Eric Hoffer: Tosiuskovainen

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Eric Hoffer: Tosiuskovainen

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Phillip Kuchman on entinen Jehovan todistaja. Hän on kirjoittanut elämästään kirjan nimeltä Dear Britta. Kirjan hinta on tällä hetkellä Amazonissa (Kindle-versio) alle neljä euroa ja pdf-muodossa sen saa jopa ilmaiseksi. Phil on kuitenkin tunnetumpi YouTube-kanavastaan The Blue Envelope. Kanava on YouTuben parhaimmistoa: aiheet ovat aina mielenkiintoisia ja Phil paneutuu aiheisiinsa perusteellisesti. Kanava on saanut nimensä sinisistä kirjekuorista. Seuran ohjeiden mukaan Jehovan todistajien seurakuntien jäseniä koskeva arkaluonteinen materiaali säilytetään ja lähetetään haaratoimistoille sinisissä kirjekuorissa. Kirjekuoren väristä tiedetään, että ainoastaan valtuutetut henkilöt ovat oikeutettuja näkemään kirjeen sisällön.

Philin kanavan uusin video on otsikoitu The True Believer by Eric Hoffer | Book Review. Nimensä mukaisesti video käsittelee amerikkalaisen Eric Hofferin kirjoittamaa kirjaa The True Believer. Kirjalla on ikää kohtalaisen paljon, se julkaistiin jo vuonna 1951. Kirja on suomennettu nimellä Tosiuskovainen – Ajatuksia joukkoliikkeiden luonteesta (Otava, 1968) ja ruotsiksi kirja löytyy nimellä Den rättrogne (Timbro, 1986). Kirjan saa englannin kielellä Kindlelle kympillä ja suunnilleen samaan hintaan kirjaa tarjoaa suomeksi useampikin antikvariaatti.

Kuva

Eric Hofferilla ei sinänsä ole mitään tekemistä Jehovan todistajien kanssa eikä hänen kirjassaan edes mainita Jehovan todistajia. Kirja käsittelee joukkoliikkeitä – poliittisia, vallankumouksellisia, kansallisia ja uskonnollisia sellaisia. Tällaisia joukkoliikkeitä olivat esimerkiksi 1900-luvun ismit, kuten kommunismi, kansallissosialismi, fasismi sekä useat uskonnolliset liikkeet. Itse lukisin tällaisiksi uskonnollisiksi joukkoliikkeiksi paitsi Jehovan todistajat, myös skientologian ja mormonismin. Joukkoliikkeisiin voi ehkä lukea myös tietyt nykyiset liikkeet, esimerkiksi trumpistit. Joukkoliikkeiden vastakohtana ovat instituutiot, kuten esimerkiksi useimmat demokraattiset puolueet sekä vakiintuneemmat uskonnot.

Hofferilla ei ollut akateemista taustaa, vaikka häntä pidetään yhtenä merkittävimpänä 1900-luvun sosiaalifilosofian edustajana. Myöhemmin elämässään hänet pestattiinkin University of Californian professoriksi. Saksalaistaustainen, lapsena orvoksi joutunut Hoffer eli Yhdysvalloissa hyvin värikkään elämän. Hän työskenteli maatiloilla, satamissa ja jopa kullankaivajana. Ronald Reagan palkitsi hänet 1983 vapaudenmitalilla, joka on Yhdysvaltain korkein siviilikunniamerkki. Hofferin tärkein elämäntyö oli Philin videolla käsitelty kirja Tosiuskovainen. Hoffer kuvasi itseään ateistiksi, jolla on kuitenkin positiivinen asenne uskontoa kohtaan. Uskonnon hän koki positiiviseksi voimaksi. Hoffer kuoli vuonna 1983.

Kiinnostuin Hofferin kirjasta Philin videon perusteella ja ostin sen Kindlelle. Seurauksena oli vuoden ehdottomasti hienoin lukukokemus. Hirveästi liioittelematta voi sanoa, että maailma ei ole enää entisensä kirjan lukemisen jälkeen. Steven Hassanin kirjoittama kirja Combatting Cult Mind Control kuvailee miten kultit toimivat saavuttaakseen mielenhallinnan. Hassanin kirjan kautta moni asia Jehovan todistajien toiminnassa saa selityksensä. Hofferin kirja menee vielä askeleen pidemmälle. Kirja kertoo miksi ihmiset liittyvät joukkoliikkeisiin, joukkoliikkeiden käyttämistä mekanismeista ja niiden kehityskaarista. Kirja on saavuttanut suosion esimerkiksi entisten mormonien keskuudessa. Nostaisin Hofferin kirjan yhdeksi tärkeimmistä, ellei jopa kaikkein tärkeimmäksi kirjaksi, jos haluaa ymmärtää Jehovan todistajia.

Kirjan avulla on nähtävissä selvästi yhteneväisyydet erilaisten joukkoliikkeiden välillä. Videollaan Phil käy hienosti läpi nämä samankaltaisuudet ja pitkällä kokemuksellaan Jehovan todistajista tuo selkeästi esiin, miten Jehovan todistajat sopivat joukkoliikkeiden yhteiseen muottiin. On totaalisen järkyttävää nähdä, miten paljon yhteneväisyyksiä on esimerkiksi Hitlerin kansallissosialisteilla ja Jehovan todistajilla.

Minun piti aluksi luetella näitä yhteneväisyyksiä tähän postaukseen, mutta tekstistä olisi tullut aivan liian pitkä. Otan alle vain muutamia esimerkkejä kymmenistä.

Kirjan alussa Hoffer miettii sitä, mikä joukkoliikkeissä vetoaa ihmisiin. Hän löytää kaksi pääasiallista syytä: halun muutokseen ja halun korvikkeisiin.

Halu muutokseen ei niinkään viittaa haluun muuttaa maailmaa paremmaksi tai haluun kehittää itseään. Se viittaa ihmisen haluun muuttaa radikaalisti omaa elämäänsä, jonka kokee syystä tai toisesta epäonnistuneeksi, onnettomaksi, yksinäiseksi, tarkoituksettomaksi tai vaikkapa vain tylsäksi. Elämäänsä tyytyväiset ihmiset näkevät ympäröivän todellisuuden pääosin hyvänä, eivätkä helposti liity joukkoliikkeisiin. Elämäänsä tavalla tai toisella turhautuneet suosivat muutoksia.

Tyytymättömyys elämään yksinään ei välttämättä saa ketään liittymään joukkoliikkeeseen, siihen liittyy usein muita tekijöitä. Yksi tekijä voi olla vallan tunne. Jehovan todistajilla vallan tunteesta pääsevät nauttimaan seurakuntien vanhimmat, kierrosvalvojat ja tietysti hierarkian huipulla olevat. Turvallisuuden tunteminen voi olla toinen motivoiva lisävoima. Yksinäisyyden tunne saattaa joskus ajaa joukkoliikkeen jäseneksi.

Joukkoliikkeet tarjoavat jäsenilleen korvikkeena uuden persoonallisuuden. Omaksuessaan uuden persoonallisuuden joukkoliikkeen jäsenet löytävät ylpeyden, ilon, luottamuksen ja tarkoituksen joukkoliikkeen ponnisteluista, saavutuksista ja ajatuksista. Oma identiteetti häipyy. Kysyttäessä henkilö ei ole enää ”Janne” tai ”Kaisa”, ei mies tai nainen, ei suomalainen tai ruotsalainen, ei lääkäri tai asentaja: henkilö on ensisijaisesti ”Jehovan todistaja” tai ”kommunisti”.

Joukkoliikkeet vetoavat tietynlaisiin ihmisiin. Nämä ihmiset ovat myös helpommin siirtymässä joukkoliikkeestä toiseen. Varsinkin aikaisempina vuosikymmeninä usein ihmettelin, miten monella ensimmäisen polven Jehovan todistajalla oli Suomessa äärivasemmistolainen tausta. Matka vappumarssilta julistustyöhön tai työväentalolta Valtakunnansalille ei ollut henkisesti pitkä.

Ollakseen vetovoimainen joukkoliikkeen tulee tarjota positiivinen tulevaisuudenkuva. Jehovan todistajat uskovat elävänsä kohta paratiisissa ikuisesti, kansallissosialistit halusivat luoda Tuhatvuotisen Valtakunnan ja Neuvostoliitossa kommunistit rakensivat sosialistista paratiisia. Joukkoliikkeen oppi ja jäsenyys ymmärretään avaimeksi tulevaisuuteen. Toisaalta joukkoliikkeet kehittävät usein myös loistoisan menneisyyden. Kansallissosialisteille tämä oli arjalaisen rodun historia ja sekä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Joukkoliikkeen jäsenet kokevat elävänsä kurjassa nykyisyydessä loistoisan menneisyyden ja loistoisan tulevaisuuden välissä. Jehovan todistajat kokevat elävänsä menetetyn ja tulevan paratiisin välissä.

Joukkoliike tarvitsee elääkseen vihaa ja vihan kohteen. Kansallissosialistit vihasivat juutalaisia, bolsevikit kulakkeja. Jehovan todistajien vihan kohteena ovat luopiot. Jos vertaa Hitlerin kimeällä, huutavalla äänellä pitämiä juutalaisiin kohdistuneita vihapuheita vaikkapa David Splanen viime kesän konventissa pitämään luopioihin kohdistuneeseen vihapuheeseen, ero ei ole suuri.

Kaikki joukkoliikkeet pyrkivät heikentämään perheen sisäisiä suhteita. Jehovan todistajien karttamiskäytäntö rikkoo perheitä. Vanhempia opetetaan osoittamaan lapsiaan kohtaan ehdollista rakkautta, mikä on täysin luonnotonta. Ylipäänsä lapset tuntuvat olevan Jehovan todistajille kiusallinen, välttämätön paha, jonka ainoa potentiaali on olla tulevaisuuden lahjoittaja ja käännyttäjä. Sekä kommunistit että kansallissosialistit ottivat aikaisessa vaiheessa vastuun lapsen kasvatuksesta.

Joukkoliikkeissä on aina sisäinen kyttäyksen ja ilmiantojen mekanismi. Jehovan todistajia kannustetaan jatkuvasti kertomaan jopa läheisten väärinteoista. Mikäli väärinteosta ei kerro, joku voi ilmiantaa sinut siitä, että et ilmiantanut. Ja niin edespäin. Kommunistiset Stasi ja KGB kehittivät aikoinaan samanlaisen ilmiantojärjestelmän.

Kaikki joukkoliikkeet käyttävät propagandaa tehokkaana aseena. Kirja korostaa sitä, että pelkkä propaganda ei kuitenkaan riitä, jos joku joukkoliikkeen jäsen on menettänyt uskon liikkeeseen. Propagandan ylivoimainen mestari, Joseph Goebbels totesi, että propagandan taakse tarvitaan aina miekka. Jehovan todistajilla miekkana toimii karttaminen ja uhkailu. Jos Jehovan todistaja avoimesti kertoo, ettei enää usko hallintoelimen tulkintaan, seurauksena on erottaminen. Erottamista puolestaan seuraa karttaminen ja sitä kautta jopa kaikkien sukulaisten ja ystävien lopullinen menettäminen. Se on usealle kuin kuolema. Kärsimystä lisätään kertomalla, että lähtiessä menettää paitsi oman ikuisen elämänsä, myös mahdollisuuden tavata kuolleita omaisia. Aikamoinen Goebbelsin miekka! Miten monta ihmistä onkaan tässä vankeudessa.

Äärimmäisille joukkoliikkeille, kuten vaikkapa Natsi-Saksan kansallissosialisteille ja Jehovan todistajille, valmius kuolla on tärkein osoitus siitä, että kannattaja on tehnyt oikean valinnan. Saksalaiset kuolivat vallatessaan uutta elintilaa rodulleen, Jehovan todistajat kieltäytyessään verensiirrosta. Jehovan todistajat ovat valmiita jopa uhraamaan lapsensa hengen kieltämällä näiltä verensiirron.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on Hofferin maininta siitä, että erityisen herkkiä joukkoliikkeisiin liittyjiä ovat sotilaallisen taustan omaavat tai sodasta palanneet. Itsellänikin on mielessä, miten vielä 60- ja 70-luvuilla seurakunnissa oli suhteessa paljon enemmän miehiä tehtäviin. Osa näistä oli juuri noita sodasta palanneita, joiden sopeutuminen siviilielämään oli vaikeaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että kahdella kahdeksasta Jehovan todistajien hallintoelimen jäsenestä on sotilaallinen tausta: Anthony Morris III sekä Samuel Herd.

Kaikki joukkoliikkeet pyrkivät rakentamaan muurin jäsentensä ja ulkopuolisen pahan maailman väliin. Neuvostoliiton rautaesirippu pyrki sekä estämään vaikutteet lännestä että paon länteen. Jehovan todistajat eivät mielellään haluaisi olla tekemisissä "maailman" kanssa laisinkaan. Ainoastaan käännytystyö maailmassa koetaan positiiviseksi. Avioliitot ja jopa ystävyyssuhteet ovat käytännössä kiellettyjä liikkeen ulkopuolelle. Maailmassa ei ole mitään hyvää, kaikki hyvä on muurin sisäpuolella.

Joukkoliikkeet saarnaavat erityisesti alkuaikoinaan välittömästä, nurkan takana olevasta toivosta. Kristityt ovat aina saarnanneet läheisestä maailmanlopusta ja taivasten valtakunnasta. Muhammed houkutteli seuraajia sotasaaliilla. Ranskan vallankumouksen aikana jakobiinit lupasivat välittömän vapauden ja tasa-arvon. Bolsevikit lupasivat kansalle leipää ja maata. Hitler lupasi Versaillesin rauhansopimuksen ehtojen purkua sekä työtä ja toimintaa kaikille. Jehovan todistajille Uusi Järjestelmä on aivan nurkan takana ja he elävät viimeisten päivien viimeisiä hetkiä. Kehittyessään joukkoliikkeet yleensä siirtävät toivon kauemmaksi tulevaisuuteen. Näin on käymässä myös Jehovan todistajille.

Joukkoliikkeen kehityskaaren Hoffer luonnehtii seuraavasti:
A movement is pioneered by men of words, materialized by fanatics and consolidated by men of actions.
Tämäkin sopii Jehovan todistajiin erinomaisen hyvin. Russell oli ”sanan mies” joka loi pohjan opeille. Rutherford oli fanaatikko, joka loi organisaation ja pyrki tietoisesti aiheuttamaan kaaosta. William J. Schnell kertoo tästä kaaoksen luomisesta kirjassaan 30 Years a Watchtower Slave. Rutherford esimerkiksi lähetti tahallaan ison määrän kolportöörejä kaupunkeihin, joissa tiesi vastustuksen olevan kovaa. Tämä päättyi yleensä hulinointiin, vangitsimisiin ja lehtiotsikoihin. Rutherford oli vihantäyteinen, alkoholiongelmainen fanaatikko. Seuran kolmas presidentti (tai oikeastaan neljäs), Nathan Knorr, oli toiminnan mies, byrokraatti.

Erityisen mielenkiintoinen on kirjan loppu missä Hoffer pohtii joukkoliikkeiden kehitystä, elinkaarta ja lopullista kohtaloa. Miten pitkään Jehovan todistajien joukkoliike tulee säilymään ja millaiseksi se ehkä tulevaisuudessa kehittyy? Jätetään vastaus tiiseriksi Hofferin kirjan sivuille.

Aivan loistava kirja!