Jaakko Ahvenainen kirjoitti: Kuka tässä nyt yhdistää ja kuka hajoittaa!
Käytät Apostolien tekoja tuon kysymyksen esittämiseen.
Ne eivät ole Paavalin aikaista kirjallisuutta vaan hänen kuolemansa jälkeiseltä ajalta, itselleni on tullut vastaan oletukset kirjoitusajankohdasta aina 80 luvulta aina vuoden 140 välisenä ajanjaksona.
Mihin Apostolien tekoja tarvittiin? Vahvistamaan Paavalin asemaa. Jo tuolloin opit olivat harhaantuneet, joten tarvittiin jämeriä toimenpiteitä ja kirjoituksia miten asioiden kuuluu olla.
Omalta osaltani pidän Apt.kirjaa antiikin aikaisena seikkailukertomuksena, silloiset romaanit käyttivät yleisesti pohjanaan historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, aivan kuten oletettu Luukaskin.
Luukas varsin liioitellusti sovittaa Paavalin historiallisiin puitteisiin usein ristiriitaisesti ja jopa virheellisesti, esim. mainiten ylipapit, kuten muissa ajan uskonnossa, juutalaisuudessa oli vain yksi ylipappi, Ananiaskin mainitaan toimineen ihan väärään aikaan.
Ihan aihetta koskien, mihin Paavali sitten tarvittiin?
Hellenistijuutalaisten hyväksymiseen ylipäätänsä, myöhemmin osaksi kristittyjä. Kuten aiemmin mainitsin, on historiallisesti tosiasia, etteivat kaikki ulkojuutalaiset ympärileikkauttaneet poikiaan ja tämä tuotti ongelmia ainoastaan Jerusalemissa koskien temppeliin pääsyä. Ongelmaa ei ollut muutoin, maailmalla asuessaan heillä oli silti juutalainen identiteetti ja sabattivapaus ja synagogat jossa ei helmoja nosteltu. Sepuaginta oli viikottaisessa käytössä joten laki ja sen tuoma moraali oli omaksuttu.
Modernissa tutkimuksessa ollaan sitä mieltä,että Paavalin ajan juutalaisuudessa ei ollut sellaista yhteistä tuntua, että liiton alaisuudessa olisi ollut jotenkin mahdoton elää, kristityt ovat sittemmin olleet paljon synnintuntoisempia kuin ajan laskun taitteen juutalaiset.
Sitten jatketaan Antiokiassa olo on jokseenkin on puitu, Paavali ei halua meille 10 vuoden poissaoloaan meille kertoa. Seuraavaksi onkin "kokous" 48-50 jota tosin Paavali ei mainitse, vaan kertoo.....
Gal.2:2 Mutta
minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
10 Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä.
Mielenkiintoista, ei mitään epäjumaliille uhratusta, verestä ei haureudesta(joka oli epäjumalan palvelussta silloisessa jutalaisuudessa)
Sekin, että vuonna 140 olleessa Markionin Gal. kirjeessä ei ollut jakeita 7,8. Paavali siis käytti vain Keefas nimitystä.
Rahan keruun Paavali tosiaan täytti kuten aiemmin mainitsin, mutta kyse oli vain Jerusalemin Pyhistä ei kansanhuollosta, Makedonian köyhien siihen osallistuen.