Veljesseura.org

Välillä meni jo hyvin, mutta nyt on ahdistus ollut läsnä enemmän
Sääntöjen viidakko tuntuu vainoavan edelleen, sekä tunne siitä että en saisi tuntea onnellisuutta VAPAUDESTA, joka on juuri nyt se paras tunne.
Kauankohan kestää, että osas alkaa elää niin, että ei tarvitse jatkuvasti olla niinku varuillaan koko jan?
Aina toitotettu että et voi tehdä mitään aina jokin näkee ja valvoo ja vahtii.
Kertokaa please, mikä teitä on auttanut!

No mua on auttanut kun oon pyörinyt tällä palstalla jo useamman vuoden.

Ahdistus johtuu siitä kun vielä uskoo vähän jt-asiaan ja on vaikea irrottautua harmagedonin pelon vuoksi jt-asiasta pois.

Mutta kun lukee näistä jt-asioista vaikkapa tällä Veljesseura-sivustolla, niin tulee pikkuhiljaa ahaa-elämyksiä kun huomaa että jt-opit ovat kovin inhimillisiä, eikä niissä olekaan mitään jumalallista.

Ja jos ei ole vielä uskon haaksirikkoa kokenut niin sekin voi vielä tulla. Mutta sitä ei tarvitse pelätä. Siinä alkaa vain uuden elämänkatsomuksen rakentamistyö joka kestää useita vuosia.

Kun uusi elämänkatsomus sitten rakentuu hitaasti ja vakaasti, niin jt-opit alkavat tuntua tosi lapsellisilta ja itsestäkin tuntuu että miten sellaiseen on voinut edes uskoa. Esimerkkinä jehovantodistajien opetukset että ihmiskunta on vasta 6000 vuotta ollut maan päällä.

Näitä ei voi jehovantodistaja kyseenalaistaa, eikä niitä tarkemmin saisi edes ajatella ainakaan maailmallisten kirjojen ja lehtien kautta koska Saatana voi saada kyseenalaistamaan hallintoelimen opetuksia. Eli ei saa ajatella omilla aivoilla hallintoelimen määrittelemän rajan yli asioissa.

Jos alkaa kyseenalaistamaan, on jo mennyt rajan yli ja tulee uskon haaksirikko.

Jos haluaa pysyä jehovantodistajana ja olla onnellinen sellainen, niin ei kannata tietenkään lukea mitään maailmallisista lähteistä, vaan tyytyä uskomaan kaikki se mitä hallintoelin tarjoilee "Jehovan ruokana oikeaan aikaan".

Uskon haaksirikko tulee jossain vaiheessa, mutta sitä ei voi välttää jos haluaa hankkia tietoa maailmallisistakin lähteistä. Mutta sitä ei kannata pelätä. Uskon haaksirikko on välttämättömyys uuden elämänkatsomuksen rakentamisessa, koska se jt-elämänkatsomus ei kaikille riitä.

Mutta on paljon ihmisiä joille jt-elämänkatsomus riittää ja he ovat onnellisia. Mutta kaikki ihmiset eivät ole sellaisia. Siksi ahdistus sinuakin todennäköisesti vaivaa koska se jt-elämänkatsomus ei sinulle riitä. Muutenhan olisit onnellinen etkä olisi tännekään sivulle tullut. Olisit onnellisena lukenut vain korkeintaan järjestön kirjallisuutta. Joten se ei riitä sinulle.

mävaan kirjoitti:Kertokaa please, mikä teitä on auttanut!

Minua auttoi nimenomaan kriittisen tiedon hankkiminen, enkä toistaiseksi tiedä mitään muuta tapaa päästä eroon harhaluuloista. Pyrkimys tiedon hankkimiseen tulee olla aito ja tiedon hankkiminen on hoidettava kunnolla loppuun asti, oma aiempi käsitys on pidettävä sivussa, vaikka se houkuttelisi.

Ota joitain tärkeimmiksi tai painavimmiksi kokemiasi kysymyksiä esille ja katso sitten palautetta sekä tee siitä päätelmäsi.

Aiheen lukeminen ja opiskelu toimi minulla. Mitä enemmän tietoa , sen varmempi tieto ja olo siitä , ettei tuo ameriikan hihhulointi ole mikään sen kummempi kuin muukaan.

Valitettavasti opiskelukin toi ahdistusta ja pettymyksiä, pahaa oloa ja ristiriitaisissa tunnelmissa tuli melkeinpä itkun kanssa tehtyä tyhmyyksiä.


Pohjan kautta on käyty, meistä moni tietää mitä se on mutta kyllä se sieltä nousuun lähtee ja balanssi alkaa löytyä.

Kun koko maailmankuva murtuu, siitä on leikki kaukana. Se on vakava asia. Se mitä meille on tehty, se on tehty rahan takia ja se on vakava asia.

Kyllä se aurinko alkaa paistamaan , se vaan kestää, joskus enemmän kuin kuukausia.

mävaan kirjoitti:Välillä meni jo hyvin, mutta nyt on ahdistus ollut läsnä enemmän
Sääntöjen viidakko tuntuu vainoavan edelleen, sekä tunne siitä että en saisi tuntea onnellisuutta VAPAUDESTA, joka on juuri nyt se paras tunne.
Kauankohan kestää, että osas alkaa elää niin, että ei tarvitse jatkuvasti olla niinku varuillaan koko jan?
Aina toitotettu että et voi tehdä mitään aina jokin näkee ja valvoo ja vahtii.
Kertokaa please, mikä teitä on auttanut!

Itselläni kesti ehkä muutaman vuoden, usein oli unissakin pakko pitää harjoituspuhe tai mennä kentälle. Sen jälkeen valo on kirkastunut vuosi vuodelta lähes itsestään, nykyään järjestön säännöt näyttävät pelkästään tragikoomisilta. Mitä valvomiseen ja vahtimiseen tulee, saattaa helpottaa kun laittaa nimen “Jehova” kohdalle “hallintoelin”. Hallintoelimen fariseuksilla ei onneksi ole mitään yliluonnollista katsetta, kuten ei paikallisilla vanhimmillakaan. Ihan keneltään kysymättä saa uskoa aivan mihin itse haluaa tai olla uskomatta.

Mielenhallinnasta voi tietysti jäädä jotain pysyvääkin vammaa sieluun, mutta kyllä eiköhän se pahin ahdistus häivy ajan kanssa. Faktaa lahkosta kannattaa tietysti hankkia, mutta sen jälkeen aika tekee työtä lähtijän hyväksi. Kun ei enää viikottain lue, kuuntele ja hoe samaa Vartiotorni-liturgiaa, mielenhallinta alkaa helpottaa. Vertaispaineesta irti pääseminen auttaa sekin. Juuri sen takiahan todistajan on pakko nauttia “hengellistä ravintoa” samanmielisten laumassa monta kertaa viikossa. Hallintoelimen valta rivitodistajasta voisi muuten hellittää. Kliseisesti sanoen aika parantaa haavat.

helpottaa kun laittaa nimen “Jehova” kohdalle “hallintoelin”.

Joo, senkun oivaltaa että se on toisaalla oleva vain ja ainoastaan ihminen joka laatii sääntöjä, mitkä vatkaavat edestakaisin, helpottaa sekin.

Siellä jumalan nimissä huudellaan sitä sun tätä, eikä sekään huono juttu ole. Sehän toimii ja sillä on tehty pitkään perkeleesti rahaa.

Me ihmiset olemme sikäli kummallisia otuksia, että järki ja tunne eivät useinkaan käy yksiin. Tämän huomaa selkeästi lahkon mielenhallinnasta irrottautuessa.

Yhdyn yllä kirjoittaneiden viisaaseen neuvoon, että Vartiotornin historiaa kannattaa ehdottomasti opiskella huolellisesti ja selvittää itselleen lahkon väitteiden kestämättömyys järjen tasolla. Vie kuitenkin aikansa - ehkä pitkänkin - irtaantua lahkosta emotionaalisesti: järjellä tajuaa yhtä, mutta samaan aikaan tunteet repivät toisaalle. Vartiotornin karttaminen, syyllistäminen ja muu henkinen väkivalta koettelevat kenen tahansa mielenterveyttä ja pahentavat jo valmiiksi sietämätöntä tilannetta entisestään.

Irtautuminen on pitkä ja kivulias taival, sen tietää jokainen lahkon mielenhallinnasta irrottautunut, ja mitä sitä kaunistelemaan. Mutta jokainen työn tehnyt myös tietää, miten helpottuneeksi olo muuttuu, kun raskas prosessi on takana. Maahan lyöty nousee ja seisoo entistä vahvempana.

Itse olin lahkon mielenhallinnassa noin 15 vuotta irtautumiseni jälkeen. Ne olivat painajaisunien, ahdistuksen, pelon ja syyllisyyden vuosia. Vasta selvitettyäni itselleni totuuden lahkosta vapauduin lahkon mielenhallinnasta ja siihen liittyvistä oireista. Olisipa internet aineistoineen ja keskustelupalstoineen ollut jo silloin tarjolla! Vaan ei ollut.

Minulla auttoi kirkkohistoriaan tutustuminen. Muistan lukeneeni moniosaisen Kirkkohistorian, mutta en enää löytänyt Wikistä viitettä ko kirjaan. Lukeminen tapahtui vuonna 1990 ja ko kirja oli jo siiloin melko vanha.

Kirkkohistoria auttoi siten, että näin kirkon historiassa yhtenevyyksiä Jehovan todistajiin ja oivalsin, että kyse oli vain yhdestä uskonnosta muiden joukossa. Uskonto on ihmisten järjestelmä. Sitä pyörittävät ihmiset, jotka keräävät sillä rahaa itselleen.

Aluksi, kun olin uskon vallassa (odotin noin vuoden enkelien tulevan korjaamaan asiat), minua auttoi tutkia hallintoelimen opetuksia ja tekoja raamatun valossa. Hehän toimivat ja ajattelevat kuin fariseukset. Ei heillä ole mitään tekemistä Jehovan kanssa. Heidän tekonsa tuomitsevat heidät. Näin ollen heidän opetuksensakin on kärpäsen surinaa korvissani.

Koska minulla oli vahva usko, en pelännyt mitään. Jehova oli kanssani. Kuinka kukaan voisi nousta minua vastaan!

Ajan myötä ajatukset ovat muuttuneet, mutta se on toinen juttu se. Tästähän on jo yli 25 vuotta.

Ahdistuksen mainitaan usein olevan kohdistumatonta pelkoa eli pelkoa, jonka kohdetta ei pysty havaitsemaan. Tähän yleensä auttaa pelon kohteen tunnistaminen ja pelon kohtaaminen.

Niin, ehkä juuri tuo pohjan tippuminen ja se että jotenki kantaa niitä opittuja pelkoja ja ahdasta vahtimista mukanaan aiheuttaa tuon ahdistuksen.
Olen miettinyt että jos ei ala helpottaa nii vaihdan paikkakuntaa, nii ei ainakaan sukulaisten takia tartte ahdistua.
Toisaalta haluaisin näyttää että täällä sitä porskutetaan ihan elossa ja kun aikaa kuluu osaa olla varmempi olostaan ihan omana itsenään ilman mitään oppi viidakkoa.
Ja mikä ihaninta saa ajatella itseään ja sydäntään ja tehdä juuri sitä mikä tuntuu hyvältä! Koska sydämensä kuunteleminenkin oli väärin ja itsekästä. Mutta kun kadottaa itsensä niin pitkäksi aikaa niin voi sitä vapauden tunnetta, kun saa olla MINÄ

Toisaalta haluaisin näyttää että täällä sitä porskutetaan ihan elossa ja kun aikaa kuluu osaa olla varmempi olostaan ihan omana itsenään ilman mitään oppi viidakkoa.

Hymyä naamaan ja rohkeasti eteenpäin vain. Eipä kukaan voi enään niin alistaa ja loppupeleissähän he ovat satamäärin enemmän hukassa kuin sinä.

Siinäpä voikin eri mittareilla sitten mittailla kellä menee ihan aikuisten oikeasti hyvin, sulla vai heillä.

Jostain syystä kuvittelen että minulla menee paremmin kuin monilla paikallisesta seurakunnasta olevilla. Eivät he näytä aidosti onnellisilta mutta mistäs minä sen tiedän, voinhan olla väärässäkin. Se ja sama, pääasia että fiilis on oikea. Ainakaan en voi pahoin, kuten silloin aikoinaan.

Jos ei oo koskaan käyny kellarissa, ei voi tietää kuinka paljon raikkaampi ilma katolla voi olla.

Välillä tulee unissa pintaan. Esim joku konventti uni, että olen sinne mennyt ja kaikki karttaa. Yleensä herään hiestä märkänä. Tämä tapahtuu max 1krt vuoteen.

Päivisin en enää asiaa ajattele. Arki tehokasta lääkettä.

Ahdistus välillä niiin kamalaa että ei tiedä miten jatkaa
eteenpäin. Kolme vuotta sitten lähtenyt pois ja edelleen päällimmäisenä vihantunne koko järjestöä kohtaan. Vanhempien menetys, oman siskon menetys ja pisteenä iin päälle oman pojan valinta jäädä tuohon järjestöön isänsä kanssa on välillä niiiin rankkaa että ei ole tosikaan.
Kaikesta huolimatta olen itsestäni ylpeä ja koen olevani selviytyjä. Iso taakka putosi harteilta ja on helppo hengittää.

Itse lueskellut vasta vähän aikaa tämän palstan juttuja, mutta täytyy todeta että hyvä että on tällanen paikka. Itse ollut jo yli kaksikymmentä vuotta erotettu todistaja, mutta kyllä sillä vieläkin on pieniä vaikutuksia nyky elämäänkin. Varsinkin näin juhlapyhien alla tulee aina lapsuus mieleen, kun joulua ei vietetty. Itse olen kyllä oppinut jo jouluakin viettämään tässä reilu parinkymmenen vuoden aikana. Ja kun on pieniä lapsia niin tottakai niille joulun suo järjestää, kun nuoruudessa omat joulut jäi pääosin viettämättä. Kyllä täytyy sanoa, että näin vuosienkin jälkeenkin ahdistaa, kun miettii omaa lapsuutta. Kaikki oli kielletty ja oltiin täysin aivopestyjä tolle aivan turhalle toiminnalle. Täytyy tässä miettiä jos vaikka rekisteröityisi tälle palstalle ja esittelisi omat taustat tarkemmin.