Tämä luonnollisesti riippuu siitä, mitä vakavuudella tarkoitetaan. Tuo sitaatti liittyy erinomaiseen retoriikkaasi. Ainahan uskonto on ollut vakava asia, milloin pelkoa aiheuttaen, milloin lohtua suoden ja siihen ovat liittyneet tietyt riitit jumalten ja henkien lepyttämiseksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä jo muutaman kymmenen tuhannen vuoden ajan.Ariadna kirjoitti:Muinainen suomalainen monijumalainen, samanistinen ja animistinen uskonto oli moninaisuudessaan vähemmän vakava asia kuin nykyiset monoteistiset uskonnot, jolloin jo voidaan jo sanoa, että Uskonto on vakava asia.
Meidän on mahdotonta tietää, millaisia pelkoja muinaiset uskonnot ja uskomukset ovat silloisissa ihmisissä aiheuttaneet, mutta voimme otaksua, etteivät ne olleet vähäiset. Toisaalta, kun tietyt riitit täytettiin, luottamus ja toivo heräsivät.
Islamin eräs piirre on alistuminen Allahin tahtoon. Surua ja murhetta aiheuttavia tapahtumia sattuu, mutta Allahin tahtona tähän sisältyy tietty lohtu. Äärimmäisyyksiin viety islam on eri juttu. Samoin tapahtuu kristinuskoon perustuvissa uskonnoissa ja liikkeissä. Jumalan tahto, mikä se milloin onkin, sisältää lohdun ja toivon siemenen, vaikka valheellisenakin, mutta äärimmäisyyksiin vietynä se on ihmiselle tuhoisa.
On sitten eri asia, voimmeko pitää tätä millään muotoa terveenä tai hyväksyttävänä. Minä en voi.
Tietomme itsestämme ja meitä ympäröivästä kaikkeudesta lisääntyy ja tämä on hyvä asia. Moni asia, mikä aiemmin selitettiin Jumalan kautta, on saanut fiksumman selityksen. Ihmisen olevaisuutta koskevaa kysymystä tämä ei toistaiseksi ole ratkaissut.
Lukiessani ja kuunnellessani tietokirjailija Aila Ruohon haastatteluja, minua hätkäytti hänen esille nostamansa uskonnollinen kriisi, ettei saa olla sellainen, kuin kokee ja haluaa olevansa. Minulle tämä viestii kaksisuuntaisesta uskontoon liittyvästä ongelmasta. Onko uskonnollinen liberalismi jyräämässä alleen perinteisen uskonnollisuuden ja uskonnon, et vice versa? Miksi tällainen asettelu! Mihin olemme menossa?
Nyt esillenostamani kysymys on aivan eri, mitä ääriuskonnollisissa liikkeissä esiintyvä. Ehdottomasti vastustan suljettua ääriuskonnollisuutta ja siinä esiintyviä vakavia ongelmia, mutta sitä on kovin vaikea vastustaa, ettei omalle uskonnolliselle ja jokseenkin terveelle, perinteiselle näkemykselle olisi tässä maassa sijaa, maassa, jossa vallitsee uskonnon vapaus. Käänteisesti ajatellen tämä iskee omaan nilkkaani (fundikset jyrää), eikä missään muodossa rajoita näkemystäni "sairaasta uskonosta" tai estä sitä arvostelemasta.
Tässä olen samaa mieltä. Miten soisinkaan enemmän suvaitsevaisuutta. Toki ihminen saa kokea syyllisyyttä ja häpeää, se on normaalia, mutta murskautua niiden alle, on väärin.Näiden muinaisten esimerkkien valossa huomataan miten mikään ei ole oikeasti muuttunut kun ajatellaan Ainoiden oikeiden uskontojen rintamaa, väärin ajattelijat on poistettava, karkotettava tai tapettava.
Niinpä mm. nykyajan ääri-islam ja jehovantodistajat eivät poikkea tässä suhteessa lainkaan toisistaan, heillä on uskontonsa suhteen sama päämäärä. He ovat tyytyväisiä vasta silloin kun koko maailma uskoo kuten he.