Veljesseura.org

Onko jehovantodistajia, jotka eivät usko asiaansa paljonkin? Masentuneita, turhautuneita, jatkuvaan toistoon väsyneitä, jotka ovat joko sosiaalisesti sidottuja lahkoon tai sitten olleet niin kauan mukana, etteivät henkisesti uskalla todeta elämänsä menneen hukkaan ja erota.

Pelkäävätkö he ovilla hajottavansa perheitä tai saattavansa jonkun kuolemaan veriopillaan? Rankka vastuu painaa manipulointitehtävissä olevaa. Tuntuuko heistä siltä, että heidät on pakotettu viikonloppuisin häiritsemään tavallisia ihmisiä askareissaan ja että he mieluummin tekisivät jotain muuta? Tuntevatko he ulkopuolisuuden tunnetta, kun eivät saa viettää normaaleja juhlapäiviä eivätkä edes toivottaa ystävällisiä tervehdyksiä pelätessään saavansa niistä Jehovan rangaistuksen? Onko heidän perhe-elämänsä jatkuvasti ulkopuolisen tahon tarkkailun alla ja alkavatko "valkoiset valheet" ympäröidä perhettä samalla kun huono omatunto valehtelemisesta kolkuttaa Valtakunnansalien kiivaiden puheiden muodossa?

Tuntuuko seuran eteen sanelema työsarka ja työrytmi ylivoimaiselta ja tuntuuko heistä koko ajan siltä, että heiltä olisi kielletty jotakin hyvää? Uskovatko he kuuluvansa "maailman onnellisimpaan kansaan"? Tuntuuko siltä, että Totuus ei olekaan totta ja että sitä on jatkuvasti puolusteltava itselle ja toisille? Alkavatko jotkut raottaa Valtakunnansalin verhoa ja viettää kaksoiselämää kokiessaan sen helpommaksi kuin eroamisen? Seuran talutusnuora on tiukka. Kuulostavatko nämä ajatukset jehovantodistajasta tai entisestä sellaisesta missään määrin tutuilta?

Poisoppiminen on mahdollista ja se on hyvä aloittaa seuran omaan materiaaliin tutustumisella: esimerkiksi oppimuutoksiin, toteutumattomiin ennustuksiin ja seuran todelliseen historiaan.

Kappalejako lisätty - Alueveli

Itseni tunnistin tuosta ainakin (siis pari vuotta sitten=)

En enää monia jeppuloita vanhempieni lisäksi tunne, ja ne ketkä tunnen, vaikuttavat jollain oudolla tavalla tyytyväisiltä elämäänsä ja tilanteeseensa... Toki heitäkin joskus esim. lahkotyön velvoite painaa ja vituttaa, ja kokouksissa ramppaaminenkin ehkä, mutta jollain tavalla sitä kestetään, koska "ei ole mitään muutakaan". Toisin sanoen maailmalla ei ole mukamas tarjottavana mitään parempaa, joten sama vaikka sitte viettääkin loppuelämänsä lehtikauppiaana... Mistä sen maailman tarjoaman elämän voi tietää jos on koko ikänsä ollut lahkossa. Kummaa logiikkaa. Itselläni oli varmasti mielenterveys paremmassa kunnossa, kun olin lahkossa, ja joillain elämänalueilla meni ihan mukavasti, ei tarvinut pelätä vanhempien katkaisevan välinsä meikäläiseen, ei tarvinut murehtia inttiä, kavereita oli paljon enemmän jne jne. Mut silti en päivääkään vaihtaisi tästä vapaasta elämästä pois.

Anonymous kirjoitti:Onko jehovantodistajia, jotka eivät usko asiaansa paljonkin? Masentuneita, turhautuneita, jatkuvaan toistoon väsyneitä, jotka ovat joko sosiaalisesti sidottuja lahkoon tai sitten olleet niin kauan mukana, etteivät henkisesti uskalla todeta elämänsä menneen hukkaan ja erota.

Vastaan että joo, on. Minkälaista vaihtoehtoa anonyymillä olisi tarjolla? Just checking.

Toivon että modeosasto katselee näitäkin hahmoja aika tarkkaan.

Joo, on usko koetuksella. Hyvin ilmeisesti monilla, varsinkin nuoremmalla polvella. Aikanani kun olin nuori niin esimerkiksi vastailtiin kokouksissa innokkaasti. Meillä päin on todella harvinaista jos joku nuorempi antaa oman mielipiteensä Oikeassa Uskossa. On tietty helppo lukaista Raamatusta jae mutta se vartiotorniseuran edellyttämä hengellinen vastaus ei tule.

Nyt kun tutkistellaan uudelleen neljättä kertaa Ilmestyksen tulkintaa kontra vartiotorniseura ja muistellaan missä piti olla liimalappu, eihän niitä nyt sinne kirjaan oo liimattu. Ja vastaukset tulee vanhan linjan kannattajilta. Ite en oikein pysty vastailemaan moniinkaan kysymyksiin kun tulisi nauru kesken. Enkä mitä ilmeisemmin ole ainoa, näistähän vain ei voi keskustella meidän keskuudessa ettei luopioidu. Lieneekö kukaan ihmetellyt virnettä naamalla?

Sosiaaliset siteet ovat mielestäni vahvimmat lahkossa pitävät perusteet. Ainakin minulla, olisi tylsää menettää omaisensa. Ovillehan ei ole pakko mennä koputtelemaan, riippuu taidoista miten voi keplotella julistajana vähän vääristetyillä raporteilla ja omilla puheillaan.

Mua ei enää kolkuta omatunto salilla pidetyistä puheista, puhelen siellä itekkin tämän tästä vakavia ja se siitä. Aika pinnallista on touhu joka portaassa, yleensä kun juttelee kiepparin tai jonkun ”arvostetun” vanhimman kanssa niin puheet ovat ”pakoputkitasolla” kuten joskus takavuosina oli tapana arvostella. Tai sitten vitsaillaan viinasta.

Maailman onnellisin kansa? Vetää viinaa ja masennuslääkkeitä? Hohhoh. Olen tavannut enemmän onnellisia ja ennen kaikkia hyviä ihmisiä valtionkirkon joukoista. Tuo veljesseuran rakkaus on ylimainostettua. Ottaa aikalailla aivolohkoon koko touhu, omat nuoruusvuoteni ovat menneet siinä huhhahhei. Onneksi en omista asetta, olis voinu jo jonakin aamuna piippu suuntautua kohti omaa leukaa.

Kohti uusia seikkailuja, tämä kertomus on tosi.

Anonymous kirjoitti:Olen tavannut enemmän onnellisia ja ennen kaikkia hyviä ihmisiä valtionkirkon joukoista.

Jos toinen anonyymi on sama kuin ensimmäinen anonyymi, niin kyse oli siis kehotuksesta liittyä Luterilaiseen kirkkoon?

Itse olen muuten tavannut enemmän onnellisia ja ennen kaikkea hyviä ihmisiä mihinkään kirkkoon kuulumattomista joukoista. Mutta meillä molemmilla otanta saattaa olla aika pieni.

Witless kirjoitti:Itse olen muuten tavannut enemmän onnellisia ja ennen kaikkea hyviä ihmisiä mihinkään kirkkoon kuulumattomista joukoista. Mutta meillä molemmilla otanta saattaa olla aika pieni.

Aktiivisesti valtionkirkon toiminnassa mukana olevana ja kuitenkin ystäväpiiriä kyseisen laitoksen ulkopuolella omaavana henkilönä voin sanoa että se ei tee ihmistä hyvää kuului kirkkoon tai ei. Kaiken maailman veikkosia on nähty kirkon ulko- ja sisäpuolilla.

Anonymous kirjoitti:Kohti uusia seikkailuja, tämä kertomus on tosi.

Tsemppiä tilanteeseesi. On varmasti epäkiitollinen asema elää sisällä järjestössä, jonka tekopyhyyden tiedostaa. Uskotko kykeneväsi elämään tuollaisessa tilanteessa loppuikäsi?

Ensimmäinen anonyymi ei ole sama kuin toinen anonyymi. Lukijoille tiedoksi!

Nightderanger kirjoitti: Aktiivisesti valtionkirkon toiminnassa mukana olevana ja kuitenkin ystäväpiiriä kyseisen laitoksen ulkopuolella omaavana henkilönä voin sanoa että se ei tee ihmistä hyvää kuului kirkkoon tai ei. Kaiken maailman veikkosia on nähty kirkon ulko- ja sisäpuolilla.

Todistaa myös entinen diakoniatyöntekijä, asiaa "kulissien" takaakin nähneenä.

Nightderanger kirjoitti: Aktiivisesti valtionkirkon toiminnassa mukana olevana ja kuitenkin ystäväpiiriä kyseisen laitoksen ulkopuolella omaavana henkilönä voin sanoa että se ei tee ihmistä hyvää kuului kirkkoon tai ei. Kaiken maailman veikkosia on nähty kirkon ulko- ja sisäpuolilla.

Minusta aika oleellinen oivallus itseltäni on se, ettei hyvät ihmiset ja hyvät ajatukset tee hyvää uskontoa.
Jehovan todistajana ollessani kierrosvalvoja Meltonen sanoi, että ihmiset murehtivat etukäteen, murehtivat kun ongelmat ovat käsillä ja sitten vielä jälkikäteen surevat tapahtunutta. Kolme kertaa surraan samaa asiaa ja ihan turhaan.
Se on hyvin jepun sanomaksi, mutta kiekkari Meltonen tai moni muu jeppu ei tee uskontoa hyväksi.
Tykkään arkkipiispa Leosta. Ei minusta silti ortodoksia tule.
Kirkko ja Kaupunki-lehti kirjoittaa usein älykkäitä, kuten Juhani Huttunen toivosta: http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid= ... d=3&NEWS=1
En silti liity kirkkoon.

Minun on hyvin vaikea nähdä, että hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää ja huono puu tuottaa huonoa hedelmää. Minusta kun ne hedelmät ovat sekaisin tai ehkäpä puut.

Pikkumaiset ihmiset haluavat pikkumaisen jumalan. Minä haluan sellaisen superize-jumalan. Amerikassa tottui siihen, että kaikki pitää olla isoa, pitää Jumalankin olla iso.

Jaakko Ahvenainen kirjoitti:

Nightderanger kirjoitti: Aktiivisesti valtionkirkon toiminnassa mukana olevana ja kuitenkin ystäväpiiriä kyseisen laitoksen ulkopuolella omaavana henkilönä voin sanoa että se ei tee ihmistä hyvää kuului kirkkoon tai ei. Kaiken maailman veikkosia on nähty kirkon ulko- ja sisäpuolilla.

Todistaa myös entinen diakoniatyöntekijä, asiaa "kulissien" takaakin nähneenä.

Itse olen srk-valtuutettu, eli kulissien takaa-kokemusta on allekirjoittaneellakin.

Anonymous kirjoitti:Onko jehovantodistajia, jotka eivät usko asiaansa paljonkin? Masentuneita, turhautuneita, jatkuvaan toistoon väsyneitä, jotka ovat joko sosiaalisesti sidottuja lahkoon tai sitten olleet niin kauan mukana, etteivät henkisesti uskalla todeta elämänsä menneen hukkaan ja erota.

En ikinä jepukkana ollessani uskonut kunnolla. En edes rukoillu ku pari kertaa, kokeeksi. Masentunut olin, en tosin tiedä johtuiko se uskonnosta ja siitä teeskentelystä.

Anonymous kirjoitti:------ Tuntuuko heistä siltä, että heidät on pakotettu viikonloppuisin häiritsemään tavallisia ihmisiä askareissaan ja että he mieluummin tekisivät jotain muuta? Tuntevatko he ulkopuolisuuden tunnetta, kun eivät saa viettää normaaleja juhlapäiviä eivätkä edes toivottaa ystävällisiä tervehdyksiä pelätessään saavansa niistä Jehovan rangaistuksen? -------

Kenttäily tuntui aina typerältä. Raporttini sisälsi yleensä keksittyjä tunteja. Tunsin ulkopuolisuuden tunnetta juhlapyhien vuoksi.

Anonymous kirjoitti:Tuntuuko seuran eteen sanelema työsarka ja työrytmi ylivoimaiselta ja tuntuuko heistä koko ajan siltä, että heiltä olisi kielletty jotakin hyvää? ------ Alkavatko jotkut raottaa Valtakunnansalin verhoa ja viettää kaksoiselämää kokiessaan sen helpommaksi kuin eroamisen? Seuran talutusnuora on tiukka. Kuulostavatko nämä ajatukset jehovantodistajasta tai entisestä sellaisesta missään määrin tutuilta?

Tutulta kuulostaa. Onneksi tulin erotetuksi, ja sitten silmäni aukenivat kunnolla.

Anonymous kirjoitti:Onko jehovantodistajia, jotka eivät usko asiaansa paljonkin? Masentuneita, turhautuneita, jatkuvaan toistoon väsyneitä, jotka ovat joko sosiaalisesti sidottuja lahkoon tai sitten olleet niin kauan mukana, etteivät henkisesti uskalla todeta elämänsä menneen hukkaan ja erota.

Pelkäävätkö he ovilla hajottavansa perheitä tai saattavansa jonkun kuolemaan veriopillaan? Rankka vastuu painaa manipulointitehtävissä olevaa. Tuntuuko heistä siltä, että heidät on pakotettu viikonloppuisin häiritsemään tavallisia ihmisiä askareissaan ja että he mieluummin tekisivät jotain muuta? Tuntevatko he ulkopuolisuuden tunnetta, kun eivät saa viettää normaaleja juhlapäiviä eivätkä edes toivottaa ystävällisiä tervehdyksiä pelätessään saavansa niistä Jehovan rangaistuksen? Onko heidän perhe-elämänsä jatkuvasti ulkopuolisen tahon tarkkailun alla ja alkavatko "valkoiset valheet" ympäröidä perhettä samalla kun huono omatunto valehtelemisesta kolkuttaa Valtakunnansalien kiivaiden puheiden muodossa?

Voidaan kysyä myös kääntäen: kuinka paljon on jehovantodistajia, jotka ovat aidosti innostuneita uskonnostaan, sen kokouksista ja lahkotyöstä ja joilla ei ole hiukkaakaan epäilyksiä lahkon opin suhteen?

Lahkon toiminta on sellaista, että ne, jotka vähänkään ajattelevat ja seuraavat lahkon oppeja, joutuvat huomaamaan oppimuutoksia, epäjohdonmukaisuuksia, outoja oppeja jne. ja joutuvat miettimään omaa suhtautumistaan havaitsemiinsa asioihin.

Monille se tarkoittaa kyynistymistä ja ajautumista valtakunnansalizombin tilaan, jossa kokouksissa käydään ja lahkotyötä tehdään sen verran, että lahkon miniminormit täyttyvät, mutta lahkossa ei voida hyvin.

Ne valtakunnansalizombit, joiden vanhemmat tai puoliso tai lapset ovat aktiivilahkolaisia tietävät eroamisen johtavan sosiaalisiin sanktioihin eli karttamiseen ja siten lahkossa roikkuminen on heidän käsityksensä pienimmän vastuksen tiestä. Isojakin perhekuntia saattaa pitää mukana vahva jehovantodistajuuteen sitoutunut matriarkka tai patriarkka, jota pelätään ja jonka epäsuosioon ei uskalleta joutua ja mieluummin roikutaan lahkossa muodollisena jäsenenä.

Elämä on lyhyt ja kallis ja sitä ei kannattaisi tuhlata valtakunnansalizombina hortoiluun.

Kyllä ainakin oma elämä tuntui hyvin tympeältä ja valottomalta ennen kuin Vartiotornin ikeestä irtaannuin. Veikkaisin että nuoressa polvessa "aidot" asiasta kiinnostuneet ovat hyvin vähissä.

Anonymous kirjoitti:Tuo veljesseuran rakkaus on ylimainostettua.

Freudilainen lipsahdus??

Nooh... minullekin on joskus käynyt samoin...