juttelemassa.
Kuulut vapaa-ajattelijoihin ja tutkit Jehovan todistajien kanssa... omituinen yhtälö.
Jos tosissasi haluat lyödä noita tutkijoita raamatulla päähän, niin kyllä sinä täältä (vaikka minulta) apua saat. Samaan syssyyn voit lätkiä helluntailaiset ja kaikki muutkin silmät kiiluen julistavat harhaoppien kaupustelijat. Raamatun suurselittelijä Jasu Markkanen sekä ID-saarnaaja helluntailainen TJT ottivat juuri kuonoon Tiede-lehden keskustelufoorumissa. Eli on aivan samantekevää, millainen silmät pullollaan paasaava kiihkoilija vastassasi on, jokainen on todellisuudessa yhtä pihalla raamattunsa ja dogmiensa kanssa.
Minä annan 100 % takuun raamatun harhojen kumoamisesta.
-
- Viestit: 3909
- Liittynyt: 29.04.2007 22:13
Tarkoitatko kenties sitä, että minkälaisia kysymyksiä voit heittää niin ETTEI ne heittäis pyyhettä kehään, eli haluat heidän jatkavan käyntejään?Anonymous kirjoitti: Nyt nimenomaan oli kysymys siitä, että mihin asti mä voin mennä, ei suinkaan siitä mitä mä voin tehdä että todistajat välttää meikäläistä viimeiseen asti. Nimittäin, olen todellakin kiinnostunut uskollisesta pohdinnasta.Ja varmasti tässä vaiheessa moni miettii että jos kerran on näin, niin miksi en ole ------- Koska jehovan todistajat edes yrittävät perustella kantansa "raamatulla"(tietysti UMK), eivätkä suinkaan hoe Joh3:16:ta loputtomiin
Lähes mitä vaan voit puhua. Raja kulkee kasteessa. Sen jälkeen ei voi enää kysyä vilpittömiä kysymyksiä vääristä aiheista.
"Meinasin sanoa että älä tule haudallenikaan. Mutta - tule silti."