Veljesseura.org

Tuli mieleeni tuosta toisesta keskustelusta jota luin toisaalla, tämmönen juttu jehovantodistajuus ajalta.

Kun "kierrosmies" jota "palvelijaksi" kutsuttiin tuli käymään piti palveluskokouksessa kertoa kenttäpalveluskokemuksia. Minä kun tienraivaaaja olin, käytiin usein minun kimppuuni, esivalvojan tai muun vanhimman toimesta ja määrättiin kertomaan joku kokemus. Vihasin näitä "oivallisia tilaisuuksia" koska mistä niitä repi kun kentällä ei tapahtunut paljon mitään.

Samoin kun oli kierroskonventti ja siellä oli ohjelma numero jossa piti kertoa kokemuksia, niin taas oltiin minun kimpussani.
Kyllä piti olla täynnä mielikuvitusta että keksi jotain edes sinne päin jota kehtasi kertoa.

No, annas olla. Kerran ehdotin kokemusta jossa toimitimme erään puliukon putkaan 30 asteen pakkasella, lumihangesta makaamasta. Myöhemmin hän tuli kiittämään kun vastaan tuli. TÄMÄ ei kelvannut kokemukseksi.

Joskus sanoin silloiselle kierrosmiehelle, olikohan se Palmu, että: "eikö nyt joku muu voisi kertoa kokemuksia."

Kun sitten aikanaan lopetin tienraivauksen, huokaisin helpotuksesta että nyt sitten loppui kokemusten kertoileminen.

Onko muilla olut samanlaisia tuntemuksia?

Malli on vähän muuttunut; kp-kokukset on lyhennetty muistaakseni 5 minuuttiin ( että jää enemmän aikaa varsinaiseen kenttähommaan ) joten kokemuksia ei juurikaan ehditä kyseleen tai kertoileen ellei nyt joku joskus välttämättä halua avautua.
Toisaalta kuulemani kokemukset ovat olleet useinmiten viimevosina niin väkinäisiä että on tullut puolittain mieleen josko eräs syy kpk lyhentämiseen olisikin ollut vaivautunut hiljaisuus kokemuksia kyseltäessä koska ei niitä oikein ole.

Omasta puolestani voin sanoa, että konventtilavalta kertomani kokemukset ovat olleet hyvin rankasti dramatisoituja ja aina kyseiseen narratiiviin muokattuja puheenpitäjän toimesta. Uskon, että suurin osa on. Mutta kuten Seinfeldissä George sanoo: