Hyvin menee, mutta menköön

[sorbet]

Elämä on tällä hetkellä erittäin mallillaan, valmistun huomenna lähihoitajaksi (hammashoitaja), hääpäivä lyötiin juuri lukkoon ja vakituinen työpaikka odotta vuoden vaihteen jälkeen. En voi sanoa, että Jehovan todistaja aikana meni näin hyvin. Äitini soitti minulle viikonloppuna ja otti kuinkas ollakkaan puheeksi lopunajan merkit. Pyysi edes ajattelemaan takaisin tulemista, kun kaikki merkit viittaavat järjestelmän päättymiseen. Sanoin, että asiani ja läheisteni asiat ovat tällä hetkellä erittäin mallillaan, että miksi palaisin läpimätään järjestöön, jossa voin koko ajan huonosti. Keskustelu kuitenkin päättyi ihan ystävällisissä merkeissä, josta olen ihmeissäni. Tuntui, että äitini yritti uskonnon turvin masentaa minua viimeaikaisista saavutuksistani, joista olen erittäin ylpeä vuosien alamäessä rämpimisen jälkeen. Tälläistä täällä...

[Markku Meilo]

... kun kaikki merkit viittaavat järjestelmän päättymiseen.

Voi itku, aika ajoin Vt-seuran mielenhallinta vetää sanattomaksi.

Tälläistä täällä...

Hienoa, niin sitä pitää.

[RaM]

Kerro äidillesi, että kun tähdet alkavat taivaalta ropisemaan niskaasi, niin kipität heti salille turvaan.

[Kaarmis]

Elämä on tällä hetkellä erittäin mallillaan, ------otti kuinkas ollakkaan puheeksi lopunajan merkit. Pyysi edes ajattelemaan takaisin tulemista, kun kaikki merkit viittaavat järjestelmän päättymiseen. ------. Tälläistä täällä...

Mitäh, onko Harma taas tulossa?!? Johan sen kenttäpalveluksen lopun piti tulla ennen vuosituhannen vaihdetta, eikös harman pitäny tulla siinä samalla?

[sorbet]

Äitini puhui pitkään siitä, että kuinka pahalta hänestä tuntuu kun kaikki lapset ovat tuhoutumassa harmagedonissa. Oli erittäin ylpeä, siitä, että itse vielä mukana kaikista vaikeuksista huolimatta. Olen hänen mielestään, jostain syystä meistä kolmesta siskoksesta se ,joka on hänen mielestään potentiaalinen järjestöön palaaja....omasta mielestäni en ole antanut hänelle aihetta moisiin toiveisiin. Kehoitti "onnestani" huolimatta avaamaan silmäni lopunajan merkeille...Ihmettelin, että kuinka pysyin erittäin tyynenä koko puhelun ajan, hänen sanansa tuntuivat menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos...kuitenkin harmittaa, että miten äitini on antanut aivopestä itsensä uskomaan moisiin asioihin...

[rippeli]

Äitini puhui pitkään siitä, että kuinka pahalta hänestä tuntuu kun kaikki lapset ovat tuhoutumassa harmagedonissa. Oli erittäin ylpeä, siitä, että itse vielä mukana kaikista vaikeuksista huolimatta. Olen hänen mielestään, jostain syystä meistä kolmesta siskoksesta se ,joka on hänen mielestään potentiaalinen järjestöön palaaja....omasta mielestäni en ole antanut hänelle aihetta moisiin toiveisiin. Kehoitti "onnestani" huolimatta avaamaan silmäni lopunajan merkeille...Ihmettelin, että kuinka pysyin erittäin tyynenä koko puhelun ajan, hänen sanansa tuntuivat menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos...kuitenkin harmittaa, että miten äitini on antanut aivopestä itsensä uskomaan moisiin asioihin...

Hienoa Sorbet että olet laittanut elämäsi hienoon kuntoon.

Ei ole helppoa ponnistella elämässä eteenpäin jos edes oma äiti ei ole tukemassa pyrkimyksiä.

Äitisi lienee menetetty tapaus, niinkuin minunkin. Kannattaa ollakin siksi napakkana puhelimessa ja muissa keskusteluissa, niin ei joudu kärsimään liiasta lahkohuuhaasta. Minun ei yleensä tarvitse sanoa muuta kuin se, että jehovalaiset on lahko ja sitten siirrymmekin vikkelästi muihin aiheisiin.

Onnea valmistumisesi johdosta! Missä muuten kävit koulusi? Minä olen opiskellut hammaslaborantiksi Helsingin 4. terveydenhoito-oppilaitos Herttoniemen yksikössä. Siellä näkyi aina välillä hammashoitaja-opiskelijoitakin, mutta käsittääkseni moinen hajaannus oli väliaikainen järjestely.

Ja vielä onnea tuleviin häihin! Naiminen kannattaa.

[sorbet]

opiskelin helsingin sosiaali ja terveysalan oppilaitoksessa, laakson koulutus yksikkö. Sain juuri todistuksen ja nyt ei voi muuta kuin hymyillä oli takkuinen vuosi, mutta selvisin maaliin asti itse en ole vielä keksinyt repliikkiä, että millä saisin äitini lopettamaan käännytys puheet. Toisaalta en raaskikkaan, antaa sen puhua ne mitä puhuu, josko hänelle tulee siitä parempi mieli kiitos onnitteluista. Naiminen kannattaa, heh

[Istuva Härkä]

Itse toivon kovin että jotenkin onnistuisin pääsemään järjestöstä vielä ulos sillaila aallon viemänä, kun kaikki on niin vaikeaa ja raskasta nuorena todistajana kun vain itse näkee totuuden totuudesta ja pitää elää siinä valheessa ja teatterissa; toisaalta kaikesta irti lähteminen pelkän oman tahdon voimin tuntuu äärettömän raskaalta, mahdottomalta. Siksi toivon että asiat menisi itsestään irroituksen suuntaan..

Tiedän ettei elämäni kääntyisi automaattisesti hyväksi jos lähtisin, koska sillä voi olla helposti varmaan jopa raskaampi vaikutus psyykkeeseen kun yhtäkkiä välit katkeavat totaalisesti perheeseen ja vanhaan tuttavapiiriin ja muuttuu vihatuksi henkilöksi, ilman että varsinaisesti on elämää siellä ulkopuolellakaan, valmiiksi. Pelkään kovin että putoaisin tyhjyyteen enkä osaisi koota itseäni ja jatkaa vain elämää ollen kykenevä sanomaan että hyvin menee mutta menköön.. Olen iloinen siitä että moni on onnistunutkin siinä, silti, mutta toisaalta tiedän kuinka moni meikäläinen on elänyt maailmassa (eläen 'kaksois'elämää) ja kaikki on mennyt huonosti lopulta ja ovat tulleet takaisin järjestöön kun eivät muuten pärjää, siellä on kuitenkin aina tietyllä tavalla valmis 'ystävä'piiri tai yleensä ottaen se yhteisöelämä joka antaa niin paljon turvantunnetta, että moni unohtaa kaiken negatiivisen suhtautumiseen järjestöelämään kun sinne palaa (ja siis alkaa 'tsemppaamaan'). Niin vaan tuntuu usein käyvän, ja pelottaa että pystyykö elämään luonnollisesti järjestöstä ja suvustaan lähteneenä, tietyllä tavalla kerta kuitenkin on vieras suhde 'maailmaankin'. Tietysti se auttaisi että saisi ennalta rakennettua elämää maailman puolella, ja jotenkin sitäkin sitten vain toivoo, että eiköhän se kaikki siitä sitten..

No, hienoa aina kuulla kun joku voi todeta että menee todella hyvin järjestöstä lähteneenä, toivon loppujen lopuksi vain että olisin tulevaisuudessa jotenkin onnellisempi, kävi miten hyvänsä. Jos järjestössä kiltisti eläen vain pitää mut kasassa ja jotenkin elämääni tyytyväisenä niin enpä noin vain uskalla turhaan ottaa riskiä ja tehdä suuria muutoksia.. Ongelma todella vain etten ole varsinaisesti onnellinen järjestössäkään, miten sitä täysin voisikaan kun tuntee elävänsä salaisine ajatuksineen jotenkin ulkopuolisena jatkuvasti seurakunnassa..

No tsemppiä kaikille jotka edelleen kamppailevat samojen tunteiden ja elämänrakenteen kanssa, kuin myös minulle itselleni. Tämä on jotenkin taas niitä iltoja kun kaikki potuttaa ja ahdistaa.

[sorbet]

kun itse lähdin järjestöstä putosin aivan tyhjän päälle. Ei ollut ystäviä eikä oikeen harrastuksiakaan. Muutin helsinkiin, luulin, että paikkakuntaa vaihtamalla kaikki vanha jää taakse. Eipä jäänyt. Kävin terapiassa ja söin masennuslääkkeitä, kun totesivat ,että kärsin keskivaikeasta masennuksesta. Vaikka tuntui, että elämä oli yhtä alamäkeä, en silti katunut, että lähdin järjestöstä. Kaikesta huolimatta opintoni sujuivat hyvin ja se toi paljon iloa. Pikku hiljaa huomasi, että asiat alkavat olla menossa hyvään suuntaa. Lopetin masennuslääkkeet,oli ystäviä ja harrastuksia. Pääsin eroon väkivaltaisesta alkoholisoituneesta poikakaveristani ja löysin sattuman kautta ihanan miehen, jonka kanssa menen naimisiin ensi syksynä. Aikaa tähän kaikkeen on mennyt kaksi vuotta, mutta nyt tuntuu niin hyvältä, että päivääkään en vaihtaisi pois.

[Pehmoluopio]

kun itse lähdin järjestöstä putosin aivan tyhjän päälle.

Niin minäkin. Meni työ ja jouduin kodittomaksi. Kymmenessä vuodessa olen kuitekin onnistunut pääsemään jaloilleni ja olen omilla jaloillani paremmin kuin koskaan. Jehovan todistajat eivät ole pystyneet satuttamaan minua millään tavalla.
Samalla heidän rakkaudellinen erottamismenettelynsä joka johtaa katumukseen on osoittautunut jälleen yhdeksi epäonnistuneeksi ennustukseksi minun kohdallani.

En minä kanna kuitenkaan kaunaa.

[Jakke]

Samalla heidän rakkaudellinen erottamismenettelynsä joka johtaa katumukseen on osoittautunut jälleen yhdeksi epäonnistuneeksi ennustukseksi minun kohdallani.

En minä kanna kuitenkaan kaunaa.

Erottamisjärjestelyn rakkaudellisuuteen voi melkein uskoakin. Ajattele, miten paljon huonommin asiat olisivat jos olisit edelleen Brooklynin vanhojen setien talutusnuorassa!

Kiittäkäämme jehovalaisia erotusjärjestelystä. Hallelujah!

[rippeli]

Itse toivon kovin että jotenkin onnistuisin pääsemään järjestöstä vielä ulos sillaila aallon viemänä, kun kaikki on niin vaikeaa ja raskasta nuorena todistajana kun vain itse näkee totuuden totuudesta ja pitää elää siinä valheessa ja teatterissa; toisaalta kaikesta irti lähteminen pelkän oman tahdon voimin tuntuu äärettömän raskaalta, mahdottomalta. Siksi toivon että asiat menisi itsestään irroituksen suuntaan..

Tiedän ettei elämäni kääntyisi automaattisesti hyväksi jos lähtisin, koska sillä voi olla helposti varmaan jopa raskaampi vaikutus psyykkeeseen kun yhtäkkiä välit katkeavat totaalisesti perheeseen ja vanhaan tuttavapiiriin ja muuttuu vihatuksi henkilöksi, ilman että varsinaisesti on elämää siellä ulkopuolellakaan, valmiiksi. Pelkään kovin että putoaisin tyhjyyteen enkä osaisi koota itseäni ja jatkaa vain elämää ollen kykenevä sanomaan että hyvin menee mutta menköön.. Olen iloinen siitä että moni on onnistunutkin siinä, silti, mutta toisaalta tiedän kuinka moni meikäläinen on elänyt maailmassa (eläen 'kaksois'elämää) ja kaikki on mennyt huonosti lopulta ja ovat tulleet takaisin järjestöön kun eivät muuten pärjää, siellä on kuitenkin aina tietyllä tavalla valmis 'ystävä'piiri tai yleensä ottaen se yhteisöelämä joka antaa niin paljon turvantunnetta, että moni unohtaa kaiken negatiivisen suhtautumiseen järjestöelämään kun sinne palaa (ja siis alkaa 'tsemppaamaan'). Niin vaan tuntuu usein käyvän, ja pelottaa että pystyykö elämään luonnollisesti järjestöstä ja suvustaan lähteneenä, tietyllä tavalla kerta kuitenkin on vieras suhde 'maailmaankin'. Tietysti se auttaisi että saisi ennalta rakennettua elämää maailman puolella, ja jotenkin sitäkin sitten vain toivoo, että eiköhän se kaikki siitä sitten..

No, hienoa aina kuulla kun joku voi todeta että menee todella hyvin järjestöstä lähteneenä, toivon loppujen lopuksi vain että olisin tulevaisuudessa jotenkin onnellisempi, kävi miten hyvänsä. Jos järjestössä kiltisti eläen vain pitää mut kasassa ja jotenkin elämääni tyytyväisenä niin enpä noin vain uskalla turhaan ottaa riskiä ja tehdä suuria muutoksia.. Ongelma todella vain etten ole varsinaisesti onnellinen järjestössäkään, miten sitä täysin voisikaan kun tuntee elävänsä salaisine ajatuksineen jotenkin ulkopuolisena jatkuvasti seurakunnassa..

No tsemppiä kaikille jotka edelleen kamppailevat samojen tunteiden ja elämänrakenteen kanssa, kuin myös minulle itselleni. Tämä on jotenkin taas niitä iltoja kun kaikki potuttaa ja ahdistaa.

Olet todella suuren elämänmuutoksen edessä.

Kun olin ikäisesi niin suunnittelin todella vakavasti eroa lahkosta. Koska erotus tuntui kuitenkin liian pahalta ajatukselta niin jäin lahkoon. Vasta 30v pääsin kusetuksesta irti, koska 30v kriisin keskellä tajusin etten halua elää ainoaa elämääni harhoissa. Elämä on yllättävän lyhyt joten rohkeus kannattaa.

Jos sinua epäröittää jättää kaikki niin odota muutama vuosi. Muista kuitenkin että nuoruuttaan ei saa takaisin. Vanhempana kadut lahkossa viettämiäsi vuosia.

[Jaakob]

Tämä keskustelu liittyy aika vahvasti elämään todistajana ja ex-todistajana joten siirretään sopivammalle alueelle

[hijt]

Jos sinua epäröittää jättää kaikki niin odota muutama vuosi. Muista kuitenkin että nuoruuttaan ei saa takaisin. Vanhempana kadut lahkossa viettämiäsi vuosia.

Näin on. Minullakin kesti 4 vuotta ennen kuin sain riuhtaistua itseni irti. Eka vuosi sen jälkeen oli rankahko, mutta kovapäisenä selvisin traumoitta. Toki minulla oli lähelläni ihmisiä, jotka minut pahimman yli auttoivat. Tänään minulla menee paremmin kuin ikinä, enkä todellakaan muistele jt-aikoja kaiholla!

[sirpa-leena]

Paljon onnea hammaskeiju-morsiammelle!
toivoo
Sirpa-Leena