Hei te itse eronneet!

Vertaistuelle pyhitetty osio.

Valvoja: Moderaattorit

Alueen säännöt
Vertaistuki-alueen tarkoitus on tarjota mahdollisuus vertaistuelle, sanomisen, kuuntelemisen ja parhaimmillaan ymmärtämisen muodossa. Alueella voit avautua jehovantodistajuuden aiheuttamista haasteista ja saada tukea tilanteeseesi.

Vertaistuki-alueella ei suvaita minkään sortin väittelyitä, tinkaamisia, eikä opillisia debatteja. Niitä varten on omat, kyseiseen tarkoitukseen paremmin sopivat alueensa.

Vertaistuen eräs määritelmä.
Sofia

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Sofia »

Hei!
Kiitos väestörekisterilinkistä! Tarkastin tiedot eikä siellä onneksi ole merkitty minulle mitään uskontokuntaa. Mielenkiintoista nähdä, mitä tietoja siellä on, en olekaan tiennyt, että tiedot voi tarkastaa näin.
Sinänsä outoa, että uskontokunta merkitään, vaikka se ei olisi evankelis-luterilainen tai ortodoksinen kirkkokunta. Hyvä, ettei sentään puoluekantaa! (Minulla on sellainenkin...)

Aktivoiduin katselemaan tätä sivustoanne, kun suvussa on hautajaisia tulossa. En tosin aio niihin mennä, mutta sellaisia paineita on odotettavissa.

Hyvää jatkoa teille kaikille! Maailmassa, siis "maailmassa", on monta ihanaa ja ihmeellistä asiaa löydettävänä, kunhan pääsee irti fundamentalistisista liikkeistä.
Sofia

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Sofia »

Hei vielä!

Veli-Hopea kirjoitti:
"Jos olet aikoinaan käynyt kasteella niin sitten olet edelleen jehovan todistaja. " Vaikken ole eroamisestani ilmoittanut, olen taatusti ainakin ansainnut tulla erotetuksi niin monet kerrat, etten todellakaan ole! :-)

Aurinkoista päivää!
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Sofia kirjoitti:Hei vielä!

Veli-Hopea kirjoitti:
"Jos olet aikoinaan käynyt kasteella niin sitten olet edelleen jehovan todistaja. " Vaikken ole eroamisestani ilmoittanut, olen taatusti ainakin ansainnut tulla erotetuksi niin monet kerrat, etten todellakaan ole! :-)

Aurinkoista päivää!
Voihan sitä paikallisesta seurakunnasta tiedustella myös mikä on sellainen "virallinen heidän paperillaan oleva status."

Jos sinne on merkitty "jt" ja se häiritsee niin sittenhän homma pitää muutella niin että itsellä on hyvä olla.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1865
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Minua taas ei oltu ilmoitettu maistraattiin ollenkaan. Eli eivät tosiaan pidä sitä minään tahona. Vain lahkon omat merkinnät ratkaisevat. Eiväthän he ole osa maailmasta.

Asia menee ilmeiseti niin, että jollet itse kirjoita erokirjettä, ja kenties vielä erikseen pyydä ilmoittamaan asiaa seurakunnalle (tämä voi olla ettei tarvitse, mutta hyvähän se on laittaa), niin sinut helposti katsotaan vain toimettomaksi. Näin saadaan luvut pysymään korkeampina. Minulla on tästä asiasta läheisen omakohtainen kokemus.

Eli erotessa seurakuntaan sen verran selkeä kirje, että asiassa ei ole tulkinnan varaa. Ilmoitus maistraattiin on lahkon kannalta ihan se ja sama.
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Eemari kirjoitti:Hei


Erosin itse srk:ta n.30v sitten erokirjeellä. Muutama vuosi sitten menin netitse tarkistamaan tietojani väestörekisteristä aivan muissa asioissa ja olin raivoissani nähdessäni että minut oli merkitty uskontokunnaltani siellä Jehovantodistajaksi! Ei oltu välitetty seurakunnasta tietoa erostani väestörekisteriin enkä tosiaan nuorena aikuisena mitenkään tiennyt että itseni olisi pitänyt tämäkin asia hoitaa.
Seurakunnalla ei ole valtuuksia ilmoitella erotetuista, itseeronneista tai takaisinpalaavista, siksi sinne väestörekisteriin myös ilmoittaudutaankin omatoimisesti ja _vapaaehtoisesti_ jos ilmoittaudutaan...
Vakaumuksen tai siitä luopumisen ilmoittaminen on aina henkilökohtainen asia joka vahvistetaan omakätisellä allekirjoituksella, tai alaikäisen kohdalla huoltajan allekirjoituksella, ei sitä voi seurakunta tehdä puolesta eikä uskonnollinen yhdyskunta lukuunottamatta Ev.Lut.kirkkoa ja muita vastaavia verotusoikeudellisia kirkkokuntia ole _rekisterinpitäjä_.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Seurakunnalla ei ole valtuuksia ilmoitella erotetuista, itseeronneista tai takaisinpalaavista, siksi sinne väestörekisteriin myös ilmoittaudutaankin omatoimisesti
Miten mulla on sellainen käsitys että vartiotorniseura kuitenkin on on ajoittain yhteydessä maistraattiin omine ilmoituksineen?
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Pro et contra kirjoitti:Seurakunnalla ei ole valtuuksia ilmoitella erotetuista, itseeronneista tai takaisinpalaavista, siksi sinne väestörekisteriin myös ilmoittaudutaankin omatoimisesti ja _vapaaehtoisesti_ jos ilmoittaudutaan...
Vakaumuksen tai siitä luopumisen ilmoittaminen on aina henkilökohtainen asia joka vahvistetaan omakätisellä allekirjoituksella, tai alaikäisen kohdalla huoltajan allekirjoituksella, ei sitä voi seurakunta tehdä puolesta eikä uskonnollinen yhdyskunta lukuunottamatta Ev.Lut.kirkkoa ja muita vastaavia verotusoikeudellisia kirkkokuntia ole _rekisterinpitäjä_.
Höpö, höpö

Uskonnollisen yhdyskunnan tulee välittömästi ilmoittaa yhdyskunnan jäseneksi otetut ja yhdyskunnalle eroamisilmoituksen tehneet henkilöt väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen tulee sisältää henkilön täydellinen nimi, syntymäaika tai henkilötunnus sekä liittymis- tai eroamispäivä. Ilmoitus väestötietojärjestelmään voidaan tehdä kirjallisesti taikka tietoliikenneyhteyksin tai muutoin konekielisesti.
Ja arvaa, mistä tämä on ote.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Ja arvaa, mistä tämä on ote.
Veikkaisin uskonnonvapauslakia mikä ainakaan minulla ei ollut jehovantodistajana alkuunkaan hallussa, saati tuolla lailla olisi edes ollut mitään merkitystä.
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Veli-Hopea kirjoitti:Veikkaisin uskonnonvapauslakia
BINGO!
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:
Pro et contra kirjoitti:Seurakunnalla ei ole valtuuksia ilmoitella erotetuista, itseeronneista tai takaisinpalaavista, siksi sinne väestörekisteriin myös ilmoittaudutaankin omatoimisesti ja _vapaaehtoisesti_ jos ilmoittaudutaan...
Vakaumuksen tai siitä luopumisen ilmoittaminen on aina henkilökohtainen asia joka vahvistetaan omakätisellä allekirjoituksella, tai alaikäisen kohdalla huoltajan allekirjoituksella, ei sitä voi seurakunta tehdä puolesta eikä uskonnollinen yhdyskunta lukuunottamatta Ev.Lut.kirkkoa ja muita vastaavia verotusoikeudellisia kirkkokuntia ole _rekisterinpitäjä_.
Höpö, höpö

Uskonnollisen yhdyskunnan tulee välittömästi ilmoittaa yhdyskunnan jäseneksi otetut ja yhdyskunnalle eroamisilmoituksen tehneet henkilöt väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen tulee sisältää henkilön täydellinen nimi, syntymäaika tai henkilötunnus sekä liittymis- tai eroamispäivä. Ilmoitus väestötietojärjestelmään voidaan tehdä kirjallisesti taikka tietoliikenneyhteyksin tai muutoin konekielisesti.
Ja arvaa, mistä tämä on ote.
Mutta kun todistajaksi liityttäessä ei liitytä yhdyskunnan jäseneksi vaan "järjestön yhteyteen", ainoastaan johtokunta ja joidenkin seurakuntien vanhimmat ovat varsinaisia jäseniä uskonnollisssa yhdyskunnassa ja sen johtokunnassa ja vartiotorniseurassa. Kasteessa ei liitytä eikä oteta automaattisesti yhdyskunnan jäseneksi.
Jos otettaisiin, olisi myös tiettyjä velvollisuuksia ja oikeuksia kuten oikeus osallistua vuosikokoukseen, nähdä vuosikertomus tilinpäätöstietoineen sekä valita johtokunnan / hallituksen jäsenet.
Mitään tällaista oikeutta ei ole, ei tosin myöskään velvoitetta maksaa esim. jäsenmaksua tai muuta kannatusmaksua.
Avatar
Tony
Viestit: 7520
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Tony »

pe 217-224 kirjoitti:Voittaaksesi tuon taistelun sinun täytyy antaa Raamatun tiedon painua sydämeesi, jotta tuo tieto saisi sinut toimimaan. Mutta sinun täytyy myös olla Jumalan kansan yhteydessä, tulla Jehovan näkyvän järjestön jäseneksi.
pe 231-237 kirjoitti:KUN saat lisää tietoa Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan ja kun arvostuksesi lisääntyy, niin haluat olla säännöllisesti niiden ihmisten yhteydessä, joilla on sama usko ja toivo. Sinusta tulee siten Jumalan näkyvän järjestön, tosi kristillisen veljesseuran, jäsen.
En tiedä miksi veivaat päivänselvää asiaa, mutta Jehovan todistajilla on uskonnollisena yhdyskuntana lain velvoitus ilmoittaa väestörekisteriin yhdyskunnasta erotetut ja eronneet henkilöt. Aivan kuten uskonnonvapauslaissa seisoo. Itselle tuli ilmoitus maistraatista kahden viikon jälkeen eroilmoituksestani.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Olen siis ollut väärässä, pahoittelen antamaani väärää tietoa!
mävaan

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja mävaan »

Ja yhtä paljon "ystävät" pitää yhteyttä kuin ennenkin :) ... Ei siis omaa tilannettani paljon muuttanut.
En ollut piirin suosiossa ennenkään :shock:
Pieni piiri pyörii ja sen joukkoon hyväksyttiin vain tehokkaasti palvelevat ja malli uskovat.. :?
Tässä ajatuksessa tarkoitin, että eivät käyneet tai kyläilleet Todistaja aikanakaan niin tilanne aivan sama minulle. Sain olla rauhassa ja nyt todellakin saan olla rauhassa :lol:
Viimeksi muokannut Tony, 08.06.2016 13:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Lainaus korjattu
mävaan

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja mävaan »

Ja ei ollut minuakaan ilmoitettu väestörekisteriin eronneeksi jt :sta, vaikka erokirjeen lähetin ha ja ilmoitin että en jatka toimintaa missään muodossa vaan eroan täysin!
Vaikka aikaa mennyt jo kuukausia...
Itse tein nyt ilmoituksen ja jospa kohta päivittyy.
En halua että siellä on maininta jt:sts minun kohdallani!
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8100
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Hei te itse eronneet!

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Ote uskonnonvapauslaista 6.6.2003/453

30 §

Uskonnollisen yhdyskunnan jäsentietoja koskevan ilmoitusvelvollisuuden rikkominen

Joka laiminlyö 4 §:n 3 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, uskonnollisen yhdyskunnan jäsentietoja koskevan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta sakkoon.

Uskonnollisen yhdyskunnan jäsentietoja koskevan ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta voidaan jättää ilmoitus tekemättä, syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos ilmoitusvelvollinen on kehotuksen saatuaan täyttänyt velvollisuutensa tai jos rikkomus on muutoin vähäinen.
Vastaa Viestiin