Minun tarinani

Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Totuustotuudesta
Viestit: 15
Liittynyt: 16.06.2018 13:04

Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Totuustotuudesta »

Ajattelin itsekin esittäytyä, jo pitkään palstaa seuranneena. Haluan kuitenkin pysyä anonyyminä, siksi kerron taustastani ja itsestäni hieman valikoiden.

Pidän itseäni entisenä Jehovan todistajana, vaikka minua ei olekaan erotettu enkä ole itse eronnut. Olen siis vain jättäytynyt pois kaikesta toiminnasta jo joitain vuosia sitten, eikä minulla tänä päivänä ole käytännössä lainkaan yhteyksiä järjestöön, muutamat ihmissuhteet poislukien.

En ole kokenut tarpeelliseksi virallistaa eroani todistajista kahdesta syystä. Ensinnäkään en halua antaa järjestölle valtaa määritellä tapaa, jolla voin jättäytyä uskonnosta pois. En käy kokouksissa, kentällä tai usko heidän asiaansa, eikä itselleni rakentama uusi sosiaalinen verkosto tunne minua Jehovan todistajana – joten omasta näkökulmastani en enää ole Jehovan todistaja, eikä siihen vaikuta se, onko tuo asia luettu ääneen Valtakunnansalin lavalta vai ei. Myöskään Väestörekisterin tietojen mukaan en kuulu tuohon uskontoon. En koe joutuvani elämään kaksoiselämää, ja arjessa saan olla täysin oma itseni. Olen siitä onnekas.

Toisekseen haluan pitää perheenjäseneni elämässäni. Ystävien suhteen olen joutunut hyväksymään sen, etteivät he juurikaan ole elämässäni nykyään. Vaikka se tietenkin harmittaa, koen että sen asian kanssa pystyn elämään. Perhe on kuitenkin eri asia, siitä en suostu luopumaan järjestön takia. En anna sille valtaa siihen, niin kauan kuin asia on minusta kiinni.

Joskus elämässäni voi eteen tulla tilanteita, jotka johtavat erottamiseeni – ja silloin toki tilanne voi muuttua. Elän nyt melko vapaasti omaa elämääni, en vain pidä meteliä asioista, joista kenties kokisin seuraamuksia (kuten esimerkiksi pitämäni blogi). On kuitenkin hyvin mahdollista, että jonakin päivänä minulle ilmoitetaan olevani erotettu järjestöstä. Ja sekin on vain hyväksyttävä ja toivon, että jollain ihmeen kaupalla pysyisimme perheeni kanssa perheenä silloinkin.


Miten kupla puhkesi?

Aiemmin olin ”harras” Jehovan todistaja. Uskoin ja elin kuten piti. Ajattelin, että todistajuus on ainoa oikea elämäntapa, ja ajatus muunlaisesta tuntui käsittämättömältä. Pidin itseäni kovin onnekkaana koska olin ”totuudessa”.
Oli asioita, joita en ymmärtänyt – mutta yritin järkeillä ne itselleni helpommin hyväksyttäviksi. Kävin kaikissa kokouksissa ja ravasin kentällä.

Jossain kohti kokoukset alkoivat kuitenkin tuntumaan turhauttavilta ja raskailta. En osaa sanoa miksi, tähän ei ollut mitään konkreettista syytä. Siksi niitä alkoikin jäämään väliin. Ensin yksi, sitten toinen, kohta suurin osa, lopulta jokainen. Jonkin ajan kuluttua yritin aktivoitua uudestaan, aloin taas käydä kokouksissa ja kentällä. Yritin tosissani, mutta se ei vaan tuntunut hyvältä eikä luontevalta, päinvastoin. Muistan viimeiseksi jääneen kenttäreissun, muistan miettineeni silloin, että toivottavasti en enää ikinä joudu tekemään tätä. Kokouksetkin alkoivat taas jäämään pikkuhiljaa, niissä puhutut asiat nostattivat yhä useammin kulmakarvojani ja huomasin usein etten voinut olla samaa mieltä puhujan kanssa. Ystävät olivat yhä rakkaita, mutta heidän kanssa keskustellessa olin usein tilanteessa, jossa olisin ollut eri mieltä asiasta - eikä sitä tietenkään voinut ääneen sanoa.

Pidin kuitenkin itseäni yhä todistajana, ja yritin elää sen mukaan. En oikeastaan tässä kohtaa vielä kyseenalaistanut oppikysymyksiä tai koko Jehovan todistajuutta. On melko vaikeaa selittää tuonhetkistä maailmankatsomustani – olin jonkinlaisessa välitilassa.

Kaikki tämä kuitenkin vaikutti minuun, ja huomasin pohtivani Jehovan todistajuuttani usein. Muistan hetken, kun annoin itselleni luvan pohtia asioita kaikilta näkökulmilta - myös siltä vastakkaiselta. Ja niin, että tutustuisin aineistoon ilman todistajalaseja, ilman että keksisin kaikelle selityksen tai järkeilyn; ottaisin asiat kuten ne ovat.

Yllätyin, miten paljon esimerkiksi Youtube-sivusto piti sisällään järjestöä käsittelevää kriittistä aineistoa. Siis ihan järkevää, perusteltua aineistoa - ei ainoastaan "katkeroituneiden luopioiden raivoa". Katsoin monta päivää putkeen mm. John Cedars kanavan videoita, joissa entinen Jehovan todistaja Lloyd Evans käy läpi omaa heräämistään ja todistajien opetuksia. Ne pari viikkoa olivat käsittämättömiä. Palaset vaan loksahtelivat kohdilleen ja koin tajunnanräjäyttäviä ahaa-elämyksiä. Ensimmäistä kertaa olin uskaltautunut kriittisesti tarkastelemaan todistajien opetuksia, ja antanut itselleni luvan tulla mihin tahansa johtopäätökseen johon tutkimani asiat minut johtaisivat. Tästä silmien avautumisesta ei enää vain ollut paluuta. Tiesin että en voisi enkä haluaisi enää esittää uskovani johonkin, johon en todellisuudessa enää pitkään aikaan ollut oikeasti uskonut, ja päässäni kohdilleen loksahdelleet palaset eivät enää pystyisi irtaantumaan toisistaan niin, että voisin palata Jehovan todistajaksi. Sen jälkeen en ole käynyt yhdessäkään kokouksessa tai konventissa, kentästä puhumattakaan.

Se, mikä muiden todistajien ja kenties perheenikin on vaikeaa ymmärtää on, että olen onnellisempi nyt – en kaipaa kokouksia tai niiden tarjoamaa hengellistä antia. Edelleen toisinaan saan viestejä, joissa toivotaan että jossain kohti jaksaisin taas alkaa käymään kokouksissa. Arvostan näiden ystävien huolenpitoa, ja tuntuu mukavalta olla heidän ajatuksissaan. On vaan kovin vaikeaa yrittää mahdollisimman neutraalisti selittää, että kyse ei ole jaksamisesta - jaksan oikein hyvin. En vain halua.

Olen monella tapaa päässyt helpolla tässä asiassa. Olin sellaisessa elämäntilanteessa havahtumiseni aikoihin, että sain rauhassa miettiä asioita ja elämäni tulevaa suuntaa. En ole kokenut suurta ahdistusta tähän liittyen, koska olen voinut rakentaa omaa elämääni suhteellisen vapaasti. On asioita, jotka koen hyvinkin turhauttavina, mutta yritän hyväksyä asiat joihin en pysty vaikuttamaan.

Koen olevani melko tasapainossa asian kanssa. Alku oli toki melkoista mielen myllerystä, kun kaikki asiat, arvot ja tunteet oli käytävä läpi. Mutta kaikki on nyt melko hyvin tasaantunut ja pystyn hyväksymään kokemukseni osana elämääni. Kuten aiemmin mainitsin, tilanteet voivat muuttua dramaattisestikin, mutta yritän olla murehtimatta sitä liikaa nyt.

Toivoisin voivani tehdä niin entisten kuin nykyisten todistajien auttamiseksi mahdollisimman paljon. Siksi pidän tätä blogia, johon toivottavasti pystyn käyttämään enemmän aikaa tulevaisuudessa. Olen myös mielelläni käytettävissä vertaistukena kelle tahansa asian kanssa kipuilevalle. Hetki, jona tajuat että kaikki mitä elämäsi on ollut, tulee muuttumaan tavalla tai toisella, ei ole helppo. Jos siis joku tämän lukeva kaipaa kuuntelevaa korvaa tai apua uuden polun alussa, minuun voi hyvin olla yhteydessä.

https://totuustotuudesta.blogspot.com/
Pinehas
Viestit: 10
Liittynyt: 21.09.2017 09:07

Re: Minun tarinani

Viesti Kirjoittaja Pinehas »

Ihana tarina kaikenkaikkiaan. Saatoin samaistua kertomaasi täysin. Ja kehitykseesi poisjäänin suhteen. Itselleni kävi aivan samoin. Tervetuloa porukkaan ja mukavaa syksyä...
Vastaa Viestiin