Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13
Veljesseura taitaa olla pikkuhiljaa kokemassa Hjälpkällanin kohtalon, niin ikävää kuin se onkin. Naapurimaan keskustelufoorumi näivettyi ja toiminta siirtyi suljettuun Facebook-ryhmään. Facebookissa on kuitenkin se ongelma, että PIMOt ja feidausvaiheessa olevat eivät uskalla liittyä omalla nimellään edes suljettuihin ryhmiin. Pelissä on liian paljon. Jos paljastut, menetät sukulaisesi loppuelämäksi.
Joo, ei missään nimessä Facebook ryhmää. Itse en ole Veljesseuran FB:ssa (jos sellaista on, muistaakseni on), koska käytän FB vain lähinnä uutisten kommentointiin. Enkä halua tuoda omaa nimeäni julki, vaikka ei se mikään salaisuus lopulta ole (jos oikein vähänkään perehtyy, niin löytäisin ainakin itse nopeasti vastaavanlaisessa tilanteessa henkilöllisyyden).
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13
Kauhuskenaario on, että tämä sivusto näivettyy eikä JP jaksa ylläpitää sivustoaan.
Kysyin eilen moderaattorien osiossa kysymyksen ylläpidolle, enkä ole saanut vastausta. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun jutut jää monologiksi siellä. Kertonee sekin jotain
Olen tässä ajatellut, että voisi nostaa itsekin kytkintä, mutta juuri sen vuoksi, että mielellään foorumi säilyisi, niin roikun mukana minäkin (ei sillä että tulevaisuus olisi minusta kiinni, osani vaan teen). Että ainakin toistaiseksi.
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13Suomi24 ei ole vaihtoehto, siellä on pelkästään pahaa oloa. Kultti on tehnyt paljon tuhoa ihmisten mielissä. Mutta sielläkin näköjään JP jaksaa jakaa tietoa.
Missään nimessä Suoli24:kään ei ole vaihtoehto. Lopetin sen käytön lienee yli 10 vuotta sitten. Suoli24 ongelma on se, että sinne voi edelleen kirjoittaa täysin ilman minkäänlaista tunnusta. Tiedossa kuitenkin on, että jos käy rekisteröinnin läpi, ja kirjoittaa useamman asiallisen viestin, ei halua "liata" tunnustaan kirjoittamalla sellaista roskaa, kuin täysin ilman mitään rekisteröintiä vaativaa nimimerkkiä tms.
Olen tänä aikana käynyt varmaan yhden käden sormilla laskettavan määrän (mm. kun sain vinkin että joku kävi JT-osiossa henkilökohtaista hyökkäystä minua (Verilettua siis) kohtaan, ymmärtäessään tahallaan väärin erään sanan ja sen miten sitä käytin. Siellä pitkässä ketjussa kuulemma itsekin keskustelin. Eh.
Olihan se hupaisaa, ja toisaalta surullista. En vastannut vaikka mieli olisi tehnyt oikaista; Suoli24 on tunkio, jossa kaikki peittyy helposti lannan sekaan. Ja kyseinen hyökkääjä oli selvästi lievästi sanoen epästabiilissa tilassa.
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13Itsestä on jo pitkään tuntunut, että avatessani ketjun huutelen yksin tyhjään metsään.
No ainakin sen voin sanoa, että olen nimenomaan mielenkiinnolla lukenut nimenomaan sinun ja JP:n viestejä. Valitettavasti omat tietoni ovat niin vajavaiset teihin verrattuna, että usein jään vain ihmettelijän osaan.
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13Keskustelun suitseminen muutenkin näivettyvällä foorumilla tuntuu siten jotenkin oudolta. Tämä ihan ystävällisesti sanoen, ilman riidanhaastoa.
Missä tällaista on tapahtunut? Tarkoitatko ylläolevaa Ariadnan toivetta? Sehän on vain yhden käyttäjän toive, tai jos on em. sovittukin, niin ainahan foorumeilla poikkeuksia on. Ainakin omasta mielestä JP tekee sen verran tärkeää työtä, että on tervetullut postaamaan tällekin alueelle (jos ns. ylläpito on toista mieltä, niin ottaa vain natsat pois
)
Ja ainakaan itse en ole muistaakseni estänyt keskustelua. Monet asiat mitä teen, jää näkymättömiin (eilen mm. joku jaksoi jopa rekisteröityä, ja yritti postata muka asiaa, mutta lisäsi sanoihin asiattomia linkkejä. Nuo ovat ainoat estämäni viestit pitkään aikaan.
Toki syyllistyn välillä huonoon huumoriin, pahoitteluni siitä. Olen ajatellut, että näin hiljaisella foorumilla ei pieni huumori haittaa, kunhan liittyy aiheeseen. Raskaita juttuja on joskus hyvä heittää huumorilla.
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13
Sinänsä olen harrastusten osalta huomannut, että ennen vireät foorumit ovat siirtäneet toimintansa toisentyyppisille alustoille. Voi olla, että foorumit ovat yksinkertaisesti teknologisesti liian "vanhanaikaisia". Aika aikaa kutakin.
Itse suosin foorumeita. Mutta olenkin ns. vanhan liiton miehiä
Aloittanut keskustelut usetnetin aikoina, jolloin kirjoiteltiin omalla nimellä erillisillä offline-ohjelmilla (eli viestit ladattiin ohjelmaan, ja vastaukset lähetettiin sitten kun seuraavan kerran mentiin vinkuvalla modeemilla nettiin).
Esim. tietotekniikka-aiheinen
TechBBS on hyvä esimerkki, että kyllä foorumitkin, jopa suomenkieliset, vielä elävät!
Mutta toki se vaatii niitä keskustelijoita keskustelemaan.
Ei kai se alustasta ole niinkään tässä meidän Veljesseuran tapauksessa kiinni. En usko että mikään alusta olisi tätä nykyistä foorumia parempi, ainakin pidemmällä aikavälillä (alussa alkuinnostus voisi ollakin).
Syväkurkku kirjoitti: ↑13.03.2020 11:13Alkuperäisen aiheen vierestä, anteeksipyynnöt siitä. Moderaattorit varmaankin poistavat viestin jos asiaton.
Miksi sinulla on niin negatiivinen kuva? Käsittääkseni täällä ei juurikaan poisteta niitä vähiä viestejä pois, ellei todella ole aihetta. Voin tarvittaessa etsiä statistiikkaa, jos oikeuksillani irtoaa helposti tästä softasta sellaista ottaa, ja sitä todella halutaan. Peace.