Loikkaus Jehovan todistajien ylemmällä portaalla – Daniel Graves
Lähetetty: 06.12.2021 17:44
Lloyd Evans haastattelee tuoreella videollaan kolmikymppistä amerikkalaista Jehovan todistajaa, Daniel Gravesia. Graves on toisen polven Jehovan todistaja. Hän meni kasteelle 15-vuotiaana, toimi muutaman vuoden tieraivaajana ja hakeutui sen jälkeen Beteliin, Jehovan todistajien päätoimistoon. Hän työskenteli aluksi huonekaluosastolla, myöhemmin audiovisuaalisissa tehtävissä ja lopulta kolme vuotta päätoimiston Hospital Information Deskillä. Graves ei kuulunut aivan ylimpään johtoon, mutta hänellä oli merkittävä asema, jossa hän pääsi näkemään paljon asioita. Graves meni naimisiin vuonna 2007 ja myös vaimo toimi sairaanhoitajana Betelissä.
Hospital Information Desk neuvoo ja ohjeistaa sairaalayhteyskomiteoita niiden toiminnassa. Sairaalayhteyskomiteoiden toinen nimitys on Veripoliisi (muistaakseni Lloyd Evansin joskus antama) ja näitä komiteoita toimii myös Suomessa. Sairaalayhteyskomitean tehtävänä on varmistaa, ettei kukaan Jehovan todistaja erehdy hyväksymään verensiirtoa. Saatuaan tiedon sairaalaan joutuneesta Jehovan todistajasta komitea hoitaa tehtävänsä ilmestymällä potilaan luokse, painostamalla potilasta ja potilaan sukulaisia. Komitea myös jakaa lääkäreille ”informaatiota verettömästä hoidosta”. Komitean jäsenillä ei ole mitään lääketieteellistä - eikä sen puoleen yleensä muutakaan - koulutusta. Siivoojat, ikkunanpesijät ja putkimiehet käyvät neuvomassa pitkälle koulutettuja lääkäreitä siitä, miten heidän tulisi hoitaa työnsä. Informaatiomateriaali puolestaan on tieteellisesti ala-arvoista ja harhaanjohtavaa. Materiaalissa mm. vedotaan tunnettuihin lääketieteellisiin huijareihin (Joachim Boldt) sekä lainataan teoksia harhaanjohtavasti (esimerkiksi synteettisen erytropoietiinin vaikutus).
Graves kertoo, että jo vuonna 2013 – kahdeksan vuotta sitten – hän ymmärsi, että Jehovan todistajien opit ovat silkkaa huuhaata. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ymmärsi, että sama päti Raamattuun ja ylipäänsä kaikkiin uskontoihin. Hän ei kuitenkaan voinut lähteä Betelistä. Päätös lähteä Betelistä ja samalla koko järjestöstä tuli vasta tämän vuoden kesäkuussa. Suurin syy lähtöön oli lopulta kognitiivinen dissonanssi ja omatunto. Aitiopaikalta katsottuna verensiirtokiellon aiheuttamat kuolemat olivat liikaa Gravesille. Työssään Hospital Information Deskillä Graves näki, miten tuhannet amerikkalaiset Jehovan todistajat kuolivat hänen kolmivuotisen komennuksensa aikana verensiirtokiellon johdosta. Lloydin kysyessä Graves ei pystynyt esittämään tarkkoja lukuja kuolleista, mutta totesi määrän olleen joka tapauksessa TUHANSISSA niiden kolmen vuoden aikana, jolloin hän pääsi näkemään asioita. Tuo luku koskee ainoastaan Yhdysvaltoja. Kun otetaan huomioon Yhdysvaltain osuus Jehovan todistajista ja toisaalta Yhdysvaltojen korkeahko lääketieteellinen taso, maailmanlaajuisesti samassa jaksossa uhrien määrän täytyy olla kymmenissä tuhansissa. Seurahan ei näitä lukuja ikinä tule julkaisemaan, jos edes uskaltavat tilastoja kerätä. Verikielto asetettiin vuonna 1945, yli seitsemänkymmentä vuotta sitten. Jokainen voi arvioida, miten paljon uhreja on kaikkiaan. Kymmeniä tuhansia vai jopa yli 100 000? Vertailuna Kansan Temppeli-kultin joukkoitsemurhassa Jonestownissa vuonna 1978 kuoli noin 900 henkeä.
Graves oli paljon yhteydessä seurakuntiin ja verensiirron tarpeissa olleisiin Jehovan todistajiin. Hän kertoi, että yhä enemmän oli havaittavissa uusi ilmiö. Seurakuntalaiset hyväksyivät verensiirron, usein yrittäen salata asian seurakunnalta. Jos asia kuitenkin kantautui seurakunnan vanhimmiston tietoon, näiden on ohjeidensa mukaan pakko reagoida. Varsin usein verensiirron saanut todistaja kuitenkin nopeasti myönsi asian ja sanoi katuvansa asiaa kovasti. Tällöin oikeuskomitea katsoi henkilön katuvan, eikä erottamista ja karttamista seurannut. Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä. Vink vink.
Graves oli kahdeksan vuotta PIMOna päätoimistossa, henkisesti ulkona, mutta fyysisesti vankina. Työtehtävissään hän mm. osallistui JW Broadcasting ohjelmien tekoon ja siinä yhteydessä tulivat tutuiksi kaikki hallintoelimen jäsenet ja avustajat. Vankina hänet piti pelko vaimonsa ja sukulaistensa menettämisestä. Graves arvioi, ettei todellakaan ollut ainoa Betelissä, joka oli ymmärtänyt opit täydeksi huuhaaksi. Vankeina heitä kaikkia pitivät samat pelot. Lisäksi erityisesti vanhempia Betelin jäseniä pitää vankina heidän sitoutumisensa määrä. Heille ei ole kertynyt Betelissä olosta eläkettä, ei sosiaaliturvaa, ei sairasvakuutusta ja koulutuksesta he ovat jo aikoja sitten luopuneet Seuran ohjeiden mukaisesti. Jos he olisivat lähteneet, he olisivat joutuneet täysin tyhjän päälle. He ovat taloudellisesti täysin riippuvaisia Seurasta ja johtuen Yhdysvaltojen heikosta sosiaaliturvasta joutuisivat käytännössä kadulle. Harvalla beteliläisellä on turvanaan omaisuutta.
Liittyessään Beteliin jokainen on joutunut antamaan köyhyyslupauksen. Se on virallinen dokumentti, joka vapauttaa Seuran kaikista taloudellisista vastuista, kuten työnantajamaksujen ja vakuutusten maksamisesta. Se myös mahdollistaa Seuralle sen nauttiman verovapauden. Toisaalta Graves kertoi, että tätä köyhyyslupausta ja siihen liittyvää raportointivelvollisuutta kierretään Betelissä varsin laajasti. Viikonloppuisin beteliläiset käyvät töissä ansaitsemassa rahaa – pimeästi ja raportoimatta ansioista. Gravesille tuli täytenä yllätyksenä, että köyhyyslupauksen tehnyt Steven Lett investoi muutama vuosi sitten puoli miljoonaa dollaria floridalaiseen merenrantahuvilaan. Graves kertoi rahaa sisältävistä kirjekuorista, joita seurakuntalaiset ympäri Yhdysvaltoja lähettävät beteliläisille. Miten korkeammalla hierarkiassa ollaan, sitä lihavampia kuoret ovat. Graves arvioikin, että huipulla henkilökohtaisten lahjoitusten määrä on suurempi kuin mitä kukaan kohtuudella käyttää. Kaikki tämä on pimeää rahaa, eikä näy missään kirjanpidossa. Ja vaikka näkyisikin, Seuran ei tarvitse näyttää kirjanpitoaan kenellekään, ei edes verottajalle. Tähän asiaan liittyen Yhdysvalloissa on käynnissä kampanja, joka ajaa kirjanpidon avoimuutta myös verovapauden saaneille uskonnollisille järjestöille. Kirjanpidon salaaminen on Seuralle niin suuri asia, että se aikoinaan luopui kokokaan kirjallisuuden myynnistä, jotta sen ei tarvinnut avata kirjanpitoaan kenellekään.
Graves kertoo Betelin ankeista olosuhteista. Tullessaan ensimmäisen kerran Beteliin siellä alkoi henkilöstön vähennys- ja puhdistuskampanja. Ikänsä Betelissä palvelleita veljiä ja sisaria lähetettiin oman onnensa nojaan, ilman turvaa. Pahimmillaan vanhojen veljien vähäinen omaisuus pakattiin kuorma-autoon ja veljelle annettiin lähtökäsky. Pääosin tuolloin sai lähteä ei-toivottu aines, kyseessä oli siis enemmänkin puhdistus. Seuraava vähennys tapahtui vuonna 2015, jolloin vähennys tapahtui taloudellisista syistä. 25 % väestä sai lähteä. Seura oli muuttanut ansaitsemismalliaan, kirjapainoissa ei enää tarvittu entiseen malliin työntekijöitä. Kun kysymys on rahasta, Seuralla ei ole sääliä.
Graves kertoo myös varsin laajasta masennuslääkkeiden sekä alkoholin käytöstä beteliläisten keskuudessa. Sairaanhoitajana Gravesin vaimo tiesi näistä asioista paljon. Toisaalta ei tarvinnut kuin mennä hissiin iltaisin – myös arkipäivisin - ja alkoholin haju tuli nenään. Ihmiset joivat ahdistukseensa. Alkoholi ja masennuslääkkeet taitavat olla ainoa vapautus siitä kognitiivisesta dissonanssista, jonka luo tietoisuus siitä, että asia on täyttä huuhaata, mutta pakoon et pääse.
Graves pääsi tutustumaan lähes kaikkiin Jehovan todistajien johtoportaan henkilöihin. Hänellä onkin useimmista hauska luonnehdinta, joista erityisesti Lloyd innostui. Tästä päivityksestä tulisi kuitenkin liian pitkä, jos ottaisin nuo luonnehdinnat mukaan. Gravesin luonnehdinnat eivät kuitenkaan olleet katkeria. Hän muisteli useimpia henkilöitä varsin suurella lämmöllä. Useimmat beteliläiset johtoporrasta myöten näyttävät olevan kultin uhreja itsekin.
Hospital Information Desk neuvoo ja ohjeistaa sairaalayhteyskomiteoita niiden toiminnassa. Sairaalayhteyskomiteoiden toinen nimitys on Veripoliisi (muistaakseni Lloyd Evansin joskus antama) ja näitä komiteoita toimii myös Suomessa. Sairaalayhteyskomitean tehtävänä on varmistaa, ettei kukaan Jehovan todistaja erehdy hyväksymään verensiirtoa. Saatuaan tiedon sairaalaan joutuneesta Jehovan todistajasta komitea hoitaa tehtävänsä ilmestymällä potilaan luokse, painostamalla potilasta ja potilaan sukulaisia. Komitea myös jakaa lääkäreille ”informaatiota verettömästä hoidosta”. Komitean jäsenillä ei ole mitään lääketieteellistä - eikä sen puoleen yleensä muutakaan - koulutusta. Siivoojat, ikkunanpesijät ja putkimiehet käyvät neuvomassa pitkälle koulutettuja lääkäreitä siitä, miten heidän tulisi hoitaa työnsä. Informaatiomateriaali puolestaan on tieteellisesti ala-arvoista ja harhaanjohtavaa. Materiaalissa mm. vedotaan tunnettuihin lääketieteellisiin huijareihin (Joachim Boldt) sekä lainataan teoksia harhaanjohtavasti (esimerkiksi synteettisen erytropoietiinin vaikutus).
Graves kertoo, että jo vuonna 2013 – kahdeksan vuotta sitten – hän ymmärsi, että Jehovan todistajien opit ovat silkkaa huuhaata. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ymmärsi, että sama päti Raamattuun ja ylipäänsä kaikkiin uskontoihin. Hän ei kuitenkaan voinut lähteä Betelistä. Päätös lähteä Betelistä ja samalla koko järjestöstä tuli vasta tämän vuoden kesäkuussa. Suurin syy lähtöön oli lopulta kognitiivinen dissonanssi ja omatunto. Aitiopaikalta katsottuna verensiirtokiellon aiheuttamat kuolemat olivat liikaa Gravesille. Työssään Hospital Information Deskillä Graves näki, miten tuhannet amerikkalaiset Jehovan todistajat kuolivat hänen kolmivuotisen komennuksensa aikana verensiirtokiellon johdosta. Lloydin kysyessä Graves ei pystynyt esittämään tarkkoja lukuja kuolleista, mutta totesi määrän olleen joka tapauksessa TUHANSISSA niiden kolmen vuoden aikana, jolloin hän pääsi näkemään asioita. Tuo luku koskee ainoastaan Yhdysvaltoja. Kun otetaan huomioon Yhdysvaltain osuus Jehovan todistajista ja toisaalta Yhdysvaltojen korkeahko lääketieteellinen taso, maailmanlaajuisesti samassa jaksossa uhrien määrän täytyy olla kymmenissä tuhansissa. Seurahan ei näitä lukuja ikinä tule julkaisemaan, jos edes uskaltavat tilastoja kerätä. Verikielto asetettiin vuonna 1945, yli seitsemänkymmentä vuotta sitten. Jokainen voi arvioida, miten paljon uhreja on kaikkiaan. Kymmeniä tuhansia vai jopa yli 100 000? Vertailuna Kansan Temppeli-kultin joukkoitsemurhassa Jonestownissa vuonna 1978 kuoli noin 900 henkeä.
Graves oli paljon yhteydessä seurakuntiin ja verensiirron tarpeissa olleisiin Jehovan todistajiin. Hän kertoi, että yhä enemmän oli havaittavissa uusi ilmiö. Seurakuntalaiset hyväksyivät verensiirron, usein yrittäen salata asian seurakunnalta. Jos asia kuitenkin kantautui seurakunnan vanhimmiston tietoon, näiden on ohjeidensa mukaan pakko reagoida. Varsin usein verensiirron saanut todistaja kuitenkin nopeasti myönsi asian ja sanoi katuvansa asiaa kovasti. Tällöin oikeuskomitea katsoi henkilön katuvan, eikä erottamista ja karttamista seurannut. Lopulta kaikki olivat tyytyväisiä. Vink vink.
Graves oli kahdeksan vuotta PIMOna päätoimistossa, henkisesti ulkona, mutta fyysisesti vankina. Työtehtävissään hän mm. osallistui JW Broadcasting ohjelmien tekoon ja siinä yhteydessä tulivat tutuiksi kaikki hallintoelimen jäsenet ja avustajat. Vankina hänet piti pelko vaimonsa ja sukulaistensa menettämisestä. Graves arvioi, ettei todellakaan ollut ainoa Betelissä, joka oli ymmärtänyt opit täydeksi huuhaaksi. Vankeina heitä kaikkia pitivät samat pelot. Lisäksi erityisesti vanhempia Betelin jäseniä pitää vankina heidän sitoutumisensa määrä. Heille ei ole kertynyt Betelissä olosta eläkettä, ei sosiaaliturvaa, ei sairasvakuutusta ja koulutuksesta he ovat jo aikoja sitten luopuneet Seuran ohjeiden mukaisesti. Jos he olisivat lähteneet, he olisivat joutuneet täysin tyhjän päälle. He ovat taloudellisesti täysin riippuvaisia Seurasta ja johtuen Yhdysvaltojen heikosta sosiaaliturvasta joutuisivat käytännössä kadulle. Harvalla beteliläisellä on turvanaan omaisuutta.
Liittyessään Beteliin jokainen on joutunut antamaan köyhyyslupauksen. Se on virallinen dokumentti, joka vapauttaa Seuran kaikista taloudellisista vastuista, kuten työnantajamaksujen ja vakuutusten maksamisesta. Se myös mahdollistaa Seuralle sen nauttiman verovapauden. Toisaalta Graves kertoi, että tätä köyhyyslupausta ja siihen liittyvää raportointivelvollisuutta kierretään Betelissä varsin laajasti. Viikonloppuisin beteliläiset käyvät töissä ansaitsemassa rahaa – pimeästi ja raportoimatta ansioista. Gravesille tuli täytenä yllätyksenä, että köyhyyslupauksen tehnyt Steven Lett investoi muutama vuosi sitten puoli miljoonaa dollaria floridalaiseen merenrantahuvilaan. Graves kertoi rahaa sisältävistä kirjekuorista, joita seurakuntalaiset ympäri Yhdysvaltoja lähettävät beteliläisille. Miten korkeammalla hierarkiassa ollaan, sitä lihavampia kuoret ovat. Graves arvioikin, että huipulla henkilökohtaisten lahjoitusten määrä on suurempi kuin mitä kukaan kohtuudella käyttää. Kaikki tämä on pimeää rahaa, eikä näy missään kirjanpidossa. Ja vaikka näkyisikin, Seuran ei tarvitse näyttää kirjanpitoaan kenellekään, ei edes verottajalle. Tähän asiaan liittyen Yhdysvalloissa on käynnissä kampanja, joka ajaa kirjanpidon avoimuutta myös verovapauden saaneille uskonnollisille järjestöille. Kirjanpidon salaaminen on Seuralle niin suuri asia, että se aikoinaan luopui kokokaan kirjallisuuden myynnistä, jotta sen ei tarvinnut avata kirjanpitoaan kenellekään.
Graves kertoo Betelin ankeista olosuhteista. Tullessaan ensimmäisen kerran Beteliin siellä alkoi henkilöstön vähennys- ja puhdistuskampanja. Ikänsä Betelissä palvelleita veljiä ja sisaria lähetettiin oman onnensa nojaan, ilman turvaa. Pahimmillaan vanhojen veljien vähäinen omaisuus pakattiin kuorma-autoon ja veljelle annettiin lähtökäsky. Pääosin tuolloin sai lähteä ei-toivottu aines, kyseessä oli siis enemmänkin puhdistus. Seuraava vähennys tapahtui vuonna 2015, jolloin vähennys tapahtui taloudellisista syistä. 25 % väestä sai lähteä. Seura oli muuttanut ansaitsemismalliaan, kirjapainoissa ei enää tarvittu entiseen malliin työntekijöitä. Kun kysymys on rahasta, Seuralla ei ole sääliä.
Graves kertoo myös varsin laajasta masennuslääkkeiden sekä alkoholin käytöstä beteliläisten keskuudessa. Sairaanhoitajana Gravesin vaimo tiesi näistä asioista paljon. Toisaalta ei tarvinnut kuin mennä hissiin iltaisin – myös arkipäivisin - ja alkoholin haju tuli nenään. Ihmiset joivat ahdistukseensa. Alkoholi ja masennuslääkkeet taitavat olla ainoa vapautus siitä kognitiivisesta dissonanssista, jonka luo tietoisuus siitä, että asia on täyttä huuhaata, mutta pakoon et pääse.
Graves pääsi tutustumaan lähes kaikkiin Jehovan todistajien johtoportaan henkilöihin. Hänellä onkin useimmista hauska luonnehdinta, joista erityisesti Lloyd innostui. Tästä päivityksestä tulisi kuitenkin liian pitkä, jos ottaisin nuo luonnehdinnat mukaan. Gravesin luonnehdinnat eivät kuitenkaan olleet katkeria. Hän muisteli useimpia henkilöitä varsin suurella lämmöllä. Useimmat beteliläiset johtoporrasta myöten näyttävät olevan kultin uhreja itsekin.