Veljesseura.org

Valomerkki teki tärkeän kysymyksen. Monille omakohtainen hengellisyys tai uskonnollisuus on tärkeä osa elämää. Suomalaisia psykoterapeutteja ei kuitenkaan juuri kouluteta käsittelemään aihetta.

Tämä tulee ilmi teologian maisterin, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Peppi Sieversin teologian väitöstutkimuksessa Itä-Suomen yliopistoon. Väitöksen aiheena on Uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittely suomalaisissa psykoterapioissa.


Kuva: Valomerkki

Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan psykoterapeuttien näkemyksiä siitä, mikä estää tai mikä edesauttaa potilaiden uskonnollisen ja hengellisen aiheiden tarkastelua. Tutkimusta varten on haastateltu 20 psykoterapeuttia.

Tutkimuksessa tulee esiin myös jehovantodistajuus.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s629.html

Kyl mää ainaskii sai pamlata terapias jumalast iha kaikki. Saatto tosi koituu häpeäx Jehoval, mut mitäs siitä ko kuiteski kuolee harmikses. Joutaaha tuo Jehovakkii jottai häpeää kestää, ku tässä muukki o kestäny semmottii iha tarpeex.

Joutaaha tuo Jehovakkii jottai häpeää kestää, ku tässä muukki o kestäny semmottii iha tarpeex.

No eipä tietenkään . Jehova on sellanen tyyppi että voi ja saa tehä ihan mitä tahtoo. Voi murhata,tappaa,rakentaa,tuhota,uhkailla,vihastua,suuttua,masentua,katua ja niin edelleen niin paljon kun huvittaa.

Silti, Jehovaa saa ja voi ainoastaan ylistää, eikä mitään vastalausetta saa edes ajatella tai siitäkin tapetaan.

Älkäämme ikinä kyseenalaistako tuota pohjois-korealaista johtajaa,saati asettaisimme häpeään!

Itse käyn vieläkin psykiatri/psykoterapeutilla. Ja kyllä homma aukeni kun sanoin sanan Jehovantodistajat. Oli terapeutille todella tuttu asia ja sen jälkeen lukko myös aukesi, ainakin vähän.

jak kirjoitti:Itse käyn vieläkin psykiatri/psykoterapeutilla. Ja kyllä homma aukeni kun sanoin sanan Jehovantodistajat. Oli terapeutille todella tuttu asia ja sen jälkeen lukko myös aukesi, ainakin vähän.

Jep. Terapiassa mielestäni PITÄÄ puhua asioista jotka vaivaavat, koska eihän se terapia voi auttaa jos salaa tärkeimmät asiat tai jopa valehtelee.
Vaikka se asia sitten olisi niinkin hävettävä asia kuin jehovantodistajuus niin kannattaa puhua ja saada apua.

Jehovantodistajuudesta on jo nykyään ollut medioissa aika paljonkin ja kyllä terapeutit tietää jotain ainakin tästä kammottavasta lahkosta.

Mutta se asian ydin on siis se, että miksi mennä terapiaan sit ollenkaan jo salaa tai valehtelee siellä. Terapeutti sitten tulee harhautetuksi ja yrittää auttaa noiden valheiden perusteella, joka ei tietenkään sitten auta potilasta.

Itse olen puhunut itsestäni kaikkein hävettävimmätkin asiat, jopa mennyt niinkin pitkälle että puhuin käsiäni levitellen jehovantodistajien illanvietossa tyhmistä toilailuistani, pilaten illanvieton tunnelman ja saaden soraääniä ja harmistunutta arvostelua osakseni.

Mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja sanoohan raamattukin että "tunnustakaa syntinne toisillenne". Minä tein niin mutta se ei ollutkaan hyvä asia jehovantodistajien keskuudessa. Ei olisi saanut- kaan tunnustaa, vaikka raamattu kehoitti niin tekemään.

Terapioissa saatoin puhua ja saada ymmärrystä osakseni.

That's it, tsemmppiä

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Jep. Terapiassa mielestäni PITÄÄ puhua asioista jotka vaivaavat, koska eihän se terapia voi auttaa jos salaa tärkeimmät asiat tai jopa valehtelee.

Eiköhän se näin ole. Itse kävin pitkään terapeutilla ja juuri muusta ei puhuttukaan kuin jehovantodistajuudesta. Ensimmäisenä vuonna kului paljon kallista aikaa JT-kuvioiden selittämiseen terapeutille, toisaalta hän antoi loppuvaiheissa käydä ilmaiseksi, kun ei ollut rahaa millä maksaa.

Koen, että oli todella tärkeä prosessi tällaiselle 3-vuotiaasta asti Watchtower-mielenhallinnassa kasvaneelle. Olisin tuskin saanut järjestetyksi palikoita päässäni edes suunnilleen järjelliseen malliin ilman tätä vaihetta. Epäilemättä osa meistä pystyy vetämään itsensä ylös henkisestä JT-suosta ilman terapiaakin, riippuu varmaan siitä miten, milloin ja kuinka pitkään on hallintoelimelle altistunut.