Veli-Hopea kirjoitti:Mistä asioista voimme todeta, että Vartiotorniseura on Jumalan ohjaama järjestö?
Tämä onkin se kysymys, jonka äärelle pysähtyminen voi auttaa ihmisiä heräämään todellisuuteen Vt-seuran suhteen. Itse muistan Jehovan todistajana esittäneeni itselleni tämän yksinkertaisen kysymyksen, ja yrittäneeni sitten rehellisesti vastata siihen. Kävin asia kerrallaan läpi järjestön esittämät "todisteet" jumalavetoisuudesta, ja lopulta tulin siihen tulokseen, ettei yksikään niistä todella osoita tämän uskonnon olevan ihmistä korkeammasta lähteestä.
Toteutuneet ennustukset?
- No ei.
Maailmanlaajuinen ykseys?
- Pakolla ylläpidettyä järjestön dogmiin sitoutumista, kuten missä tahansa autoritaarisessa systeemissä. Omia tulkintoja tai toisinajattelijoita ei yksinkertaisesti sallita.
Rakkaus keskuudessanne?
- Ei mitään sen kummempaa kuin muillakaan sisäänpäinlämpiävillä uskonnoilla. Jehovan todistajien keskuudessa on omat ihmisongelmansa (joita vähätellään) ja ympäröivässä yhteiskunnassa omat ongelmansa (joita liioitellaan).
Vainot?
- Myös muita uskonyhteisöjä ja ihmisryhmiä on vainottu / vainotaan. Vainon määrällä mitattuna juutalaiset kai olisivat se Jumalan kansa.
Kasvu järjestön jäsenmäärässä?
- Jehovan todistajien määrä on tosiaan lisääntynyt maailmassa viimeisen sadan vuoden aikana. Mutta niin on maailman väkilukukin lisääntynyt, ja suhteessa tähän ei tuo kasvu ole suinkaan mitään yli-inhimillistä. Toisaalta tässä todistelussa halutaan tarkoituksella unohtaa surullisenkuuluisat notkahdukset vt-seuralaisten määrässä, jotka ovat johtuneet järjestön pieleen menneistä ennustuksista (esim. 1920- ja 1970-luvuilla).
- Jos jäsenmäärän kasvu olisi todiste jumalallisesta ohjauksesta, niin millähän voimalla sitten kaikki muut uskonnot / liikeyritykset kasvattavat omia jäsenmääriään ja markkinaosuuksiaan?
Veli-Hopea kirjoitti:Mistä asioista voimme todeta, että Vartiotorniseura on pelkästään Ihmisen ohjaama, ei Jumalan ohjaama järjestö?
Oikeastaan kaikesta sen toiminnasta. Esimerkiksi hyvin pitkälle jokainen Vt-seuran tekemä muutos - niin opeissaan kuin käytännöissäänkin - on tehty pakon sanelemana. Vaikka järjestö väittää Jumalan ohjaavan sitä ja paljastavan heille "totuuden tietä" vähän kerrallaan, niin tosiasiassa Jt-järjestö on vain reagoinut yhteiskunnan ja todellisuuden asettamiin haasteisiin. Esimerkkeinä tästä vaikka järjestön tekemät muutokset sukupolvioppiin tai katukuvaan lanseeratut lehtikärryt. Pakon sanelemaa toimintaa.
Myös opillisesta historiastaan valehteleminen on ollut pakon sanelemaa toimintaa, ja se, että tämäkin esitetään Jumalan toiminnaksi, olisi kaiketi melko pätevää jumalan rienausta (mikäli sellainen jumala olisi olemassa).
Veli-Hopea kirjoitti:Kumpi voittaa?
Ihmisvetoisuus voittaa 10 miljaaardia - 0.
[quote="Veli-Hopea"]Mistä asioista voimme todeta, että Vartiotorniseura on Jumalan ohjaama järjestö?[/quote]
Tämä onkin se kysymys, jonka äärelle pysähtyminen voi auttaa ihmisiä heräämään todellisuuteen Vt-seuran suhteen. Itse muistan Jehovan todistajana esittäneeni itselleni tämän yksinkertaisen kysymyksen, ja yrittäneeni sitten rehellisesti vastata siihen. Kävin asia kerrallaan läpi järjestön esittämät "todisteet" jumalavetoisuudesta, ja lopulta tulin siihen tulokseen, ettei yksikään niistä todella osoita tämän uskonnon olevan ihmistä korkeammasta lähteestä.
[i]Toteutuneet ennustukset?[/i]
- No ei.
[i]Maailmanlaajuinen ykseys?[/i]
- Pakolla ylläpidettyä järjestön dogmiin sitoutumista, kuten missä tahansa autoritaarisessa systeemissä. Omia tulkintoja tai toisinajattelijoita ei yksinkertaisesti sallita.
[i]Rakkaus keskuudessanne?[/i]
- Ei mitään sen kummempaa kuin muillakaan sisäänpäinlämpiävillä uskonnoilla. Jehovan todistajien keskuudessa on omat ihmisongelmansa (joita vähätellään) ja ympäröivässä yhteiskunnassa omat ongelmansa (joita liioitellaan).
[i]Vainot?[/i]
- Myös muita uskonyhteisöjä ja ihmisryhmiä on vainottu / vainotaan. Vainon määrällä mitattuna juutalaiset kai olisivat se Jumalan kansa.
[i]Kasvu järjestön jäsenmäärässä?[/i]
- Jehovan todistajien määrä on tosiaan lisääntynyt maailmassa viimeisen sadan vuoden aikana. Mutta niin on maailman väkilukukin lisääntynyt, ja suhteessa tähän ei tuo kasvu ole suinkaan mitään yli-inhimillistä. Toisaalta tässä todistelussa halutaan tarkoituksella unohtaa surullisenkuuluisat notkahdukset vt-seuralaisten määrässä, jotka ovat johtuneet järjestön pieleen menneistä ennustuksista (esim. 1920- ja 1970-luvuilla).
- Jos jäsenmäärän kasvu olisi todiste jumalallisesta ohjauksesta, niin millähän voimalla sitten kaikki muut uskonnot / liikeyritykset kasvattavat omia jäsenmääriään ja markkinaosuuksiaan?
[quote="Veli-Hopea"]Mistä asioista voimme todeta, että Vartiotorniseura on pelkästään Ihmisen ohjaama, ei Jumalan ohjaama järjestö?[/quote]
Oikeastaan kaikesta sen toiminnasta. Esimerkiksi hyvin pitkälle jokainen Vt-seuran tekemä muutos - niin opeissaan kuin käytännöissäänkin - on tehty pakon sanelemana. Vaikka järjestö väittää Jumalan ohjaavan sitä ja paljastavan heille "totuuden tietä" vähän kerrallaan, niin tosiasiassa Jt-järjestö on vain reagoinut yhteiskunnan ja todellisuuden asettamiin haasteisiin. Esimerkkeinä tästä vaikka järjestön tekemät muutokset sukupolvioppiin tai katukuvaan lanseeratut lehtikärryt. Pakon sanelemaa toimintaa.
Myös opillisesta historiastaan valehteleminen on ollut pakon sanelemaa toimintaa, ja se, että tämäkin esitetään Jumalan toiminnaksi, olisi kaiketi melko pätevää jumalan rienausta (mikäli sellainen jumala olisi olemassa).
[quote="Veli-Hopea"]Kumpi voittaa?[/quote]