Lapsen oikeuksien sopimus ja Jehovan todistajat

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Lapsen oikeuksien sopimus ja Jehovan todistajat

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990. Sopimus on ollut Suomessa voimassa laintasoisena vuodesta 1991, jo kolmekymmentä vuotta. Lapseksi sopimuksessa tulkitaan kaikki alle 18-vuotiaat henkilöt. Sopimuksen voi lukea kokonaisuudessaan suomenkielisenä Unicefin sivuilta. Vuonna 2018 sopimuksen oli saattanut voimaan 192 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiota. Ainoastaan Yhdysvallat on jäänyt sopimuksen ulkopuolelle.

Sopimuksen mukaan kukin sopimuksen ratifioinut valtio huolehtii alueellaan sopimuksen sisällön noudattamisesta. Onko Suomen valtio huolehtinut sopimuksen noudattamisesta esimerkiksi liittyen Jehovan todistajiin? Tarkastellaan muutamia sopimuksen artikloja.
Artikla 2. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin.
Jehovan todistajien oikeuskomiteat tuomitsevat myös alle 18-vuotiaita lapsia. Rangaistuksena nuorille täysin normaaleista seksuaalisista kokeiluista tai Seuran vastaisista mielipiteistä on usein erottaminen. Erottamiseen puolestaan liittyy karttaminen, syrjintä. Lapsi joutuu ystäviensä ja sukulaistensa syrjinnän kohteeksi. Kun samalla lasta on estetty koulussa luomasta ystävyyssuhteita kultin ulkopuolisiin, lapsi joutuu lähes täydelliseen sosiaaliseen eristykseen. Samassa taloudessa asuvilla lähisukulaisilla on lupa puhua lapsen kanssa, mutta tämän täytettyä 18 vuotta lapsesta täytyy päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Seura on varmistanut tämän mm. sillä, että vanhimmistossa toimiva veli menettää paikkansa vanhimmistossa, mikäli hän sallii 18 vuotta täyttäneen erotetun lapsensa asua kotona. Samalla vanhin menettää täydellisesti sosiaalisen asemansa yhteisössä.

Kysyttäessä karttamiskäytännöstä Jehovan todistajat valehtelevat päin naamaa. He väittävät, että ”normaalit perhesuhteet jatkuvat” erottamisen jälkeen. Sivustollaan he kiemurtelevat asiasta sanoja vääristelemällä. Medialle, viranomaisille ja oikeuslaitokselle valehtelu on osa teokraattista sodankäyntiä. Jokainen Jehovan todistaja tietää, että normaalit perhesuhteet eivät erotettaessa säily. Konventtien ohjelmissa on videoesimerkein opetettu, miten esimerkiksi äiti ei saa edes vastata lapsensa puheluihin. Normaaleja perhesuhteita?
Artikla 13. Lapsella on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Tämä oikeus sisältää vapauden hakea, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia yli rajojen suullisessa, kirjallisessa, painetussa, taiteen tai missä tahansa muussa lapsen valitsemassa muodossa.

Artikla 14. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
Jehovan todistajien lapsilla ei ole aidosti mahdollisuutta ilmaista mielipidettään. Jos hän kyseenalaistaa Seuran opetuksia ja käyttäytymissääntöjä, seurauksena on ensin ojennus ja mikäli lapsi ei muuta mielipidettään, erottaminen. Jos lapsen ajatukset menevät ristiin Seuran opetusten kanssa, seurauksena on kaikkien läheisten ja ystävien menettäminen loppuelämäksi. Millaista ajatuksenvapautta se on?

Jehovan todistajien lapset eivät saa osallistua koulujen uskonnonopetukseen, jotta voisivat verrata eri uskontoja keskenään. Lapsia on kehotettu välttämään lukemasta Seuraa koskevaa materiaalia internetissä. Lapsilla ei saa olla yhteiskunnallisia mielipiteitä. Lapset eivät saa osallistua mihinkään järjestötoimintaan, vaikkapa partioon. Lapset eivät saa ilmaista mielipidettään edes kannattamalla tiettyä urheilujoukkuetta. Kultti määrittää mitä saa ajatella ja mitä ei.

Jehovan todistajien lapsilla ei ole oikeutta ajatuksen-, omantunnon- sen paremmin kuin uskonnonvapauteenkaan. Jehovan todistajan lapsi ei milloinkaan voi valita vapaasti uskontoaan tai olla uskomatta mihinkään menettämättä rakkaimpiaan.
Artikla 17. Sopimusvaltiot tunnustavat joukkotiedotusvälineiden tärkeän tehtävän ja takaavat, että lapsi saa tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä, erityisesti niistä, joiden toiminta tähtää hänen sosiaalisen, hengellisen ja moraalisen hyvinvointinsa sekä ruumiillisen terveytensä ja mielenterveytensä edistämiseen.
Jehovan todistajien lasten tiedon lähteitä rajataan voimakkaasti. Käytännössä tiedon lähteenä toimii Seuran kirjallisuus ja videot. Jopa Wikipedian käyttöä karsastetaan. Kaikki Seuralle kriittinen materiaali on pannassa. Lapset eivät saa lukea tieteellistä maailmankuvaa tai evoluutiota kannattavia kirjoja tai julkaisuja. Jopa television luonto-ohjelmat saattavat olla kiellettyjä sisältämiensä evoluutiota tukevien kommenttien johdosta
Artikla 19. Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.

Artikla 34. Sopimusvaltiot sitoutuvat suojelemaan lasta kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta.
Jehovan todistajien käytännöt ovat johtaneet mittaviin lasten hyväksikäytön ongelmiin. Esimerkiksi Australiassa tehdyn selvityksen mukaan Jehovan todistajilla on tuossa maassa uskonnollisista yhteisöistä ylivoimaisesti pahin pedofiliaongelma jäsenmäärään suhteutettuna.

Ongelmaan on kolme syytä. Ensinnäkään Jehovan todistajat eivät ole raportoineet hyväksikäyttötapauksista viranomaisille, kun niitä on käsitelty seurakuntien oikeuskomiteoissa ja ne ovat näin tulleet seurakuntien tietoon. Toiseksi lasten vanhempia on estetty nostamasta asiasta rikos- tai oikeustapauksia. ”Veljeä ei saa viedä oikeuteen ja siten tahrata Jehovan nimeä.” Kolmanneksi Jehovan todistajien säännöt vaativat lasten hyväksikäytölle tai raiskaukselle kahta todistajaa. Mistä lapsi sellaiset voisi hankkia? Julkisen paineen alla Seura on - ainakin julkisuuteen antamiensa lausuntojen mukaan - jonkin verran parantanut käytäntöjään. Miten paljon niitä on todellisuudessa parannettu, on kyseenalaista.
Artikla 24. Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Sopimusvaltiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista. … Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin poistaakseen lasten terveydelle vahingollisia perinteisiä tapoja.
Aikaisemmin Jehovan todistajat kieltäytyivät rokotuksista. Nykyään Jehovan todistajat eivät suostu verensiirtoihin, edes lastensa osalta. Voi ainoastaan arvioida, miten moni lapsi on kuollut vanhempien kieltäessä verensiirron antamisen lapsilleen. Suomessa onneksi viranomaiset useasti puuttuvat peliin, ja lapset huostaanotetaan verensiirron ajaksi. Tämä järjestely on osoittautunut hyväksi: lapsen henki säilyy eikä vanhemmillekaan koidu asiasta seurakunnan taholta rangaistuksia koska ovat toimineet pakon edessä. Muussa tapauksessa vanhemmat erotettaisiin ja heitä alettaisiin karttamaan. Aina ei yhteiskunnan apu kuitenkaan ehdi ajoissa.

Voi kysyä, onko Lapsen oikeuksien sopimuksen hengen mukaista sallia jonkin maassa toimivan organisaation yllyttää lasten altistamiseen hengenvaaraan. Yhdysvalloissa kultti on tehnyt näistä lapsiuhreista marttyyrejä.
Artikla 28. Sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta, ja toteuttaakseen tämän oikeuden asteittain ja yhtäläisesti kaikille ne erityisesti; … saattavat kaikin tarkoituksenmukaisin keinoin korkea-asteen koulutuksen kaikkien ulottuville heidän kykyjensä perusteella;

Artikla 29. Sopimusvaltiot ovat yhtä mieltä siitä, että lapsen koulutuksen tulee pyrkiä: a) lapsen persoonallisuuden, lahjojen sekä henkisten ja ruumiillisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen; … d) lapsen valmistamiseen vastuulliseen elämään vapaassa yhteiskunnassa ymmärryksen, rauhan, suvaitsevaisuuden, sukupuolten välisen tasa-arvon ja kaikkien kansakuntien, etnisten, kansallisten ja uskonnollisten ryhmien sekä alkuperäiskansoihin kuuluvien henkilöiden välisen ystävyyden hengessä;
Jehovan todistajien lapsilta korkeakouluopetus on käytännössä kiellettyä. Lasten on sopivinta hankkia käytännön koulutusta, opiskella putkimiehiksi, kirvesmiehiksi, muurareiksi tai vaikkapa kokeiksi. Nämä ovat ammatteja, joista kultti hyötyy. Jehovan todistajien kiinteistöliiketoiminta edellyttää halvan ammattityövoiman saatavuutta. Toinen syy yliopisto-opintojen kieltämiseen on kultin johdon pelko kriittisen ajattelutavan oppimiselle. Se mikä on ollut ihmiskunnan menestyksen avaintekijöitä, on kulteille pahinta myrkkyä.

Seura on jälleen kierosti pyrkinyt varmistamaan, etteivät lapset päädy yliopistoihin. Jos vanhimman lapsi opiskelee korkeakoulussa, vanhin menettää pätevyytensä ja paikkansa vanhimmistossa. Käytännössä tämä merkitsee jälleen sosiaalisen aseman menettämistä.

Tähänkin kysymykseen vastatessaan Jehovan todistajat johtavat yleensä kysyjää harhaan ja sanovat olevansa jopa koulutusmyönteisiä. Jokainen Jehovan todistaja kuitenkin tietää totuuden, vaikkei sitä myöntäisikään ulkopuolisille.
Artikla 31. Sopimusvaltiot kunnioittavat ja edistävät lapsen oikeutta osallistua kaikkeen kulttuuri- ja taide-elämään ja kannustavat sopivien ja yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoamista kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajantoimintoihin
Jehovan todistajien lapsilta on käytännössä kielletty kaikki varsinaisten oppituntien ulkopuolinen harrastustoiminta koulussa. He eivät myöskään saa osallistua urheiluseurojen toimintaan. Kilpailutoiminta on myös kiellettyä.
Artikla 32. Sopimusvaltiot tunnustavat lapsen oikeuden tulla suojelluksi taloudelliselta hyväksikäytöltä sekä sellaiselta työnteolta, joka todennäköisesti vaarantaa tai haittaa hänen koulutustaan tai on vahingollista hänen terveydelleen tai ruumiilliselle, henkiselle, moraaliselle tai sosiaaliselle kehitykselleen.

Artikla 36. Sopimusvaltiot suojelevat lasta kaikilta muilta hänen hyvinvointiaan jollain tavoin uhkaavilta hyväksikäytön muodoilta.
Jehovan todistajien lapset käyvät vanhempiensa kanssa ”kentällä” värväämässä kulttiin uusia jäseniä. Aikaisemmin lapset kävivät ovilla myymässä Seuran lehtiä ja kirjallisuutta. Rahat tilitettiin seurakunnalle, joka lähetti ne haaratoimiston kautta Yhdysvaltoihin. Lapsia osallistuu nykyään myös Seuran rakennushankkeisiin.
Artikla 40. Sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle lapselle, jonka väitetään syyllistyneen rikoslain rikkomiseen, jota syytetään siitä tai jonka on todettu sitä rikkoneen, oikeuden tulla kohdelluksi tavalla, joka edistää lapsen ihmisarvoa ja arvokkuutta, joka vahvistaa lapsen kunnioitusta muiden ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kohtaan sekä ottaa huomioon lapsen iän ja pyrkimyksen edistää hänen yhteiskunnallista sopeutumistaan ja rakentavan roolin omaksumista yhteiskunnassa.
Tämän toteuttamiseksi ja ottaen huomioon kansainvälisten asiakirjojen asiaankuuluvat määräykset sopimusvaltiot takaavat erityisesti, että:
a) lapsen ei väitetä syyllistyneen rikoslain rikkomiseen, häntä ei syytetä siitä tai hänen ei todeta rikkoneen sitä tekojen tai laiminlyöntien perusteella, jotka eivät tekohetkellä olleet kiellettyjä kansallisessa lainsäädännössä tai kansainvälisessä oikeudessa;
b) b) lapsella, jonka väitetään syyllistyneen tai jota syytetään rikoslain rikkomisesta, on ainakin seuraavat takeet;
i) häntä pidetään syyttömänä, kunnes hänet lain mukaan todetaan syylliseksi;
ii) hänelle on ilmoitettava viipymättä ja suoraan, tai tarvittaessa vanhempiensa tai laillisten huoltajiensa välityksellä häntä vastaan esitetyt syytteet, ja hänellä on oikeus saada oikeusapua tai muuta asianmukaista apua puolustuksensa valmistelussa sekä sen esittämisessä;
iii) hänen on viipymättä saatava lainsäädännön mukaisesti asiansa toimivaltaisen, riippumattoman ja puolueettoman viranomaisen tai oikeudellisen elimen päätettäväksi rehellisessä oikeudenkäynnissä oikeus- tai muun asianmukaisen avustajan läsnäollessa ja ottaen erityisesti huomioon lapsen iän, hänen tilanteensa, hänen vanhempansa tai lailliset holhoojansa tai huoltajansa läsnäollessa, ellei sen todeta olevan lapsen edun vastaista;
iv) häntä ei saa pakottaa todistamaan tai tunnustamaan syyllisyyttään. Hänen on voitava kuulustella tai kuulusteluttaa vastapuolen todistajia sekä saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi tasapuolisuuden nimissä;
v) jos hänen katsotaan rikkoneen lakia, hänellä on oikeus saada tämä päätös ja sen perusteella määrätyt toimenpiteet korkeamman toimivaltaisen, riippumattoman ja puolueettoman viranomaisen tai oikeudellisen elimen käsiteltäväksi lainsäädännön mukaisesti;
vi) hänen on saatava maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu kieltä, jolla asiaa käsitellään;
vii) hänen yksityisyyttään on kunnioitettava täydellisesti asian käsittelyn kaikissa vaiheissa
Suomen rikoslain ohella Jehovan todistajilla on oma sisäinen oikeusjärjestelmänsä. Rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä ei Suomessa tulisi olla. Oikeuskomiteat jakavat oikeutta Seuran lakien perusteella. Nämä lait, ohjeet ja käytännöt on kirjattu kirjaan Paimentakaa Jumalan laumaa, joka toimii Jehovan todistajien rikoslakina. Tämän kirjan saavat nähdä ainoastaan seurakuntien vanhimmat. Kukaan nainen tai alempiarvoinen miesjäsen ei ole koskaan kirjaa nähnyt eikä saa sitä nähdä. Jehovan todistajat tuomitsevat sellaisen lain mukaan, jota syytetyt eivät pääse edes näkemään.

Oikeuskomiteat tuomitsevat kaikkia kastettuja Jehovan todistajia. Yleisesti kasteelle mennään ehkä 12-15 vuotiaina, mutta kasteella on näkynyt jopa alle 10 vuotiaita lapsia. Seura tulkitsee kasteen olevan juridisesti sitova sopimus kastetun ja Seuran välillä. Miten 10-vuotias voi tehdä koko elämäänsä koskevan juridisen sitoumuksen? Ymmärtääkö lapsi, että käytyään kasteella ja tultuaan myöhemmin toisiin ajatuksiin Seuran opetuksista, hän tulee menettämään loppuelämäkseen isänsä, äitinsä, sisaruksensa ja kaikki läheiset ystävänsä? Että hän tulee jäämään yksin, yleensä ilman mitään tukiverkkoa?

Oikeuskomiteoiden jäsenet eivät ole saaneet mitään koulutusta herkkien ja erityisesti lasten asioiden käsittelyyn. Pahimmillaan tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että 15-vuotias tyttö on joutunut kuuntelemaan yhdessä vanhempien mieshenkilöiden kanssa omaa, raiskaajan nauhoittamaa raiskaustapahtumaa tuntitolkulla. Oikeuskomitea halusi selvittää, olisiko tyttö ollut sittenkin suostuvainen seksiin ja pitäisikö raiskattukin erottaa seurakunnasta ja alkaa karttamaan. Suomessa jopa 11-vuotiasta tyttöä on syytetty viettelemisestä oikeuskomitean taholta.

Oikeuskomitea pitää oletusarvoisesti syytettyä syyllisenä. Sen tehtävänä onkin lähinnä selvittää, katuuko syytetty tekojaan. Tässä mielessä oikeuskomitean istunnot muistuttavat keskiajan noitaoikeudenkäyntejä.

Yhteenveto

Jehovan todistajien käytännöt eivät ole Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisia. Tämä siitä huolimatta, että Jehovan todistajat oli vuosikausia YK:n jäsenorganisaatio (NGO) ja sitoutui liittyessään YK:n periaatteisiin. Unicefin Lapsen oikeuksien sopimus on osa noita periaatteita.

Varsinainen vastuu sopimuksen noudattamisesta kuuluu kullekin sopimuksen ratifioineelle valtiolle. Yhdysvallat on maailman ainoa maa, joka ei ole ratifioinut Lapsen oikeuksien sopimusta, ja Jehovan todistajien päämaja sijaitsee juuri Yhdysvalloissa. On ehkä turha odottaa Yhdysvaltain hallituksen noudattavan alueellaan sopimuksen valvontavelvollisuutta, Jehovan todistajienkaan osalta. Suomen valtiovallan tulisi kuitenkin alueellaan noudattaa allekirjoittamansa sopimuksen velvoitteita ja varmistaa, että myös Jehovan todistajien lapset ovat sopimuksen suojelun piirissä.
Viimeksi muokannut Syväkurkku, 28.06.2021 07:26. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Utelias2
Viestit: 87
Liittynyt: 02.02.2020 09:46

Re: Lapsen oikeuksien sopimus ja Jehovan todistajat

Viesti Kirjoittaja Utelias2 »

Lapsia pitäisi kyllä Suojella näissä Uskonkin asioissa konkreettisilla teoilla
Vastaa Viestiin