Uskonkeskustelu perheenjäsenen kanssa - taistelu tuulimyllyjä vastaan!!
Lähetetty: 17.10.2017 23:48
Pienimuotoinen avautuminen..
Keskutelin tänään erään perheenjäsenen kanssa tilanteestani. Tilanteeni on sellainen että muutamaan vuoteen en ole enää käynyt kokouksissa/kentällä, enkä jaa vartiotorniseuran ajatusmaailmaa millään tapaa. Enkä myöskään perheeni (sisarukset, vanhemmat) poislukien vietä käytännössä kenenkään ystävien kanssa aikaa.
Tänään tosiaan perheenjäseneni otti aiheen esille, alkoi kyselemään että miksi en käy kokouksissa.
Olen siis valinnut tavan, että jotta perhesiteet voisivat säilyä niin pidän mielipiteeni omina tietoinani ja turpani kiinni asioista. En siis halua joutua erotetuksi. Tähän asti homma toiminut ihan ok, eli he tietävät että olen "toimeton" mutta en puhu heille asiasta tai asiaan liittyvistä mielipiteistäni mitään.
Nyt kuitenkin alkoi kysely. Keskustelu vei sen verran mukaansa ettei jäänyt mitään kysymysmerkkiä mitä asioista ajattelen.. :S Mutta olipa turhauttava keskustelu!?! Miten kukaan teistä pysyy tyynenä, meinasi välillä ihan hermo mennä kun oli sellaista tuulimyllyjä vastaan taistelua.
Muunmuassa:
Hänen mielestään pitää olla rehellinen itselle ja muille, ja kertoa rehellisesti mitä ajattelee.
Jaa - mitähän siitä seuraisi sitten?
Toki klassinen "sä kuulostat ihan luopiolta" - tuli myös. Eli ei voi sanoa mitään poikkipuolista olematta luopio mut hei on sulla ihan ajattelunvapaus.
"Luetko sä jotain uskontojen uhrien sivuja?"
"Ei missään tuomita korkeakoulutusta, ei todistajat tuomitse ketään - Jehova tuomitsee" "eikä kirjallisuudessa kielletä sitä" - no juu asian voi toki esittää monella tapaa jotta voidaan käyttää porsaanreikää "ei suoranaisesti kielletä".
PItää tutkia ja vakuuttua totuudesta - mutta jos lähdin jotain tiettyä asiaa käymään läpi eri katsantokannoilta ni aika nopeasti tuli "hei ei tuollalailla kannata miettiä, se pitää uskoa - miksi kaivella asioita jotka heikentävät uskoa" (tässä kohtaa meinasin seota, toim.huom.)
Ja niin paljon kaikkea muuta. Siis olo on jotenkin todella lannistunut.. Harmittaa että edes lähdin keskustelemaan asiasta - vaikeneminen olisi ehkä ollut kultaa. Harmittaa että toiset ovat todella noin suppeita ajatusmaailmassaan (toki tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä). Harmittaa jos tästä tulee jotain jatkoseuraamuksia. Koska "pitää olla rehellinen". Harmittaa erityisesesti jos nyt niin hyvät välit perheessä huononee ("säännöt on sääntöjä, niin tämä yhteiskunta toimii" - totesi tämä perheenjäseneni).
Ps. kun kysyin että mitä hän sitten ajattelee siitä että me emme voitais olla tekemisissä mikäli ajatukseni julkiseksi tulisivat niin hän toteaa että tietenkin hän toivoisi että tulisin takaisin ja saisin uskoni takaisin. Tiedustellessani että mitenhän tämä tapahtuisi niin hupsheijaa oltiin taas lähtöruudussa ja alkoi sama "pitää vakuuttua mutta ei tutkia asioita jotka horjuttaa uskoa...."
En kestä piste
Keskutelin tänään erään perheenjäsenen kanssa tilanteestani. Tilanteeni on sellainen että muutamaan vuoteen en ole enää käynyt kokouksissa/kentällä, enkä jaa vartiotorniseuran ajatusmaailmaa millään tapaa. Enkä myöskään perheeni (sisarukset, vanhemmat) poislukien vietä käytännössä kenenkään ystävien kanssa aikaa.
Tänään tosiaan perheenjäseneni otti aiheen esille, alkoi kyselemään että miksi en käy kokouksissa.
Olen siis valinnut tavan, että jotta perhesiteet voisivat säilyä niin pidän mielipiteeni omina tietoinani ja turpani kiinni asioista. En siis halua joutua erotetuksi. Tähän asti homma toiminut ihan ok, eli he tietävät että olen "toimeton" mutta en puhu heille asiasta tai asiaan liittyvistä mielipiteistäni mitään.
Nyt kuitenkin alkoi kysely. Keskustelu vei sen verran mukaansa ettei jäänyt mitään kysymysmerkkiä mitä asioista ajattelen.. :S Mutta olipa turhauttava keskustelu!?! Miten kukaan teistä pysyy tyynenä, meinasi välillä ihan hermo mennä kun oli sellaista tuulimyllyjä vastaan taistelua.
Muunmuassa:
Hänen mielestään pitää olla rehellinen itselle ja muille, ja kertoa rehellisesti mitä ajattelee.
Jaa - mitähän siitä seuraisi sitten?
Toki klassinen "sä kuulostat ihan luopiolta" - tuli myös. Eli ei voi sanoa mitään poikkipuolista olematta luopio mut hei on sulla ihan ajattelunvapaus.
"Luetko sä jotain uskontojen uhrien sivuja?"
"Ei missään tuomita korkeakoulutusta, ei todistajat tuomitse ketään - Jehova tuomitsee" "eikä kirjallisuudessa kielletä sitä" - no juu asian voi toki esittää monella tapaa jotta voidaan käyttää porsaanreikää "ei suoranaisesti kielletä".
PItää tutkia ja vakuuttua totuudesta - mutta jos lähdin jotain tiettyä asiaa käymään läpi eri katsantokannoilta ni aika nopeasti tuli "hei ei tuollalailla kannata miettiä, se pitää uskoa - miksi kaivella asioita jotka heikentävät uskoa" (tässä kohtaa meinasin seota, toim.huom.)
Ja niin paljon kaikkea muuta. Siis olo on jotenkin todella lannistunut.. Harmittaa että edes lähdin keskustelemaan asiasta - vaikeneminen olisi ehkä ollut kultaa. Harmittaa että toiset ovat todella noin suppeita ajatusmaailmassaan (toki tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä). Harmittaa jos tästä tulee jotain jatkoseuraamuksia. Koska "pitää olla rehellinen". Harmittaa erityisesesti jos nyt niin hyvät välit perheessä huononee ("säännöt on sääntöjä, niin tämä yhteiskunta toimii" - totesi tämä perheenjäseneni).
Ps. kun kysyin että mitä hän sitten ajattelee siitä että me emme voitais olla tekemisissä mikäli ajatukseni julkiseksi tulisivat niin hän toteaa että tietenkin hän toivoisi että tulisin takaisin ja saisin uskoni takaisin. Tiedustellessani että mitenhän tämä tapahtuisi niin hupsheijaa oltiin taas lähtöruudussa ja alkoi sama "pitää vakuuttua mutta ei tutkia asioita jotka horjuttaa uskoa...."
En kestä piste