Kotimaa24: Hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut Johanna Hurtig vihittiin papiksi

Jehovan todistajiin liittymätön uskonnollissävytteinen keskustelu. Alueella tiukka moderointi.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Kotimaa24: Hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut Johanna Hurtig vihittiin papiksi

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Johanna Hurtig kertoo kysyneensä itseltään toistuvasti: miksi? Miksi hän halusi papiksi vielä tässä iässä ja tällaisessa elämänvaiheessa?

Syitä on monia, Hurtig sanoo.

– Mutta jotenkin ne yhdistyvät tutkimusvuosiini 2009–2013.

Omassa herätysliikkeessä tapahtuneen seksuaalisen hyväksikäytön tutkiminen ei ollut Hurtigille vain akateeminen prosessi. Se vaikutti häneen hengellisesti. Hän kertoo ymmärtäneensä, että jokin, mitä hän noina vuosina kohtasi, järkytti häntä syvästi.

Hurtigin mukaan kyse ei ollut niinkään siitä, että ihmiset tekevät pahoja asioita toisilleen eikä siitäkään, miten rumia asiat voivat olla.

– Se ei ollut uutta. En ollut enää nuori tuolloinkaan.

Hurtig sanoo, että häntä järkytti epärehellisyys, jota hän tutkimusvuosinaan kohtasi.

– Uskovaisina itseään pitävät eivät tunnistaneet epärehellisyyttä itsessään, toisissaan eivätkä yhteisötasolla, vaikka merkit olivat selviä ja helposti nähtävissä.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kehitystä kokonaisuutena Hurtig on seurannut viime vuosina etäämmältä. Hän toteaa, että liikkeen kriisit ovat olleet isoja asioita monille niistä, joille liike on turvapaikka.

Julkisuudessa käsiteltiin lyhyen ajan sisällä useita herätysliikkeelle vaikeita asioita: naisten asemaa ja suhdetta raskauden ehkäisyyn, naispappeutta, hyväksikäyttöskandaaleja.

Johanna Hurtig toteaa, ettei osaa sanoa, miten syvälle liike on asioissa mennyt tai onko kaikki takanapäin.

– Tuntuu kuitenkin, että jotain on tapahtunut. Herätysliikkeessä on alettu ymmärtää, ettei sen jättäneiden kritiikkiä voi syrjäyttää ihan kokonaan.
https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/hyva ... sta-katso/

Paljon yhtymäkohtia jehovantodistajuuteen. Lieneekö vanhoillislestadiolaisuus, kilpaileva ainoan oikean totuuden liike, kuitenkin pidemmällä itsetutkiskelussa ja ongelmien korjaamisessa?
Pro et contra
Viestit: 1634
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Kotimaa24: Hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut Johanna Hurtig vihittiin papiksi

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

[ - Uskovaisina itseään pitävät eivät tunnistaneet epärehellisyyttä itsessään, toisissaan eivätkä yhteisötasolla, vaikka merkit olivat selviä ja helposti nähtävissä.
toteaa Johanna Hurtig ja näin varmaankin usein on mutta onko tämä piirre nyt ainoastaan laestadiolaisen yhteisön uskovan ominaisuus?
Eipä niinkään jos palautetaan mieleen mm. Daavidin tapaus: vasta Naatanin puhuttelun jälkeen Daavid tunnisti ja tunnusti oman epärehellisen väärintekonsa ja epäeettisen toimintansa ja taipui parannukseen.
Myös Juudas Iskariotin toimintaan opetuslasten kassanhoitajana liittyi epärehellisyyttä: ehkä hän pystyi pitkään perustelemaan itselleen oman tapansa toimia epärehellisesti mutta synnytti lopulta itselleen hengellisen kuoleman, opetuslapset eivät tunnistaneet Juudaksen pahuutta, kuitenkin kummassakin tapauksessa on perimmiltään kyse paatumuksesta ja turtumisesta väärintekoon. Näiden esimerkkien mukaan epärehellisyys tunnistamisineen ole siis mikään tämän ajan uskoville ominainen erityispiirre
Varmasti esimerkkejä löytyy paljon muitakin niin Raamatun kertomuksista kuin kristillisyyden historiasta mutta nämä kaksi tapausta ovat helposti muistettavia.
Hurtig totesi opinnäytteessään, että vanhoillislestadiolainen liike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään.
Niinkö? en ensinnäkään tajua mitä tällä toteamuksella halutaan sanoa, haluaisiko kirjoittaja tällä toteamuksellaan nostaa moraalisesti tiedostavia yksilöitä muiden yläpuolelle ja antaa varjostusta niiden ylle jotka ovat vaatimattomampia uskossaan vai mikä ajatus tässä on?
Joka tuntee edes jossain määrin vanhoillislestadiolainen liikkeen toimintaa ymmärtää että syntien anteeksi pyytämiseen ja saamiseen ei voi asettaa ehtoja siitä oletko moraalisesti ja eettisesti kasvanut tarpeeksi ollaksesi kelvollinen tai oletko ensin kasvanut eettisesti ihmisenä ja muuttanut itseäsi moraalisesti tarpeeksi saadaksesi sitten myöhemmin armon! Olenkin näkevinäni tässä toteamuksessa teologisten opintojen mukanaan tuomaa innokkuutta analysointiin?
Polyester
Viestit: 2972
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Kotimaa24: Hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa tutkinut Johanna Hurtig vihittiin papiksi

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Pro et contra kirjoitti: 28.12.2019 19:51
Hurtig totesi opinnäytteessään, että vanhoillislestadiolainen liike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään.
Niinkö? en ensinnäkään tajua mitä tällä toteamuksella halutaan sanoa, haluaisiko kirjoittaja tällä toteamuksellaan nostaa moraalisesti tiedostavia yksilöitä muiden yläpuolelle ja antaa varjostusta niiden ylle jotka ovat vaatimattomampia uskossaan vai mikä ajatus tässä on?
Tämä hieman vaikeasti sanottu asia liittynee siihen, että tiukan kontrollin yhteisö saattaa alistaa yksilöiden omantunnon, jolloin nämä eivät uskalla toimia kuten heidän mielestään oikein olisi. Syntyy ristiriita yhteisön sääntöjen ja yksilön omantunnon välille, mikä tuskin on hyväksi yksilön henkiselle tai hengelliselle hyvinvoinnille, tai lopulta edes yhteisölle itselleen.

Gradu on ladattavissa Helsingin yliopiston sivuilta, lainaus sivulta 29: Tutkimukseni on osoittanut, että vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen monet aikuiset käsittelevät itsenäisesti tietoa, ovat myötätuntoisia kärsiviä lähimmäisiään kohtaan sekä osoittavat sitkeyttä vaikuttamisen ja osallistumisen tapojen etsimisessä. Moraaliset pohdinnat ovat heille tärkeitä ja he käyvät niitä monipuolisesti erilaisen informaation varassa. Yhteisö rakentuu ihmisistä, mutta sen käytännöt ja toimintamallit voivat saada muotoja, jotka eivät ole kenenkään valitsemia tai kenellekään hyväksi. Vanhoillislestadiolainen herätysliike ei yhteisönä näytä tunnistavan jäsenistössä olevaa eettistä potentiaalia, koska moraalisen pääoman käyttömahdollisuudet ovat yhteisössä pysyneet epäselvinä ja rajattuina. Käyttämättömänä tai vajavaisesti hyödynnettynä yksilöiden moraalinen pääoma ei pääse kasvamaan eikä kehittymään.Jotta tämä voisi tapahtua, yksilöiden on voitava kehittää ja käyttää omaa eettistä hahmotus ja toimintakykyään monipuolisesti.
Vastaa Viestiin