Kovanyrkki kirjoitti:
... niin sitä tunnetta mitä koen valtakunnansalilla ja konventeissa, niin sitä se ei vaan murra.
Mikä tuo tunne on? Minkälainen?
Tunteita on vaikea pukea sanoiksi, mutta tietty hyvänolontunne puskee päälle, kun olen jehovantodistajien riennoissa mukana. Nämä tuntemukset ovat varmasti täysin perskohtaisia, eikä varmasti kosketa, kuin osaa vuosikymmeniä mukana olleita. Mutta juuri tästä syystä uskoisin osan palaavan, vaikka kuinka ollaan saatu monoa persuksille ja muuta kaltoinkohtelua.
Taidan tietää mistä puhut... Valehtelisin jos sanoisin etten kaipaa _mitään_ jeppuajoilta. Pari todella hyvää ystävää sinne jäi, joita todella rakastan ja joista välitän todella paljon (edelleen), ja uskon että tunne oli molemminpuolinen. Toki, Seuran karttamissäännöt määrittelevät jeppujen ystävyyssuhteiden kestävyyden, ja siinä suhteessa minä hävisin. Muutenkin jehnujen keskuudessa on suht helppoa saada uusia ystäviä, ainakin paljon helpompaa kun tässä reaalimaailmassa. Tai no emmä ystävistä tiedä, mutta kavereita ainakin. Ja hyvänpäiväntuttuja pilvin pimein, tosin niillä ei ole juuri mitään arvoa.
Vaikka joskus satunnaisesti pieni kaipaus joitakin jeppujen yhteisöllisiä piirteitä kohtaan riipaiseekin mieltä, niin silti ikinä en tule sinne palaamaan. Kokous- ja kenttäruljanssi, sosiaaliset paineet ja elämäni uhraaminen jenkkiläiselle kirjapainofirmalle on yksinkertaisesti liikaa. Puhumattakaan siitä, että kun on kerran todennut Seuran opetukset vääriksi tai vähintäänkin kyseenalaisiksi, niin niihin uskominen on mahdotonta. Ja pelkästään sosiaalisten etuuksien takia mukana oleminen on itselleni täysin mahdoton ajatus.
Viimeksi muokannut madgyver, 05.03.2008 10:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Viime vuosina on miljoonista ihmisistä eri puolilla maailmaa tullut Jehovan todistajia. Kaikkien heidän pitäisi olla hyvin selvillä sen järjestön historiasta, jonka yhteydessä he ovat.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1994 sivu 16)
Nähtävästi olen päässyt todella vähällä, kun ei ole JT-painajaisia eikä JT-pakkomielteitä tahikka haluja paluuseenkaan. En toisaalta kokenut koskaan kyllä mitään hienoa joukkohurmostakaan.
PoterO kirjoitti:
Nähtävästi olen päässyt todella vähällä, kun ei ole JT-painajaisia eikä JT-pakkomielteitä tahikka haluja paluuseenkaan. En toisaalta kokenut koskaan kyllä mitään hienoa joukkohurmostakaan.
Sulla on vaan ollu tie "normaalielämään" ehkä helpompi kuin monella muulla. Sen tien vaikeus riippuu myöskin varmaan siitä, kuinka tosissaan itsekukin on lahkossa ollut. Jos kakskymppiseksi kulttuurijehnustelee uskomatta oikeasti yhtään mihinkään ja ilman minkäänlaista kiinnostusta koko asiaan, niin varmasti lähteminen on helpompaa kuin ihmisellä joka on ihan oikeasti ollut "totuudessa" koko sydämellään mukana ja rakentanut elämänsä (ja ystäväpiirinsä) _pelkästään_ VT-seuran varaan. Enkä nyt väitä että sä olisit kuulunut kumpaankaan näistä ryhmistä Mä yritän kaikkeni, että sopeutuisin uuteen elämääni ja saisin uusia ystäviä ja pääsisin aloittamaan sen "normaali"elämän, jota olen halunnut jo kauan. Silti tuntuu, että eristäydyn muusta maailmasta entistä enemmän ja hautaudun omaan paskaani. Tiedä kauanko tässä jaksaa enää yrittää. Toisaalta, jehovalahko ei minusta saa enää uutta jäsentä. Niin epätoivoinen en koskaan tule olemaan. Ennemmin makaan sitten vaikka arkussa lepäämässä.
"Viime vuosina on miljoonista ihmisistä eri puolilla maailmaa tullut Jehovan todistajia. Kaikkien heidän pitäisi olla hyvin selvillä sen järjestön historiasta, jonka yhteydessä he ovat.” (Vartiotorni 1. toukokuuta 1994 sivu 16)
madgyver kirjoitti:Mä yritän kaikkeni, että sopeutuisin uuteen elämääni ja saisin uusia ystäviä ja pääsisin aloittamaan sen "normaali"elämän, jota olen halunnut jo kauan. Silti tuntuu, että eristäydyn muusta maailmasta entistä enemmän ja hautaudun omaan paskaani. Tiedä kauanko tässä jaksaa enää yrittää. Toisaalta, jehovalahko ei minusta saa enää uutta jäsentä. Niin epätoivoinen en koskaan tule olemaan. Ennemmin makaan sitten vaikka arkussa lepäämässä.
Onnekseni en juurikaan löytänyt ikäistäni seuraa JT-piireistä ja ihmiset taitavat ystävystyä melko helposti kanssani, joten minulla oli sitten maailmallisia ystäviä. Ystävät toki helpottivat aivopesun haihtumista, vaikka en asiaa heidän kanssaan käsitellytkään. Vanhempana taitaa tosiaan ystävyyden hieromiseksi löytyä vähemmän tilanteita: opiskelun ja harrastusten parista löytynee parhaiten. Vaikea sitä on tietysti arvioida kuinka tosissani olin mukana. En ollut fanaattinen, mutta en toisaalta olisi määritellyt itseäni kulttuuritodistajaksikaan. Elämänkatsomukseni oli kuitenkin hyvin pitkälti suoraan seuran kirjallisuudesta.
Nähtävästi olen päässyt todella vähällä, kun ei ole JT-painajaisia eikä JT-pakkomielteitä tahikka haluja paluuseenkaan. En toisaalta kokenut koskaan kyllä mitään hienoa joukkohurmostakaan.
Samoilla linjoilla. "Painajaiset" on liittyneet lähinnä ex-vaimon kanssa uudestaan pariutumiseen, mutta niitäkin unia on viime vuosina ollut enää hyvin harvoin.
Hyvänolontunteet JT-aikoina liittyivät lähinnä konventtien oheistoimintaan (lue: viinalla läträämiseen ja vastakkaisen sukupuolen kanssa flirttailuun). Kokoukset olivat pakkopullaa, kuten myös krapulaiset konventtipäivät.
Entä jos ihmisellä olisikin jonkainlainen taipumus saada kokea ilontunteensa joka tapauksessa ? Että elinkautissellissä istuva nähdessään tiilien rakosesta pilkistävän lutikan pään nauraa että sepäs onkin hölmön ja hauskan näköinen. Taikka jos lutikkaa ei tule, niin jonkun ajan kuluttua nauraa höröttelee, että onpas tuokin tiilien sauma veikeästi muotoutunut ?
Mutta ne mukavat muistot sieltä lahkosta ovat tietysti totta, onhan siellä tavannut ihmisiä jotka ovat halunneet mukavia kokea keskenään sitäkin mieluummin, kun ovat ainakin alitajuisesti tajunneet opin ja asiat lievästi sanottuna kyseenalaiseksi.
Jos niitä tunteita on yritetty yhdistää liikkeen asioihin, on se vain kavalan käärmeen temppuja.
Onnellisille muistoille oma arvonsa, mutta omaan paikkaansa ne kuuluvat, emmehän me lähde käpyihinkään enää survomaan tikkujalkoja ynnä nyhtämään heinää eteen, vaikka se niin mukavia muistoja jättikin.
Varmaankin elämän raiteilleen saaminen siten, että siinä syntyy uusia onnellisia tapahtumia muisteltavaksi, olisi yksi parhaita lääkkeitä. Mikä nyt tosin on helpommin sanottu kuin konkretiaksi väännetty.
Onnellisille muistoille oma arvonsa, mutta omaan paikkaansa ne kuuluvat, emmehän me lähde käpyihinkään enää survomaan tikkujalkoja ynnä nyhtämään heinää eteen, vaikka se niin mukavia muistoja jättikin.
Tämähän on hieno ketju.
Eilen viimeksi minulta kysyttiin, miksi, 11 vuotta erottamiseni jälkeen, jaksan edelleen olla kiinnostunut siitä mitä jehovantodistajat puuhaavat. Vastasin, että suhteeni jehovantodistajiin on samanlainen kuin kuubalaisella, joka on paennut kotimaastaan. Vaikka en voi koskaan palata kotimaahani, on se silti minulle tärkeä. Se on kulttuuri, jossa kasvoin ja joka tulee aina olemaan osa minua, esimerkiksi siksi, että sisarukseni ja muut sukulaiseni ja entiset ystäväni ovat siellä ja vaikka he eivät puhukaan kanssani, he ovat edelleen minulle tärkeitä.
"You take the blue pill and the story ends. You wake in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill and you stay in Wonderland and I show you how deep the rabbit-hole goes."
Onnellisille muistoille oma arvonsa, mutta omaan paikkaansa ne kuuluvat, emmehän me lähde käpyihinkään enää survomaan tikkujalkoja ynnä nyhtämään heinää eteen, vaikka se niin mukavia muistoja jättikin.
Tämähän on hieno ketju.
Eilen viimeksi minulta kysyttiin, miksi, 11 vuotta erottamiseni jälkeen, jaksan edelleen olla kiinnostunut siitä mitä jehovantodistajat puuhaavat. Vastasin, että suhteeni jehovantodistajiin on samanlainen kuin kuubalaisella, joka on paennut kotimaastaan. Vaikka en voi koskaan palata kotimaahani, on se silti minulle tärkeä. Se on kulttuuri, jossa kasvoin ja joka tulee aina olemaan osa minua, esimerkiksi siksi, että sisarukseni ja muut sukulaiseni ja entiset ystäväni ovat siellä ja vaikka he eivät puhukaan kanssani, he ovat edelleen minulle tärkeitä.
Osuit naulan kantaan. Joku stadissa asuva tilaa kotiseutunsa paikallislehteä kotiinsa jotta tietää mitä siellä, missä on lapsuus ja nuoruus eletty, tapahtuu.
Jakke kirjoitti:
Samoilla linjoilla. "Painajaiset" on liittyneet lähinnä ex-vaimon kanssa uudestaan pariutumiseen, mutta niitäkin unia on viime vuosina ollut enää hyvin harvoin.
Heh, satun tuntemaan exäsi ja sen koko suvun, joten ymmärrän hyvin painajaistesi syyn...
Lehtiveli kirjoitti:Aiheesta on toistuvasti erilaisia näkemyksiä palstoilla, ja mielestäni olisi hauskaa saada suomestakin jotain konkreettista tulosta siitä, kuinka suuri osa Jehovan todistajista jättää "äitijärjestön".
Aikaisemmissa keskusteluissa aiheesta ilmoille on heitetty arvio siitä, että n. puolet eronneista palaa takaisin, mutta niistäkin suuri osa joutuu uudelleen erotetuksi. Järjestöstä on myös lanseerattu osuva kuvaus pyöröovesta. Lahkon ovella käy pyörähtämässä monta ihmistä, ja suurin osa tulee ovesta myös ulos. Tästä onkin hyvä jatkaa vääntämistä. Kuinka suuri osa suomessa JT-perheessä kasvaneista lähtee pois? Entä käännynnäisistä?
Amerikkalaisen lähteen mukaan 2/3 JT-perheessä kasvaneista lähtee pois. Tätä voitanee käyttää myös keskustelunalustuksena. Lähde
edit: Aiheen vierestä hieman lisätilastoja JT-tilastoja
Meitä on kuusi lasta. Neljä on jäänyt pois virallisesti ja kaksi on ainakin kirjoilla mukana, eli tuo kaksi kolmesta toimii ainakin meillä.
Tuli se kutsu kuulemaan siitä rakkaudesta, jossa kutsussa on se piikkiseppelepää.
Ajattelin jo kuinka sinne salin ilmoitustaululle saisi pysyväisemmän luonteisesti kiinnitettyä jotain materiaalia, kuten vaikka nimim. Caitzun sivuilta vanhan kirjallisuuden näytteitä.
Myös jos laittaisi autojen tuulilasinpyyhkimien alle informaatiota ja yhteystietoja.
Mä yritän kaikkeni, että sopeutuisin uuteen elämääni ja saisin uusia ystäviä ja pääsisin aloittamaan sen "normaali"elämän, jota olen halunnut jo kauan. Silti tuntuu, että eristäydyn muusta maailmasta entistä enemmän ja hautaudun omaan paskaani. Tiedä kauanko tässä jaksaa enää yrittää. Toisaalta, jehovalahko ei minusta saa enää uutta jäsentä. Niin epätoivoinen en koskaan tule olemaan. Ennemmin makaan sitten vaikka arkussa lepäämässä.