Naapurin masennus
Lähetetty: 06.09.2017 06:32
Moi! Yläkerran naapuri on kotiäiti kuten minäkin. Hän on Jehovan todistaja, ollut lapsesta saakka. Nyt kuitenkin hän on kärsinyt yli vuoden masennuksesta(lääkärillä diagnosoitu), joka hänen mukaansa alkoi hankalasta naapuritilanteesta(aggressiivinen alkoholisoitunut pariskunta) heidän aikaisemmassa kodissaan. Tilanne meni niin pelottavaksi ja pahaksi, että ovat nyt evakossa ja etsivät uutta taloa paraikaa.
Mietin, että voisiko tuo masennus johtua kuitenkin jostain syvällisemmästä? Hän on kertonut esimerkiksi haastavaksi ja raskaaksi Raamatun opiskelemisen ja lapsille opettamisen. Ja että ei käy kokouksissa niin usein kuin pitäisi. Hänen miehensä on kuitenkin tärkeä tuki hänelle ja mieskin on nyt pitkällä sairaslomalla työtapaturman takia (kädessä murtuma). Seurakunnasta tulee kerran viikossa mieshenkilöitä opettamaan Raamattua ystäväni miehelle.
Naapurin lapsilla on äitinsä masennuksen(hänellä on lääkitys, sivuvaikutuksena väsymys) takia ihan oma rytmi eli heräävät vasta joskus klo12 ja sitten ovat joko meillä tai leikkivät pihalla lasteni kanssa melkein koko päivän. Naapurin jaksamisiesta riippuen hän käy välillä luonani teellä tai päin vastoin. Me (perheeni) emme siis ole Jehovan todistajia, mutta naapureille on kuitenkin ihan ok, että lapsemme viettävät keskenään aikaa. Viikonloppuisin heillä käy muita seurakuntalaisia vieraina.
Miten voisin auttaa naapuriani? Mistä kannattaisi puhua? Voisiko masennus johtua paineista seurakunnassa?