Irrallisuuden kokeminen?

[Reino]

Joulu tulee ja ihmiset kiiruhtavat perheidensä ja sukulaistensa luokse viettämään yhdessäolon juhlaa.

Kun tuota meininkiä katsoo, ei koskaan unohda omaa taustaansa ja sitä, että itse ei voi enää koskaan kokea mitään vastaavaa. Irrallisuuden tunne on vahvana läsnä: se tunne, ettei kuulu mihinkään eikä ole kenellekään tärkeä.

Varmasti tuo tunne on jossain määrin tuttu kaikille entisille Jehovan todistajille? Siihen liittyy myös se irrallisuus jota jo todistajana ollessa koettiin: sivustakatsojuuden kokemus ("En minä mutta naapurin lapset koska minä olen erilainen kuin he") Nyt entisenä todistajana siihen on vielä lisätty kaikkien sosiaalisten kontaktien katkeaminen entiseen elämään, elämänmittaisten ystävyyssuhteiden katkeaminen jne.

Olen melko varma, että jokainen entinen todistaja jossain määrin kokee irrallisuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta, sillä uudet ystävyyssuhteet tai kumppanin sukulaiset eivät voi koskaan merkitä samaa kuin omat elämänmittaiset suhteet jotka on menetetty.

Miten te muut selviätte irrallisuuden tunteesta?

[Jakke]

Oma konstini selviytymiseen on ollut se, että minulla oli jo JT-aikoina paljon hyviä "maailmallisia" ystäviä. JT-kaverit jäivät, mutta parhaat ystävät säilyivät silti.

En ole mikään jouluihminen, mutta en silti tunne itseäni ulkopuoliseksi tähänkään aikaan vuodesta. Ei ne kaikki muutkaan asian suhteen niin hirveesti hössötä. Nyt pari-kolme viimeistä joulua on olleet sellaisia, että suhtaudun siihen ihan luontevasti ja neutraalisti. JT-tausta ei enää tule mieleenkään joulun yhteydessä.

Irrallisuuden tunne kestää oman aikansa, mutta kyllä se ohi menee kun jatkaa elämäänsä, eikä jää menneisyyttään surkuttelemaan.

[Aspis]

.

[Viljo]

Myönnän, että kaipaan sitä, että perhe tai suku olisi yhdessä. Äitini on kuitenkin jt, joten sillä suunnalla joulua ei ole, samoin on siskoni kanssa.

Meidän perheessä on vuosien ajan kokoonnuttu viettämään eräänlaista jt-joulua: perinteiset jouluruoat on katettu pöytään, kuusta ei tietenkään ole ja lahjoja antaa vain ei-jt-tätini (tänä jouluna myös minä). Kun äiti kysyi milloin olen tulossa, niin vastasin että minusta tuntuu että tämä joulu tulee olemaan erilainen ja vietän sen ehkä kaupungissa. Isä vaikutti pettyneeltä, mutta ehkä ensi vuonna menenkin heidän luokseen.

Niinpä jo joitakin vuosia olemme viettäneet joulua niiden läheisten kanssa, joilla on sama tilanne ja jotka ymmärtävät tämän perheettömyyden ja irrallisuuden tunteen. Eli toisten exien.

Se onkin varmaan hyvä tapa. Minä olen kokenut irrallisuutta omista jt-vanhemmista ja viime joulunakin kysyin itseltäni "mitä mä täällä teeen?". Ehkä juuri sen vuoksi jätän tänä vuonna menemättä. Voin vaikka keskittyä nauttimaan itselleni ostamistani joululahjoista.

PS. Jos irrallisuuden tunne alkaa sittenkin painaa päälle, niin kenties voin käydä teillä pikavisiitillä?

[Analysoija]

PS. Jos irrallisuuden tunne alkaa sittenkin painaa päälle, niin kenties voin käydä teillä pikavisiitillä?

Käy Aspiksen luona tiskaamassa

[Viljo]

Käy Aspiksen luona tiskaamassa

Hauska ehdotus! Jos kutsu käy, niin voisin sen tehdäkin. Tiskaaminen on mukavaa. Taitaa kuitenkin olla turvallisempaa tiskata vaikka 12 tunnin aikaerolla erääseen toiseen tiskaajaan nähden.

[RaM]

Hmmm.... onko täällä oikein kisa siitä, kuka saa mennä tiskaamaan Aspikselle.
Tosin kokemukseni mukaan niitä tiskaajia ei ole yleensä silloin paikalla, kun niitä oikeasti tarvitaan. Astioiden sotkijoita kyllä aina piisaa. No en minä halua näihin tiskijuttuihinne enempää sotkeutua mutta kannattaa muistaa että Aspis on upea mimmi ja omastakin takaa riittää passattavia.
Muuten Aspiksen ajatukset ja kokemukset joulusta ovat sellaisia, mihin suuntaan ne kai kaikilla exillä tuppaa suuntautumaan. Kivojen ihmisten kanssa on kivaa olla kuitenkin myös muulloinkin kuin jouluna, vaikka kinkkua ei muulloin saisikaan. Kinkku on hyvää ja hyvässä seurassa vieläkin parempaa. Kunhan on oikein (yli)kypsäksi paistettua... no siinä tuli kokkausohjekin tiskivinkin lisäksi.

[Analysoija]

Käy Aspiksen luona tiskaamassa

Hauska ehdotus! Jos kutsu käy, niin voisin sen tehdäkin. Tiskaaminen on mukavaa. Taitaa kuitenkin olla turvallisempaa tiskata vaikka 12 tunnin aikaerolla erääseen toiseen tiskaajaan nähden.

Okei.. mut kuten miittiketjussa totesin, mun kello näytti vain viisarit ja landella ei ole katuvaloja

[Vieras]

Joulu tulee ja ihmiset kiiruhtavat perheidensä ja sukulaistensa luokse viettämään yhdessäolon juhlaa.

Kun tuota meininkiä katsoo, ei koskaan unohda omaa taustaansa ja sitä, että itse ei voi enää koskaan kokea mitään vastaavaa. Irrallisuuden tunne on vahvana läsnä: se tunne, ettei kuulu mihinkään eikä ole kenellekään tärkeä.

Varmasti tuo tunne on jossain määrin tuttu kaikille entisille Jehovan todistajille? Siihen liittyy myös se irrallisuus jota jo todistajana ollessa koettiin: sivustakatsojuuden kokemus ("En minä mutta naapurin lapset koska minä olen erilainen kuin he") Nyt entisenä todistajana siihen on vielä lisätty kaikkien sosiaalisten kontaktien katkeaminen entiseen elämään, elämänmittaisten ystävyyssuhteiden katkeaminen jne.

Olen melko varma, että jokainen entinen todistaja jossain määrin kokee irrallisuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta, sillä uudet ystävyyssuhteet tai kumppanin sukulaiset eivät voi koskaan merkitä samaa kuin omat elämänmittaiset suhteet jotka on menetetty.

Miten te muut selviätte irrallisuuden tunteesta?

Ei kai tuosta irrallisuudesta selviä muuten kuin liimautumalla kiinni joulunviettoon. Tänä vuonna on eka joulu kun olen ostanut lahjoja ja lähettänyt kortteja. Lahjoja ja ruokaa ostellessa olen kokenut myös joulustressiä ja rahojen riittämättömyyden tunnetta. Kiva olla mukana kulutusjuhlassa mutta lopulta suurin juttu taitaa olla se, että ei ole enää ulkopuolinen. Toisaalta tieto siitä että saa olla ulkona kaikesta jos haluaa, helpottaa. Oikeastaan me entiset jehkut olemme todella onnellisessa asemassa juhlien suhteen. Saamme viettää niitä jos haluamme, mutta mikään ei pakota meitä siihen. Sukulaiset eivät odota korttia edes....

[AchanBeroean]

Varmasti tuo tunne on jossain määrin tuttu kaikille entisille Jehovan todistajille? Siihen liittyy myös se irrallisuus jota jo todistajana ollessa koettiin: sivustakatsojuuden kokemus ("En minä mutta naapurin lapset koska minä olen erilainen kuin he") Nyt entisenä todistajana siihen on vielä lisätty kaikkien sosiaalisten kontaktien katkeaminen entiseen elämään, elämänmittaisten ystävyyssuhteiden katkeaminen jne.

Irrallisuuden ja sivustakatsojan rooli kuuluu jehovantodistajille, jotka erityisesti joulun aikaan joutuvat huomaamaan olevansa erillään koko muusta suomalaisesta yhteiskunnasta, joka eri tavoin virittäytyy jouluun.

Joulu on perhejuhla ja perheettömät tai yksinäiset voivat kokea sen korostavan kielteistä asemaansa ja siten surullisena.

Entiset lahkolaiset voivat viettää Joulua ja osallistua siihen tahtonsa mukaan. Mitään pakotettua irrallisuudentunnetta ei ole. Jouluna voi nähdä synkkiä tai sitten voi nähdä valoisia. Voimme melkoisesti omalla ajattelullamme vaikuttaa siihen millaisena maailman näemme. Kun katsoo hyvyyttä, näkee hyvyyttä, kun katsoo pahuutta, näkee pahuutta.

Mielestäni joulun parasta antia on keskittyminen siirtymisestä tästä vuodesta tulevaan vuoteen. Jos tänään maailma ei tunnukaan ihanalta ja olo ei ole jouluisen yltäkylläinen sanan kaikissa merkityksissä, niin kohta alkaa taas ketju tammi-, helmi-, maalis-, huhti-, touko-, kesä-, heinä-, elo-, syys-, loka- ja marraskuu, joiden aikana voi tilannetta parantaa ja sitten on taas Joulu.

Suomessa joulukuu on erityisen tärkeä kuu. Jouluna on Suomen itsenäisyyspäivä ja koko kuukausi on suomeksi nimetty Joulun mukaan. Monissa muissa kielissä kuukausi on yhä roomalaisen kalenterin kymmenes kuukausi.

[Pehmoluopio]

Minulla irrallisuuden tunne oli ensin, koska en ole syntymäjehova. Se oli yksi tunneperäinen syy jehovaksi tulemiselle. "Olen erilainen, olen siis parempi". Sen jälkeen tuli jonkinlainen antiteesi "olen erilainen, olen huonompi". Nyt kun blondin hiuksen sekaan mahtuu jo muutama musta, minulle on tullut sellainen ajatus, ettei minun tarvitse välittää mitä muut ajattelevat, olen oman polkuni kulkija. Siis sellainen saatanallinen vuohenkaltainen ihminen joka ei suostu kulkemaan lieassa eikä pysy aitauksessa.

Jos tämä ei ihmisille kelpaa, ampukaa minut, mutta älkää kiduttako minua ainaisella nitkutuksella! Jehovallekin saa kelvata.

Minua muuten sosiaalisuus lähinnä ahdistaa. Minulla avautuu tietynlainen luukku sosiaalisuudelle, mutta liika on liikaa. Esimerkiksi Jehovan todistajien kokous-konventti-kenttäilyrytmi on liikaa sosiaalisuutta. Luopiopikkujoulut aamuun asti kestävinä olisivat olleet liikaa sosiaalisuutta, pari tuntia oli sopivasti.

Hämmästyttävää huomata, että vaikka minä olen näin hankala ihminen, minusta toisinaan joku pitää, erehdyksessä varmaan.

[Analysoija]

Hämmästyttävää huomata, että vaikka minä olen näin hankala ihminen, minusta toisinaan joku pitää, erehdyksessä varmaan.

Näin se Pehmo menee. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka ovat hankalia, mutta kai niistä joku pitää.

Viime yönä baarissa ajattelin romaaneja, jotka pitivät omaa showtaan, että kuka tuosta vanhemmasta veljessarjasta oikein diggaa, mutta näkyi niillä olevan jälkikasvuakin

Minusta ei välttämättä oikein hankalana ihmisenä kukaan pidä (varsinkaan Aspis klo 6.15 sunnuntaisin ), mutta silti jostain syystä ei ole ongelma muodostaa parisuhdetta jos tarvetta ilmenisi.

Päätelmä: a)naiset on epätoivoisia b)naiset eivät ole kuulleet että sääli on sairautta

[Aspis]

.