Masennuslääkkeiden pitkäaikainen käyttö

[Jalo Sukuinen]

Aluksi voin sanoa, ettei masennus ole itselläni niin ajankohtainen tunne tällä hetkellä. Tuskin puhuisin siitä niin avoimesti, jos se olisi ajankohtaista. Jälkikäteen ymmärrän paljon asioita, joita aiemmin en ymmärtänyt. Ja ajattelin nyt jakaa muutaman ajatuksen siitä, miksi uskon monien -varsinkin Jehovan todistajien- olevan pysyvässä masennuksen kierteessä.

Aloitin masennuslääkkeiden käytön keväällä 2011 jonkinlaisen romahduksen seurauksena. Samaan aikaan aloin myös käydä psykiatrilla. Psykiatri ei kaivautunut kovin paljon menneisyyteeni, vaan keskittyi enemmänkin siihen, miltä oloni sillä hetkellä tuntui. Uskonnosta ei myöskään keskusteltu kuin ohimennen. Minulla oli valtava halu saada itseni kuntoon. Niinpä kun jonkin ajan päästä tunsin lääkkeistä olevan jotain hyötyä, lopetin niiden käytön. En kuitenkaan pärjännyt omillani ja jonkin ajan päästä jouduin nöyrästi aloittamaan niiden käytön uudelleen. Tätä on/off-suhdetta lääkkeisiin jatkui useita vuosia. Toisaalta psykiatrin kanssa emme koskaan keskustelleet menneisyydestä, muuta kuin pintapuolisesti. Ehkä yritin salata jotain, tai ehkä en vain osannut olla avoin. En halunut kertoa yksinäisyyden tunteista seurakunnassa, tai ahdistuksesta jota tunsin kokouksiin mennessäni. Ehkä vaitonaisuudella suojelin myös vanhempiani, koska hekin olivat todistajia. Niinpä keskustelumme olivat hyvin pintapuolisia ja kiersimme elefanttia olohuoneessa. En itsekkään ollut lopulta kovin halukas menemään psykiatrille, koska tiesin etten voinut olla 100% avoin.

Se siitä minun tarinastani. Uskoisin monien tarinan olevan samanlainen. Ainoa apu mitä lääkärit/psykiatrit pystyvät tälläisessä tapauksessa antamaan on lääkitys. Tästä tuli mieleen Pisan tornin rakentaminen. Sen yläosaan tehtiin mutka kompensoimaan tornin kaltevutta. Se ei kuitenkaan poistanut ongelman ydintä, eli kaltevutta. Samalla tavoin lääkkeillä voidaan hoitaa tämän hetken huonoa oloa, muttei olosuhteita, jotka johtivat huonoon oloon. Jos tätä vääränlaista hoitoa jatketaan vuosikymmeniä, lisää se henkilön turhautumista ja myös masennusta. Ainoa tilanne jossa pelkkä lääkitys voi auttaa, on tietystä elämäntilanteesta johtuva väliaikainen masennus. Mutta mikäli masennus jatkuu, on syytä "kaivaa pintaa syvemmälle". Oman kokemukseni perusteella Jehovan todistajien kirjallisuudessa tunnetaan yleisesti vain tämä väliaikainen masennus. Todellisuudessahan kaikki masennus voi olla väliaikaista, mutta jos syvempiä traumoja ei hoideta, ei masennuksesta päästä koskaan eroon. On surullista miten monet tyytyvät tähän tuomioon. Ehkä he odottavat paratiisia, tai ehkä eivät. Mutta todellisuudessa he hukkaavat sen ainoan mahdollisuuden tässä universumissa, mikä heillä tulee koskaan olemaan.

[Nukahtanut]

Mulla oli kans joskus lääkitys masennukseen, mutta lopetin sen itse. Ei poistanut ongelmaa, mutta en kokenut siitä olevan apuakaan.

Masennus on omalla kohdallani kausittaista. Tällä hetkellä olo on aika hyvä, mutta huono hetki voi tulla millon vaan. Tuon takia jatkuva lääkitys ei kohdallani ehkä toimisi.
Psykiatriaa oon harkinnut myös, mutta en ole maailman paras puhumaan ongelmistani muille.

[Marjolie]

Joskus masennusta on kokeiltu hoitaa myös ruokavalion muutoksella. Joskus iltasanomissa oli kirjoitus näyttelijä Jim Carreystä, jolla oli masennus. Muuttaessaan ruokavalion kasvispainotteisemmaksi masennustila rauhoittui. Ei ne lääkkeet aina ole se paras vaihtoehto. Mutta ehkä he tarjoavat sitä hoitomuotoa ensimmäisenä, koska muita hoitomuotoja ei ole psykiatrin lisäksi.

[Jalo Sukuinen]

Joskus masennusta on kokeiltu hoitaa myös ruokavalion muutoksella. Joskus iltasanomissa oli kirjoitus näyttelijä Jim Carreystä, jolla oli masennus. Muuttaessaan ruokavalion kasvispainotteisemmaksi masennustila rauhoittui. Ei ne lääkkeet aina ole se paras vaihtoehto. Mutta ehkä he tarjoavat sitä hoitomuotoa ensimmäisenä, koska muita hoitomuotoja ei ole psykiatrin lisäksi.

Ei ruokavaliokaan traumoja poista. En sanoisi ettäkö kaikilla näitä välttämättä olisi. Mutta ei pitäisi olla mitään pelättävää siinä, että niitä käy läpi. Itse ajattelin ennen että lapsuutta kaivelemalla vain omaksuisin uhrin roolin, tai syyttäisin vanhempiani. Todellisuudessa traumojen käsitteleminen on tehnyt minusta ymmärtäväisemmän vanhempiani kohtaan. He kasvattivat minut niillä keinoilla, mikä heistä näytti parhaimmalta. Eivät he tahallaan laiminlyöneet minua. Ja millainen vaikutus heidän omilla vanhemmillaan olikaan heihin? En ole myöskään vihainen niille, jotka kiusasivat minua koulussa. Ei heilläkään täydellinen lapsuus ollut. Toivon että he voivat hyvin tänä päivänä.

Pointtini on se, että ihmisen ei pitäisi pelätä tarkastella menneisyyttään sen sijaan, että yritettäisiin korjata aivotoimintaa tai ruokavaliota. Toki ruokavalion tarkastelu on epäilemättä terveelläkin ihmisellä hyväksi.

[YksinäinenSusi]

Probleema saattaa monasti olla jehovantodistajan kohdalla siinä että kun kertoisi psykiatrille voivansa tosi huonosti ja että on syvästi masentunut, niin voisi tuntua siltä että se olisi häpeäksi Jehovalle.

Tuo psykiatrikin saattaisi olla mahdollinen kiinnostunut ja nyt hän ei ainakaan sitä tulisi olemaan koska kuulisi että ainoan tosi jumalan - Jehovan - palvelija onkin masentunut. Miten sellainen on mahdollista, hän ehkä kysyisi? Eikö ainoan tosi jumalan palvelijan pitäisi olla onnellinen ja kaikki hyvin ==> hengellinen paratiisi, hän ihmettelisi ja levittelisi käsiään hämmästyneenä.

Näin vakaumuksellinen jehovantodistaja voisi ajatella ja ei uskaltaisi mennä hakemaan apua masennukseensa, koska kokee sillätavoin että tuottaa Jehovalle häpeää. Jäljelle jää vain onneton kärvistely ja ehkä jopa itsemurha lopulta.

[Marjolie]

Serkkuni avautui minulle tänään huonoista elämän kokemuksistaan. Pahin ajatus mitä kovia kokeneelle voi tulla mieleen on itsemurha. Masentunutta kannattaa kannustaa kertomaan traumoistaan vaikka se tekeekin kipeää. Ennen kaikkea täytyy myös olla hyvä kuuntelija ja luotettava. Jatkuvaan masennuksen tilaan saattaa jäädä jos ekoskaan pääse purkamaan tunteitaan kenellekkään. Ei ne lääkkeetkään niitä traumoja poista.

[sinner74]

Minä olin aika heikossa hapessa toistakymmentä vuotta sitten. Kokeilin terapiaa, mutta en saanut siitä kertakaikkiaan mitään irti. Tuntui ajanhukalta mennä pölisemään itsestäänselvyyksiä tuntemattoman ihmisen kanssa. Lääkekuuri sen sijaan auttoi siinä mielessä, että se tasoitti sen synkimmän murheen laakson paljon siedettävämmäksi. Toisaalta se myös leikkasi ilon hetkistä sykähdyttävimmän terän pois. Sitä oli vähän kuin robotti, mutta siihen kohtaan se oli ihan kelvollinen asiaintila.

Nukahtamislääkkeenä käytin vuosikaudet Mirtazapinia. Aina (melko usein) kun uni ei meinannut tulla simmuun, nappasin tabletin. Mirtazapinilla uni kyllä tulee, mutta ongelma on, että se uni ei aamulla tahdo lähteä millään simmusta pois. Piti saada posottaa sellainen yhdeksän tuntia, että tunsi itsensä levänneeksi. Ja siltikin päivät menivät hieman tokkurassa.

Heitin Mirtazapinit roskiin viime kesänä. Nukun nykyään todella vähän, mutta uni on laadukkaampaa. En myöskään tunne itseäni tokkuraiseksi päivällä, vaikka yöunet olisivatkin jääneet lyhyeksi.

[harzit]

Tuntus että pitää vähän tähän vanhaan ketjuun vastailla. Itse olen taistellut masennuksen kanssa jo yli 20 vuotta enkä varmasti tästä vaivasta ikinä eroon pääse. Taustalta löytyy perheväkivaltaa ja päihteiden käyttöä. Joitai tuskaisia muistoja lapsuudesta ku isä hakkas alta kouluikäsenä semmosella rimalla selkään niin et veri lensi, äiti vaan vieres huuti et riittää jo, mut ei riittäny. JT:nä ollessa aina korostettiin sitä nöyryyttä. Siinähän mä olinki tosi hyvä. Toiset on aina parempia tottakai ja mä oon vaan maan matonen mistä ei mihinkään oo. Nyt näitä jälkeenpäin selvitellessä on tullu aikamoinen vuori vastaan. Kauheen vaikee olla toisten ihmisten seurassa, ja aina tuntuu et oon huono ja mun ajatuksilla ei oo arvoo. Mut joo, nöyryydest kiitettiin, siinä oon hyvä niinku varmaan kaikki masennuksesta kärsivät. Nyt ku pitäs takas työelämään pyrkiä tuntuu et on kauhee muuri vastassa. Pitäs heti olla semmonen täysin ehjä super työmies. Ei jaksa pidempään kirjotella ku taas huono kausi menossa mut kiitos ja anteeksi. Tä palsta on kuitenki paras, älkää ikinä lopettako.

[artoodetoo]

Itsekin käytin runsaasti lääkkeitä JT-aikoina, mutta nyt on saanut ne karsittua aika minimiin. ADD-lääkettä käytän vielä, sekä ahdistuslääkettä tarvittaessa. Masennuslääkkeiden käytön olen lopettanut. JT-ajoista (erosin 2014 tammikuussa) olen muutenkin tervehtynyt sen verran, että on saanut painoa tiputettua 20 kiloa.