Bono kirjoitti: Tapausesimerkit eivät kuulu mielestäni julkisuuteen vaan ainaostaan päätöksiä tekeville tahoille. Jos siis on oletuksena, että ajetaan ihmisten etua.
Tätä menetelmäähän on kokeiltu pitkään. Veikko Leinonen on istunut erilaisissa toimikunnissa kertomassa "totuutta" Jehovan todistajien arjesta. Hän ei ole ajanut rivitodistajien etua, vaan organisaation.
Bono kirjoitti: Ihmisiä ne ovat järjestöön kuuluvatkin ja he kärsivät negatiivisesta julkisuudesta.He eivät todennäköisesti näe ja koe tätä julkisuuskampanjaa asiana, joka paranataisi mitenkään heidän asemaansa yhteiskunnassa.
Tämän tuskan varmaan jokainen ex-JT tajuaa. Pointti kai onkin järjestöön kuuluvien asema seurakunnassa eikä yhteiskunnassa. Tuskin moni entinen JT haluaa pahaa rivitodistajille, ennemminkin esiin faktat kahdeksan miehen johtamasta organisaatiosta ja sen kyseenalaisista tekemisistä.
pahkeinen kirjoitti:Koko soppaa ei olisi syntynyt jos seurakunnissa olisi toimittu oikeamielisesti. Soppa ei olisi myöskään paisunut näin laajaksi jos järjestön taholta oltaisiin vähättelyn, ongelmien kieltämisen ja valehtelemisen sijasta oltu rehellisiä ja tartuttu ongelmiin sekä muutettu toimintatapoja inhimmillisempään suuntaan.
Samaa mieltä. Tiedotusjohtaja on saanut yli 30 vuoden ajan kuitata jokaisen kriittisen jutun omalla versiollaan. Veikko Leinosen "ehei" on perinteisesti ollut se loppukaneetti sekä lehdissä että telkkarissa. Nyt tuo mainittu kieltäminen, vähättely ja valehteleminen tulee silmille, eikä järjestö voi syyttää siitä kuin itseään. Samassa vuosikymmeniä rakennetussa suossa aletaan olla myös emämaa USA:ssa. Conti-oikeudenkäynti tuskin jää viimeiseksi.
[quote="Bono"] Tapausesimerkit eivät kuulu mielestäni julkisuuteen vaan ainaostaan päätöksiä tekeville tahoille. Jos siis on oletuksena, että ajetaan ihmisten etua.[/quote]
Tätä menetelmäähän on kokeiltu pitkään. Veikko Leinonen on istunut erilaisissa toimikunnissa kertomassa "totuutta" Jehovan todistajien arjesta. Hän ei ole ajanut rivitodistajien etua, vaan organisaation.
[quote="Bono"] Ihmisiä ne ovat järjestöön kuuluvatkin ja he kärsivät negatiivisesta julkisuudesta.He eivät todennäköisesti näe ja koe tätä julkisuuskampanjaa asiana, joka paranataisi mitenkään heidän asemaansa yhteiskunnassa.[/quote]
Tämän tuskan varmaan jokainen ex-JT tajuaa. Pointti kai onkin järjestöön kuuluvien asema seurakunnassa eikä yhteiskunnassa. Tuskin moni entinen JT haluaa pahaa rivitodistajille, ennemminkin esiin faktat kahdeksan miehen johtamasta organisaatiosta ja sen kyseenalaisista tekemisistä.
[quote="pahkeinen"]Koko soppaa ei olisi syntynyt jos seurakunnissa olisi toimittu oikeamielisesti. Soppa ei olisi myöskään paisunut näin laajaksi jos järjestön taholta oltaisiin vähättelyn, ongelmien kieltämisen ja valehtelemisen sijasta oltu rehellisiä ja tartuttu ongelmiin sekä muutettu toimintatapoja inhimmillisempään suuntaan.[/quote]