tikaram kirjoitti:Onko olemassa asioita joihin seura ei mielestään tiedä vastausta?
Ihmeellistä kyllä, niitäkin asioita vielä on. Tässä muutama lainaus:
*** w06 15/1 s. 7 Miten enkelit vaikuttavat meihin? ***
Nooan aikana joukko kapinallisia enkeleitä, joiden tarkkaa määrää emme tiedä, jätti paikkansa Jumalan taivaallisessa perheessä, tuli maan päälle ja aineellistui ihmisiksi
*** w06 1/2 s. 22-23 kpl 5 ”Todistus kaikille kansakunnille” ***
5 Opetuslapset tiesivät, että heidän piti saarnata hyvää uutista ja tehdä ”opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä” (Matteus 28:19, 20). He eivät kuitenkaan tienneet, miten perusteellisesti todistusta annettaisiin ja milloin loppu tulisi. Mekään emme tiedä. Nämä asiat päättää yksin Jehova. (Matteus 24:36.)
*** w06 1/6 s. 13 Tyytyväisyys tulee Raamatun periaatteiden soveltamisesta ***
Ennen maan päälle tuloaan Jeesus oli taivaassa esimerkillisen tottelevainen. Kuitenkin juuri täällä maan päällä hän ”oppi tottelevaisuuden”. Hän oppi sen ”siitä, mitä hän kärsi”. Ennen sitä hän oli nähnyt toisten kärsivän, mutta hän ei ollut koskaan itse joutunut kärsimään. Maan päällä ollessaan hän kohtasi monia koettelevia tilanteita, erityisesti siitä lähtien, kun hänet kastettiin Jordanissa, aina siihen asti, kun hän kuoli Golgatalla. Emme tiedä jokaista yksityiskohtaa myöten, miten Jeesus ”tehtiin täydelliseksi” tässä suhteessa, mutta sen tiedämme, että tämä vei aikaa. (Heprealaisille 5:8, 9.)
*** w06 1/11 s. 17 Rakentamista yhteisvoimin Jumalan ylistykseksi ***
Yli 3500 vuotta sitten Jehova kertoi Moosekselle, mitä hän halusi Israelin kansan tekevän: ”Heidän on tehtävä minulle pyhäkkö.” (2. Mooseksen kirja 25:8.) Sitten hän sanoi hankkeen suunnitelmista: ”Teidän [koko kansan] pitää tehdä täsmälleen kaiken sen mukaan, mitä minä sinulle [Moosekselle] tabernaakkelin malliksi ja kaikkien sen kalusteiden malliksi näytän.” (2. Mooseksen kirja 25:9.) Tämän jälkeen Jehova antoi yksityiskohtaiset ohjeet pyhäkön rakennetta, kalusteita ja tarvikkeita varten (2. Mooseksen kirja 25:10–27:19). Tämä tabernaakkeli eli teltta olisi koko Israelille tosi palvonnan keskus.
Emme tiedä, kuinka monta henkeä hankkeen parissa työskenteli, mutta kaikkia israelilaisia kannustettiin tukemaan sitä.
*** w05 1/10 s. 22 kpl 7 Pysy valveilla – tuomion hetki on tullut! ***
7 Koska emme tiedä tämän vanhan järjestelmän lopun tarkkaa ajankohtaa, meillä on tilaisuus osoittaa, että palvelemme Jumalaa puhtaasta vaikuttimesta.
*** w05 15/11 s. 14 Luomakunnan ihmeet ylistävät Jehovaa ***
Yksikään ihminen ei tunne tietä sinne, missä valo ja pimeys asuvat, eikä kukaan ole astunut varastohuoneisiin, joissa Jumala säilyttää lunta ja rakeita ”taistelun ja sodan päivää” varten (Job 38:19–23). Kun Jehova antoi sataa rakeita vihollistensa päälle Gibeonissa, ”raekivistä kuolleita oli enemmän kuin Israelin poikien miekalla tappamia” (Joosua 10:11). Hän saattaa käyttää rakeita, joiden kokoa emme tiedä, tuhoamaan Gogin eli Saatanan johtamat jumalattomat ihmiset (Hesekiel 38:18, 22).
*** w04 1/4 s. 12 kpl 10 Vastusta muuttuvan maailman henkeä ***
10 Salomo tunsi hyvin Jumalan lain ja ymmärsi, mitä se vaati. Hän oli varmasti erityisen kiinnostunut Israelin kuninkaita varten annetuista ohjeista. Niihin sisältyi neuvo: ”[Kuninkaan] ei tule myöskään ottaa itselleen monia vaimoja, ettei hänen sydämensä kääntyisi syrjään.” (5. Mooseksen kirja 17:14, 17.) Tuosta selvästä ohjeesta huolimatta Salomo hankki seitsemänsataa vaimoa ja kolmesataa sivuvaimoa. Monet näistä naisista palvoivat vieraita jumalia. Emme tiedä, miksi Salomo otti niin monta vaimoa tai miten hän puolusteli menettelyään. Sen kuitenkin tiedämme, että hän ei totellut Jumalan selvää ohjetta.
*** w03 1/6 s. 5 Antaminen joka miellyttää Jumalaa ***
Myös Dorkas oli nainen, joka ”uhkui hyviä tekoja ja armonlahjoja”. Hän valmisti vaatteita köyhille leskille Joppen rannikkokaupungissa. Sitä, kustansiko hän kaikki materiaalit vai lahjoittiko hän ainoastaan työnsä, emme tiedä.
* * * * *
Nuo esimerkit osoittakoot, ettei Vartiotorniseura suinkaan väitä tietävänsä kaikkea.
