UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Valvoja: Moderaattorit
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Suuren yleisön kommentointia UUT:n raportin uutisoinnista:
"Sairaita koko porukka!"
"Ajojahti? Siis puolustelet näitä seksuaalirikollisia ja syytät mediaa siitä, että heidän toimintansa tulee julkisuuteen. Melko uskomatonta uskovaisuutta."
"Tähän hihulitoimintaan olisi viranomaiset pitänyt puuttua jo kauan sitten. Ravaavat ovesta ovelle etsimässä varakkaita uhreja. Tässä olisi lasten huostaanotto paikalla."
"Nämä hullut pitäisi luokitella rikollisjärjestöksi. Ovat täysin aivopestyä sekaisin olevaa porukkaa. Miten näin keskiaikaista menoa voi olla vielä tänä päivänä? Miksi te ihmiset ette pärjää elämässä ilman uskomusta johonkin ylempään? "
"Minusta Jehovan todistajien käytännöt ovat sellaisia, että se pitäisi julistaa rikollisjärjestöksi käyttämänsä henkisen terrorin vuoksi."
"Faktahan on, että kukaan normaali ihminen ei ole jehovan todistaja. Kuinka moni jehovan todistajista edes on kääntynyt uskontoon myöhemmällä iällä? Kaikki on aivopesty siihen jo pienestä pitäen. Sairasta. Tämänhän kaikki jo toki tietävätkin. "
"Noni, nyt meiän oven taakse niitä vartiotornin jakajia, ennen ne on lähteny hyvin nopiaa siitä, nythä niitä vois haastella vähäse"
"Joksikin sekopäistä porukkaa. Uskonnon varjolla saa tehdä mitä vain."
"Muistuttaa salaseurojen ja rikollisjärjestöjen touhuilta koodeineen ja komiteoineen. Viranomaiset herätkää. Uskonnonvapaudelle rajat."

sinner74
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2754
- Liittynyt: 12.01.2009 14:12
- Paikkakunta: Rollo
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Netin höyrypäiden oikeuskomitea on kokoontunut, ei mitään uutta auringon alla. Ei tuo nyt varmaan "suuren yleisön" mielentilaa mitenkään kuvasta.
And Justice For All
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Niin. Kyllähän se tuolta vaikuttaa, kun asiaa tarkastelee turvallisen välimatkan päästä.Bono kirjoitti:Suuren yleisön kommentointia UUT:n raportin uutisoinnista:
"Sairaita koko porukka!"
"Ajojahti? Siis puolustelet näitä seksuaalirikollisia ja syytät mediaa siitä, että heidän toimintansa tulee julkisuuteen. Melko uskomatonta uskovaisuutta."
"Tähän hihulitoimintaan olisi viranomaiset pitänyt puuttua jo kauan sitten. Ravaavat ovesta ovelle etsimässä varakkaita uhreja. Tässä olisi lasten huostaanotto paikalla."
"Nämä hullut pitäisi luokitella rikollisjärjestöksi. Ovat täysin aivopestyä sekaisin olevaa porukkaa. Miten näin keskiaikaista menoa voi olla vielä tänä päivänä? Miksi te ihmiset ette pärjää elämässä ilman uskomusta johonkin ylempään? "
"Minusta Jehovan todistajien käytännöt ovat sellaisia, että se pitäisi julistaa rikollisjärjestöksi käyttämänsä henkisen terrorin vuoksi."
"Faktahan on, että kukaan normaali ihminen ei ole jehovan todistaja. Kuinka moni jehovan todistajista edes on kääntynyt uskontoon myöhemmällä iällä? Kaikki on aivopesty siihen jo pienestä pitäen. Sairasta. Tämänhän kaikki jo toki tietävätkin. "
"Noni, nyt meiän oven taakse niitä vartiotornin jakajia, ennen ne on lähteny hyvin nopiaa siitä, nythä niitä vois haastella vähäse"
"Joksikin sekopäistä porukkaa. Uskonnon varjolla saa tehdä mitä vain."
"Muistuttaa salaseurojen ja rikollisjärjestöjen touhuilta koodeineen ja komiteoineen. Viranomaiset herätkää. Uskonnonvapaudelle rajat."
Itsekin olen ollut raiskauskomiteassa, ikävä kyllä, ja siellä sanottiin nimenomaan, ettei poliisille saa kertoa mitään seurakunnan maineen vuoksi. Uhri sai julkisen ojennuksen ja rajoituksia. Raiskaaja ei saanut mitään.
Let me go Master I hate you so
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
rippeli kirjoitti:
Niin. Kyllähän se tuolta vaikuttaa, kun asiaa tarkastelee turvallisen välimatkan päästä.
Itsekin olen ollut raiskauskomiteassa, ikävä kyllä, ja siellä sanottiin nimenomaan, ettei poliisille saa kertoa mitään seurakunnan maineen vuoksi. Uhri sai julkisen ojennuksen ja rajoituksia. Raiskaaja ei saanut mitään.
Tuon kommenttisi pohjalta ymmärrän tavallaan myös tämän Veljesseuran toiminnan perusteet. Te aktivit olette ilmeisesti olleet jonkinlaisessa asemassa, mutta sen menettäminen on ollut liian kova pala. Siksi tämä omistautuminen.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Istuin siskoni vieressä syytettynä haureudesta. Siskoni oli raiskattu. Minä itse pääsin lähinnä poikuudestani.
Seurakunnassa oli kiireviikot ja komiteoita oli päätetty yhdistää. Siksi pääsin kuuntelemaan siskoni kuvauksen siitä kuinka hänet raiskattiin.
Seurakunnassa oli kiireviikot ja komiteoita oli päätetty yhdistää. Siksi pääsin kuuntelemaan siskoni kuvauksen siitä kuinka hänet raiskattiin.
Let me go Master I hate you so
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Puuttumatta lukuisiin hätäisiin päätelmiisi, näyttää siltä, että nyt kun kävi ilmi taas uusi tapaus, jossa komiteassa on toimittu juuri niin väärin kuin on esitettykin, niin sillä ei enää ollutkaan merkitystä, vaan tapaukseen liittyvät toissijaiset asiat nousivat yhtäkkiä päällimmäiseksi.Bono kirjoitti:Eli sinä olet ollut päättämässä uhrin "syyllisyydestä" ja olet ollut jakamassa ohjeita, joita ei käsketä edes jakaa tuolta Brooklynin taholta? "SIELLÄ SANOTTIIN... siis kuka sanoi, kun olit siellä itsekin? itse olet aivan syytön, uhri myös, etkä itse asiassa ole ollutkaan tekemässä mitään päätöksiä. Kunhan hengailit? En voi käsittää.
Tuon kommenttisi pohjalta ymmärrän tavallaan myös tämän Veljesseuran toiminnan perusteet. Te aktivit olette ilmeisesti olleet jonkinlaisessa asemassa, mutta sen menettäminen on ollut liian kova pala. Siksi tämä omistautuminen.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
pahkeinen
- Viestit: 108
- Liittynyt: 20.05.2007 22:59
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Kovasti mietityttää miksi jollekin (joka ei ole todistaja) on niin tärkeätä järjestön maineen säilyttäminen puhtoisena. Ymmärtäisin jos esille nostetut asiat eivät pitäisi paikkaansa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Jehovan todistajien piirissä tapahtuu paljon sellaista, mikä ei normaalin ihmisen moraali- tai oikeuskäsitykseen mahdu. Lisänä aivan ilmiselvä, jopa räikeä valehtelu järjestön tiedottajan taholta.
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
rippeli kirjoitti:Istuin siskoni vieressä syytettynä haureudesta. Siskoni oli raiskattu. Minä itse pääsin lähinnä poikuudestani.
Seurakunnassa oli kiireviikot ja komiteoita oli päätetty yhdistää. Siksi pääsin kuuntelemaan siskoni kuvauksen siitä kuinka hänet raiskattiin.
-
rippeli
- Viestit: 2454
- Liittynyt: 28.04.2007 12:43
- Paikkakunta: Helsinki
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Niin varmaan onkin. Sellaiseen mut määrättiin vanhimpien taholta ja kadun sitä vielä tänäkin päivänä.
Let me go Master I hate you so
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Kommentoinnistasi jää mielikuva, että suurin syyllinen on sivullinen. Ei väärin toiminut komitea tai rikoksen tekijä.Bono kirjoitti:rippeli kirjoitti:Istuin siskoni vieressä syytettynä haureudesta. Siskoni oli raiskattu. Minä itse pääsin lähinnä poikuudestani.
Seurakunnassa oli kiireviikot ja komiteoita oli päätetty yhdistää. Siksi pääsin kuuntelemaan siskoni kuvauksen siitä kuinka hänet raiskattiin.Rikoksen salailu on kai rikos.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
No se tulee esiin toisessa viestissäni. Vannon rakentavien muutosten nimiin ja kannan huolta niiden lasten ja nuorten puolesta, jotka kuuluvat yhä järjestöön. He saavat kärsiä negatiivisesta julkisuudesta. Järjestöön kuuluminen on tehnyt minusta hyvin suvaitsevaisen ja koen erittäin vastenmielisenä kaikenlaisen kiihkoilun ja rasismin. Jokainen kukka kukkikoon, mutta lakia noudattaen. Jos joku järjestö rikkoo lakia, niin silloin asiaan on puututtava. Tällaiseen mässäilyyn en ehkä kuitenkaan lähtisi mukaan.pahkeinen kirjoitti:Kovasti mietityttää miksi jollekin (joka ei ole todistaja) on niin tärkeätä järjestön maineen säilyttäminen puhtoisena. Ymmärtäisin jos esille nostetut asiat eivät pitäisi paikkaansa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Jehovan todistajien piirissä tapahtuu paljon sellaista, mikä ei normaalin ihmisen moraali- tai oikeuskäsitykseen mahdu. Lisänä aivan ilmiselvä, jopa räikeä valehtelu järjestön tiedottajan taholta.
(eli tapausesimerkkien tuominen lehtien palstoille, kun riittäisi, että ne menevät päättäjille ja tarpeen mukaan poliisille)
Viimeksi muokannut Bono, 12.05.2014 13:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Tony kirjoitti:Kommentoinnistasi jää mielikuva, että suurin syyllinen on sivullinen. Ei väärin toiminut komitea tai rikoksen tekijä.Bono kirjoitti:rippeli kirjoitti:Istuin siskoni vieressä syytettynä haureudesta. Siskoni oli raiskattu. Minä itse pääsin lähinnä poikuudestani.
Seurakunnassa oli kiireviikot ja komiteoita oli päätetty yhdistää. Siksi pääsin kuuntelemaan siskoni kuvauksen siitä kuinka hänet raiskattiin.Rikoksen salailu on kai rikos.
Ei, kyllä tämä oli ihan suora vihje, että jos sivustaseuraaja haluaa, niin hän voi tehdä päättäjistä rikosilmoituksen. (Uhrin luvalla)
- Tony
- Viestit: 7521
- Liittynyt: 28.04.2007 07:38
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Miten itse lähtisit puuttumaan Järjestön - lain kannalta kyseenalaisiin - toimintamalleihin?Bono kirjoitti:Jos joku järjestö rikkoo lakia, niin silloin asiaan on puututtava. Tällaiseen mässäilyyn en ehkä kuitenkaan lähtisi mukaan.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
-
Bono
- Viestit: 100
- Liittynyt: 03.05.2014 15:28
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Raporteilla, joissa annetaan toimintasuosituksia. Tapausesimerkit eivät kuulu mielestäni julkisuuteen vaan ainaostaan päätöksiä tekeville tahoille. Jos siis on oletuksena, että ajetaan ihmisten etua. Ihmisiä ne ovat järjestöön kuuluvatkin ja he kärsivät negatiivisesta julkisuudesta.He eivät todennäköisesti näe ja koe tätä julkisuuskampanjaa asiana, joka paranataisi mitenkään heidän asemaansa yhteiskunnassa.Tony kirjoitti:Miten itse lähtisit puuttumaan Järjestön - lain kannalta kyseenalaisiin - toimintamalleihin?Bono kirjoitti:Jos joku järjestö rikkoo lakia, niin silloin asiaan on puututtava. Tällaiseen mässäilyyn en ehkä kuitenkaan lähtisi mukaan.
-
pahkeinen
- Viestit: 108
- Liittynyt: 20.05.2007 22:59
Re: UUT ja seksuaalirikokset: Mission Accomplished
Koko soppaa ei olisi syntynyt jos seurakunnissa olisi toimittu oikeamielisesti. Soppa ei olisi myöskään paisunut näin laajaksi jos järjestön taholta oltaisiin vähättelyn, ongelmien kieltämisen ja valehtelemisen sijasta oltu rehellisiä ja tartuttu ongelmiin sekä muutettu toimintatapoja inhimmillisempään suuntaan.Bono kirjoitti: No se tulee esiin toisessa viestissäni. Vannon rakentavien muutosten nimiin ja kannan huolta niiden lasten ja nuorten puolesta, jotka kuuluvat yhä järjestöön. He saavat kärsiä negatiivisesta julkisuudesta. Järjestöön kuuluminen on tehnyt minusta hyvin suvaitsevaisen ja koen erittäin vastenmielisenä kaikenlaisen kiihkoilun ja rasismin. Jokainen kukka kukkikoon, mutta lakia noudattaen. Jos joku järjestö rikkoo lakia, niin silloin asiaan on puututtava. Tällaiseen mässäilyyn en ehkä kuitenkaan lähtisi mukaan.
(eli tapausesimerkkien tuominen lehtien palstoille, kun riittäisi, että ne menevät päättäjille ja tarpeen mukaan poliisille)
Jehovan todistajien toimista kärsivät lukuisat nuoret ja lapset, niin järjestöön kuuluvat kuin kuulumattomat. Tästä ei ole montaakaan päivää kun yritin selittää pikkupojalle miksi emme voi käydä katsomassa isovanhempiaan, vaikka he eivät ole kuolleita ja asuvat vieläpä samalla paikkakunnalla. Jos seura muuttaisi karttamispolitiikkaansa sen mukaiseksi kuin tiedottaja sen väittää olevan, ratkeaisi sekin ongelma ja lapset näkisivät isovanhempansa (ja paljon muutakin sukua) ensimmäistä kertaa.