Demonit, Suuri Ahdistus ja kanadalaisen äidin pakoretki

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 517
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Demonit, Suuri Ahdistus ja kanadalaisen äidin pakoretki

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Kanadalainen lehti The Guardian kertoo 25.9.2018 päivätyssä artikkelissaan edellisen vuoden lopulla tapahtuneesta erikoisesta tapahtumasta. Artikkeli on otsikoitu ”Demons and Armageddon: details emerge in naked kidnapping case”.

Artikkelin mukaan poliisi oli hälytetty vuoden 2017 marraskuussa onnettomuuspaikalle lähellä Edmontonia. Paikalta löytyi valkoinen BMW ja kuorma-auto, jotka olivat törmänneet. Bemarin sisällä oli viisi henkilöä, joista neljä alasti. Pakkasta oli ulkona kymmenisen astetta.

Poliisi selvitteli asiaa ja tapaus siirtyi myöhemmin oikeuteen. Syyteasiakirjan mukaan tapahtuma oli käynnistynyt muutamaa päivää aiemmin, kun yksi naisista oli vienyt kaksi teini-ikäistä tytärtään vierailulle 27-vuotiaan veljenpoikansa ja tämän vaimon luokse. Vierailun aikana nämä henkilöt olivat tulleet vakuuttuneiksi, että Jehovan todistajien Suuri Ahdistus, Harmagedon, oli alkanut. Öiseen aikaan he olivat ymmärtäneet olevansa välittömässä vaarassa ja päättäneet lähteä autolla pakoon. Ainoastaan tyttöjen äiti ehti kiireessä pukeutua. Hätääntyneenä ja kiireessä äiti ajoi autotallin oven läpi. Pihalla he vielä päättivät pelastaa myös naapurin. He pakottivat naapurin miehen bemarin tavaratilaan ja tämän tyttären sekä tyttären vauvan bemarin takapenkille.

Oikeuden pöytäkirja kertoo syyksi teolle, että kyseinen äiti sukulaisineen pelkäsi Suuren Ahdistuksen alettua demoneja ja pahoja ihmisiä. Äiti ajoikin reipasta vauhtia kaikkia punaisia valoja päin. Jokaisen vaaratilanteen yhteydessä lausuttiin ääneen Jehovan nimi. Naapurit pääsivät lopulta autosta pakoon, kun bemari hidasti väistääkseen kuorma-autoa. Naapurit pääsivät kuorma-auton kyytiin, mutta ilo oli väliaikainen. Todistajaäiti nimittäin pamautti vielä autonsa kuorma-auton kylkeen.

Poliisin saavuttua paikalle pidätyksessä jouduttiin käyttämään pippurisumutetta ja tainnutinta. Teini-ikäiset tytöt pelkäsivät poliisien olevan hirviöitä, jotka olivat tulleet tappamaan heidät.

Poliisi epäili aluksi alkoholia tai huumeita ja myös tyttöjen isä (joka ei ollut paikalla) ”hallusinogeenistä teetä”. Mistään näistä ei kuitenkaan saatu näyttöä, selvin päin oltiin liikkeellä.

Lopulta autossa olleet aikuiset Jehovan todistajat saivat syytteet vapaudenriistosta ja äiti vielä vaaran aiheuttamisesta liikenteessä.

Vaikka tämä on jälleen aika äärimmäinen esimerkki, se kuitenkin kertoo mihin jatkuva Jehovan todistajien videoiden Suurella Ahdistuksella pelottelu voi johtaa, erityisesti jo valmiiksi rikkinäisissä mielissä. Näitä pelotteluvideoita näytetään toistuvasti konventeissa ja kokouksissa. Niissä on yleensä sama teema: Suuri Ahdistus, Harmagedon, on alkanut ja Jehovan todistajat piilottelevat kellareissa ja bunkkereissa. Pahan maailman sotilaat ovat tulossa vangitsemaan ja ehkä surmaamaan pelokkaita Jehovan todistajia.

Julkisuudessa, erityisesti kiinnostuneille suunnatuilla videoillaan, Jehovan todistajat harvoin puhuvat myöskään demoneista. Jehovan todistajat kuitenkin uskovat demoneihin vankasti. Kirja Mitä Raamattu opettaa kertoo sivuilla 107-108 demoneista seuraavaa:
Nooan päivinä jotkut enkelit kapinoivat Jumalaa vastaan ja tulivat alas taivaasta, jotta he voisivat elää ihmisinä maan päällä. Miksi he tekivät niin? Raamatussa kerrotaan, että he halusivat ottaa naisia vaimoiksi itselleen. (Lue 1. Mooseksen kirjan 6:2.) Se mitä he tekivät, oli väärin (Juudaksen kirje 6). Nuo pahat enkelit olivat julmia ja väkivaltaisia, ja useimmista ihmisistä tuli samanlaisia. Jehova päätti tuhota pahat ihmiset vedenpaisumuksessa. Hän kuitenkin pelasti ne, jotka olivat uskollisia hänelle. (1. Mooseksen kirja 7:17, 23.) Säilyäkseen hengissä vedenpaisumuksesta pahat enkelit palasivat taivaaseen. Noita pahoja enkeleitä kutsutaan Raamatussa demoneiksi. He päättivät liittyä Saatanan kapinaan, ja Saatanasta tuli heidän hallitsijansa….

Nykyäänkin jokaisen, joka haluaa palvella Jehovaa, täytyy hankkiutua eroon kaikesta, mikä liittyy demoneihin. Tähän sisältyvät esimerkiksi kirjat, lehdet, horoskoopit, elokuvat, musiikki ja pelit, jotka saavat taikuuden, demonit ja yliluonnolliset asiat näyttämään harmittomilta tai kiehtovilta. Sama pätee myös erilaisiin amuletteihin ja muihin esineisiin, joiden jotkut ajattelevat suojaavan heitä pahalta.

Siksi meidänkin on välttämätöntä pyytää Jehovaa suojelemaan meitä, ja kun rukoilemme, meidän täytyy käyttää hänen nimeään….

Voimme vastustaa heitä, jos hankkiudumme eroon kaikesta spiritismiin ja okkultismiin liittyvästä ja turvaudumme Jehovan apuun.
(Kanadan tapauksessa äiti ja tyttäret olivat omaksuneet ohjeet hyvin, sillä he lausuivat Jehovan nimen aina ajaessaan päin punaisia.)

Vuoden 1934 Kultainen Aika (Herätkää-lehden edeltäjä) kuvailee tarkemmin, miten demonit toimivat (Kultainen Aika, 15.1.1934, sivut 28-29):
Demonit vaikuttavat uhriensa mieleen, kuten jo on mainittu, elimien kautta…
Todellista ruumiillistumista on kuitenkin myöskin olemassa. Se tapahtuu, kun demonit ottavat meedion ruumiista toisiinsa liitettyjä soluja ja saattavat nämä solut toiseen haluttuun muotoon. He muuttavat silloin meedion kauheaksi, merikasvieläimen kaltaiseksi, ja siinä syy, miksi spiritistiset istunnot pidetään aina hyvin heikosti valaistussa huoneessa, ja meedio pidetään aina varjostettuna, jotteivat katsojat voisi huomata tuota kauheata menettelyä.
...
Soluvirta tulee toisinaan meedion sormen päistä, toisinaan nenästä, mutta enimmiten suusta. Aine, jota tiedemiehet nimittävät ”ulkoalkulimaksi", tuntuu limaiselta kuin etana, ja sillä on jonkinlainen paino. Se on toisinaan kosteaa ja toisinaan kuivaa, toisinaan kovaa ja toisinaan pehmeää. Kun meediolta on vedetty pois ulkoalkulimaa, niin meedion paino on vähentynyt puolella.
...
Demonit käyttävät hyväkseen ulkoalkulimaa, jota he meedion ruumiista ovat eristäneet, kaikenlaisiin aikaansaamiinsa, pöytiensiirtymisilmiöihin y.m.

Kirjoitusmeedioita on kahdenlaisia. Kirjoitusmeedio saattaa olla niin sanotun koneellisen kontrollin alainen. Silloin on kaikki yhteys aivojen ja käsivarren välillä katkennut, ja tiedotus tapahtuu hermonesteen avulla, josta jokunen osa on jäänyt käsivarteen, voidakseen harjoittaa toimintaa.

Demonit eivät ole ainoastaan kirjoittaneet ja maalanneet kuvia, vaan he ovat sepittäneet runojakin ja tehneet rakennussuunnitelmia.

Demonit eivät ainoastaan maalaa kuvia, johon he käyttävät meedionsa kättä, vaan he käyttävät siihen myöskin ulkoalkulimaa, jota he ovat meedion ruumiista riistäneet. He voivat soittaa soittimia, soittaa kelloja ja aikaansaada toisia ääniä. He voivat myöskin siirtää painavia esineitä paikoiltaan.

Demonit valtaavat niiden äänet, jotka ovat heidän hallussaan, ja heillä itselläänkin on äänivoimaa.
….
Niin ovat ihmiset alistautuneet moneen sellaiseen asiaan, eikä siis ole ihme, että demoneilla voi olla sellainen vaikutus moneen ihmiseen, että he joutuvat hermoparantolaan tai hulluinhuoneeseen. Tuhannet henkisesti sairaat kuulevat ääniä ja näkevät näkyjä, ei rakkaitten vainajiensa kasvoja, vaan Perkeleen irvinaaman. Kun demoni kerran on saanut uhrinsa mielipuoleksi, niin ei hän sitä enää päästä. Ihmisen aivot eivät voi ylläpitää alituista yhteyttä noiden korkeampien demoniolentojen kanssa. Monet demonien uhrit ovat joutuneet täten rikollisuuden radalle.

Demoneilla on ilmeisesti tietoja, joita ihmisellä ei ole. Tunnettua on, että vielä nykyaikana voivat velhot monessa paikassa maan päällä kävellä hehkuvan kuumilla levyillä kärsimättä siitä vahinkoa.

Samoin on painovoiman lain laita. Jos sellainen on olemassa, niin demonit tuntevat sen epäilemättä ja tuntevat myöskin sen kumoamissalaisuuden. Ainoastaan siten voidaan selittää Gizen suuren pyramidin, Baalbeckin temppelin ja muitten jättirakennusten rakentaminen.

Demoneilla on myöskin valta voida pysäyttää verenjuoksu. Monesta tapauksesta on kerrottu, jolloin meedion ruumiiseen on pistetty tikareja, nauloja ja veitsiä, sen ilmaisematta kipua tai verenvuotoa. Kuinka se on mahdollista, sitä emme tiedä. Meidän ei tarvitsekaan sitä tietää, sillä sellaiset voimat ovat tarpeettomat ihmiselle.

Omituinen ilmiö on vielä, että meediot hurmostilassa ollessaan puhuvat vieraita kieliä, joita he muutoin eivät ollenkaan taida. Itävallassa elää mies, nimeltä Jooseph Schmidt, joka demonien riivaamassa tilassa puhuu vanhaa babyloniaa, vanhaa hepreaa ja klassillista kreikkaa ja arabiaa, vaikka hän taitaa vain rumaniaa ja saksaa.
Sori, lainaus oli aika pitkä, mutta sen verran hulvatonta tekstiä, että päätin sen tähän ottaa. Ehkäpä juuri tällaisten sisältöjen takia Jehovan todistajat eivät halua näitä vanhoja lehtiä ja kirjoja julkisuuteen. Tuon ajan lehdet ja kirjat ovat saaneet hävitystuomion ja niiden lukijoita ei katsota seurakunnissa hyvällä.

Mutta Jehovan todistajat pelkäävät edelleenkin demoneja. Kirja Mitä Raamattu opettaa (julkaistu 2018) neuvoo sivulla 114 seuraavaa:
MITEN SAATANALTA JA DEMONEILTA VOI SUOJAUTUA?
Hävitä kaikki, mikä liittyy taikuuteen, demoneihin tai johonkin yliluonnolliseen.
Tutki Raamattua.
Rukoile Jehovaa.
Tiedän monia tapauksia, joissa Jehovan todistajat ovat hävittäneet kodeistaan demonisiksi epäilemiään esineitä. Kerran jopa vanha Perheraamattu joutui poltettavaksi, koska se sisälsi ”demonisia” apokryfikirjoja.

Lähde: The Guardian, 25.9.2018, "Demons and Armageddon: details emerge in naked kidnapping case"
Avatar
Sami Uusi-Luomalahti
Viestit: 52
Liittynyt: 25.10.2020 12:14
Viesti:

Re: Demonit, Suuri Ahdistus ja kanadalaisen äidin pakoretki

Viesti Kirjoittaja Sami Uusi-Luomalahti »

Hyvä kirjoitus, kiitos Syväkurkulle!

Pakko laittaa vielä tähän linkki yhteen mun videoon, jossa - kun asian lopulta tajusin - selvitän, miksi todistajat pelkäävät Suurta Ahdistusta (Mt 24:21) aivan turhaan!

https://youtu.be/50r3ha7iDJs
Vieras

Re: Demonit, Suuri Ahdistus ja kanadalaisen äidin pakoretki

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Eikö Sami Matt. 24:29 mielestäsi kuulu samaan asiayhteyteen josta kerrot? Heti suuren ahdistuksen jälkeen tuleva jakeen sanoma odottaa toteutumistaan. Heti ei voi olla lähes 2000 vuotta.

29 Heti noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee, kuu ei anna valoaan, tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Sitten Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla ja kaikki maan kansat lyövät itseään murheesta ja ne näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä voimalla ja suurella kirkkaudella.
Vastaa Viestiin