Kirjoittaja sorbet » 16.05.2014 19:39
Olin ujo, niin kenttäily ja puheet oli kauhun paikkoja. Kauheaa konventissa kiertää tyttöporukassa ja hihitellä idioottimaisesti vanhinten pojille...silloin ajattelin, että ei ikinä naimisiin, että tohon en alennu. Pakolliset tutkistelut kotona, jotka alkoi tappelulla ja päättyi tappeluun. Häpeä, kun ei kuulunut oikeen mihinkään. Oliko se minä vai siskoni joka ala-asteella ei tiennyt saako paloharjoituksiin osallistua. Minä taas kaikkia ruoka-aineita ihmettelin jo esikoulussa ja joutuivat kotiin soittelemaan, että saako tää syödä maksaa yms...hameiden käyttö järjettömällä pakkasella. Kenttäily ravarin tai vanhimman kanssa...loputtoman tuntuiset konventit ja ahdistavat näytelmät...rintamainoskortti,pakko oli laittaa jo kotona...voi sitä häpeän määrää...lehtikiintiö,ihan yhtä paria ei kehdannut tilata ja isompi kasa oli pakko näön vuoksi ottaa ja yrittää niitä lehtiä sitten piilotella ja silputa jonnekkin...selittää kokemuksia joita oikeasti ei ollut tapahtunut...olin autettavana siinä tienraivaajat auttavat toisia ohjelmassa ja ravari perui joka ainoan kentän...näön vuoksi käytiin sitten jossain puolisokeiden ja kuurojen vanhuksien luona kahvilla ja koira kihnutti itseään jalkaani vasten...meidän piti sitten kokouksessa olevassa ohjelmassa kertoa kuinka kivaa meillä oli ollut ja miten olin hyötynyt tästä kokemuksesta...silloin ekan kerran epäilin hetken tota menoa...jos meni jonkun tutkisteluun mukaan ja yllättäen pari pyysi pitämään rukouksen...voi kun maa olisi niellyt...yleensä sanoin, että nyt ujostuttaa, että ei pysty...aluekortti...ääk, ja ylipäätään alueen läpi käyminen...en todellakaan halunnut joka ovea rinkuttaa ja mahdollisimman hiljaa opettelin ovikelloa soittamaan...aika piti tuoda esille, että on todistaja...ikinä ei saanut vaan olla niin kuin muut ja vetäytyä vaikka nurkkaan...kauheaa oli opettajille se esitteen vieminen ja esittää että ymmärsi ne kirjasen jutut...automatkoilla äiti pisti kuuntelemaan radion sijasta raamattu kasetteja...ja lopuksi terveiset äidilleni. Tiedän, että saat tämänkin tekstin jotain kautta tietoosi. Olet minulle edelleen rakas vaikka ollaan eri puolilla ja asian takia paljon itken. Sinä joka kävit tekstit äidilleni lukemassa, niin en ole järkyttynyt. Sen riskin otin kun tänne kirjoittelin, että joku tunnistaa. Aijon kirjoitella edelleenkin, varsinkin jos vielä mukana oleviakin näin kiinnostaa. Mutta nyt menen leipomaan ihanan tyttäreni kanssa.
Olin ujo, niin kenttäily ja puheet oli kauhun paikkoja. Kauheaa konventissa kiertää tyttöporukassa ja hihitellä idioottimaisesti vanhinten pojille...silloin ajattelin, että ei ikinä naimisiin, että tohon en alennu. Pakolliset tutkistelut kotona, jotka alkoi tappelulla ja päättyi tappeluun. Häpeä, kun ei kuulunut oikeen mihinkään. Oliko se minä vai siskoni joka ala-asteella ei tiennyt saako paloharjoituksiin osallistua. Minä taas kaikkia ruoka-aineita ihmettelin jo esikoulussa ja joutuivat kotiin soittelemaan, että saako tää syödä maksaa yms...hameiden käyttö järjettömällä pakkasella. Kenttäily ravarin tai vanhimman kanssa...loputtoman tuntuiset konventit ja ahdistavat näytelmät...rintamainoskortti,pakko oli laittaa jo kotona...voi sitä häpeän määrää...lehtikiintiö,ihan yhtä paria ei kehdannut tilata ja isompi kasa oli pakko näön vuoksi ottaa ja yrittää niitä lehtiä sitten piilotella ja silputa jonnekkin...selittää kokemuksia joita oikeasti ei ollut tapahtunut...olin autettavana siinä tienraivaajat auttavat toisia ohjelmassa ja ravari perui joka ainoan kentän...näön vuoksi käytiin sitten jossain puolisokeiden ja kuurojen vanhuksien luona kahvilla ja koira kihnutti itseään jalkaani vasten...meidän piti sitten kokouksessa olevassa ohjelmassa kertoa kuinka kivaa meillä oli ollut ja miten olin hyötynyt tästä kokemuksesta...silloin ekan kerran epäilin hetken tota menoa...jos meni jonkun tutkisteluun mukaan ja yllättäen pari pyysi pitämään rukouksen...voi kun maa olisi niellyt...yleensä sanoin, että nyt ujostuttaa, että ei pysty...aluekortti...ääk, ja ylipäätään alueen läpi käyminen...en todellakaan halunnut joka ovea rinkuttaa ja mahdollisimman hiljaa opettelin ovikelloa soittamaan...aika piti tuoda esille, että on todistaja...ikinä ei saanut vaan olla niin kuin muut ja vetäytyä vaikka nurkkaan...kauheaa oli opettajille se esitteen vieminen ja esittää että ymmärsi ne kirjasen jutut...automatkoilla äiti pisti kuuntelemaan radion sijasta raamattu kasetteja...ja lopuksi terveiset äidilleni. Tiedän, että saat tämänkin tekstin jotain kautta tietoosi. Olet minulle edelleen rakas vaikka ollaan eri puolilla ja asian takia paljon itken. Sinä joka kävit tekstit äidilleni lukemassa, niin en ole järkyttynyt. Sen riskin otin kun tänne kirjoittelin, että joku tunnistaa. Aijon kirjoitella edelleenkin, varsinkin jos vielä mukana oleviakin näin kiinnostaa. Mutta nyt menen leipomaan ihanan tyttäreni kanssa.