Lloyd Evans

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Syväkurkku
Viestit: 500
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Katsoin sittenkin parhaaksi palata tänne Veljesseuraan...

Omat fiilikseni ovat tällä hetkellä hyvinkin sekavat Lloyd Evansin tilanteen johdosta. Reddit on pullollaan asiasta, mutta suomalaiset foorumit vaikenevat. Mutta pakkohan tähän on jotenkin puuttua. Lloyd on tullut itse ulos asian suhteen videon välityksellä, joten näistä asioista voi siinäkin mielessä puhua.

Lloyd Evans on tehnyt uskomattoman hienon työn satoine videoineen. Videot ja hänen kirjoittamansa kirjat ovat auttaneet tuhansia ihmisiä heräämään ja näkemään ettei "totuus" välttämättä olekaan totuus. Itsekin kuulun tähän joukkoon ja olen Lloydille siitä ikuisesti kiitollinen.

Mitä nyt sitten on tapahtunut? Joidenkin mielestä asioita, jotka eivät kuuluisi julkisuuteen, mutta varsin julkisia niistä on tullut.

Lloydin vaimo Dijana löysi joulukuussa Lloydin puhelimesta viestejä, jotka paljastivat Lloydin käyneen vieraissa. Lloyd tunnusti käyttäneensä prostituoituja kolmisen vuotta. Tässä vaiheessa Lloyd ilmoitti julkisesti videollaan pitävänsä muutaman kuukauden tauon aktivismista "mielenterveydellisistä syistä". Ehkä tämä voidaan tulkita jonkinlaiseksi puolitotuudeksi.

Asia paljastui myös Lloydin lähipiirille. Aluksi lähipiiri tuki Lloydia ja pyrki auttamaan tilanteessa. Sen sijaan, että Lloyd olisi yrittänyt järjestää asioita kuntoon kotona, Lloyd ottikin ja matkusti muutamaksi viikoksi Thaimaaseen, maksullisen seksin luvattuun maahan. Lloydin käytös sai aikaan muutoksen lähipiirin asenteissa ja lopulta Kim Silvio, australialainen juristi ja entinen Jehovan todistaja, astui asian kanssa julkisuuteen.

Kimin ulostulosta on Redditissä monenlaista mielipidettä, mutta omasta mielestäni se oli oikein ja aiheellista. Lloyd on tehnyt vuosien saatossa itsestään julkisuuden henkilön ja julkisuuden henkilönä ei nauti samanlaista yksityisyyden suojaa kuin tavalliset tallaajat. On lisäksi reilua, että Lloydin työtä arvioidessa voi ottaa huomioon myös negatiiviset asiat.

Lloyd oli pakotettu tulemaan asian kanssa julkisuuteen toissapäivänä. Video on surullista katseltavaa.



Lloyd on videolla sekava ja paikoin vainoharhainen, syyttää tilanteesta kaikkia muita paitsi itseään. Eniten tässä kaikessa käy sääliksi Lloydin vaimoa Dijanaa. Videolla Lloyd jatkoloukkaa tätä sanomalla käytännössä, että Dijana ei riittänyt hänelle. Lloyd syyttää teoistaan Jehovan todistajia, joiden opetukset ovat luoneet hänelle seksuaalisen repression. Lloyd hyökkää myös entisiä Jehovan todistajia vastaan, jotka keskustelevat asiasta. Vika on kaikissa muissa kuin Lloydissa itsessään. Suurin syyllinen on tietysti Kim Silvio. Omasta mielestäni tuo on hyvinkin säälittävää käytöstä. Kyllä se on miehen oma vika, jos housun napit eivät pysy kiinni. Tulisi ottaa vastuu teoistaan.

Erikoinen lisäpiirre videon suhteen on, että Lloyd maksimoi siitä tulevat tulot kaupallistamalla sen ja tekemällä siitä keskustelun sallivan Live-version. Iso katsojamäärä tiesi joidenkin Redditissä olleiden arvioiden mukaan kolmisen tuhannen dollarin tulot.

Surullista tässä kaikessa on myös, että tapahtumat syövät Lloydin uskottavuutta ja sitä kautta koko hänen työnsä saa syvän varjon. Kuinka helppoa onkaan nyt Jehovan todistajien teilata Lloydin videot ja kirjat moraalittoman arkkityypillisen luopion luomuksina.

Pahimmillaan tästä kaikesta voikin tehdä todella ikävältä kuulostavia johtopäätöksiä.

Samaan aikaan kun Lloyd arvosteli videoillaan Tony Morrisia lahjoitusvarojen käytöstä viskiin, hän itse käytti lahjoitusvarojaan vaimonsa selän takana ilotyttöihin. Kumpi on pahempi? Varsinkaan kun Lloydilla ei ollut tietoa, mitä varoja Morris käytti ostoksiinsa. Merkittävä osa Lloydin tuloista tuli Patreon alustan kautta vapaaehtoisina lahjoituksina, jotka oli suunnattu tukemaan hänen työtään. Vähän samalla tavoin kuin Jehovan todistajien vapaaehtoisia lahjoituksia käytetään tukemaan heidän työtään. Lloyd voi sanoa, että kenellekään ei kuulu, mihin hän rahansa käyttää. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tehdessään lahjoituksia monet ovat varmasti mieltäneet rahojen menevän laitteisiin ja hänen perheensä elättämiseen, ei ilotyttöihin.

Samaan aikaan kun Lloyd oli ICSAssa syyttämässä Jehovan todistajia hyväksikäytön peittelystä, hän itse oli osallisena seksuaalirikoksissa Kroatiassa. Prostituutio on Kroatiassa rikos. Tältäkin osin miehen uskottavuus on täysin mennyt.

Todella paljon käy sääliksi Lloydin vaimoa Dijanaa. Tämä on kaikki vuodet tukenut miestään, hoitanut kodin ja lapset jotta Lloyd voisi keskittyä työhönsä. Lloyd palkitsi vaimonsa todella karvaalla tavalla. Myös Dijanan vanhempia käy sääli. He antoivat kotitalostaan asunnon Lloydille ja tämän perheelle. Lloyd ei kuitenkaan kunnioittanut näitä, vaan teki heidän kodistaan propagandakeskuksen bunkkereineen kaikkineen. Itse olisin hankkinut oman asunnon perheelleni ja toiminut sieltä käsin.

Tapaus näyttää myös pahasti jakaneen entiset Jehovan todistajat Lloydin puolustajiin ja niihin joille Lloydin käytös on ollut liikaa.
Viimeksi muokannut Syväkurkku, 02.02.2022 15:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1864
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Tervetuloa takaisin!

Katsoin eilen tuon videon, ja ristiriitaiset tunteet jäivät. Ihmisiä tässä ollaan, mutta arveluttaa käytöstä. Toisaalta, sitä on vaikea arvioida, niin en lähde arvostelemaan. Raskasta varmaan kaikille osapuolille.
Pro et contra
Viestit: 1630
Liittynyt: 04.08.2014 19:37

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Pro et contra »

Ylipäätään tässä ei voi ketään heitellä kivellä, ihminen toimii joskus tai usein enemmän ja vähemmän järjettömästi. Kuka tahansa voi piilotella yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita mutta paljastuessaan ajautua nurkkaan.
Ulkonainen kunnollisen ihmisen maine voi olla vain kuori joka haljetessaan ropisee alas mutta kukapa ei edes joskus olisi ulkokultainen; tämä kristillinen käsite kun soveltuu kenen tahansa kohdalle.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

On paljon pahempiakin asioita kuin huorissa käyminen (ei sitä voi verrata esimerkiksi lasten hyväksikäyttöön, vaikka se olisikin laitonta), ja kultissa tapahtuva seksuaalisuuden tukahduttaminen traagisine seurauksineen on tosiasia. Lloyd on kuitenkin tehnyt vahinkoa perheelleen valinnoillaan, ja hänen pitäisi pystyä ottamaan siitä vastuuta. Eihän hän sentään ole missään psykoosissa ollut. Hänen selittelyissään tuoksahtaa ikävästi narsismi.

Toisaalta Lloyd ei ole koskaan väittänyt itseään virheettömäksi tai esimerkiksi Jumalan kanavaksi maan päällä. Siksi hänen töpeksintänsä ei nähdäkseni vie häneltä oikeutta arvostella Jehovan todistajien järjestöä ja hallintoelintä. Eikä hän ole julkisuuden henkilö kuin hyvin pienessä piirissä.

Mitä rahoihin tulee, Lloyd on ollut rehellinen sen suhteen, että tekee aktivismia työkseen. Kyllähän ihminen saa käyttää työstään tienaamiaan rahoja myös huvituksiin.

Lloydin toimintaa voi aiheellisesti arvostella, mutta itse en aio boikotoida hänen videoitaan jatkossakaan. Hän on erittäin hyvä siinä, mitä tekee, eikä hänen yksityiselämänsä muuta sitä ainakaan tämänhetkisen tiedon perusteella.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Vieras

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Aivan mahtavaa Syväkurkku kun palasit, tosi hienoa.
Avatar
Tony
Viestit: 7513
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Tony »

Kun luin asiaa koskevaa ketjua Redditissä, jossa asiaa käsiteltiin skandaalina, odotin jotain oikeasti järkyttävää. Kävi ilmi, että mies oli käynyt joitain vuosia maksullisissa. "Skandaali" ei ehkä ole ensimmäinen sana, jolla lähtisin kuvaamaan tapahtumaa. Ei ole mikään skandaali, että osa ihmisistä käy vieraissa tai käyttää maailman vanhimpia palveluita parisuhteessa ollessaan. Tätä tapahtuu kaikkialla, myös Jehovan todistajissa, vaikka se ei hyväksyttävää olisikaan.

Tämä ei tietenkään poista sitä, kuinka paljon vahinkoa Lloyd on toiminnallaan perheelleen aiheuttanut. Joka tapauksessa kyse on ensisijaisesti perheen sisäisestä asiasta. Mielestäni ei ollut missään määrin Kim Silvion asia tuoda perheen sisäistä asiaa julkisuuteen. Ainoa, jolla on oikeus päättää tuodako asiaa julki vai ei, on Dijana. Asia koskee ensisijaisesti häntä.

Aktivismia työkseen tekevä ei ole tilivelvollinen tukijoilleen siitä, mihin rahansa käyttää, ellei ole erikseen määritellyt tukijoilleen mihin rahat käytetään. Osa tukijoista onkin kertonut jatkavansa tukemista kuten aikaisemminkin. On myös mahdotonta tietää, mistä lähteestä saatuja rahoja maksullisiin on käytetty - mainonnasta saatuja vai tukijoilta saatuja.

Kokonaisuutena erittäin ikävä tapaus, mutta ensisijaisesti Dijanan ja lasten kannalta. Viimeistään tässä vaiheessa Lloydin olisi kannattanut olla syyttämättä muita ja ottaa vastuu tapahtumista. Aivan varmasti valintojen taustalla on ymmärrettäviäkin syitä, mutta ei niiden taakse voi kokonaan piiloutua ja unohtaa oma rooli tapahtumissa, saati syyttää muita niistä.

Loppujen lopuksi kävi siis ilmi, että Lloydkin on vain ihminen, epäkohtineen kaikkineen. Hyvä opetus kaikille. Koska niin olemme mekin.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Harmus
Viestit: 134
Liittynyt: 10.05.2013 10:58

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Joku kateellinen, huomion kipeä tai kostaja tuo lopulta ilmi yksityisasioitasi, jos olet tunnettu julkisuuden henkilö. Se on valitettava tosiasia.

Tämä tapaus on niin sanotusti syöttö Jehovan todistajien lapaan. Evansin monet videot olivat hyviä, mutta nyt niiden arvo laskee. Uskontoansa epäilevä henkilö ei etsi pelkkää tietoa, vaan myös uusia roolimalleja. Ja mallien etsinnässä vanha viitekehys (arvostukset, arvot jne) vaikuttaa tiedostamatta vielä pitkään. Puhujan puhe ei ole vapaa siitä mitä hän on.
Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1459
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut »

Mun silmissä hyvä työ ei mene hänen osaltaan hukkaan, mutta oishan hän voinut omistaa selkärankaa ja myöntää virheensä. Kaikki ollaan ihmisiä ja virheitä sattuu. Pitäis vaan uskaltaa siinä tilanteessa myöntää ne rehellisesti, eikä syytellä muita...
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly
Vempula
Viestit: 364
Liittynyt: 05.04.2015 09:04

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Vempula »

Lloyd ei ymmärrettävästi ole tasapainoisimmillaan tuolla videolla. Hänellä täytyy olla käsittämättömän suuri stressi näin aikoina. Internet-yleisö on saanut yllättäen tietoonsa Kim Silvion kautta sellaista, mikä on monin tavoin Lloydille paitsi kiusallista myös mahdollisesti tuhoisaa. Avioliitto ja suhde appivanhempiin ovat arvatenkin erittäin hankalassa jamassa. Lloyd on videolla silmin nähden pois tolaltaan, levoton ja paikoin jopa itkuinen. Kärjistynyt tilannehan on kestänyt jo viikkoja. Lloyd varmaankin pelkää työnsä (eli aktivismin) sekä ansioidensa menettämistä. Voi vain arvailla, miten syvissä vesissä Lloyd on sukellellut. Minä tuskin saisin nukuttua vastaavassa tilanteessa. Tuollainen vie voimat ja vaikuttaa harkintakykyyn. Lloyd ei videolla kykene täysin arvostelukykyiseen analyysiin, vaan tunteet nousevat pintaan.

Videolla Lloyd keskittyy moittimaan Kim Silvion toimintaa, ja kaikesta päätellen moitteisiin on aihetta. Lloyd katsoo, että Kim Silvio yllättäen näytti kääntävän selkänsä Lloydille ja ryhtyi "tuhoamaan" Lloydia julkaisemalla Lloydin yksityisasioita. Tähän ei uskalla ottaa kantaa, ellei Kim Silvio sano mitään omasta puolestaan. Lloyd ei kuitenkaan suoraan ja ryhdikkäästi kerro, että on itse vapaasti valinnut pettää vaimoaan ja käydä maksullisissa naisissa, vaan näyttää hakevan selityksiä muualta. Jehovan todistajien lahko vaurioittaa jäseniään psyykkisesti edellyttämällä heitä tukahduttamaan seksuaalisuuttaan. Se on järkyttänyt Lloydin henkistä tilaa tai jopa mielenterveyttä. Avioliittokaan ei kaikin puolin ole tyydyttänyt Lloydia seksuaalisesti. Tällaisia Lloyd kertoo ja lisää, ettei ole täydellinen eikä väitäkään olevansa.

Ehkäpä Lloyd palaa vielä asiaan tuonnempana. Juuri nyt on tilanne päällä ja Lloydin harkintakyky vajaa. Mutta kun aikaa kuluu ja Lloyd rauhoittuu ja ehtii käsitellä tilannetta itsekseen ja perheensä kanssa, hänkin toivottavasti ymmärtää, miltä hänen viestintänsä nyt vaikuttaa yleisön silmissä. Vaikka Lloydin yksityisasioita onkin levitelty kaikkien kauhisteltaviksi ja vaikka Lloydin maksullisissa naisissa käymistä voisikin jotenkin ymmärtää, niin Lloydin olisi viisasta selvin sanoin todeta, että lopulta hän kuitenkin itse aikuisena miehenä teki yksinkertaisesti väärin eikä siitä voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Tämä on kaikin tavoin ikävä juttu. Toivottavasti Lloyd oppii virheistään eikä toista niitä myöhemmin elämässään. Toivottavasti Lloydin perhe välttyy pahalta ryöpytykseltä. On kohtuutonta, että Lloydin vaimo ja lapset joutuvat tästä julkisuuteen. Ei voi kuin toivoa, että Lloydin perhepiirissä saisivat asiat keskusteltua avoimesti ja aikuismaisesti. Kestääkö avioliitto tämän, jää nähtäväksi eikä oikeastaan kuulu meille.

Lloyd on tehnyt laadukasta ja monin tavoin arvokasta työtä aktivistina. Sitä ei mikään muuta.
Syväkurkku
Viestit: 500
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Vempula kirjoitti: 03.02.2022 10:45 Tähän ei uskalla ottaa kantaa, ellei Kim Silvio sano mitään omasta puolestaan.
Alla on Kim Silvion alkuperäinen viesti, joka myöhemmin poistettiin Redditistä:

STATEMENT:

1-31-2022

I write this statement in the interest of scrutiny, transparency and truth. Knowledge can be a powerful thing however in this instance, knowledge has been a heavy weight that has taken time to consider.

Sometimes a day comes when the good that someone does can start to be outweighed by the not so good. Behaviour becomes toxic, hypocritical, suffocating and controlling.

Some weeks back Lloyd openly and without warning notified me of his infidelity and engagement with prostitutes on a very regular basis over many years, amongst other matters that don’t need to be specifically mentioned.

This was shortly before he notified the community that he would be taking a two month break from activism “to re-evaluate my life for the sake of my mental health”.

This is not correct. Lloyd had been in Thailand making use of the many different facilities and getting to know the locals and other tourists since shortly after Christmas, only returning to Croatia a few days ago.

It has often been said that activists are happy for individuals to be Jehovah’s Witnesses, providing that they know the whole truth about the organisation.

Lloyds subscribers, support team and patrons are not being given the correct information. There are matters that he does not want the public to know about, wanting rather to maintain a facade that appeals to those concerned.

To show his narcissistic behaviour, deficit regard for the feelings of others, use of funding generated through his activism work to pay for prostitution, an industry known for the exploitation of women and minors, a solo non-mental health related trip to Thailand and failure to be honest in respect to the true reason for his absence would cause reproach to be brought upon his name and therefore must not be spoken about.

It is hoped that this information will give you the same opportunity that Lloyd gives to all Jehovah’s Witnesses about their religion. The truth. You are being deceived by this hypocritical, dishonest and misogynistic man.

Many times Lloyd has shouted down other activists, members of our community for not agreeing with him, or as a result of him somehow convincing others that on every single occasion he is questioned, he is the victim. How many activists have stopped their efforts? How many people have been silenced? You would be shocked at how many people have left activism because of him.

Is it possible for us all to consider that he has manipulated the entire community to see him as the authority, the only opinion that should be considered? Does he have a monopoly on the activism movement?

Experts often say that the indication of a cult is what happens when you leave. It cannot go unnoticed how many people are cut off, cut down, attacked and shouted into silence for expressing a varied opinion to Lloyd or for daring to question him or critique him in any way.

Is it now time that the community are given the opportunity to consider these matters and to ask this question:

“Is it time to let the videos Lloyd has produced speak for themselves, and let many other activists take the mantle with a truly free and community spirit?”

I have given great consideration as to whether I should disclose this information to the community and I have considered a few factors; Would I want to know if I were a patron? Yes. Would I want to know if I were a subscriber? Yes. Would I want to know if I were recommending Lloyd for media opportunities? Yes. Would I want to know if I were considering entering into a joint activism project with him? Yes.

And finally, can I live with myself knowing that each and everyone of you are being lied to just like we all were as Jehovah’s Witnesses? No.

We will not accept it from the organisation therefore we cannot accept this type of behavior in our community.

Producer Bob and I have resigned from the JW watch team as we can no longer support this behaviour.

We wish you all well and trust that this knowledge will not divide the community, rather unite and build a community that is built on freedom and truth.

In closing I do wish to say that I hope my reputation through the work that I have done and my known association with Lloyd may give you confidence to accept this as truth. I am not concerned that I may be accused of deformation as the first defense of such a claim is truth.

Kind regards,

Kim Silvio
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Palaan vielä seksuaalisuuden tukahduttamiseen. Sillähän voi olla monenlaisia ikäviä seurauksia. Jos joku esimerkiksi kokee voimakasta syyllisyyttä seksistä tai ei pysty lainkaan toteuttamaan seksuaalisuuttaan, kyse ei ole hänen valinnastaan vaan siitä, että hän on uhri. Mutta jos pettää puolisoaan, kyse on ehdottomasti valinnasta. Kukaan tai mikään ei pakota siihen.

Mielestäni Lloyd loukkaa selittelyillään niitä, jotka todella kärsivät seksuaalisuuden tukahduttamisen vakavista seurauksista.
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Syväkurkku
Viestit: 500
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku »

Pitää itse olla tässä tarkkana, ettei syyllisty asiattomaan moralisointiin ja tuomitsemiseen. Sitä tuli menneisyydessä tehtyä ihan tarpeeksi.

Ongelmana ei minulle Loydin tapauksessa ole prostituutio. Sen verran on horisontti todistajuuden jälkeen laajentunut, etten pidä prostituutiota mitenkään ongelmana, vaan hyvänä ratkaisuna moniin tapauksiin. Mutta kolmella edellytyksellä: 1) asianomaiset ovat täysi-ikäisiä, 2) myyjää ei ole pakotettu tai painostettu myymään seksiä ja 3) maan lainsäädäntö ei aseta esteitä. Tuo viimeksimainittukin on tärkeä, koska lainsäädännön avulla pyritään estämään prostituutioon usein liittyviä ikäviä lieveilmiöitä. Länsimaiset lainsäätäjät tuskin enää nykyään kieltävät prostituutiota "moraalisin" perustein.

Mitä moraaliin tulee, Matt Dillahunty on antanut mainion määritelmän moraalista, siitä mikä on oikein tai väärin. Yksinkertaistettuna moraaliton käytös on sellaista, joka vahingoittaa muita. Maailman yksinkertaisin ja toimiva määritelmä. Tuon määritelmän mukaan Lloyd on toiminut "moraalittomasti" aiheuttaen vahinkoa ainakin perheelleen. Useimmissa moraalinormistoissa pettäminen käsitetäänkin kielteiseksi asiaksi.

Dillahuntyn määritelmällä moraalitonta, toisille vahinkoa aiheuttavaa käytöstä ovat myös petokset, varkaudet ja valehtelu. Lloyd on luonut itsestään vääränlaisen, valheellisen kuvan julkisuudessa. Tuo luotu mielikuva on ollut kuin tuoteseloste Lloydin brändille, jonka perusteella ihmiset ovat tukeneet hänen työtään. Mutta tuoteseloste ei olekaan nyt ihan vastannut ostettua tuotetta. Uskon, että monet katuvat Lloydille antamiaan rahoja. Samalla tavoin kuin Seuralle antamiaan rahoja. On syntynyt huijattu olo. Tämä on tietysti myös antajan omaa tyhmyyttä, perustuu omiin mielikuviin ja silkkaan hyväuskoisuuteen. Eipä elämä aina muutu kokis-mainoksessakaan kuvatuksi.

Jos jättää pettämisen sivuun ja ajattelee sen olevan perheen sisäinen asia (vaikka se nyt ei sitä ihan olisikaan), eniten minua risoo kaksinaismoralismi. Samaan aikaan kun Lloyd arvostelee kärkkäästi Jehovan todistajia ja erityisesti hallintoelintä, hänen oma käyttäytymisensä ei kestä tarkastelua. Jos mikä, niin se on tekopyhää kaksinaismoralismia.
Weathertop kirjoitti: 03.02.2022 12:27 Palaan vielä seksuaalisuuden tukahduttamiseen. Sillähän voi olla monenlaisia ikäviä seurauksia.
Aamen, tätä ei tuoda tarpeeksi esille. En tiedä onko asiaa missään tutkittu, mutta oma mutuni on, että repressio ainakin osittain selittää erilaisia haitallisia kieroutumia, kuten lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Lisäksi repressio johtaa siihen, että esimerkiksi Jehovan todistajat menevät aivan liian nuorina ja kokemattomina naimisiin. Seurauksena on onnettomia avioliittoja, joissa ei seksin lisäksi tahdo sujua edes arki. Olisi kannattanut tutustua toisiinsa vähän paremmin ja kokeilla myös seksuaalista yhteensopivuutta ennen sitoutumista.

Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat ne henkilöt jotka eivät lainkaan pääse toteuttamaan seksuaalisuuttaan kultin sääntöjen johdosta. Se on mitä suurinta henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Useaan tapaukseen olen elämän varrella törmännyt ja nyt jälkeenpäin puistattaa miten kultti ja sen jäsenet näihin ihmisiin suhtautuivat.

Seksuaalinen repressio taitaa olla lähes kaikille kulteille ja uskonnoille ominaista, muutamaa seksuaalisuuden toteuttamiseen keskittynyttä olemattoman pientä kulttia lukuunottamatta. Ihmisiä on helppo hallita seksuaalisuuden avulla. Kultin johto määrittelee, mikä seksissä on sallittua ja rankaisee rikkomukset. Kultin johto määrittelee, ketä saa naida. Kultin johto rohkaisee naimaan kultille uskollisia henkilöitä, jolloin näiden status parisuhdemarkkinoilla paranee. Kultin johto suojaa asemaansa kieltämällä parisuhteet kultin ulkopuolelle. Jotta pääsisi toteuttamaan seksuaalisuuttaan, pitää noudattaa kultin sääntöjä ja vieläpä hankkia arvostettu asema kultissa.
Harmus
Viestit: 134
Liittynyt: 10.05.2013 10:58

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Harmus »

Syväkurkku kirjoitti: 03.02.2022 15:24
Dillahuntyn määritelmällä moraalitonta, toisille vahinkoa aiheuttavaa käytöstä ovat myös petokset, varkaudet ja valehtelu. Lloyd on luonut itsestään vääränlaisen, valheellisen kuvan julkisuudessa. Tuo luotu mielikuva on ollut kuin tuoteseloste Lloydin brändille, jonka perusteella ihmiset ovat tukeneet hänen työtään. Mutta tuoteseloste ei olekaan nyt ihan vastannut ostettua tuotetta. Uskon, että monet katuvat Lloydille antamiaan rahoja. Samalla tavoin kuin Seuralle antamiaan rahoja. On syntynyt huijattu olo. Tämä on tietysti myös antajan omaa tyhmyyttä, perustuu omiin mielikuviin ja silkkaan hyväuskoisuuteen. Eipä elämä aina muutu kokis-mainoksessakaan kuvatuksi.
Ottamatta Evansin tapaukseen kantaa, on muistettava, että Jehovan Todistajien yhteisö helposti kasvattaa ihmisiä, joille kahden ulospäin annetun kuvan kanssa eläminen on tullut niin normaaliksi, ettei mikään moraalinen kompassi herätä heitä myöhemminkään.

Kun on tottunut siis kaksoiselämään, voi kyllä ymmärtää miksi eettisesti olisi oikein olla olemuksellisesti yhtä ja miksi lähimmäiset ansaitsevat totuuden, mutta tällä eettisellä tiedolla ei ole mitään vaikutusta tämän ihmisen toimintaan. Heille silmänpalvonnasta ja miellyttämisestä syntyvä kitkattomuus on paljon suurempi hyve ja arvo.
Vempula
Viestit: 364
Liittynyt: 05.04.2015 09:04

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Vempula »

Syväkurkku kirjoitti: 03.02.2022 10:57 Alla on Kim Silvion alkuperäinen viesti, joka myöhemmin poistettiin Redditistä:
Kiitos. Hyvä, että löysit ja laitoit tuon tähän.

Lloyd puhuu tuosta viestistä videolla ja lukee siitä joitakin lainauksia. Hän on sitä mieltä, että Kim Silvion kirjoitus pitää osin muttei kaikilta osin paikkansa.
Weathertop
Moderaattori
Viestit: 1532
Liittynyt: 17.06.2017 19:35

Re: Lloyd Evans

Viesti Kirjoittaja Weathertop »

Olen prostituutiosta pitkälti samaa mieltä Syväkurkun kanssa. Lisäksi bordellit pitäisi mielestäni laillistaa ja saattaa valvonnan, sääntelyn ja verotuksen piiriin.

En siis arvostele Lloydia huorissa käymisestä sinänsä (edellyttäen, ettei hän ole ostanut seksiä alaikäiseltä eikä ihmiskaupan uhriksi epäilemältään henkilöltä) vaan siitä, että hän vetoaa selkärangattomasti seksuaaliseen repressioon omien valintojensa syynä, ja siitä, että hän on videoillaan epärehellisesti esiintynyt hyvänä puolisona ja perheenisänä. Kieltämättä se tekee hänen todistajiin kohdistamastaan kritiikistä (tai osasta siitä) hieman kaksinaismoralistista, vaikka hallintoelimen tekopyhyys ja epärehellisyys ovatkin ihan eri tasoa. Mikä pahinta, Lloydin toiminta luo kielteistä kuvaa ex-todistajista ja voi karkottaa potentiaalisia kultista irtautujia.

Mielestäni Kim Silvio teki kyllä väärin varsinkin Lloydin perhettä kohtaan julkistaessaan asian, mutta nyt kun se on julkinen, katson Lloydin tukijoiden ja yleisön ansaitsevan selittelyn ja syyttelyn sijaan rehellisen anteeksipyynnön. Toivottavasti Lloyd ei myöskään ole niin narsistinen, ettei oppisi virheistään.

Toivon, että Lloyd kasvattaa pikaisesti selkärangan ja koko huoragate on vuoden tai parin päästä unohtunut Lloydin jatkaessa aktivismiaan. Koska kuka tulisi hänen tilalleen? Mark O'Donnell voisi ehkä perustaa oman kanavansa, mutta hänellä saattaa olla liian kiire hyväksikäyttöjuttujen kanssa. The Truth Hurts -kanavaa ylläpitävä nuori kaveri saattaisi ehkä olla yksi vaihtoehto, onhan Lloyd itsekin sanonut pitävänsä häntä luopioinnin tulevaisuutena. Mutta Lloyd on Lloyd. Hänellä on niin valtavasti tietoa järjestön ja sen doktriinin sekä julkaisujen historiasta ja nykytilanteesta, että sen kanssa on vaikea kilpailla.

Syntyypäs tästä nyt tekstiä. Olen tainnut itsekin katsoa Lloydia ylöspäin, kun tämä herättää näin voimakkaita tunteita. :D
"The universe is not fine-tuned for life; life is fine-tuned to the universe." - Victor J. Stenger
Vastaa Viestiin