Hei Syväkurkku,
Luin avauksesi postauksen ja haluaisin sanoa jotakin. Kirjoittelen harvoin palstoille, koska koen, ettei niillä ole minulle mitään syvällistä tai merkittävää annettavaa. Mutta kirjoituksesi johdosta teen poikkeaman. Etsin vastauksia tekstistäsi siihen, miksi pohdit blogissasi, onko J-todistajien tapa uskoa "huuhaata" vai "vaarallista" valhetta. Tartuin näihin kahteen ajatukseen, koska minusta ne olivat voimakas kannanotto ja kiinnostavaa tietää, miksi sisäinen maailmasi huutaa maailmaan tuollaisia ajatuksia? Tosin, olet poistanut blogi kirjoituksesi, joten en voi lukea mitään siitä, mitä haluat ilmaista teksteissäsi. Olisin iloinen, jos avaisit sisäistä maailmaasi hiukan enemmän, jos koet, että haluat kertoa jotakin. Oletko joskus uskonut siihen, että Jehovan todistajilla voisi olla totuus? Minusta uskon ei koskaan tulisi perustua kuvitteelliselle todellisuudelle vaan realismille, jossa aivan ensimmäisenä täytyy selvittää kaikkein hallitsevin ja tärkein, uskooko Jumalaan vai ei? Sen jälkeen on aika etsiä Jumalan sanasta vastauksia kysymykseen, onko Jehovan todistajilla totuus tai esittäisin asian hieman tarkemmin, ovatko he ymmärtäneet Jumalan sanan oikein ja vielä laajentaakseni aihetta lisää....mistä uskonnosta löytyy Jumalinen totuus vai onko totuutta olemassa lainkaan? Kas, siinä onkin pähkinää purettavaksi. Jos saan sanoa, minä uskon, että Jehovan todistajat ovat tulkinneet Jumalan sanan salaisuuksia oikein. En usko, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä, mutta arvostan jokaisen ajatuksia. Olen syvästi tietoinen siitä, että heidän kirjoituksissaan on esitetty skenarioita lopun tulosta, jonka tuloa on myöhäistetty vuosikymmenten lipuessa tuon tuosta. Minä uskon, että kyllä se joskus tulee! Tai skanariot vuodesta 1975.. näitähän voisi mainita runsaasti, mutta en katso sitä kirjoituksen puitteissa tarpeelliseksi. Jos minä pitäisin Jehovan todistajien oppirakennelmia "huuhaana" tai "vaarallisena valheena", kuten syväkurkku toteaa, mitä minulle jäisi käteen ja mihin perustaa oma henkinen ja hengellinen todellisuuteni, jos kokee hengellisyyttä sisällään? Ateistit ja muut ovat sitten toinen juttu. Vaihtoehtoja uskontojen värikkäässä ja runsaassa tarjonnassa olisi runsaasti, mutta valitettavasti niiden löyhä hengellinen sisällys ei koskaan voisi tyydyttää sitä tarvetta, että haluan perustaa oman olemassaoloni johonkin pysyvämpään ja sellaiseen, johon haluaa uskoa vakavasti. En löydä elämälleni tarkoitusta maailman uskonnoista. Tietenkin voisin alkaa uskoa sattumaan, mutta jäisin kylmäksi. Omien havaintojeni pohjalta totean, etten ole koskaan kokenut jehovan todistajien hengellistä maailmaa missään tapauksessa "vaaralliseksi valheeksi" tai "huuhaaksi". Onko sinulla esittää jotakin parempaa vaihtoehdoksi?
En ole itse löytänyt mitään sellaista, miksi voisin sanoa Jehovan todistajien oppia vaaralliseksi valheeksi. Päinvastoin. Minusta he valistavat nykyajan nuoria huumeiden ja muiden riippuvuutta aiheuttavien asioiden vaaroista. Myös huonosta seurasta koskevat kirjoitukset ovat todella arvokkaita ja käytännöllisiä. Elämanlahjan kunnioittamiseen kohdennetut kirjoitukset auttavat ihmisiä elämään tervemielisesti jne. Voidaanko näistä muutamista esimerkeistä sanoa niiden sisältävän vaarallisia valheita?
Olen myös iloinen puolestasi, että olet löytänyt rinnallesi elämänkumppanin, jota rakastat. Mainitsit, että mikä minä (siis sinä) olen särkemään onnen, jonka hän löytää uskostaan? Ymmärsinkö oikein, että olet itsekkin Jehovan todistaja? Jos näin on, ymmärrän tilanteesi olevan haasteellinen, koska kysymys on laajakirjoisesta asiasta, jonka kosketuspinta käsittää myös muut, kuten perhe ja sukulaisuus. Valitettavasti on sellaisia, jotka ovat mukana "totuudessa" vain ja ainoastaan siksi, koska suku ja oma perhe on mukana. Mielestäni tälläinen tilanne on pahinta ja surullisinta, jonka harmooninen ja rauhaisa perheidylli voi kohdata. Olen skeptinen siinä, jaksaako kukaan todella elää rinnakkaistodellisuudessa koko elämänsä valehdellen itselleen, perheelleen, sukulaisilleen ja Jumalalle. Kun tälläinen tilanne lopulta räjähtää käsiin, se hajotta useimmissa tapauksissa perheen harmonian. On kovin raskasta kirjoittaakkin aiheesta, koska kosketuspinta on niin syvä ja haavoittava. Voiko valhetodellisuus koskaan tuottaa pysyvää onnea jos tietää sisimmässään, että harmonia voi särkyä milloin tahansa? Jos jompikumpi perheen vanhemmista ei enää usko JT:ien tavalla, eikö ole rakkaudellista kertoa asia suoraan ja rehellisesti kuin se, että elää tietoisena valheessa ja sisäisessä pelossa perheen menettämisestä. Jos avioparilla on oikea rakkaus keskenään, niin sisäisen vapauden ja rehellisyyden tulisi olla se, jolla on suurin merkitys. Jos toinen, joka on Jehovan todistaja ei tätä voi hyväksyä, vaan perhe menee kaaokseen, onko avioliitossa ollut koskaan oikeaa rakkautta? Avioliitossa mies tai nainen eivät koskaa voi omistaa toistensa elämää siitä huolimatta, vaikka Raamatullisen normin mukaan heistä tulee yhtä lihaa. Minusta ketään ei voi pakottaa uskomaan pakolla. Siinä riistetään ihmisen vapaus olla oma itsensä mielipiteineen. Jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta hengellisiin todellisuuksiin. Niinhän meille sanotaankin, että kaikessa on kysymys uskosta, uskosta näkymättömiin todellisuuksiin. Ja niitähän meistä kukaan ei voi nähdä kirjaimellisin silmin.
Kirjoitit, että "olet ymmärtänyt uskon toimivan aivan eri tasolla kuin järki".
Olisin tähän halunnut sanoa paljonkin, mutta tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla romaani....
Ehkä palaan tähän joskus jossain toisessa yhteydessä.
Mainitsit myös seuraavasti: "Sukuni ja omaksi kunniakseni mainittakoon että emme koskaan ole karttaneet ketään. Erotettuihin on pidetty yhteyttä ja suhtauduttu normaalistl. Uskoisin että emme ole ollenkaan ainoat.
Suvaitsevaisuutta tarvitaan, niin Jehovan todistajien kuin uskonsa jättäneiden keskuudessa. "
En ole samaa mieltä kanssasi tästä. Tarkoitukseni ei ole missään nimessä tuomita tai kritisoida. Jos joku eroaa Jehovan todistajista tai toinen vaihtoehto, että saatetaan ulkoovelle jonkinlaisen vääristymän tai teon johdosta, miten sinusta syväkurkku tulisi suhtautua kyseiseen"rikkoneeseen" yksilöön? Toivon, ettei kukaan nyt ota mukaan tähän mitään pedofiili aiheita, koska en halua alkaan tonkia kaikkia pahuuksia, mitä ihmiset tekevät. Mutta noin yleisellä tasolla, kuinka sitten pitäisi toimia rikkonutta yksilöä kohtaan, joka tietoisesti on rikkonut Jumalisia säädöksiä vastaan, mitä kirjoitukset sanovat (..ja joita Vartiotorni seura soveltaa oman näkemyksensä ja tulkintansa mukaan)?
Kysyn tätä siksi, etten ole löytänyt siihen järkevää tapaa tai vastauksia ns. kristillisperäisten uskontojen tai lahkojen keskuudesta. Uskonnoissa tapa kohdella rikkoneita sanoisinko melko väljästi ja Jumalan sanan mukaista käytäntöä vesittäen. On totta, että JT:ia moititaan käytännöstä, joka heillä on suhtautumisessa erotettuihin. Muistan lukeneeni jossain yhteydessä Johanneksenpojan ajatuksia tästä, mutta en muista tekstiyhteyttä, missä niihin törmäsin. Artikkelissa käsiteltiin mm sitä, kenelle ajatus siitä, että "älkää edes syökö sellaisten kanssa" alunperin tarkoitettiin. En muista tuosta sen enempää.
Uskon, että erottamis asia tai tapa suhtautua eronneisiin on vaikea käsitellä. On kuitenkin hyvä miettiä, kuinka heitä siis pitäisi kohdella yksilöinä. Onko Raamattu väärässä sanoessaan, että "huono seura hyvät tavat turmelee" vai miten se kohta menikään?! Olen 100%sen varma siitä, että jos joku tulisi jatkuvasti kännissä kokouksiin, olipa kysymyksessä minkä tahansa seurakunnan uskonnollinen tilaisuus, jonkinlaisiin toimenpiteisiin papit, pastorit ja muut seurakunnasta vastaavat ryhtytisivät. On aivan luonnollista, että seurakunnissa on oltava jonkinlaiset puhtaus ja käytösnormistot, kuten perheissä ja muissa instansseissa luonnollisesti on. Tarkoitan tällä sitä, että jonkinlainen kuri täytyy olla, jotta muilla olisi miellyttävää olla "herran huoneessa".
Mainitsit lopuksi, ettet jatkossa varmasti paljoakaan kirjoittele palstalle. Toivon sinulle kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä. Minäkin olen satunnainen vierailija.