Juutalaisuus kieltää verta sisältävien ruokien syömisen, samoin islam. Budhalaiset ovat vegaaneja. Kristityille ruoka ei ole ongelma oli se tehty mistä tahansa syötäväksi kelpaavasta juuri mainitsemastasi syystä, joitakin marginaalisia ryhmiä lukuunottamatta, kuten Jehovan todistajat. Raamatuntutkijat, joista Jehovan todistajat ovat eronneet omaksi ryhmäkseen, lienee myös veriruokia karttava joukko. Adventismissa painotetaan kasvisruokia.
Myöskään helluntailaiset eivät tietääkseni syö veriruokia. Paavalilaisuus toki päästi irti lain vaatimuksista, mutta täyttä yksimielisyyttä kristittyjen keskuudessa ei silti ole syntynyt. Toinen samanlainen kysymys on lepopäivän pyhittämisen tarpeellisuus. Osaltaan asiaa vaikeuttaa se, että Raamatun Jeesuksen sanomiset saattavat kertoa enemmän hänen seuraajiensa näkemyksistä kuin siitä, mitä historiallinen Jeesus todella on puhunut.
Jeesuksen esimerkki lakikysymykseen ei ole yksiselitteinen - jos Jeesus olisi selkeästi joko pitäytynyt perinteisessä juutalaisessa laintulkinnassa tai sanoutunut siitä irti, ei kysymys olisi noussut hänen seuraajiensa keskuudessa niin merkittäväksi. Evankeliumitraditio on tältä osin ristiriitainen: toisaalta Jeesus toteaa, että laki on edelleen voimassa (siitä ei häviä pieninkään piirto; Matt. 5:18), toisaalta hänen kerrotaan kumonneen juutalaiset puhtaussäädökset (Mark. 7: 14-23). Todennäköisesti ainakin jälkimmäinen kohta heijastaa myöhempää seurakunnan tilannetta.
Polyester kirjoitti: 10.03.2019 18:29
Osaltaan asiaa vaikeuttaa se, että Raamatun Jeesuksen sanomiset saattavat kertoa enemmän hänen seuraajiensa näkemyksistä kuin siitä, mitä historiallinen Jeesus todella on puhunut.
Näin minäkin ajattelen. Jeesuksen sanomisista ei ole jäänyt muuta kuin jokseenkin lyhyt ja epämääräinen Q-evankeliumi, joka sekin on hypoteettinen ja rekonstrioitu muista evankeliumeista. Juha Molari on tehnyt siitä väitöksen.